Tuen tuottaminen ikääntyneille kotiin – erityistä tukea vai muuta palvelua?
Koti ja asuminen ovat keskeinen osa kansalaisyhteiskuntaa. Siihen sisältyy myös ikääntyneiden oikeus turvalliseen asumiseen. Mihin ikääntyneiden tukipalvelut asettuvat sote-palveluiden valikoimassa?
Suomen perustuslain mukaan kaikilla Suomessa laillisesti oleskelevilla on vapaus valita asuinpaikkansa. Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä. Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha ovat turvatut. (L 731/1999.)
Vanhuuseläkkeellä olevien ikääntyneiden osalta itsenäinen ja turvallinen kotona-asuminen kuuluu vallitsevaan pohjoismaiseen ajattelu- ja toimintatapaan. Palvelut ja erilaiset tuen muodot eivät ole itsetarkoitus, vaan ne ovat keinoja ylläpitää itsenäistä suoriutumista, toimintakykyä ja hyvinvointia. Yksilöille annetaan tilanteensa tulkinnasta ja tulevaisuuden suunnittelusta vastuuta. Likipitäen kauhuskenaariona pidetään tilannetta, josta Juice Leskinen aikoinaan lauloi: ”On valtio kylään tullut ja on siellä kuin kotonaan.”
Hyvinvointialueen järjestämisvastuu
Vanhuspalvelulain mukaan hyvinvointialueen on järjestettävä ikääntyneen väestön hyvinvointia (terveys mukaan lukien), toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevia neuvontapalveluja. Palvelut ohjaavat ikääntynyttä väestöä oman asumisen muutosten ennakointiin. Se myös painottaa itsenäistä asumista tukevien ratkaisujen toteuttamista. Myös silloin, kun pitkäaikaista hoidon ja huolenpidon tarvetta on, kotona asuminen on lähtökohta. (L 980/2012.)
Vanhuuseläkkeellä olevien ikääntyneiden hyvinvointia voidaan tukea muutenkin kuin ohjauksella ja neuvonnalla. Kun pulmia ilmaantuu kognitiivisessa suoriutumisessa ja muussa toimintakyvyssä, tarvitaan konkreettisempia tuen muotoja ja palveluja. Yleensä voimakkaampaa tukea tarvitaan, kun päivittäisten tavanomaisten arkeen kuuluvien asioiden hoitamisessa on merkittäviä vaikeuksia. Toimintakyvyn näkökulmasta kotiin saatava tuki ja palvelu sekä sosiaali- ja terveydenhuollon avopalvelut on oltava tarpeeseen nähden tarkoituksenmukaisia. Vanhuspalvelulain mukaan yksilöllisten tavoitteiden saavuttamista varmistaa omatyöntekijä. (L 980/2012.)
Tällaisten tukipalveluiden toteuttaminen vaatii resursseja. Vanhuspalvelulain mukaan hyvinvointialueen käytettävissä on oltava sosiaali- ja terveyspalvelujen laadukasta järjestämistä varten riittävästi monipuolista asiantuntemusta. Käytännössä palvelujen laadukkaassa järjestämisessä ja tuottamisessa on paikoin ollut suuria vaikeuksia.
Erityistä tukea, kuntoutusta vai tilannekohtaista tuen muotojen yhdistämistä?
Yksimielisyys vallitsee siitä, että kasautuneiden elämänvaikeuksien vuoksi vahvaan palveluriippuvuuteen joutumista pidetään epätoivottavana. Myöskään ahdinkoon joutumista yksilön toimintakykyä heikentäneiden henkilökohtaisten valintojen, tapaturmien, sairauksien sekä väärin ajoitettujen tukitoimien vuoksi ei toivota. Sosiaalihuoltolain mukaan kyseiset ryhmät voivat tarvita erityistä kohdennettua ja räätälöityä tukea (he, jotka eivät osaa, pysty tai kykene hakemaan tarvittavaa apua). Ikääntymisen myötä tapahtunut toimintakyvyn heikkeneminen ja lisääntynyt palvelutarve ei kuitenkaan kuulu sosiaalihuoltolain mukaisesti kohdennettuun erityisen tuen piiriin (L 1301/2014). Olisi ehkä syytä pohtia, onko tämä mahdollisesti johtanut siihen, että sosiaalityö on ajautunut yhä kauemmas ikääntyneistä ja heidän kokonaisvaltaisesta tukemisesta: jos sosiaalityöllä ei ole selvää roolia, hoito ja hoiva painottuvat arkielämän järjestelyjen kustannuksella.
Ikääntyvien tulisikin olla nyt ja tulevaisuudessa yksi toimintakykytavoitteisen toiminnan ja ympäristöön liittyvien ratkaisujen keskeinen kohderyhmä.
Ikääntymiseen kuitenkin väistämättä liittyy toimintakyvyn heikkenemistä. Pahimmillaan ihminen ei itse osaa eikä pysty etsimään usealla elämänalueella ilmeneviin pulmiin tarvittavaa moniammatillista apua ja palvelua. Voidaankin kysyä, mikä rooli muulla kuin erityisellä tuella, esimerkiksi kuntoutusjärjestelmän toiminnalla voi vanhuuseläkkeellä oleville olla. Ainakin jonkin verran toimintakykyä voidaan ylläpitää ja suoriutumista estäviä haittoja ylittää kuntoutuksen keinovalikoimalla ja moniammatillisella toiminnalla. Ikääntyvien tulisikin olla nyt ja tulevaisuudessa yksi toimintakykytavoitteisen toiminnan ja ympäristöön liittyvien ratkaisujen keskeinen kohderyhmä. Toinen kuntoutuksen ydinryhmä ryhmä ovat nuoret ja nuoret aikuiset.
Kotona asumisen tavoitteita, keinoja ja palvelujen vaikutusten arviointia
Toimintakyvyn, palvelutarpeiden ja muun tuen tarpeiden arvioinnissa tarivitaan käyttöteoriaa, joka huomioi tavoitteet, resurssit, toiminnan, tuotokset ja niiden vaikutukset, sekä yleistä elämänkokemusta ja tutkimustietoa (vrt. L 980/2012). Kun toimitaan tutkimusnäyttöön perustuen ja vaikuttaviksi todettuja ajattelu- ja toimintakäytäntöjä noudattaen eli parhaan käytettävissä olevan tutkimustiedon pohjalta sekä tehdään ratkaisuja asiakkaiden arvoihin perustuen, puhutaan näyttöön perustuvista käytännöistä.
Kun kotona asumisen edellytyksiä ja tulevaisuuden kehityskulkuja arvioidaan, se on tehtävä monipuolisesti. Tarvitaan luotettavia välineitä (mm. RAI-arviointivälineistö). On tärkeää kysyä, miltä osin arvioinnin kohde pystyy suoriutumaan tavanomaisista elämän toiminnoista ja missä hän tarvitsee tukea. Toimintakyky arjen ympäristössä on otettava huomioon. Tällöin huomioidaan esimerkiksi esteettömyys, asumisen turvallisuus, lähipalvelujen saatavuus ja naapuriapu. Tietyissä tilanteissa toimintakyvyn rajoitukset huomioon ottaen vajaatoiminnan ja ympäristön suhteeseen perustuva haitta kyetään ylittämään apuvälinein ja ympäristöön liittyvin muutostöin.
Palvelutarpeiden vastaamisessa käytettävien keinojen toimivuuden kriteereinä ovat palvelujen laatu, oikea-aikaisuus ja riittävyys. Käytettyjen keinojen vaikutuksia ovat ikääntyneiden hyvinvoinnin, terveyden, itsenäisen suoriutumisen ja osallisuuden ylläpito. Tavoitteiden saavuttaminen on kyettävä osoittamaan, minkä vuoksi huolellinen dokumentaatio on välttämätöntä. Sosiaalipalvelujen riittävyyttä tarkasteltaessa ikääntyneen toimintakyvyn arviointi, palvelutarpeiden selvittäminen ja asiakassuunnitelma ovat olennaisia (L 980/2012), mutta eivät riittäviä. Myös palvelujen ja tuen muotojen vaikutukset olisi saatava esiin. Etenkin mikäli halutaan saada esiin kustannus-vaikuttavuuteen liittyviä tuloksia.
Lähteet
L 731/1999. Suomen perustuslaki. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
L 980/2012. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista. https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980
L 1301/2014. Sosiaalihuoltolaki. https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024051732307