Ekososiaalisuus yhdistää ympäristöarvot ja ihmisoikeudet 

Ekososiaalisuus tarkoittaa sitä, että kaiken ihmisen toiminnan taustalla nähdään ekologinen lähtökohta. Perustavanlaatuisimmillaan se tarkoittaa, että ihminen voi olla olemassa vasta sitten, kun ekologiset kysymykset ovat kunnossa. 

Ekososiaalisuus tarkoittaa sitä, että kaiken ihmisen toiminnan taustalla nähdään ekologinen lähtökohta.

– Hengityskelpoinen ilma ei enää nykyään ole itsestäänselvyys. Ja jotta saadaan ruokaa pöytään, pitää yhteistyö hyönteisten kanssa olla kunnossa, apulaisprofessori Arto O. Salonen Itä-Suomen yliopistosta havainnollistaa sitä, miten ihmisen olemassaolo kietoutuu ympäröivään todellisuuteen. 

Ekososiaalinen näkökulma näkee kuitenkin myös ihmislajin luovuttamattoman arvon.  

– Ihmisten välinen reilu meininki edellyttää, että ihmiset kokevat arvokkuutta pelkästään siksi, että ovat syntyneet ihmisiksi. Ihminen kukoistaa, kun hänet noteerataan arvokkaana olentona pelkän olemassaolonsa vuoksi.  

Paikallinen, ajallinen ja sivistyksellinen haaste 

Salosen mukaan ekososiaalisuuteen liittyy kolme haastetta. Ensinnäkin ongelmat ovat globaaleja, sillä toimintamme vaikutukset ovat aina globaaleja – toisin kuin vielä vaikkapa sata vuotta sitten.  

– Hiilidioksidipäästöistämme kolmannes vapautuu ulkomailla, ja keskivertosuomalaisen vesijalanjäljestä muodostuu puolet ulkomailla. Onko Suomessa kasvanut broileri suomalainen, jos se syö ulkomailta tuotua soijaa? Olemme siis samaan aikaan sekä paikallisia että globaaleja. Joudumme pohtimaan, mihin kaikkeen ostokäyttäytymisellämme on yhteyksiä planeetallamme. 

Toinen haaste on ajallinen, ja se liittyy siihen, kuinka menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat suhteessa toisiinsa.  

– Olemme jämähtäneet uskomukseen, että huominen rakentuu eilisen perustalle. Niin olikin ennen. 1800-luvulla ei kukaan olisi voinut kuvitella, että kenestä vain voi tulla mitä vain. Nykyään historia ei samalla tavalla määrittele tulevaisuutta, vaan voimme tehdä huomisesta jotain muuta kuin miksi se menneisyyden perusteella näyttäisi muodostuvan. Mutta osaammeko me nähdä erilaiset tulevaisuuden visiot? 

Nykyään historia ei samalla tavalla määrittele tulevaisuutta, vaan voimme tehdä huomisesta jotain muuta kuin miksi se menneisyyden perusteella näyttäisi muodostuvan.

Kolmas haaste on sivistyksellinen ja se liittyy maailmankuvamme avartumiseen. 

– Meidät on kasvatettu siihen, että ihminen on paras laji maapallolla. Ajattelemme, että kaikki elämä ei ole samanarvoista, vaikka oma elämämme ja hyvinvointimme on kietoutunut osaksi muuta elämää sekä myös elottomaan osaan luontoa. Esimerkiksi kännykässä on 30 erilaista metallia, joita kaikkia on äärellinen määrä maapallolla. Maailman kultavarannot mahtuvat yhteen kilpauima-altaaseen. 

 Salosen mukaan ihmiskunta on juuri tällä hetkellä mielenkiintoisessa vaiheessa. 

– Meidän olisi onnistuttava avartamaan maailmankuvaamme siten, että huolenpitomme ulottuu ihmisyhteisön ulkopuolelle – eläimiin, kasveihin ja myös elottomaan osaan luontoa. Ilman tällaista sivistyksellistä uudistumista hyvän tulevaisuuden toivo himmenee. 

Haaste koulutukselle 

Salosen mukaan olennaisin haaste tulevaisuuden kannalta on sivistyksellinen haaste ja erityisesti sivistyksellinen köyhyys. Haaste kytkeytyy koulutukseen. 

– Koulutussektori on taantunut olemassa olevan maailman säilyttämiseen. Se olisi kuitenkin juuri se sektori, joka voisi luoda vaihtoehtoisia näkökulmia ja keskustelunavauksia, joiden varaan tulevaisuutta rakennetaan. 

Tulevaisuuden ammatit voivat olla varsin erilaisia kuin nykyiset. Ammatteja katoaa, niitä yhdistyy toisiinsa sekä uusia syntyy. 

Tulevaisuuden ammatit voivat olla varsin erilaisia kuin nykyiset. Ammatteja katoaa, niitä yhdistyy toisiinsa sekä uusia syntyy. 

– Käynnissä olevan murroksen vuoksi olennaista on, ettei koulutuksessa keskitytä vain asioiden oppimiseen, vaan annetaan sivistyksellisiä eväitä esimerkiksi omasta identiteetistä selville tulemiseen, kriittiseen ajatteluun ja luovaan ongelmanratkaisuun. Tällaiset elämäntaidot tekevät ammatista toiseen siirtymisen helpommaksi. Nuoria pitäisi rohkaista ajattelemaan radikaalisti toisenlaisia maailmoja. 

Koulutusta tulevaisuuteen 

Monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden yliopettaja Marja Katisko Diakista sanoo, että myös koulutusorganisaatioiden on punnittava, mitkä ovat ne pitkän aikavälin kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin vaatimukset, joiden varaan toimintaa rakennetaan. 

– Emme luo vain tämän hetken, vaan tulevaisuuden koulutusta. Koulutusorganisaationa meitä velvoittavat monenlaiset kansainväliset ja kansalliset sopimukset sekä julkilausumat alkaen YK:n kestävän kehityksen raportista. Myös rahoittajamme opetus- ja kulttuuriministeriö edellyttää meiltä niin ihmisten kuin ympäristönkin kestävän hyvinvoinnin turvaamista. 

Katisko toteaa, ettei koulutusjärjestelmä ole muista yhteiskunnallisista tai globaaleista rakenteista irrallinen saareke.  

– Jatkuva talouskasvu sisältää metaforisesti ”elefantin olohuoneessa”, kytköksen siihen, että jatkuva kasvu on pakollista. Kyse on loppujen lopuksi rahasta ja vallasta, ja vaarana on, että populistinen politiikka leimaa ekologiset valinnat elitismiksi.  

Katisko kuitenkin uskoo, että muutos on mahdollinen. 

– Olemme siirtyneet hienoista julkilausumista yhä enemmän tekojen puolelle. Myös suuret globaalit ongelmat, kuten ilmastonmuutos ja pakolaiskriisi, on alettu nähdä entistä enemmän toisiinsa kytköksissä olevina ekologisina ja sosiaalisina ongelmina. Ja yhä yleisemmin todetaan myös, että koulutuksella ja uusimmalla tieteellisen tiedon tuottamisella on ratkaiseva asema näiden ongelmien hallinnassa.  

Myös suuret globaalit ongelmat, kuten ilmastonmuutos ja pakolaiskriisi, on alettu nähdä entistä enemmän toisiinsa kytköksissä olevina ekologisina ja sosiaalisina ongelmina.

Katiskon mukaan Diakin koulutusalat ovat yhteiskunnan keskiössä. 

– Sosiaali- ja terveyssektorin sekä kirkon ja tulkkausalan kouluttajana meillä on kytkös niin paikallisesti huonoimmassa asemassa olevien yksilöiden tukemiseen kuin globaalisti esimerkiksi siirtolaisten aseman kehittymiseen.  

Globaali jälleenrakennustyö on tärkeää tulevaisuuden kannalta. Se ei kuitenkaan tarkoita suomalaisten käytäntöjen siirtämistä sellaisenaan muualle.   

– Globaaliin jälleenrakennustyöhön pitäisi kouluttaa nimenomaan maahanmuuttajataustaisia ihmisiä. Ei Suomessa toimivaa palvelujärjestelmää kannata lähteä rakentamaan vaikkapa Syyriaan, vaan sieltä kotoisin olevien on vietävä täältä sinne kokemuksiaan ja näkemyksiään, joiden pohjalta syntyy paikallisiin oloihin tarkoituksenmukaista kestävää kehitystä tukevaa osaamista. 

Korona rikkoi rutiinit 

Arto O. Salosen mukaan koronapandemia voi koitua hyödyksi uusien ajattelutapojen ja toimintamallien omaksumisessa. Pandemia on osoittanut, että rutiinit voidaan rikkoa. 

– Ihminen on sitä, mitä hän toistuvasti tekee. Rutiinit määrittelevät meitä, ja nyt rutiinit ovat rikki. Korona pakotti hakemaan uusia toimintatapoja. Ne pystytään ankkuroimaan parempiin ekologisiin lähtökohtiin kuin vanhat toimintatavat. 

Ihminen on sitä, mitä hän toistuvasti tekee. Rutiinit määrittelevät meitä, ja nyt rutiinit ovat rikki.

Käytännössä iso muutoksen mahdollisuus tarjoutuu vaikkapa siinä, miten elvytys toteutetaan.  

– Meidän kannattaisi virittää koko yhteiskunta siihen asentoon, millä mennään kohti vuotta 2100. Suomesta pitäisi tehdä mallimaa hiilineutraaliuden suhteen. Ratkaisuille olisi varmasti kysyntää koko maailmassa vuosi vuodelta enemmän. Viimeistään 20 vuoden päästä monessa maassa tuskaillaan vaikkapa jatkuvien hirmumyrskyjen kanssa. 

Uusia ratkaisuja olisi haettava tulevaisuuden toivoa himmentäviin ekososiaalisiin ongelmiin. 

– Nyt on planeetan kokoinen mahdollisuuksien maailma auki. Voisimme vaikkapa olla ensimmäinen yhteiskunta, joka olisi samaan aikaan ilmastoneutraali ja ikääntyneille ihmisille maailman paras paikka asua. 

Kuvat: Shutterstock