Juttutyyppi  Blogi

Kirkon perhetyön monet ulottuvuudet

Kirkon tekemä perhetyö on merkittävä osa yhteiskunnan perhepalveluita. Parhaimmillaan se toteuttaa myös seurakuntien tehtävää yhteisöllisyyden ja osallisuuden tukijana.

Kirkon perhetyö tavoittaa edelleen ison joukon suomalaisia. Kirkon perhe- ja parisuhdetyötä koskevien tilastojen mukaan vuoden 2016 aikana seurakuntien perhekerhoissa oli yli 960 000 osallistujaa. Diakoniatyössä avustettiin taloudellisesti yli 54 000 perhettä, ja perheasiain neuvottelukeskusten palveluja käytti lähes 18 000 asiakasta.

Vuonna 2017 siirryttiin toisenlaiseen tilastointitapaan, josta ei ole mahdollista löytää enää samalla tavalla eriteltyä tietoa. Ilmeisesti perhekerhojen osallistujamäärät laskivat edelliseen vuoteen nähden, mutta edelleen seurakuntien perheille suunnatuissa tilaisuuksissa, vertaisryhmissä sekä retkillä ja leireillä oli yhteensä yli miljoona osallistujaa.

Seurakunnissa tehdään sekä ennaltaehkäisevää että korjaavaa perhetyötä.

Seurakunnissa tehdään perhetyötä laaja-alaisesti: Tarjolla on sekä ennaltaehkäisevää että korjaavaa perhetyötä. Monet seurakunnat ovat mukana Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) mukaisten perhekeskusten toiminnan suunnittelemisessa ja toteuttamisessa.  Joillakin paikkakunnilla yhteistyö kunnan sosiaalitoimen, neuvoloiden ja järjestöjen kanssa on toiminut mainiosti jo aiemminkin. LAPE-hanke velvoittaa kuitenkin vielä uudella tavalla rakentamaan ja jäsentämään eri toimijoiden välistä yhteistyötä.

Kirkon perhetoiminnan ja -työn ammattilaiset

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa seurakuntien kasvatus- ja perhetyön koordinoinnin ja toteutuksen vastuu on yleensä koulutetuilla ammattilaisilla.  Lastenohjaajilla on taustallaan toisen asteen kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto varhaiskasvatuksesta ja perhetoiminnasta. Koulutus antaa valmiudet monipuoliseen ennaltaehkäisevän perhetoiminnan toteuttamiseen.

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneilla nuorisotyönohjaajilla, varhaiskasvatuksen ohjaajilla, diakoneilla ja diakonissoilla on kaksoistutkinnon myötä laaja-alaisen perhetyön osaaminen. Sosionomin, sairaanhoitajan ja yhteisöpedagogin asiantuntijuudelle onkin tilausta työskenneltäessä moniammatillisissa verkostoissa paikallisissa LAPE-hankkeissa. Kirkon perheneuvojilla on ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi erikoistumiskoulutus.

Joissakin seurakunnissa on muodostettu myös erillisiä perhetyöntekijän nimikkeellä olevia tehtäviä. Näitä tehtäviä perustettaessa tulisi miettiä, millaista ammatillista osaamista niihin sisältyvä työ edellyttää. Pikaisen nettihaun tulokset kertovat, että koulutustaustat ovat varsin kirjavia.

Perhelähtöinen työote kuuluu kaikille

Samalla on huomattava, että kaikki seurakuntien työntekijät kohtaavat eri elämänvaiheissa olevia perheitä. Monesti suntiot ja vahtimestarit ovat niitä, joita perheet tapaavat ensimmäisinä seurakuntien tiloissa. Jokainen kirkollisia toimituksia tekevä pappi käy avioliittoon vihkimisten, kasteiden ja hautaan siunaamisten yhteydessä keskusteluja, joissa kohdataan eri tilanteissa eläviä perheitä.

Kaikki seurakuntien työntekijät kohtaavat eri elämänvaiheissa olevia perheitä.

Ammattilaisten rinnalla seurakuntien perhetoiminnassa on mukana myös vapaaehtoisia. Heillä voi olla merkittävä vastuu muun muassa perhekerhojen ja muiden vertaisryhmien ja tapahtumien organisoimisessa. On tärkeää, että seurakuntalaisten ja vapaaehtoisten osaaminen ja aktiivisuus voi konkretisoitua toiminnaksi. Viime vuosilta onkin kiinnostavia esimerkkejä vapaaehtoisvoimin toteutuneista vertaisryhmistä ja pop up -tyyppisistä tapahtumista.

Kun puhutaan työntekijöiden ja vapaaehtoisten mahdollisuuksista edistää perheiden hyvinvointia, käytetään perhelähtöisen työn käsitettä. Kirkkohallitus on vuonna 2009 julkaissut Minäkö perhetyöntekijä? -asiakirjan, jossa esitellään suuntaviivoja perhelähtöisen työotteen vahvistamiseen. Näitä linjauksia päivitetään parastaikaa.  Kirkkohallituksen perustaman perhelähtöisen työn kehittämistyöryhmän tavoitteena on julkistaa uudet linjaukset vuoden 2019 aikana.

Palvelujen tuottaja ja hengellinen yhteisö

Seurakuntien perhetyöllä ja -toiminnalla on kaksi – osittain keskenään jännitteistä – ulottuvuutta. Yhtäältä kyse on ammatillisesta työstä, jota voidaan tarkastella myös osana yhteiskunnan palvelujärjestelmää. Toisaalta on kyse seurakunnasta elävänä hengellisenä yhteisönä ja siitä, miten mahdollistetaan perheiden osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet sekä vertaiskohtaaminen.

Seurakunnissa tulisi tunnistaa ja tunnustaa koulutettujen ammattilaisten valmiudet perhetyön tekemiseen ja kehittämiseen.  Heidän asiantuntijuutensa ansiosta seurakuntien perhetyö voidaan huomioida varteenotettavana osana yhteiskunnan perhepalveluita.

Seurakunnissa tulisi tunnistaa ja tunnustaa koulutettujen ammattilaisten valmiudet perhetyön tekemiseen ja kehittämiseen.

Tähän asiantuntijuuteen sisältyy kirkon sanomaan perustuva ymmärrys ihmisen kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta sekä jokaisen ihmisen ainutlaatuisuudesta ja arvokkuudesta. Hengellisen työn osaaminen on tärkeää myös perheitä kohdattaessa. Toisinaan seurakunnan työntekijän tehtävänä voi olla myös puhua yhteiskunnan verkostoissa niiden perheiden puolesta, jotka näyttävät jäävän väliinputoajiksi ja vaille tukea.

Samalla ajattelen, että seurakuntien elinvoimaisuuden lähtökohtana on se, ymmärretäänkö niissä yhteisöllisyyden voima ja tunnistetaanko kohdat, joissa on etsittävä uudenlaista kirkon työntekijän ammatillisuutta.  Yhteisöjen rakentamisen ja osallisuuden tukemisen osaaminen ovat myös perhetyössä sellaista keskeistä osaamista, jota tulevaisuuden yhteiskunnassa tarvitaan.

Kuvitus: Tiina Liuska
Pysyvä osoitehttp://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018121050287