Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Artikkeli

Hyvän elämän politiikkaa – katseita sosiaalityön ammatillisuuden haasteisiin 

Hyvän elämän määritelmä ja keinot sen tavoittelemiseksi ovat jatkuvan keskustelun kohteita. Sosiaalityön ammattilaiset edistävät työssään monella tapaa hyvän elämän tavoittelua. Mutta minkälaiset valmiudet sosiaalityön tekijöillä ylipäänsä on tehdä hyvää elämää koskevia päätöksiä? 

Hyvä elämä on ollut yhteiskuntapoliittisena keskustelunaiheena aina Antiikin Kreikan ajoilta nykypäiviin. Aristoteles näki, että ihmisen hyvään elämään tarvitaan aina tavalla tai toisella suotuisia olosuhteita, hyvää kasvatusta, omakohtaisia valintoja sekä järjen ja tunteiden tasapainoa (Sihvola, 2010) 

Kirjoittaessaan pirstoutuvan elämän politiikasta, Antti Karisto (1998) totesi, että ihmiset joutuvat niin työssään kuin yksityiselämässään erilaisten ennalta-arvaamattomien ja vaikeiden valintatilanteiden eteen. Rakentaessaan itselleen mielekästä, hyvää elämää ihmiset joutuvat jatkuvasti harkitsemaan jokaista omaa elämäänsä koskevaa päätöstä ilman minkäänlaisen modernin organisaation tai muun yhteistoiminnan muodon suoranaista apua, tukea, neuvontaa tai ohjausta.  

Elämänpolitiikassa on kyse siitä, millaista on kaikin puolin hyvä, moraalisesti oikea ja tyylikäs ihmisen elämä.

Matkalla kohti hyvää elämää ihminen on loppujen lopuksi aina yksin vapaasti tekemässä omaa elämäänsä koskevia valintoja, suuntaan tai toiseen. Huomionarvoista on kuitenkin todeta, ettei vapaus välttämättä takaa ihmiselle erityistä tyytyväisyyttä omaan elämäänsä, sillä aivan yhtä lailla vapaus voi myös johtaa suoranaiseen tyytymättömyyteen, kuten Zygmunt Bauman (1995, s. 3, s. 287; 1997, s. 3, s. 124) on todennut.

Anthony Giddens (1991, s. 214215; 1994, s. 1415) puhuu hyvää elämää koskevan keskustelun yhteydessä elämänpolitiikasta, johon kuuluvat ihmisen elämää koskevat päätökset, erityisesti elämäntyylit. Giddensin mukaan yhteiskunnassa käydään jatkuvasti mitä erilaisimpia kiistoja ja kamppailuja elämän moraalista ja ihmisten onnellisuudesta.  Giddensille elämänpolitiikka näyttäytyy kaksisuuntaisena kysymyksenä. Elämänpolitiikassa on kyse siitä, millaista on kaikin puolin hyvä, moraalisesti oikea ja tyylikäs ihmisen elämä. Toisaalta elämänpolitiikassa on myös kyse siitä, miten meidän ihmisten tulisi elää sekä yksilöinä että ihmiskuntana saavuttaaksemme onnellisuuden ihmisyyden viimesijaisena päämääränä. 

Sosiaalityön tekijät ja näkijät hyvän elämän tulkitsijoina

Hyvän elämän politiikan viitekehyksessä voidaan lähteä siitä, että sosiaalityössä on sekä ”hyvän elämän” tekijöitä että näkijöitä. 

Sosiaalityötä rakennetaan jatkuvasti erilaisissa asia- ja merkitysyhteyksissä (Jokinen, Juhila & Suoninen1999). Hyvän elämän politiikan viitekehyksessä voidaan lähteä siitä, että sosiaalityössä on sekä ”hyvän elämän” tekijöitä että näkijöitä. 

Sosiaalityön asiakastyössä sosiaalialan ammattilaisetkuten vaikkapa yliopiston maisterikoulutuksen suorittaneet sosiaalityöntekijät ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit ovat perinteisesti niitä, jotka tekevät arkisessa työssään ihmisten auttamis-, neuvonta- ja ohjaustyöhön liittyviä toimenpiteitä.  

Sosiaalityön asiakastyöhön kuuluvat erottamattomana osana myös asiakkaat sosiaalipalvelujen käyttäjinä. Sosiaalityössä asiakkaita voi luonnehtia ihmisiksi, joilla ei välttämättä aina ole selkeää käsitystä siitä, miten heidän kannattaisi elää tai millaisia elämänvalintoja heidän tulisi tehdä omaa tulevaisuuttaan ajatellen. 

Hyvän elämän tulkintoja klassikoiden näkökulmasta

Aristoteleen hyvää elämää koskevaa käsitystä soveltaen voidaan kysyä, millaiset valmiudet sosiaalityön tekijöillä ja näkijöillä ylipäänsä on tehdä hyvää elämää koskevia päätöksiä.

Ovatko sosiaalityön ammattilaiset saaneet yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa sellaista koulutusta, joka edesauttaa heitä ymmärtämään avun, tuen ja ohjauksen tarpeessa olevien ”hyvää” elämää koskevia valintoja? Millaisissa olosuhteissa sosiaalityön ammattilaisilla ja asiakkailla voi olla yhteisymmärrys hyvästä elämästä ja siihen liittyvistä oikeista valinnoista? Millä edellytyksillä ihmiset – olipa sitten kyse sosiaalityön ammattilaisista tai asiakkaista – kykenevät pitämään järjen ja tunteen keskenään tasapainossa rakentaessaan omia käsityksiään hyvästä elämästä tapaus- ja tilannekohtaisesti? 

Näiden kysymysten äärellä ovat jatkuvasti niin nykyiset kuin tulevat sosiaalityön ammattilaiset, jotka ovat saaneet sosiaalialan korkeakoulutuksen myötä ammatillisia valmiuksia kohdata erilaisia ihmisiä ja heidän elämäänsä liittyviä haasteita. 

Millaisissa olosuhteissa sosiaalityön ammattilaisilla ja asiakkailla voi olla yhteisymmärrys hyvästä elämästä ja siihen liittyvistä oikeista valinnoista?

Giddensin elämänpolitiikkaa koskevien käsitysten avulla voidaan puolestaan pohtia, millaisissa, enemmän tai vähemmän monimutkaisissa ristiriitatilanteissa sosiaalityön ammattilaiset joutuvat ottamaan kantaa ihmisen hyvää elämää koskeviin moraalisuuden ja onnellisuuden kysymyksiin.  

Millaisia käsityksiä sosiaalityön ammattilaisille on muodostunut moraalisesti oikeasta ja tyylikkäästä ihmisen elämästä? Miten sosiaalityön ammattilaisten omat elämänkokemukset vaikuttavat heidän käsityksiinsä hyvästä elämästä? Entä millä tavoin sosiaalityön ammattilaisten käsitykset eroavat asiakkaiden käsityksistä? Näihin kysymyksiin liittyvistä vastauksista jokainen sosiaalityön ammattilainen voi löytää ratkaisun avaimia hyvän elämän politiikkaan osana oman ammatti-identiteettinsä elinikäistä kasvuprosessia. 

Baumanin vapautta koskevaa käsitystä hyödyntäen on nähtävissä, että vapaus ei ole sosiaalityön ammattilaiselle pelkästään hyvä asia. Mistä sosiaalityön ammattilainen voi tietää, onko hän tehnyt omaa työuraansa koskien hyvän valinnan? Miten hyvin ihminen voi koskaan tuntea itseään, jotta hänellä olisi vapauden turvin riittävästi tietoa ja taitoa tehdä onnistuneita valintoja työssään ja työurallaan? Voiko vapaus viedä sosiaalityön ammattilaisen haasteelliseen valintatilanteeseen tai jopa umpikujaan, josta ei ole selkeästi tunnistettavissa ”hyviä” ja ”oikeita” elämän valintoja? 

Näiden kysymysten parissa sosiaalityön ammattilaiset joutuvat läpi koko elämänsä huomaamaan, että vapaus ei ole koskaan oikotie onneen ja hyvään elämään. Vapauteen liittyy aina monta tietä, jotka kaikki eivät suinkaan vie samaan hyvän elämän osoitteeseen. 

Hyvän elämän politiikan ikuinen problematiikka 

Edellä olen esittänyt muutamia huomioita hyvän elämän politiikan problematiikasta. On selvää, että sen enempään Aristoteleen, Baumanin kuin myöskään Giddensin käsitykset hyvästä elämästä eivät koskaan pysty antamaan sosiaalityön tekijöille ja näkijöille lopullisia vastauksia hyvän elämän kysymyksiin.  

Sosiaalityön ammatillisuuden haasteiden näkökulmasta katson, että hyvän elämän politiikassa on aina viime kädessä kyse jokaisen ihmisen – sosiaalityön ammattilaisen tai asiakkaan – oikeudesta määritellä ja päättää, mikä on hänen elämässään hyvää ja oikeaa ja mihin tehdyt elämän valinnat perustuvat.  

Hyvän elämän politiikassa on aina viime kädessä kyse jokaisen ihmisen oikeudesta määritellä ja päättää, mikä on hänen elämässään hyvää ja oikeaa

On kuitenkin syytä huomauttaa, että omat näkemykset ja tosiasiat ovat kaksi eri asiaa. On aivan eri keskustelun paikka pohtia, millaisia todellisuudessa ovat hyvän elämän valinnat ja miten niitä voidaan tarkastella laadullisesti, määrällisesti tai kummallakin tavalla. 

Jotta hyvästä elämästä olisi ylipäänsä mahdollista saada kattavaa ja monipuolista tutkimustietoa, olisi syytä toteuttaa pitkäkestoinen seurantatutkimus, jossa ihmisten omat näkemykset ja elämään liittyvät, toteutuneet tosiasiat voitaisiin asettaa tapaus- ja tilannekohtaisesti suhteessa toisiinsa. 

Lähteet

Bauman, Z. (1995). Life in Fragments. Essays in Postmodern Morality. Polity Press. 

Bauman, Z. (1997). Postmodernity And Its DiscontentsPolity Press. 

Giddens, A. (1991). Modernity And Self-identity. Self And Society in the Late Modern AgePolity Press. 

Giddens, A. (1994). Beyond Left And Right. The Future of Radical Politics. Polity Press. 

Jokinen, A., Juhila, K. & Suoninen, E. (1999). Diskurssianalyysi liikkeessä. Vastapaino. 

Karisto, A. (1998). Pirstoutuvan elämän politiikka. Teoksessa J.P. Roos & T.Hoikkala (toim.), Elämänpolitiikka (s. 54–75). Gaudeamus.  

Sihvola, J. (2010). Merkitystä ja mielenrauhaa. Studia Generalia 2010 Hyvää elämää etsimässä. Helsingin yliopisto 4.3.2010. 

Kuvitus: Nelli Ahosola
Pysyvä osoite:  http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020102185830