Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Luovat menetelmät edistävät vuorovaikutusta ja yhdenvertaisuutta

Erilaiset vuorovaikutuksen haasteet tai esteet voivat johtaa eriarvoistumiseen, mutta luovat menetelmät tarjoavat keinoja niiden purkamiseen. TASSU-hanke kehittää uusia, ääneen ja liikkeeseen perustuvia menetelmiä, joilla voidaan parantaa vuorovaikutusta ja ehkäistä syrjäytymistä. Tavoitteena on juurruttaa nämä keinot osaksi eri alojen ammattilaisten työtä.

Yksi eriarvoistumisen taustatekijöistä on ihmisten erilaiset valmiudet kommunikoida ja olla vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutusta voivat haastaa monenlaiset sisäiset ja ulkoiset tekijät, mutta keinoja esteiden raivaamiseen on myös runsaasti. Kaksivuotisessa TASSU-hankkeessa eriarvoistumiseen johtavia haasteita pyritään taklaamaan uusilla luovilla, ääneen ja liikkeeseen perustuvilla menetelmillä.

Hankkeen alkuvaiheessa järjestettiin työpajoja ammattilaisille, jotka työskentelevät syrjäytyneiden ja syrjäytymisuhan alla olevien parissa. Työpajoja vetivät Oulun ammattikorkeakoulun tanssin ja musiikin asiantuntijat. Toiminnan ytimessä oli luovien menetelmien yhteiskehittäminen, jossa hyödynnettiin erilaisissa organisaatioissa ja erilaisten kohderyhmien kanssa työskentelevien kokemusosaamista.

Luovien menetelmien lyhytkoulutukset ammattilaisille

Alkuvuodesta 2025 työpajoissa kehitettyjä menetelmiä alettiin juurruttaa osaksi ammattilaisten työtä. Kaikille sote- ja muiden alojen työntekijöille tarjottiin kymmenestä lyhytkoulutuksesta koostuva kurssitarjotin.

Koulutuksissa osallistujat pääsivät tutustumaan erilaisiin luoviin menetelmiin viiden alla esitellyn teeman kautta.

1) Jäänmurtajat

Jäänmurtajat-lyhytkoulutukset keskittyivät vuorovaikutuksen tukemiseen ja sen esteiden raivaamiseen. Käytännössä tämä tarkoitti erilaisia kehollisuutta ja ääntä hyödyntäviä harjoituksia, jotka tukivat tutustumista, rauhoittumista tai keskittymistä. Osa harjoituksista kevensi tunnelmaa naurun ja leikkimielisyyden avulla.

2) Liikettä lihaan

Liikettä lihaan -teeman alla tarjottiin kehollisuuteen ja liikkeeseen pohjautuvia harjoituksia. Niissä keskeisenä ajatuksena oli, että liike kuuluu kaikille, eikä ole oikeaa tai väärää tapaa tehdä. Jokainen sai osallistua omien valmiuksiensa mukaan, ilman arvostelua tai taitovaatimuksia.

Harjoituksissa liike saattoi alkaa hyvin pienestä, kuten hengityksen havainnoinnista tai yhden sormen liikuttamisesta, ja edetä vähitellen kohti koko kehoa aktivoivia ja koordinaatiota haastavia vuorovaikutteisia tehtäviä.

3) Luonnosta voimaa

Luonnon hyvinvointivaikutukset nousivat esiin useissa hankkeen alkuvaiheen keskusteluissa, minkä vuoksi teema valikoitui lyhytkoulutuksiin. Koulutuksissa luonto tuotiin mukaan sekä konkreettisesti että mielikuvien tasolla, esimerkiksi keväisen luontokävelyn tai luontoaiheisten ääni- ja liikeharjoitusten muodossa.

4) Epäsoitinorkesteri

Epäsoitinorkesteriksi nimetty koulutuskokonaisuus perustui ajatukseen, että ääntä ja musiikkia voi tuottaa ilman oikeita soittimia, edellyttämättä myöskään varsinaista soitto- tai laulutaitoa. Harjoituksissa soittimiksi etsittiin erilaisia arkisia esineitä sekä käytettiin omaa kehoa äänten ja rytmien tuottamiseen.

Parhaimmillaan lopputuloksena oli yhteinen rytmikone tai orkesteri, johon jokainen osallistuja toi oman, tavalla tai toisella tuottamansa äänen. Vuorovaikutus rakentui yhdessä tekemisestä, ja jokaisen panos oli yhtä tärkeä.

Ihmistenvälistä vuorovaikutusta voidaan rakentaa luovien menetelmien avulla, esimerkiksi ääntä ja liikettä eri tavoilla hyödyntäen.

5) Kanteleella tai ilman

Viides teema kulki nimellä Kanteleella tai ilman. Suomalaisten oma perinnesoitin, yksinkertaisuudessaan kaunis ja helppokäyttöinen kantele, nousi hankkeessa tärkeäksi soittimeksi.

Hanketiimiin kuuluvan asiantuntijan kehittämä, kaikille avoin ja kännykällä soitettava digikantele toi tekemiseen aivan uuden ulottuvuuden. Digikanteleella jokainen voi tuottaa kaunista musiikkia, jonka avulla voidaan muun muassa luoda äänimaisema meditaation taustalle.

Luovat menetelmät osaksi ammattilaisten työtä

Lyhytkoulutuksissa asiantuntijat esittelivät etukäteen valitut menetelmät, ja osallistujat pääsivät pohtimaan niiden soveltamista omaan työhönsä. Samalla kerättiin ajatuksia menetelmien jatkokehittelyä varten.

Menetelmien käyttöönoton ja kehittämisen tueksi luotiin verkkoalusta, jossa osallistujat saivat keskustella ja kysyä lisätietoja hankkeen asiantuntijoilta. Tavoitteena oli, että menetelmiä kokeiltaisiin heti käytännössä ja että ne juurtuisivat osaksi sekä osallistujien omaa työtä että organisaatioiden toimintaa. Juurtumista kartoitetaan vielä hankkeen loppuvaiheessa erillisellä kyselyllä.

Kaikille yhdenvertaisia vuorovaikutustapoja

Ihmistenvälistä vuorovaikutusta voidaan rakentaa luovien menetelmien avulla, esimerkiksi ääntä ja liikettä eri tavoilla hyödyntäen. Pelkkä kielellinen ilmaisu voi joissain tilanteissa olla riittämätöntä. Kun kommunikoinnille ja itseilmaisulle on tarjolla monia tapoja, yhä useampi voi osallistua yhdenvertaisesti.

TASSU-hankkeessa on tehty työtä sen eteen, että uusia innovatiivisia ja vuorovaikutusta tukevia menetelmiä juurtuisi eri alojen ammattilaisten työhön. Menetelmien kehittäminen on tärkeää myös tulevaisuudessa, sillä maailma ja ihmisten tarpeet muuttuvat jatkuvasti.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025041125725

Euroopan unionin osarahoittama -logo.

TASSU – Tanssi ja musiikki sosiaalisen osallisuuden ja toimijuuden lähteenä

  • TASSU on Oulun ammattikorkeakoulun ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteishanke, jonka tavoitteena on torjua yhteiskunnallista syrjäytymistä kehittämällä innovatiivisia, osallisuutta ja toimijuutta tukevia menetelmiä.
  • Hankkeen lopputuotos, digitaalinen luovien menetelmien työkalupakki, julkaistaan syksyllä 2025 Oulun ammattikorkeakoulun verkkosivustolla.
  • Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt hankkeelle rahoituksen Euroopan sosiaalirahastosta.
  • Hankkeen toiminta-aika on marraskuusta 2023 lokakuuhun 2025.
  • Lue lisää TASSU-hankkeesta.