Ikääntyvät kansalaisyhteiskunnan resurssina ja kuluttajina

Huonokuntoisten vanhusten hoivan ja hoidon tarve on yleensä suurinta viimeisinä elinvuosina. Palvelujen käyttö aiheuttaa kustannuksia, eikä pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden ajattelutapaan ole kuulunut, että palveluiden käyttäjien tulisi maksaa kaikki kustannukset omasta pussistaan. Osan tulot ovat niin vaatimattomat, etteivät he kykene kustantamaan omin varoin välttämättä minkäänlaisia palveluita itse. Tällöin julkiset toimijat tulevat väliin ja mahdollistavat kansalaisilta kerätyin varoin ja lainarahalla palveluja, hoivaa, tukea ja ihmisarvon mukaiseksi tulkittua elämää.

Keskustelussa ikääntyneiden palveluidentarpeesta usein unohtuu, että ikääntyvät ovat keskeinen yhteiskunnan voimavara, jotka kannattelevat toiminnallaan ja kuluttajakäyttäytymisellään hyvinvointivaltiota, kansalaisyhteiskuntaa ja markkinataloutta. Ikääntyviä toimii runsaasti esimerkiksi yhdistystoiminnassa, asunto-osakeyhtiöiden hallituksissa ja omaishoitajina.

Toimintakyky tavaroiden ja palvelujen kuluttamisena

Esimerkiksi eläketurvaan tehtyjen muutosten tulevaisuushorisontissa kangastelee nykyistä toimintakykyisempi ikääntyvä. Tällä hetkellä työikäisten osuus Suomen väestöstä on hieman yli 60 prosenttia. Osuus pienenee ennusteen mukaan 57 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä väkiluvun alenemisen vuoksi. Vuoden 2020 luvun alussa yli 65-vuotiaiden  henkilöiden osuus väestöstä on noin 26 prosenttia. (Tilastokeskus, 2021.)

Mitä toimintakykyisempiä ikääntyvät ovat, sitä merkittävämpiä he ovat omia valintoja tekevinä kuluttajina, eivätkä esimerkiksi huollon kohteina.

Mitä toimintakykyisempiä ikääntyvät ovat, sitä merkittävämpiä he ovat omia valintoja tekevinä kuluttajina, eivätkä esimerkiksi huollon kohteina. Kaupan liitto (2020) julistaa tulevaisuuden kauppaa käytävän etenkin yli 55-vuotiaiden kanssa. Nykyisillä 45–64 -vuotiailla on ikäryhmittäin tarkasteltuna eniten rahaa käytössään. Digiosaavien ikääntyneiden ostovoima on tulevaisuudessa suurempi kuin nykyisten eläkeläisten. Ikääntyneet nähdään suomalaisen kaupan tulevaisuuden näkökulmasta elintärkeinä. (Kaupan liitto, 2020.)

Kuluttaminen ei ole vain kouriintuntuvaa ostokäyttäytymistä. Myös yksityiset palvelut tarvitsevat tarpeisiin vastaavaa kysyntää, jotta niiden toimintaa voidaan ylläpitää palveluja myymällä. Ikääntyvät ovat keskeinen kohderyhmä. On sitten kysymys ravintolapalveluista, kulttuurista, matkailupalveluista, asumisen palveluista tai liikenteestä, yksityisten kulkuvälineiden huoltoa ja korjausta unohtamatta. Varallisuuden kasvaessa myös vakuutus- ja rahoituspalveluiden kysyntä kasvaa. (Ahlqvist, 2014.)

Ikääntyvät markkinatalouden ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäjinä

Ikääntyvien palveluiden käyttöön ei kuitenkaan pidä ladata liikaa odotuksia markkinatalouden ja hyvinvointivaltion ylläpitämisen näkökulmasta. Esimerkiksi palvelujen käytön työllistävän vaikutuksen kannalta kulutuksella ei liene juurikaan merkitystä. On arvioitu, että palveluiden digitalisoitumisen myötä palveluiden työllistävä vaikutus pikemminkin vähenee. (Esim. Ahlqvist, 2014.)

Ikääntyvät ovat joka tapauksessa keskeinen ryhmä palvelujen ja kansalaisyhteiskunnan rajapinnalla. Erityisesti julkisten toimijoiden taholta heihin on kohdistunut hoivan ja huolenpidon tuottamisen odotuksia. Läheisestään huolta pitävät omaishoitajat ovat tyypillisesti ikääntyneitä. Käytännössä he huolehtivat puolisonsa hyvinvoinnista.

Omaishoitajaliiton mukaan tällä hetkellä Suomessa on noin 350 000 ihmistä, jotka ovat pääasiallisesti vastuussa siitä, että omainen voi elää kodissaan. Omaishoitosopimuksia on noin 50 000.  Omaishoitajien määrä on ollut kasvussa etenkin vanhimmissa ikäryhmissä. (Noro, 2019, s. 53.)

Ikääntyvät hyvinvointipalvelujen suuntaajina?

Harva kai kuitenkaan toivoisi jäävänsä ensisijaisesti omaistensa hoivan ja huolenpidon varaan. Monet toimintakykynsä menettäneistä eivät haluaisi olla läheisilleen taakka. Etenkin hyvin toimeentulevilla vanhuksilla lienee nykyisiä ikääntyneitä paremmat mahdollisuudet ennakoida tulevien vuosien hoidon ja hoivan tarve ja kohdentaa varallisuuttaan yksityisiin hoivapalveluihin ja elämänlaatuun. Siksi myös hoivaan ja elämänlaatuun panostaville, nykyisestä asumiseen ja hoivaan liittyvästä ”bulkkipalvelutuotannosta” poikkeaville yksityisille palveluntuottajille voisi kuvitella lähitulevaisuudessa auvoisia aikoja.

Mikäli yritysten kilpailulle ovat aidot edellytykset, myös kuluttajien voisi ajatella hyötyvän edellä mainitusta kehityksestä yritysten hinta- ja laatukilpailun myötä (edellyttäen että tuottajat eivät keskity muutamaan suureen). Hyöty langennee lähinnä parhaiten toimeentuleville. Heikommin toimeentuleville hyöty on lähinnä siitä, että julkisella rahoituksella ylläpidettyä hoivaa ja huolenpitoa on ylipäätään saatavilla. Jos palvelujen käyttö eriytyy yhä vahvemmin sen mukaan, mitä edellytyksiä ihmisillä on hyvinvointiinsa sijoittaa, julkisen toimijan vastuulle jää huolehtia niistä, joilla edellytyksiä ei ole.  Tilanne voi herättää monissa huolta hyvinvointipalvelujen tasa-arvon toteutumisesta. Toisaalta tätä kehityssuuntaa kannattavat taas huomauttavat, että hyvin toimeentulevilta kerätään suurin osa verorahoituksesta, joilla yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömiä toimintoja ja julkisia palveluja ylläpidetään.

Kokonaan toinen kysymys on se, onko julkisen toimijan järkevää rahoittaa liiketoimintavoittoon perustuvaa yksityistä palvelutuotantoa siinä mittaluokassa kuin nykyään hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla tapahtuu. Vastausta tilanteen järkevyyteen ei kannata alkaa hakea toiveajattelusta ja yksinomaan altruismista: toinen toisistaan pyyteettömästi huolta pitävistä vanhuksista. Vapaaehtoistoimintaa vaikkapa ikääntyvien vanhusten ulkoilusta huolehtimiseen ei ole onnistuttu kestävästi organisoimaan julkisesti ja yksityisesti tuotetuissa asumis- ja hoivapalveluissa, kun henkilökunnankaan aika ei siihen riitä. Ihmisen perustavimpia tarpeita voidaan kuitenkin käyttää hyödyksi sosiaali- ja terveyspolitiikkaan liittyviä keinoja käytettäessä ja niitä suunnattaessa. Esimerkiksi omaishoidon tuki on siitä esimerkki.

Lähteet

Ahlqvist, K. (2014). Palvelut ovat merkittävä osa kotitalouksien kulutusta. Hyvinvointikatsaus. Teema: Kulutus. https://stat.fi/tup/hyvinvointikatsaus/hyka_2014_04.html

Kaupan liitto. (2020). Ikääntyvät kuluttaja. https://kauppa.fi/uutishuone/avainsana/ikaantyvat-kuluttajat/

Noro, A. (toim.) 2019. Omais- ja perhehoidon kehitys vuosina 2015–2018. Päätelmät ja suositukset jatkotoimenpiteiksi. Sosiaali- ja terveysministeriö.

Omaishoitajaliitto. Tietoa omaishoidosta. https://omaishoitajat.fi/mita-on-omaishoito/tietoa-omaishoidosta/

Tilastokeskus. Väestöennuste 2021–2070. Suomen virallinen tilasto. Väestö 2021. https://stat.fi/til/vaenn/2021/vaenn_2021_2021-09-30_fi.pdf

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024040915612