Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Opetusvideo neuvolatyön kädentaitojen tueksi

Kädentaitojen osaamisella on suuri merkitys terveydenhoitajan työssä. Aina näiden taitojen oppiminen ei kuitenkaan ole helppoa. Uusi opetusvideo auttaa terveydenhoitajaopiskelijoita harjoittelemaan kädentaitoja äitiysneuvolaa varten.

Osana terveydenhoitajaopintoja harjoitellaan myös äitiysneuvolan kädentaitoja. Neuvolatyössä tarvittavia ulkotutkimuksen tekemistä ja sf-mitan ottamista on kuitenkin vaikea harjoitella, jos paikalle ei saada oikeaa raskaana olevaa asiakasta. Koulussa on synnytysharjoitteluun soveltuva torso, jossa voi yrittää tunnustella kohdun paikkaa, mutta se ei ole valmistettu juuri sitä varten. Opiskelija oppii tekemisen tekniikan, mutta todellinen oppi tulee vasta harjoitteluissa.

Opiskelijoiden tuottama, Diakin terveysalan opiskelijoiden käyttöön toteutettu video ulkotutkimuksen tekemisestä, toimii hyvänä tukena teoriatiedon lisäksi kädentaitojen oppimiseen. Opetusvideolla voidaan tukea erilaisia oppijoita monipuolisesti. Tekstitetty audiovisuaalinen opetusmateriaali tukee opetusvideon saavutettavuutta.

Opetusmateriaalia erilaisten oppijoiden käyttöön

Tapamme oppia ovat hyvin erilaisia. Erään luokittelun mukaan oppimistyylit voidaan jakaa visuaalisiin, auditiivisiin ja kinesteettisiin oppijoihin. Visuaaliset oppijat oppivat parhaiten näkemällä, auditiiviset kuulemalla ja kinesteettiset tekemällä. (Busan, 2014.)

Terveydenhoitaja tarvitsee, sekä työelämässä että opinnoissa, teoriatiedon lisäksi kädentaitoja. Diakissa opiskelijat pääsevät opintojen aikana lisäämään osaamistaan esimerkiksi taitopajoissa sekä simulaatioissa. Nämä erilaiset oppimisen tavat kasvattavat osaamista teoriatiedon lisäksi myös kädentaitojen osa-alueella.

Koska kaikki olemme oppijoina hyvin erilaisia, on oppimateriaalin tuettava oppijoita mahdollisimman tasapuolisesti. Visuaalista oppijaa opetusvideo tukee hyvin. Videon avulla opiskelijan on helppo hahmottaa, kuinka toimenpide toteutetaan oikeaoppisesti. Myös auditiivista oppijaa opetusvideo palvelee hyvin, koska kuvan lisäksi videolla on ääniraita, jolla toimenpiteen suorittaminen selitetään opiskelijalle.

Videon avulla opiskelijan on helppo hahmottaa, kuinka toimenpide toteutetaan oikeaoppisesti.

Erilaisten oppimistyylien lisäksi oppimateriaalissa on huomioitava saavutettavuus. Opetusvideo on tekstitetty, jotta se olisi audiovisuaalisena oppimateriaalina saavutettava.

Opetusvideo tukee kädentaitoja

Opetusvideo on kuvattu raskaana olevan äidin kanssa äitiysneuvolassa. Videolla kerrotaan selkeästi kuvien, tekstin ja äänen avulla ulkotutkimuksen tekeminen neuvolassa. Ulkotutkimukseen kuuluu kohdun palpointi, sf-mitan mittaaminen sekä sikiön sykkeiden kuunteleminen Dopplerilla.

Opetusvideon tekstiosuuksissa kerrotaan oleelliset asiat, joita tulee huomioida tutkimusta tehdessä. Liikkuvalla kuvalla näytetään, kuinka tutkimukset suoritetaan ja ääni kääntää kirjoitetun tekstin puheeksi.

Terveyden edistämisen osaamista vahvistamassa

Terveydenhoitajatutkintoon liittyvässä kehittämistehtävässä (5 op) opiskelijat harjaantuvat terveyden edistämisen taidoissaan. Työelämälähtöisyys näyttäytyy vahvasti, sillä tavoitteena on vastata yhteistyökumppanilta nousseeseen kehittämistarpeeseen. Tämän kehittämistehtävän tuotoksen on tilannut Diakissa lasta odottavan perheen terveydenhoitajatyötä opettava lehtori.

Opetusvideon tekeminen sisältää taitoja, joita ei ilman harjoittelua voi oppia. Videoeditointiohjelman käyttö vaatii perehtymistä ja oman työn suunnittelua. Erilaisten kuvan- ja videonkäsittelyohjelmien osaamista arvostetaan työelämässä. Tulevana terveydenhoitajana työpaikalla voi päästä videota tekemään muiden työtehtävien ohella. Erilaisten ominaisuuksien kuten tekstityksen lisääminen vaati lisäperehtymistä. Harrastenaisuuden vuoksi editointiin perehtyminen oli helpompaa, mutta ilman kokemusta olevalle editoijalle saattaisi editointi olla haastavampaa.

Lähde

Busan, A. (2014). Learning styles of medical students – Implications in Education. Current health sciences journal, 2014, Apr-June, 104-110.) https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4340450/

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024040915610

Äitiysneuvolassa tarvittavat kädentaidot

  • Sikiön sydänääniä kuunnellaan toisesta käynnistä eli raskausviikosta 12 alkaen jokaisella kerralla. Äitiysneuvolan terveystarkastuksissa odottajille tehdään ulkotutkimus sekä kohdun koosta kertova sf-mittaus raskausviikolta 24 lähtien.
  • Raskaana olevalle tehtävä ulkotutkimus mahdollistaa saada tietoa sikiöstä ja kohdusta. Tutkimuksessa tunnustellaan raskaana olevaa vatsanpeitteiden päältä. Raskauden edetessä tutkimukseen sisälletään kohdun ja sikiön seuranta sf-mitan avulla.
  • Symfyysi-fundus-mitta (sf-mitta) eli häpyliitos-kohdunpohjamitta kertoo kohdun koosta. Raskauden edetessä sf-mitta kasvaa. Sf-mitta verrataan keskiarvoon, jonka avulla terveydenhoitaja pystyy seurata sikiön kasvua kohdussa. Sf-mittaa aloitetaan mittaamaan raskausviikosta 24 lähtien. Mittausta tehdään raskauden loppuun saakka, joka neuvolakäynnin yhteydessä.
  • Raskausviikoilta 12 lähtien voidaan kuunnella sikiön sykkeitä Dopplerilla. Varhaisilla viikoilla sykkeiden kuulumiseen vaikuttaa äidin vatsanpeitteiden paksuus, istukan sijainti sekä missä asennossa sikiö on. Neuvolassa toisella käynnillä, raskausviikkojen ollessa 13–16, kuunnellaan ensimmäisen kerran sikiön sykkeitä. Sikiön sykkeen vaihteluväli on 120–160 lyöntiä minuutissa.