Onko kirkossa lupa puhua seksuaalisuudesta?

Seksuaalisuuteen liittyviä mielipiteitä on yhteiskunnassa ja kirkossa kalisteltu kuin miekkoja kaksintaistelussa läpi vuosisatojen aina tähän päivään asti. Haavoja on tullut erityisesti niille, jotka eivät ole saaneet lupaa puhua.

Kirkon historiassa seksuaalisuus on nähty häpeän sävyttämänä, syntiin viittaavana tai vain aviosuhteeseen kuuluvana intiiminä yksityisasiana. Viimeisinä vuosikymmeninä on esitetty useita Raamattuun, kirkon oppiin ja erilaisiin tulkintoihin perustuvia kannanottoja seksuaalisuudesta, mutta yksittäisen työntekijän arkityössä se on puheenaiheena harvoin. Vaikka seksuaalisuuden merkitys ihmisen hyvinvoinnille tänä päivänä tunnustetaan, kokevat monet työntekijät seksuaalikysymyksiin liittyvän keskustelun vaativan uskaltautumista omalle epämukavuusalueelle.

Seksuaalisuutemme kaipaa hoitoa, vahvistusta ja tukea.

Seksuaalisuus on kokonaisvaltainen asia, jota ei voi irrottaa ihmisestä. Se on ominaisuus, jonka kanssa elämme kehdosta hautaan. Se ei ole asia, jonka kohtaamme vasta, kun jotain meissä on rikki. Seksuaalisuutemme kaipaa myös hoitoa, vahvistusta ja tukea.

Seksuaalisuus on paljon enemmän kuin seksi: se on ihmissuhteita, arvomaailmaa, identiteettiä, kokemuksia, unelmia ja muuttuvia näkökulmia elämään kaikissa ikävaiheissa. Ennen kaikkea seksuaalisuus on Jumalan luomistyötä eli kaunista, hyvää ja positiivista!

Seksuaalisuus on osa elämää

Entä jos diakoniatyöntekijä keskustelisi kotikäynnillä myös seksuaaliterveydestä? Tai nuoria haastettaisiin miettimään, kuinka seksuaalisuus voi olla positiivinen voimavara elämässä?

Vaikka kirkon työssä korostetaan ihmisen kokonaisvaltaista kohtaamista, seksuaalisuus tulee useimmiten esille vain kirkon perheneuvonnassa tai rippikouluopetuksessa. Voisivatko muutkin työntekijät kysyä: ”Mitä sinulle kuuluu naisena, miehenä tai muunsukupuolisena?”

Aina ihmisellä ei ole voimia tai halua lähteä etsimään kuuntelijaa terapeuttien tai psykologien joukosta. Kipeistä kysymyksistä tai haavoittavista kokemuksista voisi olla helpompaa puhua tutun papin, diakoniatyöntekijän tai nuorisotyönohjaajan kanssa. Ihmisen, joka on jo valmiiksi lähellä ja helppo kohdata.

Entä jos seurakunnissa perustettaisiin seksuaalisuuden keskusteluryhmiä, jonne voisi tulla jokainen sellaisena kuin on? Seksuaalisuudesta voisi puhua myös positiivisesti ihan muuten vaan, osana elämää: vaihtaa mielipiteitä ja saada vertaistukea ilman erityistä kriisiä tai tähtäämistä parisuhteen parannukseen. Kun vain joku antaisi siihen luvan. Rohkaisisi ja kysyisi.

Entä jos seurakunnissa perustettaisiin seksuaalisuuden keskusteluryhmiä?

Jotta seurakuntalaiselle voi antaa luvan puhua seksuaalisuudesta, on työntekijän itse oltava sinut oman seksuaalisuutensa kanssa. Hänen on kyettävä sanoittamaan seksuaalisuuteen liittyviä asioita.

Viimeaikainen julkinen keskustelu seksuaalisuudesta ja siihen liittyvistä negatiivisista ilmiöistä on rohkaissut ihmisiä puhumaan avoimemmin ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Luottamuksellisessa keskustelussa voi nousta esille toisen ihmisen läheisyyden kaipuu tai lapsuudessa koettu syvästi koko persoonaa haavoittanut kokemus, josta ei ole voinut aiemmin kertoa kenellekään.

Kirkon työssä kohdataan myös seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi omien yhteisöjensä ulkopuolelle suljettuja ihmisiä. Tärkeintä on pysähtyä kuuntelemaan ja pysyä rinnalla. Jokainen seurakunnan työntekijä, jolla on kuulevat korvat ja hieman rohkeutta, voi käydä keskustelua seksuaalisuudesta.

Myös seurakuntien työyhteisöissä on saatava lupa puhua. Haastammekin esihenkilöitä rohkeasti luomaan työyhteisöön positiivista ilmapiiriä, jossa uskalletaan puhua kunnioittavan keskustelun hengessä seksuaalisuuteen liittyvistä käsityksistä ja ajatuksista. Omalle työalalle ja koko seurakunnalle voisi luoda yhteisen seksuaalisensitiivisen suunnitelman, johon kuuluu ihmisoikeuksiin rinnastettavien seksuaalioikeuksien esille nostaminen, ymmärtäminen ja toteuttaminen.

Positiivisen seksuaalisuuden vahvistamista

Kirkon reagointia kaivataan. Ihminen kyselee, kuinka elää kristittynä ja mitä Jumala häneltä odottaa.

Kirkon seksuaaliteologia ei ole vain ylhäältä annettu opinkappale, vaan se rakentuu seurakunnan yhteisöissä tapahtuvissa kohtaamisissa. Jokainen työntekijä on omalla toiminnallaan luomassa sitä silloin, kun asettuu vuoropuheluun ihmisen ja hänen elämäntodellisuutensa kanssa.

Erilaisten näkemysten ristipaineessa työntekijä voi hämmentyä, eikä omien mielipiteiden muodostaminen ole helppoa. Ihmisen kuunteleminen ja kunnioittava keskustelu lähtee kuitenkin ennen kaikkea asenteesta.

Kirkossa seksuaalisuudesta käytävän keskustelun ohjenuoraksi voi nostaa seksuaalioikeudet.

Myös kirkossa seksuaalisuudesta käytävän keskustelun ohjenuoraksi voi nostaa seksuaalioikeudet. Keskiössä eivät ole työntekijän näkemykset, vaan ihmisen ja Jumalan välisen dialogin tukeminen ja kunkin oma kasvu seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten äärellä.

Sen sijaan, että kirkon työntekijät etsisivät lopullista totuutta, voisivat he ottaa sydämelleen positiivisen seksuaalisuuden vahvistamisen. Tällä tuettaisiin lähimmäistä löytämään vastauksia, joiden kanssa hän voi elää tasapainoisena, seksuaalisena ihmisenä Jumalan edessä juuri sellaisena kuin hän on.

Eeva-Maria Kanervan opinnäytetyö Seksuaalisuus kristillisten arvojen valossa: Työkirja oman seksuaalisuuden ja kristillisen arvomaailman dialogiin löytyy osoitteesta https://www.theseus.fi/handle/10024/160402.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201903199232