Rohkean kohtaamisen taito

Tampereen hiippakunnassa järjestettiin vuonna 2017 uskontodialogikoulutusprosessi, jonka yhteydessä tutkittiin siihen osallistuneiden henkilöiden ja järjestäjien näkemyksiä omasta oppimisestaan. Arvioinnin myötä on rakennettu mallia uskontodialogikoulutuksen kehittämiseksi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Mallin pohjalta kirkko tarjoaa henkilöstölleen uskontodialogikoulutusta vuosina 2019 ja 2020.

Artikkeli pohjautuu koulutuksen aikana kerätyn aineiston laadulliseen analyysiin. Aineistona on havainnointi- ja haastatteluaineiston lisäksi osallistujien tuottamaa kirjallista materiaalia. Tutkimusmenetelmänä on kehittämisorientoitunut ja toimintaa mallintava design-perustainen tutkimus. (Anderson & Shattuck 2012; Taskinen 2017.)

Tekemällä oppiminen muuttaa ajattelua

Oppiminen ilmenee pysyvinä muutoksina asenteissa, tiedoissa ja taidoissa. Myös uskontodialogiosaamisen kartuttamisessa tärkeää on pysähtyä tiedollisen osaamisen lisäksi tunteiden, kokemisen ja tekemisen äärelle. Omaa ajattelua tunnistamalla ja sanoittamalla on mahdollista kuulla ja ymmärtää myös toisen ajattelua.

Omaa ajattelua tunnistamalla ja sanoittamalla on mahdollista kuulla ja ymmärtää myös toisen ajattelua.

Uskontodialogikoulutuksessa oli nähtävissä sosiokonstruktivistinen oppimisnäkemys, joka korostaa oppimista yksilön ajattelussa sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta tapahtuvana muutoksena. Tällöin oppiminen on aina kontekstisidonnaista ja kukin oppija soveltaa oppimaansa suhteessa aikaisempaan kokemukseensa.

Koulutuksen aikana käytettiin useita kokemalla ja tekemällä oppimista hyödyntäviä opetusmenetelmiä, jotka johdattivat osallistujia tarkastelemaan omaa ajatteluaan sekä siinä tapahtuvia muutoksia. Opetusmenetelmät voi jakaa neljään ryhmään:

(1) Reflektiiviset menetelmät: Omien havaintojen, tunteiden ja ajatuskulkujen sanoittaminen harjoituksissa sekä suullisesti että kirjallisesti. Esimerkiksi rukoushuonevierailun jälkeen opiskelijat kirjoittivat nimettömästi paperille muiden nähtäville, kokemuksiaan ja ajatuksiaan vierailusta sekä yleisesti että suhteessa islamiin.

(2) Osallistavat ja toiminnalliset menetelmät: Oman ajattelun kuvaaminen kehollisesti asetelmien, liikkeen ja draaman kautta. Opiskelijat esimerkiksi asettuivat janalle tai nelikenttään omien tunteiden ja mielipiteiden sekä niissä tapahtuneiden muutosten mukaan.

(3) Tiedolliset menetelmät: Tiedon kartuttaminen eri uskonnoista, vuoropuhelun muodoista ja yhteistyöverkostoista alustusten ja oppimiskeskusteluiden avulla. Esimerkiksi yhteisessä työskentelyssä opiskelijat laativat uskontodialogin pelisäännöt ja pohtivat suhdettaan vuoropuheluun.

(4) Kohtaamista ja vuoropuhelua korostavat menetelmät: Vastavuoroisuuden harjoitteleminen kohtaamalla uusia ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Jokaiseen koulutuspäivään sisältyi vierailu muslimien rukoushuoneella. Lisäksi yhteen koulutuspäivään osallistui kaksi nuorta muslimia.

Oppimista tuettiin esimerkiksi tarkastelemalla jokaisen koulutuspäivän päätteeksi omaa oppimista ja kokemuksia. Itsereflektio- ja vuoropuhelutaitoja vahvistettiin koko koulutuksen ajan. Keskustelua ohjaava työskentelytapa ja se, että tehtäviä ei purettu puhki tukivat osallistujien oman ajattelun, ideoiden ja yhteistyöverkostojen syntymistä.

Uskontodialogikoulutuksen oppimistavoitteet

Uskontodialogikoulutuksen oppimistavoitteina olivat kohtaamisen harjoitteleminen, uusien kokemusten saaminen ja muutosten tuottaminen. Muutoksen mahdollisuuksia nähtiin kolmella tasolla: osallistujien itsensä ajatus- ja toimintatavoissa, paikallisten verkostojen ja yhteistyön kehittymisessä sekä kirkon roolin yhteiskunnallisena toimijana ymmärtämisessä. Näissä kaikissa näkökulmissa oppimista kuvattiin ymmärryksen lisääntymisenä suhteessa toisiin ihmisiin ja omiin asenteisiin.

Uskontodialogikoulutuksen oppimistavoitteina olivat kohtaamisen harjoitteleminen, uusien kokemusten saaminen ja muutosten tuottaminen.

Osallistujat itse asettivat tavoitteikseen etenkin tiedollisen osaamisen lisäämisen ja välineiden löytämisen käytännön uskontodialogiin. He esittivät paljon kysymyksiä muslimiyhdyskunnista ja islamista rukoushuonevierailujen aikana. Ne koskivat etenkin islamin oppia ja islamiin liittyviä tapoja, yhdyskuntien tiloja ja toimintaa, Suomeen muuttavien kotoutumisen tukemista sekä uskontojenvälisen vuoropuhelun mahdollisuuksia.

Uskontojen välinen vuoropuhelu alkaa kunnioittavasta kohtaamisesta

Koulutuksen aikana vuoropuhelun välineitä etsittiin ja kokeiltiin toiminnallisissa harjoituksissa, jotka haastoivat samalla tarkastelemaan omaa ajattelua. Koulutuksen päätteeksi kerätty kirjallinen palaute saatiin yhdeksältä osallistujalta. Koulutuksessa kiinnostavina asioina pidettiin erityisesti vierailuja muslimien rukoushuoneilla ja keskusteluja muslimien kanssa. Tärkeimpiä koulutuksen aikana opittuja asioita olivat tiedot islamista, uskontodialogin eri muodot ja kunnioittavan kohtaamisen merkitys. Osallistujat kokivat saaneensa koulutuksesta sekä rohkeutta kohdata eri tavoin uskovia että vuoropuhelun välineitä testattavaksi omaan työhönsä. Noin puolet palautetta antaneista koki koulutuksen muuttaneen heidän ajatteluaan.

Noin puolet palautetta antaneista koki koulutuksen muuttaneen heidän ajatteluaan.

Jatkossa uskontodialogikoulutukselta toivottiin sekä lisää tietoa muista uskonnoista että lisää kohtaamisen mahdollisuuksia eri tavoin uskovien kanssa. Uskontodialogikoulutukselle toivottiin laajaa markkinointia, jotta siihen osallistuisivat myös ne, jotka eivät ole asiasta etukäteen erityisen kiinnostuneita. Koulutusta pidettiin tarpeellisena esimerkiksi kaikille seurakuntien työntekijöille.

Tampereen hiippakunnan uskontodialogikoulutukselle oman leimansa toi osallistujajoukon suhteellinen yhtenäisyys. Osallistujille tutuin uskonto oli kristinusko, eikä osallistujina ollut muslimeja. Jatkossa olisi kiinnostava järjestää myös uskontodialogikoulutusta, johon osallistuisi eri uskontojen edustajia.

Osaaminen kehittyy vuorovaikutuksessa

Dialogiselle vuorovaikutukselle on tyypillistä, että työskentelyn tai keskustelun lopputulos ei ole etukäteen osapuolten tiedossa. Dialogi edellyttää rohkeutta kuunnella toista ja jakaa omia ajatuksia. Se vaatii uskallusta olla epävarma ja päästää irti hallinnan tunteesta. Samalla dialogi kutsuu kohtaamaan toisen ihmisen – hänen tapansa kokea elämän tärkeimmät asiat ja arjen ilot. (Mönkkönen 2007.)

Dialogi edellyttää rohkeutta kuunnella toista ja jakaa omia ajatuksia.

Dialogiseen vuorovaikutukseen uskaltautuminen vaatii oman itsen tuntemista. Koulutuksen aikana moni oivalsi, että kohtaamalla toinen ihminen avoimesti ja kunnioittavasti huomio voi ajattelutapojen eroavaisuuksien lisäksi kiinnittyä siihen, mikä yhdistää eri taustoista tulevia ihmisiä.

Uskontodialogiosaaminen (interfaith competence) koostuu pitkälti dialogisen vuorovaikutuksen taidoista, itsereflektiotaidoista, taidosta ymmärtää elämänkatsomuksen merkitys yksilön ja yhteisön elämässä sekä erilaisten elämänkatsomusten tuntemisesta. Uskontodialogiosaaminen ei edellytä uskonnollista tai muuta vakaumusta eikä olemassa olevasta vakaumuksesta myöskään ole haittaa. Tärkeää on uskaltautua kuuntelevaan vuorovaikutukseen ja pystyä tarkastelemaan omaa ajatteluaan.

Uskontodialogiosaaminen on tarpeellinen osa ammatillisia taitoja kirkon alan lisäksi esimerkiksi sosiaali-, terveys- ja kasvatusaloilla. Sen sisältämät taidot ovat siirrettävissä hyvin monenlaisiin toimintaympäristöihin ja vuorovaikutussuhteisiin. (Vrt. Dinham & Francis 2015.)

Rohkean kohtaamisen taitoa kaipasi erään koulutuspäivän aikana tavattu ulkomailta Suomeen muuttanut muslimi, joka halusi kohdata enemmän suomalaisia. Hän pohti, millä tavoin voisi yhä enemmän kohdata suomalaisia kieli-, kulttuuri- ja uskontoeroista huolimatta. Samaa kaipasivat myös uskontodialogikoulutuksen osallistujat ja järjestäjät. He toivoivat koulutuksen vahvistavan yksilöiden ja yhteisöjen uskallusta kohdata eri tavoin uskovia ihmisiä.

Uskontodialogi edellyttää, että ihminen asettuu alttiiksi kohtaamiselle itsensä ja toisten kanssa. Paikallisella tasolla uskontodialogi rakentuu aina vuorovaikutuksen varaan. Vuoropuhelua oppii parhaiten yhdessä tekemällä.

Lähteet ja kirjallisuus

Anderson, T. & Shattuck, J. (2012). Design-based Research: A Decade of Progress in Educational Research? Educational Researcher. Vol 41, No 1. (s. 16–25).

Dinham, A. & Francis, M. (2015). Religious literacy: contesting an idea and practice. Teoksessa Dinham, A. & Francis, M. (toim.), Religious literacy in policy and practice. (s. 3–25). Bristol: Policy press.

Heikka, M. (2018). Uskonnot kohtaavat. Mahdollisuus parempaan maailmaan? Helsinki: Gaudeamus.

Ikonen, E. & Vainio, S., toim. (2016). Dialogitaitaja. Järvenpää: Agricola-opintokeskus ja Kirkkopalvelut ry.

Mönkkönen, K. (2007). Vuorovaikutus. Dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita.

Taskinen, S. (2017). ”Ne voi opita toisilta” Kasvatustieteellinen design-tutkimus maahanmuuttajaoppilaiden osallisuutta edistävistä luokkakäytänteistä. Rovaniemi: Lapin yliopisto. (Väitöskirja, Lapin yliopisto)

Uskontodialogikoulutuksen järjestäjätiimin haastattelu 10.2.2017

Uskontodialogikoulutuksen koulutusilmoitukset Kirkon henkilöstökoulutuskalentereissa 2017 ja 2019.

Uskontodialogikoulutuksen suunnitteluryhmän tapaamisten muistiinpanot.

Uskontodialogikoulutukseen osallistuneiden ennakkotehtävät.

Uskontodialogikoulutukseen osallistuneiden palautelomakkeet.

Uskontodialogikoulutuspäivässä 21.2.2017 kerätty ja tallennettu materiaali.

Uskontodialogikoulutuspäivässä 27.4.2017 kerätty ja tallennettu materiaali.

Uskontodialogikoulutuspäivässä 14.9.2017 kerätty ja tallennettu materiaali.

Uskontodialogin poluilla. Tampereen hiippakunnan uskontodialogikoulutus 2017. Alustus 11.6.2018. Tiina Ikonen.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018121050290