Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Kuuluuko hengellinen hoitotyö sairaanhoitajan tehtäviin?

Kriittisesti sairaista akuuttipotilaista lähes jokainen kokee hengellistä hätää sairaalahoidon aikana. Diakonia-ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaopintoihin kuuluukin myös hengellisen hoitotyön opintoja. Kielteisten ennakkokäsitysten hälvennyttyä opiskelijat pitävät hengellisen hoitotyön osaamista tärkeänä.

Suomalainen hoitotyö on muovautunut vahvasti nursing-perinteeseen, jossa ihminen nähdään fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena kokonaisuutena. Toinen teoreettinen lähestymistapa perustuu caring-teoriaan, jossa huomioidaan myös hengellinen ulottuvuus. Siinä ihminen nähdään kokonaisvaltaisena fyysisenä, psyykkisenä, sosiaalisena ja hengellisenä yksilönä, jossa eri osa-alueet vaikuttavat välittömästi toisiinsa.

Diakonia-ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaopintoihin kuuluu myös hengellisen hoitotyön opintojakso, mikä lienee ainutlaatuista terveydenhuollon koulutuksessa. Sain luvan käyttää erään opiskelijaryhmän hengellisen hoitotyön opintojaksoon liittyviä esseekirjoituksia osana tätä blogitekstiä. Lainaukset ovat koosteita näistä opiskelijoiden pohdinnoista.

Kielteisistä ennakkokäsityksistä hengellisen työn merkityksen ymmärtämiseen

Hengellisen hoitotyön opintojaksoon liittyy usein kielteisiä ennakkokäsityksiä. Opintojaksoa pidetään ”pakollisena Jeesus-osiona”, jonka ajatellaan keskittyvän lähinnä uskonnon opiskeluun ja virsien laulamiseen.

Opintojakson jälkeen opiskelijat kuitenkin kuvaavat aihetta merkitykselliseksi ja opintojaksoa merkittäväksi oman ammatillisen kehittymisensä näkökulmasta:

”Hengellisyys on vakavasti otettava hoitotyön ulottuvuus.”

– Hengellisyys on vakavasti otettava hoitotyön ulottuvuus. Uskallan jatkossa sanoa ääneen, että pidän henkistä potilastyötä yhtä tärkeänä kuin lääkehoitoa ja kliinisiä toimenpiteitä.

Opiskelijat näkevät hengellisen hoidon opintojen puutteen jopa heikentävän hoitajan ammattitaitoa:

– Työntekijöiden on usein vaikea käsitellä potilaan tai omaisten raskaita ja vaikeita tunteita. Tuntuu pelottavalta ajatukselta, että sairaanhoitajia valmistuu ilman hengellisen hoitotyön valmiuksia.

Tärkeintä on ymmärtää potilaan hengellistä hätää

Hengellisyys on ihmisen henkilökohtaista yhteyttä johonkin suurempaan universaaliin kaikkeuteen. Erilaisissa elämän kriisitilanteissa, joissa oma tai läheisen terveys on uhattuna, avautuu usein yhteys hengelliseen ulottuvuuteen.

Turvattomuus, toivottomuus, syyllisyys tai pelko nousevat esiin ihmisen pohtiessa tulevaisuutta, kuolemaa, menetystä tai elämän tarkoitusta. Tällöin ihminen kokee hengellistä hätää. Tunne voi olla uusi ja yllättävä, joten sitä voi olla vaikea ottaa puheeksi.

”Ihmiset pitää kohdata yksilöllisesti.”

– Ihmiset eivät välttämättä osaa tai kehtaa ottaa puheeksi pahaa oloaan. Jotta jopa sanattomat vihjeet pahasta olosta tulevat huomatuiksi, ihmiset pitää kohdata yksilöllisesti.

Diakin opiskelijoiden mukaan hoitotyössä ei ole merkitystä hoitajan uskonnollisuudella, vaan kyvyllä ymmärtää potilaan hengellistä hätää:

– Tärkeää ei ole se, mihin itse hoitajana uskoo, vaan se, miten potilaalle pienikin yhdessäolohetki ja vaikka uskonasioiden kuuntelu, voi olla hyvin merkityksellistä. Vaikka uskonasiat olisivatkin vieraita, tulee sairaanhoitajan osata tunnistaa hengelliset tarpeet ja ymmärtää niiden huomiotta jättämisen merkitys potilaan somaattiseen tilaan.

Henkinen tuki on yhtä tärkeää kuin kliininen hoito

Kriittisesti sairaista akuuttipotilaista lähes jokainen kokee hengellistä hätää sairaalahoidon aikana. Potilaalle ja läheisille tulisikin tarjota aktiivisesti mahdollisuuksia keskusteluun esimerkiksi kysymällä suoraan heidän peloistaan ja huolistaan.

Hoitohenkilökunnan tulisi reagoida herkästi esille tuotuihin henkilökohtaisiin tuntemuksiin olemalla läsnä, kuuntelemalla, etsimällä tarkoitusta ja sallimalla erilaiset tunteet. Nämä huolenpidon ja lähimmäisenrakkauden näkökulmat liitetään caring-teoriaan. Hoitaja kohtaa potilaan ammatillisesti henkilökohtaisella ja hengellisellä tasolla, jolloin molempien todellisuudet leikkaavat toisensa hetkellisesti ja muokkaavat molempien tulevaisuutta.

Opiskelijat nostavatkin potilaan henkisen tukemisen yhtä tärkeäksi kliinisen hoidon kanssa:

– Potilaan emotionaalinen tukeminen sairauden aiheuttamassa kriisissä on yhtä tärkeää kuin kliininen hoito. Kehon ja mielen yhteys on niin voimakas, että on turhaa vähätellä hengellisyyden osuutta potilaan hoitamisessa.

Valitettavan usein käytännön hoitotyössä ihmisen hengellinen ulottuvuus jää huomioimatta, mikä saattaa johtaa esimerkiksi lisääntyneeseen kipu-, rauhoittavien tai unilääkkeiden käyttöön.

Hengellisyys on enemmän kuin pelkkää uskontoa

Uskonto on vain yksi osa ihmisen hengellisyyttä.

Jos potilas tuo oma-aloitteisesti esille hengelliset tarpeensa, ne liitetään usein uskontoon, jolloin tarpeeseen vastataan pyytämällä paikalle sairaalapappi. Papin kutsuminen voi olla sopiva ratkaisu, mutta uskonto on vain yksi osa ihmisen hengellisyyttä.

– Hengellinen hoitaminen mielletään usein hyvin uskonnolliseksi. Sen tarkoitus on kuitenkin keskustelemalla löytää potilaan omat voimavarat sairauden tuomien mörköjen ja ahdistuksen hallintaan. Jo lohduttava kosketus, viereen istuminen, keskustelu tai kuuntelu rauhoittavat potilasta.

On tärkeää pohtia, millaiset valmiudet sairaanhoitajilla on huomioida ja kohdata ihmisen hengellinen ulottuvuus osana kokonaisvaltaista hoitotyötä. Opiskelijoiden mukaan tämä olisikin tärkeää huomioida resursseissa:

– Jos resursseja ohjattaisiin hoitohenkilökunnan koulutukseen ja potilaan kanssa läsnäoloon, olisi varmasti moni hoitokokemuskin positiivisempi. Sairauden iskiessä hengellinen puoli on monella se, josta he saavat hyvinkin paljon voimaa.

Kuvitus: Tiina Liuska 
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019080123388