Parisuhteen teologiasta perheyhteisön teologiaan
Perheiden moninaisuus haastaa kirkon pohtimaan suhtautumistaan parisuhteeseen ja perhetyöhön.
Suomalaiset perheet ovat yhä monimuotoisempia. Perhemuodoissa tapahtuneet muutokset haastavat myös kirkkoa ja sen jäseniä pohtimaan näkemystään parisuhteesta ja perheestä.
Kirkon tutkimuskeskus julkaisi 2017 Perhe ja avioliitto muutoksessa -artikkelikokoelman, joka analysoi avioliitto- ja perhekäsityksiä sekä yhteiskunnallista kontekstia, jossa kirkollista avioliittokeskustelua käydään. Julkaisu oli vastaus Kirkolliskokouksen esittämään pyyntöön tutkia perhe- ja avioliittokäsitysten yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja kirkollisia muutoksia. Se ei siis ollut kirkon kannanotto vaan erilaisten puheenvuorojen kokoelma.
Umpikujaan ajautunut parisuhdekeskustelu kirkossa
Erityisen aktiivista parisuhteeseen liittynyt keskustelu oli maaliskuussa 2017 voimaan astuneen avioliittolain vauhdittamana. Toisissa avioliittolaki herätti toiveen siitä, että kirkko voisi muuttaa avioliittonäkemystään ja sallia samaa sukupuolta oleville kirkollisen vihkimisen. Toisissa se synnytti huolen siitä, että näin tapahtuisi, ja kirkko luopuisi näkemyksestä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto.
Erityisen aktiivista parisuhteeseen liittynyt keskustelu oli maaliskuussa 2017 voimaan astuneen avioliittolain vauhdittamana.
Keväällä 2018 tehtiin kirkolliskokousaloite kirkon nykyisen avioliittokäsityksen laajentamisesta, mutta se raukesi äänestyksen jälkeen. Kirkolliskokouksen pöytäkirjat keväältä 2018 osoittavat, kuinka etäällä toisistaan näkemykset olivat, vaikka molempien avioliittokäsitysten perusteluissa vedottiin sekä Raamattuun että tunnustuskirjoihin.
Nykyisen avioliittokäsityksen säilyttämiseksi kokouksessa vedottiin kirkon opin muuttumattomuuteen, kirkon asemaan ja ekumeenisten yhteyksien säilyttämiseen.
Avioliittokäsityksen laajentamista puolustaneet perustelivat näkemyksiään teologisten seikkojen lisäksi yhteiskunnallisen tilanteen muutoksella ja samaa sukupuolta olevin parien pastoraalisella huolenpidolla.
Tällä hetkellä ei ole näkyvissä, että avioliittokäsityksestä löydettäisiin yksimielisyys. Keskustelu ja erilaiset seurakunta- ja työntekijäkohtaiset käytännöt esimerkiksi vihkimisissä tulevat jatkumaan varmaan vielä pitkään.
Kirkon perhetyön linjaus kutsuu kaikenlaisia perheitä
Siitä huolimatta, että parisuhdetta ja avioliittoa koskeva keskustelu on jännitteistä, kirkon perhetyön linjaukset kutsuvat seurakuntaan kaikenlaisissa perheissä eläviä.
Kirkkohallituksen vuonna 2009 julkaisemassa Minäkö perhetyöntekijä? -asiakirjassa todetaan, että ”jokainen määrittelee viime kädessä itse, ketkä kuuluvat hänen perheeseensä”.
Todellisuudessa perheiden moninaisuus onkin vielä kirjavampaa kuin vaikkapa Tilastokeskuksen määritelmät tai Kelan linjaukset antavat ymmärtää.
Jokaisen tulisi voida kokea olevansa lämpimästi tervetullut kirkkoon ja seurakunnan toimintaan ilman perhe- tai parisuhdetaustaan liittyviä kyseenalaistuksia.
Jokaisen tulisi voida kokea olevansa lämpimästi tervetullut kirkkoon ja seurakunnan toimintaan ilman perhe- tai parisuhdetaustaan liittyviä rajaavia vihjauksia tai kyseenalaistuksia. Erityisen tärkeää olisi, että jokainen lapsi voisi kokea kirkossa ja seurakunnan toiminnassa, että hän ja hänen perheensä ovat tervetulleita juuri sellaisina kuin ovat.
Jotta osallisuutta tukeva perhetyö ja perhelähtöinen työote voisivat seurakunnissa vahvistua, tarvitaan myös niihin liittyvän teologian uudelleen jäsentämistä. Tähän saakka painopiste on ollut parisuhteen ja avioliiton opillisessa tarkastelussa. Esimerkiksi Antti Yli-Opas (2010; 2017) ja Björn Vikström (2016) ovat tutkineet avioliiton ja parisuhteen teologiaa. Tämän rinnalla tulisi huomioida kaikki perheyhteisön jäsenet ja suhteet. Avioliitto- ja ydinperhekeskeisyyden rinnalla tulisi pohtia perheyhteisön teologiaa sekä yhteisön teologiaa laajemminkin.
Perheyhteisön teologian lähtökohtia
Kirkkohallituksen asettaman kehittämistyöryhmän tarkoituksena on päivittää kirkon perhelähtöistä työtä koskevat linjaukset vuoden 2019 aikana. Keskeisenä osana tätä tehtävää on myös teologinen jäsentäminen. Työ on vielä kesken, mutta joitakin perusajatuksia on jo hahmoteltu. Tällä hetkellä ideana on tarkastella nimenomaan perheyhteisöä ja sen teologiaa.
Teologinen pohdinta merkitsee paluuta myös juurille ja kirkon ydinteksteihin.
Teologinen pohdinta merkitsee paluuta myös juurille ja kirkon ydinteksteihin. Klassisen uskontulkinnan mukaa kristittyjen yhteisöä on kuvattu perheeksi (esim. Ef.2:19). Perheyhteisöä kuvataan kirkoksi tai seurakunnaksi ja samaan aikaan seurakuntaa Jumalan perheväeksi. Perhe-analogiaan liittyy myös lapsen ja lapsuuden teologian tarkastelu.
Yhteisöllinen näkökulma liittää perhelähtöisen työn teologian myös sellaisiin seurakunnan yhteisöllisyyttä tarkasteleviin teemoihin kuin esimerkiksi konvivialiteetti (conviviality) tai seurakunta ystävyyden ja ystävien yhteisönä. Konvivialiteetti käännetään suomessa useimmiten solidaariseksi yhdessä elämiseksi tai yhdessä elämisen taidoksi. Ilmaisuun liittyy myös ajatus yhteyden tuomasta ilosta ja juhlasta.
Pastoraaliteologista näkökulmaa ei myöskään voi unohtaa. Kirkossa vahvana elävän auttamisen paradigman rinnalle tulisi löytää kuitenkin myös toisenlainen tarkastelukulma. Auli Vähäkangas nostaa Teologisessa Aikakauskirjassa (1/2018) esille pastoraaliteologian kolme ulottuvuutta: terapian, mission ja vapautuksen. Nämä ulottuvuudet voisivat ilmentää myös perhetyötä ja perhelähtöistä työtä. Erityisesti perheiden osallisuuden lisäämiselle voisi löytyä sanoitusta vapautuksen teemasta.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018121050288