Kastisyrjintä

Oli loppukesä vuonna 1995 ja olin kirkon Yhteisvastuukeräyksen johtajana valmistautumassa vuoden 1996 keräyskampanjaan. Kirkon Ulkomaanavun kanssa oli päätetty, että ulkomaisena kohteena esiteltäisiin Kirkkojen maailmanneuvoston tukemaa työtä, köyhille annettavia Ekumeenisen lainarahaston pienlainoja. Lähdin mukaan ryhmään, joka tutustui Chennain suurkaupunkia ympäröivissä kylissä toimivaan kristilliseen Society for the Upliftment of the Economically Backward -järjestöön (SUEB), joka johti pienlainojen turvin tehtävää kehitystyötä.

Olin lähdössä ensimmäistä kertaa elämässäni Intiaan. Yritin valmistautua huolellisesti, ja luin Intiasta sen mitä käsiini sain. Eniten minua kiinnosti kasti, josta toistuvasti kerrottiin, että vuoden 1950 perustuslaki oli hävittänyt kastisyrjinnän. Niin ainakin ymmärsin.

Kuljimme pienen toimittajaryhmän kanssa pitkin riisipellon laitoja ja viemärinvarsia ja tutustuimme elämään köyhissä kylissä. Saimme asiantuntevaa opastusta ja pääsimme vierailemaan monissa majoissa, joissa keskustelimme ihmisten kanssa tulkin välityksellä.

Viemärinvarsikylät olivat alkeellisia. Saniteettitiloja ja pesumahdollisuuksia ei juurikaan ollut, ja asumukset olivat huteria. Saman kylän kodeissa saattoi olla hindulaisia, kristillisiä ja islamilaisia tunnuksia, ja varsinkin islamin saattoi tunnistaa myös vaatetuksesta.

Vasta jälkikäteen ymmärsimme, että köyhissä kylissä kulkiessamme kukaan ei ollut puhunut meille kastin käsitteillä. Puhuimme köyhyydestä ja alikehityksestä, ja kysymyksiimme vastattiin. Kehittelin Yhteisvastuukeräyksen tiedotusta varten aika teoreettista mallia köyhyyttä aiheuttavien tekijöiden kasautumisesta, ja pohdin köyhyyttä, huonoja asumisoloja, huonoa hygieniaa, koulutuksen puutetta, heikkoja tai olemattomia työmahdollisuuksia ja korkeaa sairastavuutta.

Vasta myöhemmin tajusin, että olimme vierailleet dalitien asuinalueella, jossa muut eivät voi asua. Kaikki alikehityksen tekijät olivat kylissä tunnistettavissa, mutta tärkein syy köyhyyteen ja huonoihin oloihin oli kasti.

Oivallus syntyi samalla matkalla. Vierailimme Intian luterilaisten kirkkojen yhteiselimen toimitiloissa Chennaissa. Samassa yhteydessä toimii myös teologinen Gurukulin korkeakoulu. Tutustuimme myös rakennuskompleksin keskellä sijaitsevaan kirkkoon.

Ennen meilläkin oli täällä penkit, niin kuin kirkoissa yleensä, mutta kun dalitit istuivat lattialla lasten tavoin, otimme penkit pois, jotta kaikki olisivat Jumalan edessä samanarvoisina, kertoi meille dalitpastori Chandran Paul Martin (s. 1959), josta myöhemmin tuli ystäväni.

– Sanotko sinä, että kasti vaikuttaa myös kristillisessä kirkossa, minä parahdin. – Kerro minulle lisää.

Syvemmälle dalitien historiaan

Sain nopeasti tietää, että dalitien keskuudessa oli 1970-luvulla alkanut emansipaatioliike, joka haki heille oikeutta kastisyrjinnän moninaisia muotoja vastaan. Liike toimi yhteiskunnan eri alueilla. Kristillisten kirkkojen piirissä oli 1980-luvulta saakka ryhdytty muotoilemaan autenttista intialaista dalit-teologiaa dalitien omista kokemuksista lähtien.

Onneksi dalit-teologit olivat ahkeria kirjoittajia, ja julkaisuja oli syntynyt paljon. Hankin mukaani kirjallisuutta. Sattumien summana olin jo huhtikuussa 1996 Intian Keralassa dalit-teologian kesäakatemiassa yhdessä intialaisten teologien, dalit-aktivistien ja poliittisten vaikuttajien kanssa. Vajaan kolmen viikon aikana kuuntelin aamusta iltaan esityksiä kastista, dalit-teologiasta, kastisyrjinnästä ja daliteihin kohdistuvasta sorrosta. Keväällä 1998 johdin 12-henkisen suomalaisryhmän Gurukulin korkeakouluun tutustumaan dalit-teologiaan ja vierailemaan dalitien kylissä.

Mieleenpainuva hetki oli, kun yhdessä kylässä nousin suomalaisten vieraiden puolesta korkeille tikkaille seppelöimään suuren Dr. Babasaheb Ambedkarin patsaan, jollaisia on melkein joka kylässä. Ambedkarin merkitystä Intian daliteille ei voi ymmärtää, ennen kuin Ambedkariin kohdistuvan kunnioituksen näkee.

Vielä tunteikkaampi oli vastaanotto dalit-kylässä, jossa jokainen perhe otti meidät vastaan erikseen rituaalisin menoin. Koska heillä oli ulkomaalaisia vieraita, he olivat voimakkaita ja pystyivät hidastamaan vankkurien ja bussien menoa kylätiellään. Perillä kylässä saimme kutsun pienen temppelin kaikkeinpyhimpään, mikä ei olisi ollut mahdollista hindutemppelissä. Pidin ryhmämme puolesta kiitospuheen, jonka joku keskeytti voimakkaalla huudolla.

Huuto sekoitti ajatukseni, pelästyin vähän. – Jatka vain, tulkkina toiminut Chandran tyynnytteli minua. Puheeni ei ollut kovin ihmeellinen. En todella tiennyt, mitä sanoa näille sadoille pysyvästi syrjittyjen yhteisön jäsenille. Ennen muuta yritin välttää onttoja lupauksia. Kun pääsin loppuun, kysyin Chandranilta, mitä mies oli huutanut.

– Hän kysyi, oletteko kanssamme loppuun asti, Chandran vastasi.

Seuraavana vuonna 1999 julkaisin kirjan Intialainen dalit-teologia. Vapautuksen teologiaa ja ihmisoikeuskamppailua. Se on kestänyt aikaa, ja useimmille lukijoilleen se sisälsi aivan uutta tietoa.

Seuraavina vuosina sain kutsuja Intiassa pidettyyn daliteja ja kastisyrjintää koskevaan konferenssiin. Näiden esiintymisten lisäksi kirjoitin pienen tervehdyksen yhteen intialaiseen julkaisuun.

Kastisyrjintä ihmisoikeusrikkomuksena

Omassa elämässäni kastisyrjinnän teema painui taka-alalle tai vain yhdeksi erityisalakseni, jota harvoin kysyttiin, kunnes vuonna 2008 Chandran Paul Martin saapui Suomeen ja tuli tapaamaan minua. Chandran toimi silloin Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerinä ja valmisteli yhdessä Kirkkojen maailmanneuvoston ja muutamien muiden järjestöjen kanssa suurta dalitkonferenssia Bangkokiin.

Chandran kutsui minut vuoden 2009 kokoukseen asiantuntijaksi.

Bangkokin kokouksen tarkoituksena oli antaa ekumeenisten järjestöjen selvä viesti siitä, että kastisyrjintä on tunnustettava ja nähtävä rasismiin vertautuvana, syntyperään kohdistuvana ihmisoikeusrikkomuksena. YK:ssa valmistauduttiin silloin vuonna 2001 Etelä-Afrikan Durbanissa pidetyn rasisminvastaisen maailmankonferenssin seurantakokoukseen. Durbanin kokouksella oli dalitliikkeelle merkitystä, koska siellä daliteihin kohdistuva kastisyrjintä murtautui uudella tavalla maailman tietoisuuteen.

YK:n rasismin vastaisen konferenssin seurantakokous kaatui kuitenkin Israeliin liittyviin erimielisyyksiin. Kastisyrjinnästä ei päästy puhumaan.

Ongelman ydin on siinä, että Intia tunnustaa kastisyrjinnän ja siihen liittyvät vaikeat ongelmat. Se haluaa kuitenkin pitää sen sisäisenä kysymyksenään eikä halua muiden maiden voivan sekaantua siihen. Sen takia tämä suurvalta ei salli kastisyrjinnän mainitsemista ihmisoikeusrikkomuksena.

Kansainvälinen dalitien solidaarisuusverkosto (International Dalit Solidarity Network) onkin tästä syystä jo vuosien ajan ajanut YK:n ihmisoikeusneuvostossa, että ihmisoikeusrikkomusten joukkoon liitettäisiin työhön ja syntyperään perustuva (work and descent) syrjintä. YK:n rasismin torjunnan erityisesittelijät ovat toistuvasti vaatineet, että kastisyrjinnän olisi saatava etusija kaikkien syrjinnän muotojen torjumisessa sekä ihmisoikeuksien edistämisessä kaikkialla maailmassa.

YK:n rasismin torjunnan erityisesittelijät ovat toistuvasti vaatineet, että kastisyrjinnän olisi saatava etusija kaikkien syrjinnän muotojen torjumisessa sekä ihmisoikeuksien edistämisessä kaikkialla maailmassa.

Kansainvälisen dalitien solidaarisuusverkoston yhteydessä toimii monessa maassa dalitien solidaarisuusverkostoja, jotka pyrkivät lisäämään tietoa kastisyrjinnästä ja vaikuttamaan siihen, että heidän kotimaidensa hallitukset toimisivat kansainvälisillä foorumeilla kastisyrjinnän lopettamiseksi. Bangkokista palattuamme aloimme luoda suomalaista verkostoa, jollainen on toiminut yhdistyksenä vuodesta 2010 alkaen.

Tavallisia syrjinnän muotoja

Perinne pitää daliteja saastaisina. Siksi he eivät voi asua, aterioida tai harjoittaa uskontoaan kastiin kuuluvien kanssa. Daliteilta estetään monin paikoin yhteisten teiden ja vesilähteiden käyttö. Heitä ei huolita temppeleihin eivätkä he voi aina asioida poliisiasemilla.

Dalitit pakotetaan usein likaisimpiin ja vaarallisimpiin töihin. Kouluissa dalit-lapsia eristetään muista oppilaista, ja heitä estetään käyttämästä yhteisiä juoma-automaatteja tai vesilähteitä ja pakotetaan siivoamaan koulun käymälät. Pahoinpitelyä ja eristämistä esiintyy kaikilla koulutuksen tasoilla perusopetuksesta yliopistoon.

Katastrofitilanteissa dalitien yhteisöt jäävät usein sivuun avustusjärjestöjen tarjoamasta avusta, koska reittejä heidän luokseen ei kerrota avun tarjoajille.

Velkaorjuus

Dalitit ajautuvat usein velkaorjuuteen sielläkin, missä orjuus on kielletty. Silti suuri osa daliteista elää velkaorjuuden kierteessä. Köyhyys pakottaa heidät ottamaan lainoja, ja koska heillä ei ole omaisuutta, pystyvät he maksamaan velkansa vain työllä.

Kastiin perustuva orjuus periytyy sukupolvelta toiselle. Vanhat uskomukset ja tavat pitävät yllä perinteitä, joissa tietyt tehtävät ja ammatit ovat muita saastaisempia ja kuuluvat siksi kastijärjestelmän alimmille. Tällaiset työt periytyvät sukupolvelta toiselle, eikä daliteilla usein ole muuta vaihtoehtoa. Nöyryyttävimpiin töihin kuuluvat ulosteiden käsittely, viemärien ja kuivakäymälöiden tyhjennys käsivoimin sekä pakkoprostituutio. Tapakulttuurin sitoma pakkotyö on nykyaikaista orjuutta.

Naisten syrjiminen

Etelä-Aasian kasti-, luokka- ja sukupuolihierarkioiden pohjalla ovat dalit-naiset. He kohtaavat moninkertaista syrjintää daliteina, alaluokkaisina köyhinä ja naisina. Dalit-naisten alhaista asemaa ylläpitää väkivalta ja epäinhimillinen kohtelu. Seksuaalisella hyväksikäytöllä, raiskauksilla ja julkisella riisumisella ei nöyryytetä vain naisia itseään, vaan koko heidän yhteisöään.

Poliisit kieltäytyvät usein kunnioittamasta dalit-naisten oikeutta rikosoikeudelliseen tukeen. Monissa tapauksissa oikeuslaitos jättää panematta toimeen dalit-naisia suojelevia lakeja.

Naiskauppa ja pakkoprostituutio

Monet dalit-naiset ja dalit-tytöt on pakotettu seksiorjuuteen tai systemaattiseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Suurin osa Intian bordellien tytöistä ja naisista tulee dalitien ja adivasien eli alkuperäisheimojen yhteisöistä.

Devadasi merkitsee pyhää sitoutumista temppeliin, mutta se on muuttunut systemaattiseksi nuorten dalit-naisten hyväksikäytöksi, jossa seksuaalinen hyväksikäyttö perustellaan uskonnolla. Yhteisö stigmatisoi devadasinaiset, eivätkä he saa solmia avioliittoa. Heidän lapsensa kärsivät syrjinnästä, koska heillä ei ole tunnustettuja isiä.

Lakien puutteellinen täytäntöönpano

Lainsäädäntö on Intiassa ja sen naapurimaissa riittävän hyvää ongelmien hallinnan kannalta. Pääongelma on lakien huono täytäntöönpano. Poliisi ja oikeuslaitos tukevat syvään juurtuneita kastikäytäntöjä. Ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneet jäävät usein rankaisematta.

Intian perustuslaki kieltää uskontoon, etnisyyteen, kastiin, sukupuoleen tai syntymäpaikkaan perustuvan syrjinnän ja edellyttää koskettamattomuuden kulttuurin hävittämistä, ja ihmisoikeusloukkausten hyvittämiseksi on säädetty runsaasti lakeja ja erillismääräyksiä. Myös Nepalin, Pakistanin, Bangladeshin ja Sri Lankan perustuslait kieltävät syrjinnän. Perustuslakien henki ei kuitenkaan toteudu, koska lakien täytäntöönpanoa ei valvota. Oikeuksiaan puolustavat dalitit joutuvat hyvin tavallisesti vihamielisten vastahyökkäysten uhreiksi.

Dalitit hakevat oikeutta

Dalitien poliittinen osallistuminen on parantunut, vaikka se on hajanaista. Dalitien oikeuksia puolustavat sadat järjestöt, joista muutamat, kuten lakimies Henri Tiphagnen (s. 1958) johtama People’s Watch, seuraavat ja dokumentoivat tarkasti daliteihin kohdistuvia rikkomuksia. Tapauksia on jatkuvasti, mutta niissä nähdään myös muutoksia.

Kaikkein karmeimmat väkivallanteot ovat vähenemässä. Lehdistö pyrkii myös paljastamaan kastiväkivallan järjettömyyden. Etenkin kaupungeissa tilanne on parantunut, mutta maaseudulla daliteilla on edelleen jatkuvasti vaikeaa.

Vuodesta 2014 vallassa ollut hindunationalistinen puolue tähtää Intian hindulaistamiseen, ja se on merkinnyt vaikeuksia vähemmistöille, etenkin muslimeille ja kristityille. Hindunationalistit ovat edistäneet uskonnollisen kääntymisen kieltäviä lakeja ja lakkauttaneet dalitien parissa toimivia järjestöjä. He ovat myös organisoineet joukkokääntymisiä ”takaisin” hindulaisuuteen.

Esimerkiksi kristittyjä on Intian daliteista enemmän kuin mitä tilastot kertovat. Kaksoisjäsenyys on tavallista, sillä on taloudellisesti edullista olla rekisteröity hinduksi, sikhiksi tai buddhalaiseksi. Näihin uskontoryhmiin kuuluvat dalitit ovat oikeutettuja koulutus- ja työllistämistukiin. Näitä oikeuksia tai ”erivapauksia” ei ole myönnetty kristityille ja muslimeille, sillä virallisen selityksen mukaan heidän uskontonsa eivät mukaudu hindujen kastijärjestelmään.

Toistakymmentä intialaista kristillistä järjestöä on vedonnut Intian korkeimpaan oikeuteen, jotta daliteihin kuuluville kristityille myönnettäisiin samat tuet kuin hindu-daliteille.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061753353