Kielen ja substanssin yhteisopettajuus vaatii hienotunteista toisen tontille astumista
Yhteisopettajuus tarkoittaa kahden tai useamman opettajan yhdessä toteuttamaa opetusta, jonka tavoitteena on parantaa jokaisen opiskelijan oppimismahdollisuuksia. Diakissa suomen kielen ja terveysalan opettajien yhteisopettajuutta kokeiltiin Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (JOTPA) rahoittamassa Ulkomaisen sairaanhoitajatutkinnon (Bachelor) suorittaneiden suomen kieltä vahvistavassa ja pätevöittävässä koulutuksessa.
Yhteisopettajuudessa on välttämätöntä suunnitella opintojaksojen sisällöt yhdessä. JOTPA-hankkeessa hoitotyön ja suomen kielen lehtorit laativat pedagogisen käsikirjoituksen ja työstivät sähköisen oppimisalustan molempien alat huomioiden. Yhdessä tekemisessä kehityttiin pätevöitymiskoulutuksen edetessä.
Substanssin opetukseen sisällytettiin kirjallisia tehtäviä sekä suullisia esityksiä, joissa käsiteltiin opetussuunnitelman mukaisia hoitotyön teemoja samalla kun opittiin työelämässä tarvittavia viestinnän taitoja. Näyttöön perustuvaa hoitotyötä vahvistettiin esimerkiksi harjoittelussa pidetyillä osastotunneilla, joihin opiskelijat koostivat valittavina olleista hoitosuosituksista tai näyttövinkeistä olennaisen ja harjoittelivat suullisen esityksen pitämistä suomen kielen lehtorien palautteen avulla. Opiskelijat saivat näin vinkkejä, valmiuksia ja itsevarmuutta suullisten esitysten pitämiseen suomeksi samalla kun harjoittelivat tärkeitä ammatillisia viestinnän ja näyttöön perustuvan toiminnan taitoja.
Koska opettajat ja opiskelijat olivat monilta eri paikkakunnilta, yhteisopettajuudella toteutetut tunnit pidettiin simulaatiotunteja lukuun ottamatta etäyhteydellä Zoomissa. Suomen kielen opettaja oli koko luennon ajan kielitukena vastaamassa kaikkiin kysymyksiin, joita opiskelijat kieleen liittyen halusivat kysyä. Opiskelijapalautteen perusteella kynnys kysyä madaltui, koska luennon etenemistä ei tarvinnut pysäyttää vaikkapa vain yksittäisten sanojen tai lauseiden merkitysten kysymisen ajaksi. Kysytyistä käsitteistä ja ammatillisessa kommunikaatiossa käytetyistä tyypillisistä fraaseista koostettiin opiskelijalähtöisiä käsiteltävien teemojen sanastoja.
Yli substanssirajojen
Yhteisopettajuutena toteutetuissa opinnoissa huomio keskitettiin paitsi opintojakson sisältöihin, myös S2-oppijoille tavanomaisesti vaikeisiin kielirakenteisiin. Kielituki jatkui onnistuneesti myös luentojen jälkeen erillisillä suomen kielen tunneilla. Kontekstin tuntemisen myötä sanaston ja luentomateriaalien läpikäynti helpottui. Myös uusien esimerkkilauseiden keksiminen, sanankäytön selittäminen ja tehtävänantojen selkiyttäminen helpottuivat.
Kielituki yhteistunneilla ei rajoittunut vaikeiden kielen rakenteiden selättämiseen, vaan terveysalan lehtorit olivat jo etukäteen miettineet opetuksessa käytettävän materiaalin selkeäkielisyyttä.
Kielituki yhteistunneilla ei rajoittunut vaikeiden kielen rakenteiden selättämiseen, vaan terveysalan lehtorit olivat jo etukäteen miettineet opetuksessa käytettävän materiaalin selkeäkielisyyttä. Opetuksesta karsittiin pois kaikki ylimääräinen, ja opettajat käyttivät harkittua, normaalitempoa hitaampaa opetuspuhetta. Myös yleiskielisiä, vaihtoehtoisia ilmauksia ja esimerkkejä mietittiin etukäteen sisältöjen ymmärtämisen varmistamiseksi.
Sisältöjen yhdistyminen
Hoitotyön simulaatiotunnit sisälsivät kliinisen teeman lisäksi hoitotyön ohjaus- tai tiimityötilanteissa tyypillisen kommunikaation harjoittelun. Simulaatioiden jälkeisissä oppimiskeskusteluissa huomioitiin niin kliiniset kuin kielellisetkin havainnot, palautteet ja näkökulmat. Näissä keskusteluissa hoitotyön lehtoreiden ymmärrys kielen rakenteista kehittyi ja suomen kielen lehtorit saivat käytännön käsitystä niistä hoitotyön viestintätilanteista, joita opiskelijoiden on hyvä osata harjoitteluun ja työelämään mennessään. Vaikka vitsailtiin, että JOTPA-hankkeessa mukana olevat suomen kielen opettajat voisivat sisällön opetukseen osallistumisen myötä itsekin pian hakeutua sairaanhoitajan pätevöitymiskoulutukseen, oli totta, että suomen kielen opettajien ymmärrys hoitotyöstä ja alaan liittyvistä käytännöistä kasvoi. Myös valmiiksi kielitietoiset hoitotyön lehtorit saivat yhteisopettajuuden myötä lisää varmuutta selkeäkieliseen opetukseensa.
Kokemukset yhteisopettajuudesta vahvistivat käsitystä siitä, että suomen kieli tulee yleisemminkin integroida S2-opiskelijoiden kliiniseen opetukseen. Näin sekä kliininen että suomen kielen opetus palvelevat aidosti opiskelijoiden osaamistarpeita työelämässä eikä kieli ole hoitotyöstä irrallinen, substanssiin kytkeytymätön asia. Samalla lehtorit saavat kokonaisvaltaisemman käsityksen opiskelijoiden osaamistarpeista ja pystyvät oppimaan myös toisiltaan.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025041125749