Tukea vai tuomiota?

Evankelis-luterilaisen kirkon yksi perimmäisistä viesteistä kuuluu, että jokainen ihminen on yhtä arvokas, sillä jokainen ihminen on Jumalan kuva ja pelastuu yksin armosta. Kenenkään tehtävä ei ole tuomita toista.

Kaikkia ihmisiä tulisi siis kohdella samanarvoisesti ja kunnioittaa heitä omana itsenään. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla tämä viesti ei kaikkialla vielä toteudu. He ovat vuosikymmenten ajan joutuneet hylätyiksi ja ovat sitä yhä monissa seurakunnissa vanhoillisten raamatuntulkintojen vuoksi.

Kohti tasa-arvoa

Näkyvimmin kirkko kipuilee sateenkaariparien vihkimisen kanssa. Kirkko ei ole virallisesti hyväksynyt homoparien vihkimistä, joten paikkakunnasta riippuen heitä vihkiville papeille jaetaan joko varoituksia tai katsotaan asiaa läpi sormien.

Tasa-arvoa kohti kuitenkin mennään, Helsingin yliopistolaisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pappi Laura ”Late” Mäntylä sanoo.

– Kirkon työntekijöiden näkemykset ovat yhä tasa-arvoisempia ja vähemmän syrjiviä. Sateenkaaripareja siunaavia ja vihkiviä pappeja on jo yli kolmesataa ja määrä kasvaa tasaisesti, Mäntylä kertoo.

Kirkko ei kuitenkaan ole julkistanut virallista ohjeistusta esimerkiksi seksuaalisen moninaisuuden kunnioittamisesta.

Julkisyhteisönä evankelis-luterilaisen kirkon tulisi noudattaa Suomen perustuslain yhdenvertaisuuslakia, joka kieltää syrjimästä ketään muun muassa seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.  Kirkko ei kuitenkaan ole vielä julkistanut virallista ohjeistusta esimerkiksi seksuaalisen moninaisuuden kunnioittamisesta.

Eri ihmisoikeudet ovat alisteisia toisilleen, Mäntylä muistuttaa.

–  Eihän uskonnonvapauden nimissä saa ketään kivittääkään. Aivan samoin kirkon pitäisi kieltää kaikki hengellinen ja henkinen kivittäminen, mitä monin paikoin yhä kohdistuu etenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin seurakuntalaisiin.

Vanhoilliset asenteet jarruttavat muutosta

Miksi sitten kirkon virallista ohjeistusta seksuaalisen ja sukupuolisen moninaisuuden kunnioittamisesta ei kuulu? Paljolti siksi, että kirkon päättävissä elimissä seurakunnista kirkolliskokoukseen asti konservatiivisesti ajattelevilla on määräänsä suurempi edustus.

– Valitettavasti kovin harva edistyksellinen äänestää seurakuntavaaleissa, joten päätäntävalta jää vanhoillisille, Mäntylä sanoo.

Paikallistasolla vanhoillisia käsityksiä edustavat pääsevät vaikuttamaan seurakuntien linjauksiin ja estämään vaikkapa sateenkaarimessujen pitämistä. He myös voivat pitäytyä rekrytoimasta hakijoita, jotka vihkisivät sateenkaaripareja.

Ymmärrys seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta on vasta hiljattain lisääntynyt yhteiskunnissa ympäri maailman. Nyt joka puolella tehdään kulttuurisia päätöksiä siitä, miten tähän asiaan suhtaudutaan.

– Suomalaisessa yhteiskunnassa ei enää oleteta kaikkien olevan heteroja. Kirkko taas on perinteisestikin ollut hieman hidas vastaanottamaan yhteiskunnan ja tieteen muutoksia, jotka muokkaavat aiempia käsityksiämme, Mäntylä miettii.

– Esimerkiksi aurinkokeskinen maailmankuva ja naisten pappeus ovat haastaneet kirkkoa aiemmin. Erimielisyyksiä on ollut ennenkin.

Kysymys Raamatun tulkinnasta

Vanhoillisten näkemys homoudesta syntinä palautuu tiettyihin Raamatun kohtiin ja niiden kirjaimelliseen tulkintaan. Sateenkaaripapit uskovat hekin Raamatun pyhyyteen, mutta katsovat samaa sukupuolta olevien vihkimisen olevan täysin pyhien tekstien mukaista.

– Koskaan ei voi sanoa, että Raamattu sanoo jotain. Se on aina Raamatun lukija, joka tekstiä tulkitsee, Mäntylä painottaa.

Raamatussa on tuhansia vuosia vanhoja tekstejä, joista voi löytää irrallisia siteerauksia mihin haluaa.

Raamatussa on tuhansia vuosia vanhoja tekstejä, joista voi löytää irrallisia siteerauksia mihin haluaa, Mäntylä muistuttaa.

– Siksi näen kestämättömäksi tavan poimia Raamatusta jokin virke kirjaimellisesti ja ehdottomasti tässä ajassa toteutettavaksi mutta toisia ei. Harva haikailee vaikkapa orjuutta takaisin, vaikka sitäkin Raamattua kirjaimellisesti lukeva voisi vaatia.

Mäntylä katsoo, ettei Raamattu puhu mitään kielteistä homoseksuaalisuudesta sellaisena kuin sen nykyään ymmärrämme, ihmisessä olevana taipumuksena. Vanhoillisesti ajattelevien siteeraamat raamatunkohdat homoudesta syntinä ovat hänen mukaansa kyseenalaistettavissa tarkalla historiallis-kriittisellä lukutavalla.

– Kun Paavali eräässä kohdin toteaa rosvoamisen, tappamisen tai miesten välisen seksin estävän taivaaseen pääsyn on muistettava, että hän jatkaa heti perään, ettei kukaan meistä muistakaan ole näitä ihmisiä parempi: vain Jumalan armosta voi kukaan pelastua.

– Paavali siis käyttää miesten välistä seksiä yhtenä retorisena tehokeinona ja asettaa meidät kaikki samalle viivalle, vain armolla pelastettaviksi.

Mäntylälle Raamattu on miesten näkökulmasta kirjoitettu, hyvin patriarkaalinen kirja, jossa on paljon ongelmallista. Sen vuoksi sitä ei voi suoraan siirtää vuosituhansien yli tähän päivään.

– Historiallis-kriittinen tutkimus Raamatun syntyhistoriasta ja kielellisistä haasteista on aina otettava tulkinnassa huomioon. Meidän kristittyjen tehtävä tässä ajassa on perata ja tutkia Raamattua syvemmältä: miettiä, miten Raamattu elää tässä ja nyt meidän yhteiskunnassamme ja juuri minulle.

– Pidän sellaisesta hengellisestä lukutavasta, jossa annetaan tilaa ajatukselle, että Jumala puhuu meille Raamatun kautta myös tässä ajassa, eikä vain aikoinaan näiden tekstien kirjoittajille.

Jyrkistä näkemyksistä tasa-arvon edistäjäksi

Mäntylä tietää omasta kokemuksestaan, etteivät vanhoillisesti ajattelevat syrji seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ilkeyttään. Hän edusti itsekin nuorena jyrkkää linjaa.

– Nuorena homous oli minusta ehdottoman väärin, eivätkä naisetkaan olisi mielestäni saaneet toimia pappeina.

– Se tekee tästä asiasta erityisen traagisen, että myös vanhoillisilla on tässä paha olla. He kokevat tuomitsemisen uskonvelvollisuudekseen.

Mäntylän omat näkemykset alkoivat liberaalistua opiskeluaikoina 1990-luvulla Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Etenkin Raamatun tieteellisellä lukutavalla oli vahva vaikutuksensa.

Vasta vuosia myöhemmin Mäntylä oivalsi, ettei itsekään ole heteroseksuaalinen. Vuonna 2009 hän tuli julkisesti kaapista ja on siitä lähtien näkyvästi tukenut vähemmistöihin kuuluvia yksilöinä sekä pyrkinyt vaikuttamaan moninaisuuden kunnioittamiseen kirkossa myös rakenteellisella tasolla.

– Tasa-arvon edistämistyössä tarvitaan kaikkien kirkon työntekijöiden panosta. Tärkeää olisi näyttää oma moninaisuuden tunnustava asenteensa kaikissa vetämissään tapahtumissa ja tapaamisissa heti alkuun. Yksi helpoimpia tapoja tuoda tämä esiin on pitää rinnassaan sateenkaaripinssiä, Mäntylä vinkkaa.

– Vasta riittävän turvallisessa tilassa vähemmistöön kuuluva uskaltaa olla oma itsensä ja ehkä lähestyä kirkon työntekijää myöhemmin, mikä voi johtaa tärkeisiin luottamuksellisiin keskusteluihin.

Sateenkaarinuoret rippikoulussa

Yksi tehokas tapa, jolla kirkko tavoittaa eritaustaisia nuoria on rippikoulu, jonka suosio nuorten keskuudessa vaikuttaa pysyvältä. Kirkko tavoittaa rippikoulujen kautta yhä yli 80 prosenttia suomalaisista nuorista.

Uudessa rippikoulusuunnitelmassa sukupuolisensitiivisyys on nostettu vahvasti esiin.

– Uudessa rippikoulusuunnitelmassa on selkeästi kirjattu esiin ajatus jokaisen oikeudesta olla oma itsensä, ja se että sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuus tulee ottaa huomioon, Diakin lehtori, tutkija ja pappi Jouko Porkka sanoo.

– Rippikoulusuunnitelma on myös kirkon yleisen linjan kannalta merkittävä dokumentti moninaisuuden tunnustamisen puolesta, sillä se on piispainkokouksen hyväksymä. Sillä on siis virallinen status, Porkka jatkaa.

Rippikoulututkimuksissa on havaittu, että nuoret jotka ilmoittavat sukupuolensa olevan joku muu kuin tyttö tai poika tai rastineet kohdan ”en halua kertoa”, voivat keskimäärin tovereitaan huonommin myös rippikouluissa. Heillä on rippikoulussa muita vähäisempi turvallisuuden tunne, heikompi kokemus oikeudesta olla oma itsensä ja vähemmän sosiaalisia suhteita.

Miksi nämä nuoret edelleen kokevat näin rippikouluissa? Yksi syy lienee rippikoulujen vetäjien suuressa määrässä, Porkka miettii.

– Rippikouluissa opettaa vuosittain noin 4000 ihmistä ja isosten määrä liikkuu jossakin 15–20 000:n välillä. Näin isossa väkimassassa kaikki eivät vielä ole tiedostavia ja vanhoillisuuttakin opettajien keskuudessa esiintyy, Porkka epäilee.

– Silloin tietenkin ihminen, joka ei ole valtavirtaa kokee itsensä helposti täysin ulkopuoliseksi.

Käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelän kanssa tekemässään tutkimuksessa Porkka kuitenkin havaitsi ilokseen, että vähemmistönuorten pahoinvointi selvästi väheni, jos rippikoulun leirijakso oli pituudeltaan viikon tai siitä yli.

Tällöin heidän ulkopuolisuuden tunteensa vähentyi ja hyväksytyksi tulemisen ja turvallisuuden tunne vahvistuivat. Ystävien määrä kasvoi, samoin elämästä iloitsemisen kokemus.

– Pidemmän ajan kuluessa kaikki oppivat tuntemaan toisensa paremmin ja syntyy yhteisöllisyyttä, jonka suojassa kasvaa myös rohkeus olla oma itsensä, Porkka tulkitsee.

– Monilla leireillä käy myös vieraita esimerkiksi Setasta, millä on totta kai suuri merkitys ennakkoluulojen vähentymiselle.

Moninaisuuden kunnioittaminen edistyy parhaiten juuri kohtaamisten kautta, Porkka miettii.

– Tutkimustyöni tulokset ovat toki nekin vaikuttaneet käsityksiini, mutta suurin merkitys on ollut sillä, että olen saanut tutustua sukupuolisiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluviin ihmisiin henkilökohtaisesti.

Moninaisuuden kunnioittaminen edistyy parhaiten juuri kohtaamisten kautta.

– Tämä on auttanut ymmärtämään, miten vammauttavaa on se, jos ympärilläsi katsotaan ettei sinua ole olemassakaan omana itsenäsi.

Ennakkoluuloissa on yleensä kyse puhtaasti tietämättömyydestä, Porkka uskoo.

– Minun ikäisiäni vanhakantaisemmassa yhteiskunnassa kasvaneita toimii kirkossa vielä aika paljon. Jos ei ole itse ryhtynyt päivittämään tietojaan seksuaali- ja sukupuoliasioiden moninaisuudesta, hyvin helposti vanhat toimintamallit jylläävät päässä.

Kirkkoa Porkka kannustaa kirimään, jotta se pääsisi muun yhteiskunnan rinnalle moninaisuuden kunnioittamisessa.

– Kirkon valtavirrallehan tämä ei ole enää mikään iso kysymys eikä mitään raamatullisia esteitä kaikkien kunnioittamiselle ole. Päinvastoin, moninaisuus pitäisi nähdä rikkautena. Se ei uhkaa ketään eikä ole keneltäkään pois.

– Minun ei tarvitse muuttua muunlaiseksi, jos minä hyväksyn erilaisuuden. Meitä on monenlaisia, ja jokainen meistä on yhtä hyväksytty, rakastettu, Jumalan toivoma ja luoma.