Sairaanhoitaja-diakonissan tutkinto ja osaaminen – edelleen hyödyntämätön resurssi hoitotyössä?

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat murroksessa: väestö ikääntyy, syöpä- ja pitkäaikaissairaudet lisääntyvät ja esimerkiksi palliatiivisen ja saattohoidon tarve kasvaa. Näiden syiden vuoksi työvoiman tarve kasvaa. Samaan aikaan yhteiskunnan resurssit vähenevät ja terveydenhuollon henkilöstön eläköityminen on voimakasta. Myös monikulttuurisuuteen, moninaisuuteen ja katsomusosaamiseen liittyvän osaamisen tarve lisääntyy. Nämä kaikki kasvattavat ja tulevat kasvattamaan sairaanhoitaja- diakonissojen ja diakonisen hoitotyön kysyntää.

Sairaanhoitaja-diakonissojen koulutus yhdistää kaksi osaamiskokonaisuutta

Valtakunnallinen Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) tarjoaa sairaanhoitaja-diakonissakoulutusta, joka yhdistää sairaanhoidon ammatillisen koulutuksen ja diakonian erityisosaamisen. Sairaanhoitaja-diakonissojen koulutus ja rooli ovat vaikuttaneet laajasti terveydenhuollon kehitykseen aina diakonissalaitosten perustamisesta lähtien. Koulutus tarjoaa laajan sairaanhoidon osaamisen, joka vastaa EU-direktiivien ja laillistettuja ammattilaisia koskevan lainsäädännön asettamiin vaatimuksiin. Koulutus täyttää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakonian virkaan vaadittavan pätevyyden. Tämä 240 opintopisteen ja arviolta neljässä vuodessa opiskeltava kaksoispätevyys antaa laajan mahdollisuuden työskennellä sekä sairaaloissa, hoitolaitoksissa että seurakunnissa.

Sairaanhoitaja-diakonissan koulutuksesta valmistuneen tutkintonimike on sairaanhoitaja (AMK), diakoninen hoitotyö. Se rakentuu hoitotieteen ja teologian teoreettiselle perustalle hyödyntäen muun muassa yhteiskunta- ja kasvatustieteitä. Diakoninen hoitotyö on professio, joka opitaan koulutuksessa.

Sairaanhoitaja-diakonissojen koulutus ja rooli ovat vaikuttaneet laajasti terveydenhuollon kehitykseen aina diakonissalaitosten perustamisesta lähtien.

Sairaanhoitaja-diakonissan koulutuksen tulee jatkuvasti kehittyä vastaamaan muuttuviin tulevaisuuden tarpeisiin. Muun muassa digitaalisia oppimisratkaisuja hyödynnetään tätä nykyä koulutuksessa saavutettavuuden mahdollistamiseksi.  Tämä tulee kuitenkin tehdä kohtaamisosaaminen ja siihen liittyvä empaattisuus varmistaen. Minna Valtonen ja Satu Kajander–Unkuri (2020) toteavat, että “Ihmisarvoa kunnioittavan, eettisen osaamisen ja arvostavan, kokonaisvaltaisen kohtaamisen osaaminen on diakonissojen ammattitaitoa, joka erityisesti digitalisaation edetessä on yhä merkityksellisempää.” Diakonian tehtävänä on myös toimia niiden ihmisten puolestapuhujana, jotka palveluiden digitalisoituessa uhkaavat syrjäytyä.

Ihmisen huomioiminen kokonaisuutena

Sairaanhoitaja-diakonissoja koulutetaan huomioimaan potilas kokonaisvaltaisesti. Tämä tarkoittaa fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten sekä spirituaalisten eli henkisten ja hengellisten tarpeiden huomioimista. Avarasti ajateltuna spirituaalisuus liittyy tapaan, jolla ihmiset etsivät ja ilmaisevat elämän ja elämäntilanteiden merkitystä ja tarkoitusta sekä yhteyttä itseen, toisiin ihmisiin, luontoon ja korkeampaan voimaan tai pyhään.

Kokonaisvaltainen työote tuo syvyyttä kohtaamiseen läpi potilaan hoitoprosessin. Sairaanhoitaja-diakonissan koulutus sisältää sekä vahvan eettisen että spirituaalisen pohjan, mikä auttaa tarjoamaan tukea potilaille erilaisissa elämän kriisitilanteissa esimerkiksi kuoleman lähestyessä. Eettinen keskustelu ja ohjaus koulutuksen aikana auttaa tunnistamaan ja käsittelemään arvoristiriitoja, joita hoitotyössä väistämättä tulee. Useat tutkimukset todentavat miten spirituaalisella hyvinvoinnilla on myönteinen yhteys potilaan elämänlaatuun (ks. mm. Goyarrola, Sipola & Pöyhiä, 2024). Spirituaalisen toivon ja rauhan tuominen ja mahdollistaminen potilaan elämään voi olla yhtä tärkeää kuin lääketieteellinen apu. Kaiken spirituaalisen hoidon lähtökohtana on potilaan tarve ja kunnioittaminen.

Diakonissat ovat avainasemassa rakentaessaan luottamusta ja tukiessaan potilasta niin sairauden hoitamisessa kuin terveyden palauttamisessa. Diakonisessa hoitotyössä on kuitenkin kysymys laajemmasta kuin potilaan spirituaaliteetin huomioimisesta (Myllylä, 2004). Sairaanhoitaja-diakonissojen koulutus mahdollistaa laaja-alaisen osaamisen, joka puolestaan tuo lisäarvoa moniammatilliseen yhteistyöhön. Sairaanhoitaja-diakonissat ovat usein osa laajempaa hoitotiimiä, jossa heidän diakoniatyön ja diakonisen hoitotyön osaamista tulee hyödyntää muiden terveydenhuollon ammattilaisten työn täydentämiseen. Heillä on osaamista toimia yhteistyönrakentajina hoitotyön, seurakuntien ja muiden yhteisöjen välillä.

Elämme yhteiskunnassa aikaa, jolloin koulutetuista terveydenhuollon ammattilaisista on puute. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevaa lainsäädäntöä ollaan parhaillaan uudistamassa. Uudistusta koskevassa aloitusseminaarissa 4.9.2024 (STM, 2024) todettiin, että uudistuksen tavoitteena on muun muassa “mahdollistaa ammattihenkilöiden keskittyminen koulutustaan ja osaamistaan parhaiten vastaaviin tehtäviin lisäämällä joustavuutta sote-henkilöstön työnjakoon ja tehtävärakenteiden kehittämiseen”. Seminaarissa ammattijärjestö Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen esitti, että uudistuksen myötä olisi tärkeää saada ammattihenkilöiden erityispätevyydet näkyviksi ammattihenkilörekisterissä. Mielestämme olisikin erittäin toivottavaa, että sairaanhoitaja-diakonissojen erityisosaaminen, diakoninen hoitotyö, nähtäisiin yhtenä erityispätevyytenä ja merkittäisiin osaksi ammattihenkilörekisteriä. Jos ammattirekisterissä näkyisi heidän erityispätevyytensä, heidän osaamistaan voitaisiin paremmin hyödyntää hoitotyön monialaisissa konteksteissa, erityisesti heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa olevien sekä heidän läheistensä parhaaksi.

Olisiko aika luoda myös uudenlaisia yhteistyön malleja seurakuntien ja terveydenhuollon välillä? Malkavaara (2020) toteaa, että tällä hetkellä diakonian virka kohdentuu ainoastaan Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja seurakunta mielletään lähinnä paikallisseurakunnaksi. Periaatteessa yhteiskunnan piirissä tapahtuvalle diakoniselle toiminnalle ei ole estettä, koska Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuoden 2016 piispainkokouksen suosituksenkin mukaan diakonian virkaan voidaan vihkiä muuallekin kuin suoraan paikallisseurakunnan palvelukseen. Samalla virkaan vihityn täytyy osallistua erikseen sovittavalla tavalla kirkon tehtävän toteuttamiseen.

Voisiko siis paremmin hyödyntää jo terveydenhuollossa toimivien diakonisen hoitotyön ammattilaisten osaamista? Löytyykö seurakunnista tukea uudenlaisiin yhteistyöavauksiin, joilla voitaisiin kannustaa diakonissoja osaamisen hyödyntämistä osana terveydenhuollon palveluja?

Tuoreelle diakonisen hoitotyön tutkimustiedolle on vahva tarve. Myös sen kautta voidaan vaikuttaa tietoisuuden lisäämiseen sairaanhoitaja-diakonissojen ja diakonisen hoitotyön osaamisesta. (Rättyä ym., 2020; Turunen & Ervelius, 2020; Pyykkö, 2022.)

Sairaanhoitaja-diakonissojen diakonisen hoitotyön laaja-alaisen osaamisen näkyvyyteen kliinisessä hoitotyössä tähtää Mirva Heikkilä-Tynin tekeillä oleva väitöskirja. Yhtenä näkökulmana Heikkilä-Tynin tutkimuksessa on uudenlaisten yhteistyömallien rakentuminen terveydenhuollon ja seurakunnan välillä. Suomessa on pitkä ja tunnistettu perinne Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palkkaamien sairaalapappien läsnäolosta sairaaloissa. Tutkimuksessa kysytään olisiko vihdoin aika myös sairaaladiakonissalle. Vaikka diakoninen hoitotyö ei ole yhtä kuin spirituaalinen hoito (Myllylä, 2004), sairaaladiakonissan tehtävä antaisi paremmat mahdollisuudet ja tilan koko ihmisen ja myös spirituaalisten tarpeiden huomioimiseen.

Lähteet

Goyarrola, R, Sipola, V. & Pöyhiä, R. (2024). Spirituaalinen hyvinvointi ja kärsimys palliatiivisessa hoidossa. Duodecim 2024; 140:1241-6.

Malkavaara, M. (2020). Diakoninen hoitotyö ja diakonian virka. Teoksessa: P. Thitz, M. Malkavaara, L. Rättyä & M. Valtonen (toim.) Diakonisen hoitotyön perusteet ja käytäntö. Diakonia-ammattikorkeakoulu.  https://www.theseus.fi/handle/10024/345797

Myllylä, M. (2004) Diakonisen hoitotyön mallin rakentaminen. Oulu: Oulu University Press (Väitöskirja, Oulun yliopisto). Saatavilla: http://urn.fi/urn:isbn:9514273567

Pyykkö, R. (2022). Vahva puheenvuoro ammatillisesta diakoniatyöstä. Diakonian tutkimus I/2022.  file:///C:/Users/gheimir/Downloads/112978-Artikkelin%20teksti-239077-1-10-20220613.pdf

Rättyä, L., Thitz, P. & Valtonen, M. (2020). Näköaloja diakonisen hoitotyön tulevaisuuteen. Teoksessa: P. Thitz, M. Malkavaara, L. Rättyä & M. Valtonen (toim.) Diakonisen hoitotyön perusteet ja käytäntö. Diakonia-ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/345797

STM (2024). Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevan lainsäädännön uudistus. https://stm.fi/ammattihenkiloita-koskevan-lainsaadannon-uudistus

Turunen, E, & Ervelius, T. (2020). Diakonissa kriittisesti sairaan potilaan hoitotyössä. Teoksessa: P. Thitz, M. Malkavaara, L. Rättyä & M. Valtonen (toim.) Diakonisen hoitotyön perusteet ja käytäntö. Diakonia-ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/345797

Valtonen, M. & Kajander-Unkuri, S. (2020). Diakonissan koulutus 2020-luvulla. Teoksessa: P. Thitz, M. Malkavaara, L. Rättyä & M. Valtonen (toim.) Diakonisen hoitotyön perusteet ja käytäntö. Diakonia-ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/345797

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061753374