Juttutyyppi  Artikkeli

Voiko turvapaikanhakija olla osallinen?

Riikka Halonen pohtii artikkelissaan, mitkä ovat turvapaikanhakijoiden osallisuuden rajat, ja kuinka tukea sellaisen ryhmän osallisuutta, jolla ei ole täysiä kansalaisoikeuksia.  Havainnot perustuvat Esikotouttamisen kehittämishanke Pohjois-Pohjanmaalla (ESIKOTO) tuloksiin. 

Pohdin tässä artikkelissa, voiko turvapaikanhakija olla osallinen. Pohdinnan taustana on turvapaikanhakijoiden esikotouttavaa toimintaa kehittänyt ESIKOTO-hanke (2016–2018), jossa turvapaikanhakijoiden osallisuutta tuettiin yhdessä turvapaikanhakijoiden, järjestöjen, urheiluseurojen, vastaanottokeskusten, seurakuntien ja yritysten kanssa. Esikotouttava toiminta sijoittuu aikaan ennen turvapaikkapäätöstä, jolloin turvapaikanhakijat eivät vielä ole oikeutettuja varsinaiseen lakisääteiseen kotouttamistoimintaan.

Heikoimmassa asemassa olevin osallisuus voi eri syistä heikentyä ja tunne muiden kanssa samaan yhteiskuntaan kuulumisesta voi rapautua. Turvapaikanhakijoiden kohdalla osallisuus on jo lähtökohtaisesti heikko, koska ennen myönteistä oleskelulupapäätöstä heillä ei ole oikeutta kuulua suomalaiseen poliittiseen yhteisöön. Kotoutumisen ja hyvinvoinnin tukemisen kannalta osallisuuden tunne on kuitenkin tärkeä, ja nopea kiinnittyminen omaan paikalliseen yhteisöön tukee kotoutumista myönteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen.

Mitä osallisuus on?

ESIKOTO-hankkeessa hyödynnettiin osallisuuden viitekehystä, joka on kehitetty sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokrassa. Sokra on tukenut Euroopan sosiaalirahaston hankkeita, jotka edistävät sosiaalista osallisuutta ja torjuvat köyhyyttä, ja ESIKOTO-hanke on yksi näistä hankkeista. Sokra on koonnut osallisuustyötä tekeviä toimijoita yhteen, tutkinut ja tuottanut tietoa osallisuudesta.

Sokran kehittämä osallisuuden viitekehys (Isola ym. 2017) on synteesi aikaisemmasta sosiaalipoliittisesta ja sosiaalipsykologisesta tiedosta, teorioista ja tutkimuksesta. Siinä osallisuus määritellään mahdollisuutena vaikuttaa oman elämänsä kulkuun ja siihen, mikä on itselle mahdollista. Ihminen on osallinen, kun hän pystyy vaikuttamaan ympäristöönsä, käyttämiinsä palveluihin ja asioihin omassa yhteisössään.

Osallisuus on vaikutusvaltaa asioihin oman itsen ulkopuolella.

Osallisuus ilmenee arkielämässä eri tavoin. Oman elämän päätösvallan lisäksi se ilmenee mm. toimintaympäristönä, joka on ymmärrettävissä, hallittavissa ja ennakoitavissa. Osallisuus on myös vaikutusvaltaa asioihin oman itsen ulkopuolella. Tällöin ihminen pystyy vaikuttamaan palveluihin ja prosesseihin, joihin hän osallistuu. Lisäksi osallisuuteen kuuluu mahdollisuus panostaa yhteiseen merkityksellisyyden luomiseen vastavuoroisissa suhteissa ja siten vaikuttaa paikalliseen hyvään. (Isola ym. 2017.)

ESIKOTO-hankkeen työntekijät arvioivat hankeen aikana tavoitetta vahvistaa turvapaikanhakijoiden osallisuutta ja siihen tähdänneiden toimenpiteiden vaikuttavuutta. Arvioinnissa on hyödynnetty osallisuuden viitekehystä. Myös turvapaikanhakijat ovat olleet mukana arvioimassa koko hankkeen toteutusta, ei ainoastaan toimintoja, joihin ovat itse osallistuneet. Seuraava kappale perustuu hankkeen aikana kerättyyn arviointiaineistoon. Lisätietoa toiminnoista kerrotaan hankkeen loppujulkaisussa, joka on luettavissa Oulun Diakonissalaitoksen sivuilla.

Miten turvapaikanhakijoiden osallisuutta voi tukea? Arviointiaineiston analyysia

Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa turvapaikanhakijoiden oman elämän päätösvaltaa. Siinä tuettiin turvapaikanhakijoiden tietoja, taitoja ja resursseja, jotta he pystyvät toimimaan itsenäisesti uudessa toimintaympäristössä. Toimintaympäristöstä tulee ymmärrettävämpi ja hallittavampi, kun tietää, miten liikkua ja mistä voi saada palveluja. Kaupunkiympäristön lisäksi hankkeessa panostettiin luontoympäristön haltuunottoon ja luontoon hyvinvoinnin lähteenä.

Työntekijöiden arvioissa korostui ajatus siitä, että oman elämän aktiivinen toimijuus on mahdollista silloin, kun yksilö tuntee omat vahvuutensa ja kykenee hyödyntämään niitä. Hankkeessa kokeiltiinkin erilaisia keinoja, joilla voi ohjata vahvuuksien kartoittamista ja niiden vahvistamista. Vahvuudet saattoivat liittyä työllistymiseen, opiskeluun tai harrastuksiin.

Toimintaympäristöstä tulee ymmärrettävämpi ja hallittavampi, kun tietää, miten liikkua ja mistä voi saada palveluja.

Arvioinneissaan hankkeen työntekijät näkivät, että turvapaikanhakijoiden päätösvalta vahvistuu, kun he pääsevät ideoimaan, kehittämään ja toteuttamaan toimintaa omaehtoisesti. He pitivät tärkeänä sitä, että turvapaikanhakijat saivat vaikuttaa siihen, millaista toimintaa hankkeessa järjestettiin, ja osallistua aktiviteettien järjestämiseen.

Hankkeen työntekijöiden kokemuksissa nousi esiin kielitaidon merkitys, sillä kieli ja kulttuuri ovat avaimia yhteiskuntaan ja sen yhteisöihin. Auttavakin kielitaito tekee toimintaympäristöstä hallittavamman ja lisää oman elämän päätösvaltaa arjessa. Kielitaito lisää yksilön autonomiaa ja kielen ja kulttuurin opetuksen tulisi siten olla merkittävä osa kotouttamista.

Hankkeessa pyrittiin myös tukemaan oman kulttuurin ja uskonnon harjoittamista. Turvapaikanhakijat kokivat itse tärkeäksi sen, että saivat olla ylpeitä omasta kulttuuristaan ja esitellä sitä suomalaisille. Näissä kohtaamisissa turvapaikanhakijat eivät ole toiminnan kohteita vaan aktiivisia toimijoita.

Turvapaikanhakijat kokivat itse tärkeimmäksi asiaksi työllistymisen. Työ tuo taloudellista turvaa ja merkityksen ja päämäärän arkeen.

Osallisuuden ilmeneminen vaikutusvaltana herätti eniten kysymyksiä hankkeen työntekijöiden arvioidessa hankkeen toimintaa. Vaikutusvaltaan liittyvät kysymykset nousivat useasti esiin myös hankkeen työntekijöiden muissa yhteisissä keskusteluissa hankkeen toteuttamisen aikana. Turvapaikanhakijoiden tilanne on epävarma ja sitoutuminen pitkäkestoiseen toimintaan vaikeaa. Toisaalta turvapaikanhakijoilla on tarve ja halu vaikuttaa erityisesti turvapaikkaprosessiin ja siinä koettuun epäoikeudenmukaisuuteen. Turvapaikanhakijat saattavat myös vedota työntekijöihin ja vapaaehtoisiin, jotta he saisivat tässä tukea. Ilman yhteiskunnan, sen rakenteiden ja toimintatapojen tuntemusta vaikuttaminen on vaikeaa.

Turvapaikanhakijoiden tilanne on epävarma ja sitoutuminen pitkäkestoiseen toimintaan vaikeaa.

Hankkeen työntekijät nostivat arvioinneissaan esiin myös eettisiä ja moraalisia kysymyksiä. Turvapaikanhakijoiden kanssa toimivien on syytä arvioida sitä, missä määrin ihmisiä kannustetaan esimerkiksi kertomaan tarinansa. Elämätarinoilla pyritään koskettamaan ja vaikuttamaan, mutta on huolellisesti varmistettava, että henkilö itse ymmärtää mihin antaa suostumuksensa. Aina tämä ei ole mahdollista ja tarinat voivat päätyä myös muihin käyttötarkoituksiin.

Turvapaikanhakijoita voitaisiin kuitenkin kuulla enemmän suunniteltaessa prosesseja, joissa he ovat asiakasryhmänä. Osallistamalla turvapaikanhakijoita kehittämistyöhön voisimme paremmin vastata heidän tarpeisiinsa ja tapaan toimia eri ympäristössä.

ESIKOTO-hankkeen yhtenä tavoiteltuna tuloksena oli kaksisuuntaisen integraation vahvistaminen, ja tällöin osallisuuden muodoista paikallisen hyvän merkitys korostuu. Tuloksen saavuttamiseksi hankkeeseen suunniteltiin toimintoja, joihin osallistumalla turvapaikanhakijat pystyivät vaikuttamaan myönteisesti ja edistämään paikallista hyvää. Tällaisia toimintoja olivat esimerkiksi talkoot, elävät kirjastot, kokkaustoiminta ja erilaiset vierailut. Samalla ne olivat toiminnon luonteesta riippuen tilaisuuksia tuntea ylpeyttä omasta taustasta ja kulttuurista ja mahdollisuuksia jakaa tietoa kiinnostuneille suomalaisille.

Toiminnoissa, joissa oli mukana suomalaisia, oli mahdollista rakentaa sosiaalista verkostoa ja luoda vastavuoroisia suhteita. Hankkeen pyrkimyksenä oli myös vahvistaa järjestöjen osaamista siten, että turvapaikanhakijat voivat hakeutua oman mielenkiintonsa mukaisiin järjestöihin vapaaehtoiseksi. Hankkeen työntekijöiden arvioiden mukaan vapaaehtoistoiminnan avulla voi paikallisen hyvän lisäksi vahvistaa omaa toimijuuttaan, saada sosiaalisia verkostoja ja kehittää osaamistaan ja vahvuuksiaan.

Kokonaisuudessaan hankkeen työntekijät arvioivat, että hankkeen tavoitteet ja kohderyhmät olivat haastavia. Oman lisänsä haastavuuteen tuo turvapaikanhakijoiden oikeudellinen asema, jonka myötä heillä ei ole samoja oikeuksia kuin kansalaisilla ja oleskeluluvan saaneilla ihmisillä. Seuraavassa kappaleessa pohdin turvapaikanhakijoiden osallisuutta eri näkökulmista. Voidaanko turvapaikanhakijoiden osallisuutta ylipäätään tukea ja voivatko he olla osallisia, koska heidän yhteiskuntaan kuulumisensa oikeus on kiistanalainen?

Näkökulmia turvapaikanhakijoiden osallisuuteen

Kotouttamislain tavoitteena on tukea maahanmuuttajien osallisuutta yhteiskunnassa siten, että kaikki maahanmuuttajat saavat perustietoa suomalaisesta yhteiskunnasta, työelämästä ja kotoutumista edistävistä palveluista. Kotouttamisprosessi alkaa kuitenkin vasta myönteisen oleskelulupapäätöksen jälkeen. Turvapaikanhakijat elävät siten välitilassa, jossa he eivät ole suomalaisen yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä eikä heidän osallisuuttaan aktiivisesti tueta kotouttamistoimenpitein.

Turvapaikanhakijat elävät välitilassa.

Vastaanottokeskusten työntekijöiden kokemusten mukaan Maahanmuuttovirasto näkee vastaanottokeskusten tehtävänä vain majoitus- ja vastaanottopalveluiden tarjoamisen ja turvapaikanhakuprosessin tukemiseen määrittelevät, ketkä voivat kuulua joukkoon ja millä ehdoilla. Kyse on siten osallisuudesta ja siitä, voiko ihminen olla osallinen silloin, kun hänellä ei ole oikeutta olla poliittisen yhteisön, eli Suomen, jäsen?

Aiemmin esittämäni osallisuuden määritelmän näkökulmasta turvapaikanhakijoiden osallisuus ei voi toteutua samalla tavalla kuin täysivaltaisen Suomen kansalaisen. Turvapaikanhakija pystyy vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun ja mahdollisuuksiinsa vain rajallisesti. Turvapaikanhakijoita siirrellään erityyppisten vastaanottokeskusten välillä, ja myönteisen oleskelulupapäätöksen jälkeen asuinkunta on todennäköisesti muu kuin aikaisemmin. Kun asuinympäristö on häilyvä ja muuttuva, toimintaympäristö ei ole ymmärrettävissä, hallittavissa ja ennakoitavissa.

Ilman kansalaisen oikeuksia yhteiskunnan prosesseihin vaikuttaminen rajautuu jo lakienkin näkökulmasta, mutta kansalaisaktivismikin on vaikeaa ilman yhteiskunnan ja sen rakenteiden tuntemusta. Paikallisuuteen kiinnittyminen ja sitä kautta yhteiseen hyvään vaikuttaminen on vaikeaa, jollei mahdotonta.

Lakisääteinen työ- ja opintotoiminta on osa niitä palveluja, joita turvapaikanhakijoille tarjotaan. Toimintaa on kuitenkin vastaanottokeskuksissa tarpeeseen nähden liian vähän, ja puutteita paikataan erilaisin hankkein ja vapaaehtoistoiminnan avulla. Haastavassa tilanteessa osallisuuden kokeminen ja sen tukeminen vaativat turvapaikanhakijalta itseltään voimavaroja sekä resursseja heidän kanssaan toimivilta.

Osallisuuden kokeminen ja sen tukeminen vaativat turvapaikanhakijalta itseltään voimavaroja.

Vastaanottokeskusten ja ulkopuolisten toimijoiden yhteistyö on avainasemassa osallisuuden tukemisessa. Vastaanottokeskusten henkilökunta toimii portinvartijana, ja ulkopuolisten toimijoiden on hankala tavoittaa turvapaikanhakijoita ilman toimivaa yhteistyötä. Yhteistyötä hankaloittavat kuitenkin sekä rakenteelliset ongelmat että resurssien puute: esikotouttavaa eli ennen oleskelulupapäätöstä järjestettävää toimintaa ei pidetä osana turvapaikkaprosessia ja siihen ei ole osoitettu resursseja. Järjestöjen ja vapaaehtoisten toiminta on toivottua, mutta ilman vastaanottokeskusten panosta hallitsematonta ja työlästä.

Turvapaikanhakijat toivovat itse mahdollisuutta työhön, joka taloudellisen turvallisuuden lisäksi auttaisi kiinnittymään paikalliseen yhteisöön ja vahvistaisi mahdollisuutta vaikuttaa oman elämänkulkuun. Ilman työtä osallisuuden kokemus jää heikoksi.

Turvapaikanhakijoiden kanssa osallisuustyötä tehtäessä onkin tunnistettava osallisuuden rajat. Samalla on kyettävä näkemään osallisuuden tukemisen mahdollisuudet.

Kuvitus: Inka Asikanius
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018110547337

Lähteet

Haverinen, V.-S. (1.6.2017). Glase. Saatavilla https://glase.fi/miksi-kotouttaminen-maahanmuuttovirastolle-kirosana/

Isola, A.-M., Kaartinen, H., Leemann, L., Lääperi, R., Schneider, T., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. (2017). Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavilla http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-917-0