Näkökulmia diakonisen hoitotyön monimuotoiseen arkeen

Diakonia ja hoito koskettavat toisiaan monessakin suhteessa. Yhteinen tausta todentuu hoitotyössä, kun uskonnolliset, elämän tarkoitukseen liittyvät kysymykset ja sielunhoidon tarve heräävät esimerkiksi sairauden, kärsimyksen ja kuoleman läheisyydessä. (Eriksson, 1987, Henttonen, 1997.)

Diakonissat pyrkivät auttamaan ja tukemaan ihmisiä, perheitä, ryhmiä ja yhteisöjä kokonaisvaltaisesti.

Diakonissat pyrkivät auttamaan ja tukemaan ihmisiä, perheitä, ryhmiä ja yhteisöjä hyvin kokonaisvaltaisesti huomioiden fyysiset, sosiaaliset, taloudelliset, henkiset ja hengelliset tarpeet. Diakonisen hoitotyön tietoperusta kumpuaa hoitotieteestä ja teologiasta, mutta se hyödyntää myös muita tieteitä, kuten yhteiskunta- ja kasvatustieteitä. (Eriksson ym., 2007.)

Diakonisen hoitotyön pohjalla on kristillinen ihmiskäsitys ja rakkaus lähimmäistä kohtaan. Tyypillistä diakoniselle hoitotyölle on mennä sinne, minne muu apu ei ulotu ja jossa todentuu ihmisten moninaisten haasteiden kohtaaminen.

Terveyden edistämisen näkökulma on vahvasti läsnä diakonisessa hoitotyössä. Diakonissojen tekemässä terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyössä painottuu voimavaralähtöisyys ja sairauksia ehkäisevä toiminta. Diakonisessa kohtaamisessa pyritään siihen, että ihminen tulee nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi. Tällainen kohtaaminen synnyttää kokemuksen elämän merkityksestä ja tarkoituksesta myös tilanteissa, joissa ihminen on erityisen haavoittunut ja hauras. (Rättyä, Thitz & Valtonen, 2020.)

Seuraavassa muutamia diakonisen hoitotyön käsitettä avaavia ja diakonista hoitotyötä kuvaavia tosielämän tilanteita kirjoittajien käytännön työelämäkokemusten kautta.  

Elämän rajallisuuden edessä 

”Osastopalaverissa osastonhoitaja toteaa: ’Sinähän olet sairaanhoitaja-diakonissa, voitko mennä tapaamaan potilasta huoneeseen neljä. Potilas on ollut koko yön hyvin levoton ja vaikuttanut ahdistuneelta. Kun menet voitko samalla laittaa iv-kanyylin ja antibiootin tippumaan’. Koputan potilashuoneen ovea, avaan sen ja esittelen itseni. Potilas makaa peiton alla kyyristyneenä, äännähtää jotain tervehdykseksi. Kysyn häneltä kuulumisia: ’Miten yö on mennyt?’

Potilas ei heti vastaa mitään. Kosketan hänen peittoaan ja hän purskahtaa itkuun. Hän kertoo valvoneensa koko yön ja jatkaa, että kuolema pelottaa ja ahdistus puristaa rintaa. Uni ei ole tullut, koska mielessä on pyörinyt myös huoli lapsista, lapsista, jotka ovat pian jäämässä ilman vanhempaa hänen kuolemansa jälkeen. Kuuntelen. Hetken kuluttua asetun laittamaan kanyylia kämmenselkään. Myös hoitotoimenpiteet antavat hyvän tilaisuuden viipyä potilaan vierellä ja samalla kuunnella hänen tuskaansa. Potilas alkaa puhua syyllisyydenkokemuksistaan. 

Keskustelemme Jumalasta. Potilas helpottuu silmin nähden ja pyytää rukoilemaan hänen ja perheensä puolesta. Sovimme, että olen yhteydessä potilaan asuinalueen diakonissaan, joka voisi vierailla lasten ja toisen vanhemman luona heidän kodissaan. Seuraavana aamuna yöhoitaja kertoo, että potilas on rauhoittunut diakonissan kohtaamisen jälkeen ja kuollut levollisesti aamuyön tunteina.”

Huono-osaisen tukena 

”Asiakas on tuttu monien vuosien takaa. Aluksi diakonissa auttoi yksinhuoltajaäitiä taloudellisesti ja kuunteli lastenkasvatushuolia. Diakonissa huomioi myös aiemman päihteiden liikakäytön. Jatkossa diakonissa oli asiakkaan tukena sielunhoitajana ja rinnalla kulkijana. Vuosien varrella myös asiakkaan sairaudet lisääntyivät ja kroonistuivat. Tulossa oli selkäleikkaus, jonka ainoana esteenä oli lääkärin mukaan tylysti potilaan ylipaino.

Asiakas koki, ettei tullut hoitoneuvotteluissa kuulluksi ja aina syiksi kaivettiin aiempi päihdeongelma ja lievä ylipaino. Diakonissa lupasi mennä mukaan ravitsemusterapeutin ja lääkärin hoitoneuvotteluihin saattajaksi, tukijaksi ja puolestapuhujaksi. Asiakkaan kokonaisvaltaisella kuulemisella, kuulluksi tulemisella ja konkreettisella tuella oli suuri merkitys.”

Syrjäytymistä ehkäisemässä 

”Diakonissan vastaanotolle tuli nuori ammattikoulua käyvä maahanmuuttajapoika, joka ohjautui asiakkaaksi kaupungin nuorten palvelujen kautta. Yhteisessä palaverissa kävi ilmi, että poika oli koukussa huumeisiin. Uusi kaveripiiri toi huumeet pojan asunnolle ja yllytti kokeiluihin. Huumeiden vuoksi pojan opiskelut kärsivät. Poika oli ahdistunut, kun ei päässyt eroon vääränlaisesta kaveriporukasta ja huumekoukku sitoi häntä sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Poika pelkäsi opiskelupaikan ja asunnon menettämistä, kun kaveripiiri majaili välillä hänen asunnollaan. Tilanne oli haastava, mutta kuitenkin yhteistyössä kaupungin nuorisotyöntekijän kanssa nähtiin pojan elämässä paljon mahdollisuuksia auttaa, sillä hänellä oli selvästi halu opiskella ja muuttaa elämänsä suuntaa.

Aluksi pelkät keskustelut jaksamisesta, voimavaroista, nukkumisesta, ruokailuista ja päivän rytmistä sekä opiskelusta olivat selkeitä asioita, jotka auttoivat hahmottamaan pojan arkea. 

Ensimmäisiä asioita oli saada hänet ohjattua terveydenhuollon piiriin ja saamaan apua huumeriippuvuuteen. Lisäksi hän tarvitsi turvallisia ihmisiä ympärilleen, jotka voivat auttaa elämän arkiasioiden sujumisessa, koska pojan perhe asui kaukana Lähi-Idässä.

Diakonissasta tuli turvallinen aikuinen nuorelle pojalle, jolle kirkko ja sen toiminta oli ennestään tuntematonta. Yhteiset tapaamiset alkoivat sujua sovitun suunnitelman mukaan. 

Tämän lisäksi taustalta alkoivat paljastua taloudelliset ongelmat, joista hän ei yksinään selvinnyt. 

Diakonissan toiminnassa näkyi diakoniselle hoitotyölle tyypillinen tapa huomioida nuori kokonaisvaltaisesti. Se sisälsi terveyden edistämistä, jossa painottui voimavaralähtöisyys ja lisäongelmien ja sairauksien ehkäisevä toiminta. Nuori sai palveluohjausta muun muassa toimeentulotuen ja velkaneuvonnan piiriin. Yhteistyö ammattikoulun opinto-ohjaajan kanssa oli myös keskeinen.”

Vertaistukena  

”Eräs ikäihminen asui yksin vanhassa rintamamiestalossa huonokuntoisena. Hänelle oli lähiaikoina tehty palliatiivisen hoidon päätös. Kotihoito kävi kolme kertaa päivässä ja vei mummon suihkuun kerran viikossa. Ikäihminen oli saanut saattohoidon tukea seurakunnan saattohoitopuhelinpäivystyksestä, joka toimii ympärivuorokautisesti. Puhelinpäivystys on sekä seurakuntien että terveydenhuollon yhteinen viranomaispuhelin.

Puhelun ja päivystyskäynnin lisäksi diakonissa oli käynyt kotikäynneillä, joissa hän oli pyynnöstä antanut kotiehtoollista. Kotikäynnillä diakonissa oli tunnistanut hoidon tarpeen ja ottanut yhteyttä kotihoitoon. Potilaan siirryttyä lyhytaikaisesti sairaalahoitoon, hänelle oli tarjottu diakonissan käyntiä sairaalassa saattohoitopuhelinpäivystyksen kautta. Saattohoitopäivystys toteutuu niin kotihoidossa kuin hoivayksiköissäkin.

Ikäihmisen iäkkäät omaiset huolehtivat arjen moninaisista tehtävistä. Eräs omaisista koko jääneensä täysin yksin tehtävässään ja oli väsynyt.

Diakonissa antoi aikaansa ja tunnisti omaisen syvän väsymyksen käydessään tapaamassa ikäihmistä.

Diakonissa antoi aikaansa ja tunnisti omaisen syvän väsymyksen käydessään tapaamassa ikäihmistä.

Hän kuunteli ja tarjosi myös omaiselle rukousapua. Yhdessä he olivat myös yhteydessä kotihoitoon.

Diakonissa ymmärsi, että erityisesti yksin jäänyt omainen kaipasi tukea tässä kokonaisvaltaisesti raskaassa tilanteessa. Diakonissa toi esille toivon näkökulmaa sekä omalla läsnäolollaan että ohjaamalla eri omaishoidon palveluiden ja seurakunnan vertaistuen piiriin, johon voi osallistua myös etäyhteyksillä.”

Erokriisin keskellä 

”Ensimmäiset kuukaudet perheessä eron jälkeen ovat haastavia sekä lapsille että vanhemmille. Joudutaan sopimaan monenlaisista asioista ja löytämään yhteisymmärrystä lasten arjen toimivuuden sekä hyvinvoinnin kannalta. Diakonissan vastaanotolle tuli äiti, jolla oli kaksi tytärtä: teini-ikäinen ja alakouluikäinen. Äiti oli huolissaan tyttöjen voimakkaista reaktioista eroon sekä omasta jaksamisestaan. Teini-ikäinen oireili koulupinnauksella ja nuorimmainen sulkeutumalla omaan huoneeseensa.  Äiti itse oli kokenut perheväkivaltaa ja oli ahdistunut. Hän oli juuri muuttanut tyttöjen kanssa vuokralle ja monet asiat eron jälkeen olivat vielä kesken. 

Keskusteltuaan äidin kanssa diakonissa tunnisti perheen tilanteen ja ymmärsi ettei yksin kykene auttamaan perhettä eteenpäin. Äidin luvalla hän oli yhteydessä kaupungin perhetyöhön ja kouluterveydenhoitajaan. Lisäksi diakonissa soitti seurakunnan perheneuvontaan ja kyseli äidille paikkaa eroryhmästä. Äiti tarvitsi tukea ja keskusteluyhteyttä toisten eron kokeneiden aikuisen kanssa. 

Diakonissan empaattinen asenne, kunnioittava kohtaaminen ja toivon näkökulman löytäminen auttoivat näkemään valoa tulevaisuudessa. Diakonissa tarjosi keskustelutukea ja kulki rinnalla käytännön asioiden hoitamisessa. He sopivat tapaavansa säännöllisesti muutaman kuukauden ajan. 

Perhe sai melko pian apua kaupungin perhetyöstä. Diakonissa ohjasi myös äidin käymään unettomuuden takia terveyskeskuslääkärillä. Lääkärin kautta äiti sai myös ajan depressiohoitajan vastaanotolle. Äiti koki diakonissan antaman henkisen tuen erittäin merkittäväksi. Diakonissan luona äiti kertoi saavansa olla sellainen ihminen kuin oli. Ilman tarkkailua tai tuomiota.”

Tarvetta kokonaisvaltaiselle kohtaamiselle

Sosiaali-, terveys- ja kirkon alalla työskennellessä edellä kuvattuja tilanteita tulee vastaan. Diakonissan kokonaisvaltaiselle osaamiselle on tarvetta. Elämän erilaisia kriisejä kohdanneet ihmiset kaipasivat kuuntelijaa – ihmistä, joka ottaa heidän tunteensa ja kokemuksensa todesta, tukee myös henkisesti, hengellisesti ja aineellisesti. Hengellinen tuki voi olla syyllisyyden ja elämän tarkoituksen pohdintaa. Diakonissa voi olla rohkaisijana puhumiseen kiireettömässä ja turvallisessa ilmapiirissä.   

Sairaanhoitaja-diakonissan koulutuksessa ohjataan reagoimaan yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja ennakoimaan tulevaisuuden tarpeita. Ennakointi liittyy yhteiskunnan muutoksiin, moninaisten asiakkaiden huomioimiseen, yhdenvertaisuuden edistämiseen ja digitalisaatioon. Eettinen osaaminen, arvo-osaaminen ja vuorovaikutusosaaminen kehittyvät läpäisevästi sairaanhoitaja-diakonissan opinnoissa. Diakonissa pyrkii toimimaan eettisen harkinnan, diakoniatyön arvojen ja kohtaamisosaamisen mukaisesti. (Valtonen & Kajander-Unkuri, 2020.) 

Lähteet

Eriksson, K. (1987). Caritas idea. Sairaanhoitajien koulutussäätiö 1989. Karisto Oy:n kirjapaino. 

Eriksson, K., Isola, A., Kyngäs, H., Leino-Kilpi, H., Lindström, U. Å., Paavilainen, E., Pietilä, A-M., Salanterä, S., Vehviläinen- Julkunen, K. & Åstedt-Kurki, P. (2007). Hoitotiede. 1. painos. WSOY Oppimateriaali Oy 2006. 

Henttonen, K. (1997). Voiko sen tehdä toisin? Diakonian lähtökohdat ja valinnat. Lahden ammattikorkeakoulun julkaisusarja C, 1997:1, Lahden kaupungin painatuskeskus. 

Rättyä, L., Thitz, P. & Valtonen, M. (2020). Näköaloja diakonisen hoitotyön tulevaisuuteen. Teoksessa  P. Thitz, M. Malkavaara, L. Rättyä & M. Valtonen (toim.) Diakonisen hoitotyön perusteet ja käytäntö. Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-367-4 

Valtonen, M. & Kajander-Unkuri, S. (2020). Diakonissan koulutus 2020- luvulla. Teoksessa  P. Thitz, M. Malkavaara, L. Rättyä & M. Valtonen (toim.) Diakonisen hoitotyön perusteet ja käytäntö. Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-367-4 

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021082544208