Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Ajantasaista seksuaalikasvatusta!

Seksuaalikasvatuksen opetus alkaa koulussa vasta alakoulun ylimmillä luokilla. Seksuaaliterveydestä ja seksuaalisuudesta puhuminen tulisi aloittaa ajoissa, ja keskustelun tulisi olla avointa. Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus huomioidaan heikosti koulun usein heteronormatiivisessa opetuksessa.

Nuorten mielestä heille annetaan seksuaalikasvatusta koulussa liian myöhään. Seksuaalikasvatus alkaa peruskoulussa alakoulun ylimmillä luokilla. Miksei seksuaalikasvatukseen liittyviä asioita voisi opettaa jo ensimmäisestä luokasta lähtien?

Seksuaalikasvatukseen kuuluu muutakin kuin seksi, ehkäisy ja lisääntyminen. Seksuaalikasvatus pitää sisällään muun muassa omien kehonosien kunnioittamista, tunnetaitojen ja sosiaalisten suhteiden opettelua, kaikenlaisten ihmisten hyväksymistä sekä omien tekojen merkitysten ymmärtämistä.

Näistä puhuminen olisi hyvä aloittaa varhain, mielellään myös kotona jo ennen kouluikää. Pienillä lapsilla seksuaalikasvatus on turvataitojen opettelua ja kehotunnekasvatusta.

Seksuaalisuudesta tarvitaan tietoa

Nuoret tarvitsevat paljon tietoa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, ja seksuaalisuus myös kiinnostaa heitä. Mitä seksuaalikasvatuksen kehittämiseksi pitäisi tehdä?

Opettajien tulisi saada seksuaalikasvatukseen tarpeeksi valmiuksia jo omassa koulutuksessaan.

Koulujen seksuaalikasvatuksen laadussa on paljon koulukohtaisia eroja. Opettajien tulisi saada seksuaalikasvatukseen tarpeeksi valmiuksia jo omassa koulutuksessaan. Myös kotona aikuisten tulisi puhua lapsille ja nuorille avoimesti seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja vastata rohkeasti heitä askarruttaviin kysymyksiin.

Saavatko lapset ja nuoret tarpeeksi iänmukaista seksuaalikasvatusta, jos he joutuvat etsimään aiheeseen liittyvää tietoa internetistä? Internetistä löytyy helposti myös epäasiallista ja vääränlaista tietoa.

Lapset ja nuoret voivat nähdä internetissä liian varhain aikuisille suunnattua materiaalia ja voivat altistua moninaiselle seksuaaliselle hyväksikäytölle ja häirinnälle. Tämä voi olla haitallista kehitykselle sekä aiheuttaa vääristyneitä mielikuvia omasta kehosta ja seksuaalisuudesta.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt huomioon

Seksuaalikasvatus keskittyy vieläkin pitkälti sukupuolitauteihin, lisääntymiseen ja raskauden ehkäisyyn. Seksuaalikasvatuksen tulisi vastata lasten ja nuorten todellisiin tarpeisiin, jotka ovat tänä päivänä monimuotoisia ja isossa muutoksessa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt tulisi ottaa seksuaalikasvatuksessa nykyistä paremmin huomioon.

Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus tulisi huomioida nykyajan vaatimusten mukaisesti myös koulujen opetussuunnitelmassa.

Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus tulisi huomioida nykyajan vaatimusten mukaisesti myös koulujen opetussuunnitelmassa. Koulussa annettu tieto sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta on usein kapea-alaista ja heteronormatiivista.

Opettajilla tulisi olla enemmän keinoja käytettäviksi sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden kohtaamiseen. Sukupuolisensitiivisyyden tulisi näkyä nykyistä selvemmin seksuaalikasvatuksessa.

Seksuaalisuudesta on edelleen vaikea puhua

Miksi seksuaalisuuteen liittyvistä asioista on niin vaikea puhua sekä koulussa että kotona? Vastaus on mitä ilmeisimmin yhteydessä historiaan.

Seksuaalisuudesta on ennen vanhaan puhuttu hyvin konservatiivisesti ja varovaisesti. Seksuaalikasvatus on ollut tiiviisti yhteydessä kristillisiin arvoihin. Katsottiin, että sukupuolisuhteet kuuluivat vain heteroavioliittoihin, itsetyydytys oli syntistä ja avioton lapsi oli naiselle häpeä.

Menneen ajan asenteet näkyvät vielä tänäkin päivänä.

Seksuaalikasvatuksessa on ollut myös hyvin varoitteleva sävy. Menneen ajan asenteet näkyvät vielä tänäkin päivänä.

Lasten ja nuorten tulisi saada tietoa seksuaalisuudesta myönteisenä asiana. Seksuaalikasvatuskeskustelun tulisi olla avointa ja sallivaa. Tarvitaan lisää ihmisoikeuksia korostavaa ajattelua.

Me kaikki aikuiset olemme omalla esimerkillämme seksuaalikasvattajia, ja meidän asenteillamme on vaikutusta lasten ja nuorten mielikuvaan seksuaalisuudesta. Ollaan siis avoimia, suvaitsevia ja rohkeita seksuaalikasvatuksen suhteen!

Kuvitus: Nelli Ahosola

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202002266533