Juttutyyppi  Blogi

Onko vuorovaikutus verkossa oikeaa diakoniatyötä?

Suomessa ollaan siirtymässä digiaikaan. Pitäisikö myös diakoniatyötä tehdä aiempaa enemmän verkossa?

Älypuhelin, tabletti, läppäri ja muut digitaalisen kommunikaation välineet ovat olennainen osa tämän päivän vuorovaikutusta. Yhteiskunnan palveluita integroidaan yhä enemmän verkkoympäristöihin. Lisäksi teknologisia ratkaisuja hyödynnetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyössä monilla tavoin.

Myös kirkon diakoniatyössä on otettu käyttöön sähköisiä työkaluja. Niitä käytetään esimerkiksi asiakastyössä, yhteydenpidossa, ulkoisessa viestinnässä ja työn tilastoinnissa. Sähköinen asiakasrekisterijärjestelmä on käytössä useimmissa seurakunnissa ja vapaaehtoistyöllä on oma verkkopalvelunsa. Jonkin verran käytetään myös sähköisiä avustushakemuksia, ajanvarausta ja verkon viestipalveluja.

Digitaalisten välineiden hyödyntäminen diakonian asiakastyössä tai sielunhoidossa on vielä harvinaista.

Digitaalisten välineiden hyödyntäminen diakonian asiakastyössä tai sielunhoidossa on vielä harvinaista. Kirkon diakoniatyöllä ei ole yhteistä ohjeistusta digitaalisten välineiden käyttöönotolle. Siksi niiden hyödyntäminen asiakastyössä on yksittäisen työntekijän vastuulla.

Ihmisten kohtaaminen verkossa ei ole vielä muotoutunut osaksi diakoniatyön menetelmiä. Diakoniabarometrin (2018) mukaan verkossa tehtävää työtä ei tunnisteta tai tunnusteta oikeaksi diakoniatyöksi.

Digitaalisuus haastaa diakoniatyön ydintä

Ajattelen, että digitaalisten välineiden hyödyntämisessä suurin haaste nousee diakonian itseymmärryksen ytimestä. Diakoniatyössä keskeistä on ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen, läsnäolo, rinnalle asettuminen sekä kivun ja kärsimyksen vastaanottaminen. Diakonian teologian mukaan tällaisessa kohtaamisessa todentuu Jumalan läsnäolo, rakkaus ja armo.

Diakoniatyön lähtökohtana pidetään kasvokkaista kohtaamista, jolloin ollaan konkreettisesti läsnä ja tavataan ihminen hänen omassa ympäristössään. Siksi on ymmärrettävää, että kynnys teknologisten välineiden käyttöön vuorovaikutuksessa on suuri. Vaatii melkoisen asennemuutoksen, että kohtaamisen ja läsnäolon voi luottaa toteutuvan myös verkkovälitteisesti.

Vaatii melkoisen asennemuutoksen, että kohtaamisen ja läsnäolon voi luottaa toteutuvan myös verkkovälitteisesti.

Asiakastyötä verkossa

Digivälineiden käyttöön ottaminen ei suinkaan tarkoita kasvokkaisesta kohtaamisesta luopumista. Camilla Granholm esittää väitöskirjassaan (2016), että tulevaisuudessa sosiaalityö yhdistää joustavasti kasvokkaista ja virtuaalista vuorovaikutusta. Hänen mukaansa sosiaalityön käytäntöjä on arvioitava uudelleen asiakkaiden osallisuuden saavuttamiseksi.

Esimerkiksi aroille nuorille internet tarjoaa mahdollisuuden purkaa vaikeaa elämäntilannetta. Silloin, kun ei kykene puhumaan tunteistaan kasvokkain, verkkoympäristö voi madaltaa kynnystä ottaa yhteyttä ammattiauttajaan.

Askel kohti ihmistä

Sosiaalipsykologi Satu Roosin (2018) mukaan asiakkaiden kohtaaminen verkossa vaatii harjoittelua ja oman asiantuntijuuden sovittamista uuteen ympäristöön. Myös etäkohtaamisessa läsnäolo on mahdollista, jos kasvot näkyvät ja ääni kuuluu. Katsekontaktin luominen on yhtä tärkeää jokaisessa kohtaamisissa. Roosin mukaan todellista läheisyyttä ei mitata metreillä. Ammattilainen voi luoda etäkohtaamisessakin tilan, joka kannattelee yhteyttä.

Työn ja työtapojen muuttaminen on aina haasteellista, mutta diakoniatyö on tottunut uudistumaan toimintaympäristöjen mukana. Kirkon tulevaisuuspuheissa haastetaan työntekijöitä lähtemään seurakunnan tiloista ja toimistoista sinne, missä ihmiset ovat. Diakoniatyö onkin monissa paikoissa jo jalkautunut kylille, toreille ja kauppakeskuksiin. Olisiko diakoniatyön seuraava askel kohdata ihmisiä rohkeammin myös digiympäristössä?

Kuvitus: Tiina Liuska
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018121050286