Uskontolukutaito ja uskonnon rooli globalisoituvassa maailmassa

Uskontolukutaidossa on kysymys uskonnosta julkisessa tilassa, uskonnon poliittisesta roolista, uskonnosta yksilöiden omassa elämässä sekä kaikkien uskontoon liittyvien ilmiöiden tunnistamisesta ja tuntemisesta.

Uskontolukutaito on uusi käsite. Yhteiskunnan muutoksessa uskontojen ja uskonnollisuuden rooli on uudistunut, mikä on aiheuttanut tarpeen tuntea ja ymmärtää niitä sekä niiden merkitystä.

Suomalaisessa uskontokulttuurissa traditioilla vahva asema

Suomalaisessa perinteisessä yhteiskunnassa kysymys uskonnosta julkisessa tilassa ei ollut tärkeä. Se mikä oli näkyvää, oli ilmeistä. Todellisia uskonnollisia kysymyksiä pidettiin henkilökohtaisina ja yksityisinä.

Keskeisenä syynä tähän ovat olleet herätysliikkeet, jotka nostivat uskon riman korkealle ja rakensivat muurin maailman suuntaan. Varsin selkeästi annettiin ymmärtää, ketkä kuuluivat rajan millekin puolelle. Silti rajalinjan molemmilla puolilla kuuluttiin uskonnolliseen yhteisöön, luterilaiseen kirkkoon.

Suomeen kehittyi kulttuuri, jossa viime vuosikymmeniin asti huomattava enemmistö on kuulunut kirkkoon, kastanut lapsensa, lähettänyt heidät rippikouluun ja konfirmoitaviksi, halunnut avioliittoon vihkimisen kirkossa ja tullut elämän päättyessä siunatuksi kristillisen perinteen mukaan, mutta enimmäkseen vaiennut uskosta puhuttaessa.

Suomessa on vallinnut kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellinen perinne, jossa ihmisten käytännön sidos uskonnonharjoitukseen esimerkiksi jumalanpalveluksiin osallistumisen muodossa on heikko, mutta kulttuurinen ja yhteiskunnallinen sidos omaan uskonnolliseen perintöön on vahvaa. Uskontoa ei harjoiteta niinkään käytännössä, mutta se ilmenee mentaliteettina sekä eräänlaisena reservinä, joka voidaan ottaa käyttöön esimerkiksi ihmiselämän kriisitilanteissa. (Malkavaara 2017.)

Luterilaisuuden rinnalle on noussut laaja uskontojen kirjo

Luterilaisen tapakristillisyyden ja kirkon tarjoaman hengellisyyden rinnalle ovat nousseet itämainen uushenkisyys, meditaatiot ja jooga, länsimainen salatieto eli esoteria, okkultismi ja uuspakanuus, luonnonuskonnot sekä maahanmuuttajien mukana monien uskontojen kirjo ja niiden hengellisyys.

Vaikka uskonnottomuuden sanotaan voittavan alaa ja kirkon jäsenmäärä alenee, uskonnollisuus on voimissaan.

Kaikkien uskontojen piirissä on syntynyt runsaasti uusia uskonnollisia alaryhmiä. Vaikka uskonnottomuuden sanotaan voittavan alaa ja kirkon jäsenmäärä alenee, uskonnollisuus on voimissaan. Tietokantaan Uskonnot Suomessa (2019) on syötetty tiedot 1 066 Suomessa toimivasta uskonnollisesta yhteisöstä.

Uskontolukutaidon kolme näkökulmaa

Diakin tutkija, teologian tohtori Esko Kähkönen (2016), joka kuuluu uskontolukutaidon kehittäjien pioneereihin, jakaa uskontolukutaidon kolmeen lohkoon tai näkökulmaan. Niistä ensimmäisen mukaan uskonto sisältyy kulttuuriin. Toinen näkökulma on uskontososiologinen, ja siinä painotetaan tietämystä uskonnollisista traditioista ja kykyä oppia uutta, annetaan tuki yhteiskunnan moniuskontoisuudelle ja ymmärretään, että uskonto on legitiimi osa yhteiskuntaa ja kulttuuria. Kolmas näkökulma lähestyy uskontoteologiaa, siinä korostuvat uskonnollinen dialogi ja yhteistyö eri uskonnollisten yhteisöjen kanssa.

Alan ensimmäiset julkaisut on tehty vuoden 2010 paikkeilla. Kiinnostus lähti Lontoon yliopistosta ja levisi ensin Harvardin yliopistoon Yhdysvaltoihin ja kohta Suomeen. Diak oli hetken aikaa ensimmäisillä uskontolukutaidon kursseillaan lähellä kehityksen kärkeä.

Vuonna 2018 Suomen Kulttuurirahasto myönsi rahoituksen Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan johtamalle Argumenta-hankkeelle ”Uskontolukutaito moniarvoisessa maailmassa”. Siinä uskontolukutaito ymmärretään uskontosokeuden ja uskonnollistamisen väliin jääväksi tilaksi, jossa uskontojen merkitystä ei yli- eikä aliarvioida, vaan tunnustetaan uskonnon merkitys sekä yksilöiden omassa elämässä että julkisessa tilassa. (Konttori 2018.) 

Uskontojen merkitys on lisääntynyt

Sosiologian klassikot, kuten Émile Durkheim ja Max Weber, katsoivat uskontojen ja uskonnollisen maailmankuvan vähitellen katoavan tieteellisten maailmankatsomusten tieltä. Näkemys vahvistui vähitellen, ja 1960-luvulla tutkijoiden yleisen olettamuksen mukaan uskonnot kuolisivat 21. vuosisataan mennessä.

Noin neljän vuosikymmenen aikana uskonnon vaikutus politiikkaan on lisääntynyt kaikissa maanosissa ja kaikissa suurissa uskontoperinteissä.

Sekularisaatioteoriat osoittautuivat kuitenkin huonoiksi oppaiksi tulevaisuuteen. Noin neljän vuosikymmenen aikana uskonnon vaikutus politiikkaan on lisääntynyt kaikissa maanosissa ja kaikissa suurissa uskontoperinteissä. Laajoilla alueilla uskonnon poliittisen vaikutuksen nousu on ollut dramaattinen. Nouseva uskonnollisuus on hyötynyt modernille maailmalle tunnusomaisista piirteistä: demokratiasta, kommunikaation ja teknologian modernisaatiosta sekä globalisaatiosta.

Lähes kaikkialla maailmassa on nähtävissä kehitys, jossa uskonto on siirtynyt yksityisyydestä julkisuuteen, yhteiskunnallisesta passiivisuudesta osallistumiseen, paikallisuudesta globaaleihin verkostoihin sekä valtiovallan myötäilystä itsenäisiin tulevaisuusnäkyihin.

Luterilaisissa pohjoismaissa samoin kuin varsin monissa muissa eurooppalaisissa maissa tällainen kehitys on ollut heikompaa. Joitakin merkkejä on ollut ilmassa, mutta näkyvimpiä trendejä ovat olleet sekularisaatio, uskonnollinen arkuus ja suoranainen uskonnonvastaisuus. 

Uskonto vaikuttaa politiikkaan eri puolilla maailmaa

Uskonto on ollut tekijänä Iranin islamilaisessa vallankumouksessa 1979 ja sen jälkeen kiihtyneessä aggressiivisessa islamismissa. Syyskuun 2001 hyökkäys New Yorkiin ja Pentagoniin on yksi näkyvimmistä esimerkeistä. Yhtä hyvin tunnettua ei ole, että islamilaiset puolueet ovat vallassa Bangladeshissa, Indonesiassa, Malissa, Senegalissa ja Turkissa.

Intiassa hindunationalistinen BJP-puolue on ollut kansallinen valtapuolue vuodesta 1990 lähtien. Nytkin se on hallitusvallassa ohjelmalla, jolla se samaan aikaan modernisoi jättiläisvaltiota ja vahvistaa hindulaisuutta.

Katolinen kirkko ei vielä 1800-luvulla tullut toimeen eurooppalaisten demokratian puolestapuhujien kanssa. Kirkko mielsi liberalistit kirkon vastaisiksi ja Ranskan vallankumouksen perillisiksi. Lopulta muutos tapahtui Vatikaanin toisessa konsiilissa (1962–1965), jonka jälkeen kirkosta on tullut demokratian ja ihmisoikeuksien kannattaja ja se on tukenut globaalia demokratia-aaltoa.

Vuonna 1978 valittu puolalainen paavi Johannes Paavali II kohotti maanmiestensä itsetuntoa ja tuki itäblokin murenemista. Kommunistisen järjestelmän kaaduttua alta paljastui uskonnollisuuden näkökulmasta hyvin erilaisia yhteiskuntia. Puolassa katolisuus on vahva voima, kun taas taustaltaan luterilaiset Viro, Latvia ja Itä-Saksa kuuluvat nykyisin Euroopan vähiten uskonnollisiin maihin.

Kommunistisen järjestelmän kaaduttua alta paljastui uskonnollisuuden näkökulmasta hyvin erilaisia yhteiskuntia.

Neuvostoliitossa ortodoksista kirkkoa vainottiin, mutta sitä myös tarvittiin vallanpitäjien apulaiseksi, mihin kirkko suostui. Putinin Venäjällä ortodoksinen kirkko on lähellä valtiota ja valjastettu kamppailuun lännen rappeutunutta moraalia vastaan.

Venäjällä avioliittoa samaa sukupuolta olevien kesken pidetään yhtenä moraalisen rappion pahimmista merkeistä. Sen sijaan perinteisesti katoliset Euroopan maat kuten Irlanti, Espanja ja Portugali ovat hyväksyneet samaa sukupuolta olevien avioliiton, kuten myös protestanttiset ja liberaalit pohjoisemman Euroopan maat. Katolisen kirkon vaikutusvalta onkin Euroopassa heikkenemässä, ja sen painopiste on nykyisin Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa.

Kylmän sodan aikana vaikkapa 1970-luvulla olisi ollut vaikeaa uskoa, että 2020-luvulla Espanjaa voi luonnehtia liberaaliksi yhteiskunnaksi, Puolassa valtaa pitävät katoliset konservatiivit ja Venäjällä ortodoksinen kirkko valtiovallan kumppanina kritisoi Länsi-Euroopan arvoja.

Buddhismi keskittyi pitkään sisäiseen hengellisyyteen, kunnes se eri maissa heräsi poliittiseksi vaikuttajaksi. Nousua ovat siivittäneet Tiibetin dalai-laman esiintymiset, Burmassa vuosia armeijan kontrollissa toimineen oppositiojohtajan Aung San Suu Kyin vastarinta sekä Intiassa buddhalaisuuteen kääntyneen kastilaitoksen vastustajan B. R. Ambedkarin poliittinen ohjelma.

Yhdysvaltain uskonnollisen oikeiston nousu kansalliseen vaikutusvaltaan alkoi vuodesta 1976, jolloin demokraattisen puolueen presidenttiehdokas Jimmy Carter teki laajasti tiedetyksi, että hän on ”uudestisyntynyt kristitty”. Tämä johti Moraalisen enemmistön, uskonnollisen fundamentalismin ja muun amerikkalaisen kristillisen oikeiston vaikutusvallan nopeaan kasvuun. (Ruotsila 2008; Toft, Philpott & Shah 2011.) 

Sekularisaatioteoriat väärässä?

Espanjalainen José Casanova kuului ensimmäisiin tutkijoihin, jotka havaitsivat vanhan teorian sekularisaation väistämättömyydestä vääräksi. Vuonna 1994 ilmestyneessä käänteentekevässä teoksessaan hän totesi uskontojen uuden nousun alkaneen jo vuosikymmeniä sitten. Julkiset uskonnot eivät olleet hävinneet eikä pitänyt olettaa, että ne katoaisivat. (Casanova 1994.) 

Jo 1960-luvun lopulla amerikkalainen sosiologi Robert Bellah (1970) oli tehnyt amerikkalaisesta julkisesta elämästä ja politiikasta havainnon, että niihin kuului kirkoista ja muusta institutionaalisesta uskonnosta riippumaton uskonnollinen piirre, jota hän kutsui ”kansalaisuskonnoksi”.

Vähän ennen José Casanovan teoksen ilmestymistä ranskalainen yhteiskuntatieteilijä sekä islamilaisen maailman spesialisti Gilles Kepel julkaisi teoksen (1993), jossa hän kuvaa uskontojen elpymistä modernissa maailmassa. Hän näki, että islamin, kristinuskon ja juutalaisuuden piirissä ilmenevien radikaalien uskonnollisten uudistusliikkeiden samanaikaisuus ei perustunut sattumaan, vaan ne heijastelivat laajalle levinnyttä ja syvää tyytymättömyyttä ja epäluottamusta modernia maailmaa ja sen sekularismia kohtaan.

Kyse oli toimintatarmoisten, koulutettujen ja uudenaikaisten ihmisten herätysliikkeen kaltaisesta uudistuksesta, joka oli sekä poliittista että massojen evankelioimista. Niin protestanttien, katolilaisten, juutalaisten, muslimien kuin hindujen parissa se on ollut fundamentalistista. Kepel selitti sen reaktioksi rappioksi väitettyyn moderniin maailmaan, joka on tuhottava, jotta voitaisiin palata uskonnollisen puhtauden aikaan.

Kepelin mukaan fundamentalistis-konservatiivisia uudistusliikkeitä eri uskonnoissa ei motivoi taistelu sekulaaria etiikkaa vastaan, vaan niiden todellinen vihollinen on valistus.

Uskontojen paluu

Uskonnollisuus on palannut julkiseen elämään konservatiivisena voimana, jolla on halua vaikuttaa myös poliittisesti. Tällainen uskonnollisuus näyttää tarjoavan ihmisille paljon sellaista, mitä uskonnoilta odotetaan, ennen muuta omalle traditiolle rakentuvaa konservatiivisuutta. Se on usein myös arkkityyppi uskonnollisuudesta, jollaista ateisteiksi ilmoittautuvat sanovat vastustavansa. 

Uskonnollisuus on palannut julkiseen elämään konservatiivisena voimana, jolla on halua vaikuttaa myös poliittisesti.

Uskontojen paluuksi on kutsuttu konservatiivisen, yhteiskunnan ja kulttuurin kehityksen vastavoimaksi asettuvan uskonnollisuuden voimistumista. Uskontojen valtavirrat, kuten suuret laitoskirkot, ovat puolestaan joko sopeutuneet tai vain osin kriittisiä kulttuurin muutosta kohtaan, mutta ne heikkenevät. Osana nykyistä polarisaatiokehitystä ne ajautuvat ”liberaalille” puolelle, jossa uskonnolla on varsin kapea tila.

Uskontolukutaito on kykyä lukea tällaisia merkkejä yhteiskuntien kehityksestä ja uskonnon roolista muuttuvassa maailmassa. Uskontojen tuntemus auttaa ymmärtämään niiden vaikutusta.

Kirjallisuus

Bellah, R. N. (1970). Beyond Belief: Essays on Religion in a Post-Traditional World. New York: Harper & Row. 

Casanova, J. (1994). Public Religions in the Modern World. Chicago: University of Chicago Press. 

Kepel, G. (1993). The Revenge of God: The Resurgence of Islam, Christianity and Judaism in the Modern World. Translated by A. Braley from French original La Revanche de Dieu, Paris: Seuil, 1991. University Park, PA: Pennsylvania State University Press. 

Konttori, J. (2018). Uskontolukutaito ja suomalainen uskonnontutkimus. – Uskonnontutkija – Religionsforskaren, 7(2). https://doi.org/10.24291/uskonnontutkija.v7i2.77407. 

Kähkönen, E. (2016). Uskontolukutaito sekulaarin ja uskonnollisen välisenä siltana. – R. Gothóni, S. Hyväri, M. Kolkka & P. Vuokila-Oikkonen (toim.), Osallisuus yhteiskunnallisena haasteena: Diakonia-ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan vuosikirja 2, 261–274. Diak Työelämä, 7. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-275-2. 

Malkavaara, M. (2017). Luterilaisuuden vaikutus kulttuuriin ja yhteiskuntaan – R. Illman, K. Ketola, R. Latvio & J. Sohlberg (toim.). Monien uskontojen ja katsomusten Suomi. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. 

Ruotsila, M. (2008). Yhdysvaltain kristillinen oikeisto. Helsinki: Gaudeamus. 

Toft, M. D., Philpott, D. & Shah, T. S. (2011). God’s Century: Resurgent Religion and Global Politics. New York: W. W. Norton & Company. 

Uskonnot Suomessa (2019). Uskonnot – Yhteisöt – Raportit. www.uskonnot.fi.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202002266515