Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Turvallisemman tilan periaatteet edistävät yhdenvertaisuutta

Turvallisemman tilan periaatteet lisäävät yhdenvertaisuutta ja koko yhteisön hyvinvointia. Diakissa työ periaatteiden luomiseksi on tehty henkilöstöä ja opiskelijoita osallistaen.

Diakonia-ammattikorkeakoulu on tunnettu yhdenvertaisuus- ja moninaisuusteemojen asiantuntija. Diakin erityisosaamisalueita yhdenvertaisuuskysymyksissä ovat muun muassa uskontoihin, vakaumukseen, tulkkaukseen ja kielivähemmistöihin liittyvät asiat. Diakin sisällä näitä asioita on kuitenkin edistetty eri koulutusohjelmissa, yksiköissä ja hankkeissa erikseen.

Vuonna 2024 päätettiin alkaa kehittää yhdenvertaisuustyötä ja turvallisemman tilan periaatteita vahvemmin koko organisaation tasolla, ja koota eri puolilla organisaatiota olevaa osaamista yhteen. Kehittämistyötä on tehty henkilökuntaa ja opiskelijoita osallistaen.

Nykytila tutuksi

Työssä lähdettiin liikkeelle nykytilan tarkastelusta. Henkilökunnan ja opiskelijoiden kokemuksia kartoittavat säännölliset kyselyt perattiin läpi yhdenvertaisuuden ja turvallisen tilan näkökulmasta ja kysymyksiä tarkennettiin. Kyselyiden päivityksessä oli mukana Diakin moninaisuuden asiantuntijoita sekä Diakissa harjoitteluaan tekeviä opiskelijoita. Opiskelijakyselyn ja henkilöstökyselyn rinnalle rakennettiin myös erillinen yhdenvertaisuutta tarkasteleva kysely. Lisäksi tehtiin fokushaastatteluja.

Konkreettinen työkalu yhdenvertaisuuden edistämiseen ovat koko talon yhteiset turvallisemman tilan periaatteet. Turvallisemman tilan periaatteilla tarkoitetaan julkilausuttuja yhteisiä pelisääntöjä, joilla turvataan kunnioittava ja syrjimätön toimintaympäristö ja keskusteluilmapiiri. Turvallisemman tilan periaatteiden tarkoituksena on edistää koko yhteisön hyvinvointia. Se haastaa tunnistamaan omaa valta-asemaa ja vastuuttaa arjen kohtaamisissa pitämään huolta itsemme ja toistemme hyvinvoinnista.

Konkreettinen työkalu yhdenvertaisuuden edistämiseen ovat koko talon yhteiset turvallisemman tilan periaatteet.

Julkilausutut säännöt varmistavat vallan tasaisen jakautumisen

Turvallisemman tilan periaatteiden käyttö on yleistynyt 2020-luvulla ja valtavirtaistunut niin, että lähes jokaisella organisaatiolla on omat turvallisemman tilan toimintaohjeet. Siitä huolimatta ajatus erikseen määritellyistä säännöistä saattaa tuntua vieraalta tai holhoavalta, jopa rajoittavalta. Moni voi ajatella, että ”mitä vähemmän sääntökirjoja, sen parempi.” Tätä ajatusta kannattaa kuitenkin vähän pöyhiä.

Yleensä on nimittäin niin, että sellaiset yhteisöt, joissa ei ole julkilausuttuja sääntöjä, rakentavat sääntönsä eräänlaisena näkymättömänä neuvotteluna, joka käydään yleensä vahvimman oikeuksien periaatteella. Näissä prosesseissa etuoikeuksilla on usein keskeinen rooli. Kuka ryhmässä ottaa tilaa ja kuinka paljon puhuu, sekä millaisia hierarkioita ja huumoria yhteisössä esiintyy, muovaa usein todellisuutta yhteisön vahvimman ehdoilla. Tällaisessa ympäristössä toiset saattavat jäädä sivurooliin, ilman roolia tai jopa alisteiseen asemaan.

Turvallisemman tilan periaatteissa on kysymys vallan jakamisesta yhteisön kesken tasaisesti ja toisia kunnioittavasti. Säännöt voivat rajoittaa etuoikeuksia, mikä voi tuntua niihin tottuneesta siltä, että yhtäkkiä ”mistään ei saisi enää puhua”. Säännöt kuitenkin myös vapauttavat marginalisoituja ottamaan osaa ja tilaa yhdenvertaisesti.

Yhdessä osallistaen

Diakissa nähtiin tärkeäksi rakentaa turvallisemman tilan periaatteita yhdessä, osallistamalla opiskelijat ja henkilöstö. Opiskelijoille järjestettiin syksyn 2024 aikana kaksi työpajaa, joissa he pääsivät ideoimaan ja keskustelemaan yhdenvertaisuuden edistämisestä ja turvallisemman tilan periaatteista Diakissa. Toinen työpajoista oli Helsingin kampuksella ja toinen verkossa. Työpajat olivat kaksikielisiä eli niihin saattoi osallistua suomeksi tai englanniksi.

Työpajoja markkinoitiin kaikille Diakin opiskelijoille. Niiden suunnittelussa, rakentamisessa ja toteutuksessa olivat merkittävässä roolissa Diakissa sosionomiharjoitteluaan tekevät opintososionomit. Työpajoissa jokainen opiskelija sai ensin pohtia turvallisemman tilan korttien avulla, mikä hänelle tekee tilasta turvallisen. Pajoissa tutustuttiin myös yhdenvertaisuuslainsäädäntöön ja muutamien muiden organisaatioiden turvallisemman tilan periaatteisiin sekä määriteltiin keskeiset käsitteet. Sen jälkeen osallistujat pääsivät kiertämään pisteillä.

Yhdellä pisteistä sai pohtia omaa valta-asemaansa etuoikeuksien kehän avulla. Toisella keskusteltiin yhdenvertaisuuden haasteista, joita oli noussut esiin yhdenvertaisuuskyselyissä. Kolmannella pisteellä pohdittiin yhdessä, miten Diakissa voitaisiin kehittää turvattomista tilanteista raportointia ja tilanteisiin puuttumista. Pistetyöskentelyn jälkeen opiskelijat pohtivat pienissä ryhmissä, minkälaiselle arvopohjalle ja motiiveille Diakin turvallisemman tilan periaatteiden tulisi rakentua. Lopuksi lähdettiin rakentamaan varsinaisia periaatteita, jotka valaisisivat turvallisen yhteisön toimintakulttuuria eri näkökulmista.

Henkilöstö osallistettiin turvallisemman tilan periaatteiden pohdintaan yhteisessä henkilöstötilaisuudessa. HR-asiantuntijat  esittelivät ensin yleisellä tasolla Diakin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman uudistusta: sen pohjaksi tehtyjä kyselyitä ja selvityksiä, teeman parissa toimivia työryhmiä ja tahoja sekä uudistuksen etenemistä. Sitten tarkasteltiin yhdenvertaisuuskyselyn tuloksia sekä henkilöstön että opiskelijoiden näkökulmasta. Sen jälkeen jokainen henkilöstön jäsen sai ensin pohtia turvallisemman tilan korttien avulla, mikä hänelle tekee tilasta turvallisen. Lopuksi jakauduttiin pienryhmiin, joissa kehitettiin sanoituksia turvallisemman tilan periaatteille ja pohdittiin, miksi periaatteet tarvitaan.

Periaatteista tekoihin

Prosessin myötä turvallisemman tilan periaatteet alkavat muotoutua diakilaiseksi tekemisen tavaksi. Diakin henkilökunnan jäsenet ovat pitäneet tärkeänä avointa ja arvostavaa kohtaamista ja dialogia, jossa arvostetaan moninaisuutta ja erilaisia mielipiteitä. Niin henkilöstölle kuin opiskelijoillekin on ollut tärkeää, että tulee arvostetuksi ja kohdatuksi omana itsenään. Jaettu ymmärrys on siitä, että arvostava kohtaaminen lähtee omien vakiintuneiden ajattelutapojen kriittisestä pohdinnasta ja vastuullisesta vuorovaikutuksesta. Periaatteet julkaistaan valmistuttuaan Diakin verkkosivuilla.

Turvallisemman tilan periaatteet on tarkoitus ottaa osaksi Diakin toimintakulttuuria niin, että niihin sitoudutaan jokaisella opintojaksolla, tapahtumissa ja arjen kohtaamisissa. Opettajille periaatteet tuovat toivottavasti kättä pidempää ohjenuoraa siihen, minkälaisissa tilanteissa keskustelua on syytä rajata tai ohjata, miten vaikeita aiheita käsitellään ja miten rakentaa turvallinen oppimiskokemus kaikille, niin luokkahuoneessa kuin virtuaalisissa oppimisympäristöissä.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024101179972