Ryhmätoiminnan uusia muotoja seurakunnissa
Seurakunnat ovat tunnettuja ryhmä- ja piiritoiminnastaan. Viikkotoimintaa ovat rytmittäneet monissa paikoissa kokoava toiminta eli erilaiset diakonian ryhmät. Korona-aika on pakottanut seurakunnatkin miettimään uudenlaisia tapoja kokoontua ja toteuttaa seurakuntatyötä.
Seurakunnan ryhmillä on iso merkitys niihin osallistuville. Monin paikoin seurakunnat ovat epäröineet varsinkin diakoniatyössä etäyhteyksin toteutettavien ryhmien tarjoamista. Perusteluna on sanottu, että diakoniatyöstä apua hakevilla ei ole riittävää digiosaamista tai laitteita. Toisaalta kokemusta etäryhmien tarjoamisesta ei ole ollut ennestään monella diakoniatyöntekijälläkään.
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyön asiakkaat ovat paljolti alueella yksin asuvia ikääntyneitä. Seurakunnan eläkeläisikäisten kerho on rytmittänyt niihin osallistuvien arkea. Tänä keväänä siellä päätettiin kokeilla etäkerhoa. Työntekijöiden ja opiskelijoiden yllätykseksi mukana oli myös uusia osallistujia, joista iäkkäin oli yli 90-vuotias. Ennakkoluulot taisivat asua siis enemmän työntekijöissä kuin ryhmätoimintaa tarvitsevissa.
Laadukas ryhmätoiminta on tavoitteellista
Olen jo opiskeluaikana oppinut, että ryhmää ei koskaan vedetä, sitä ohjataan. Tämä pätee myös seurakunnan ryhmätoimintaan. Oppi on mennyt ainakin osalle perille, koska opiskelijat välillä korjaavat itse itseään vaihtamalla puheessaan vetämisen ohjaamiseksi.
Verkossa toteutuvaa ryhmätoimintaa ei tulisi tehdä liikaa tekniikan ehdoilla, vaan ryhmätoimintaa tulisi ajatella sosiaalityön ja diakoniatyöntekijöiden ammattitaidon näkökulmista.
Laadukas ryhmätoiminta sisältää selkeät raamit. Määräaikaisessa ryhmässä osallistuja tietää, miten pitkäksi aikaa ryhmään sitoudutaan, monelta ryhmän tapaaminen alkaa ja milloin se päättyy. On myös olemassa piirejä, jotka kokoontuvat jatkuvasti, mutta tällaisiin ryhmiin on usein uusien jäsenten vaikeampaa tulla mukaan.
Verkossa toteutuvaa ryhmätoimintaa ei tulisi tehdä liikaa tekniikan ehdoilla, vaan ryhmätoimintaa tulisi ajatella sosiaalityön ja diakoniatyöntekijöiden ammattitaidon näkökulmista. Ryhmätoiminnassa myös etänä tulisi miettiä, miten se palvelee asiakkaitaan parhaiten.
Viime syksyn kokemukseni digiryhmän ohjaajana OuluToivo2020 hankkeessa toi esille, että esimerkiksi kuvien käytössä tulee olla tarkkana. Lohduttavaksi tarkoitettu kuva voikin toisen mielessä herättää vastenmielisyyden tai jopa aggression tunteita. Hienoa on toki, jos diakoniatyön ryhmän ilmapiiri on sellainen, että osallistujat voivat nämä tunteensa ääneen ryhmässä sanoa ja silti voivat kokea tulevansa hyväksytyksi erilaisen kokemuksensa kanssa.
Kirkon toiminnassa hyppy lähitapaamisista etätyöskentelyyn keväällä 2020 oli varsin suuri. Rippikouluja ei tietääkseni ollut järjestetty aiemmin etänä. Diakoniatyössä monessa seurakunnassa päätettiin, että ryhmätoiminta jää tauolle eikä muuta tarjota tilalle. Puhelut ja ruoka-apu olivat monin paikoin työn keskiössä, mikä ohjasi toimintaa enemmän yksilölähtöiseen auttamiseen. Diakoniatyö toteutti myös Kotimaanapu-keräystä, joka on auttanut esimerkiksi tapahtuma-alan työntekijöitä.
Sukupolvien kohtaamista
Puhelimitse haastateltu Lapuan hiippakunnan asiantuntija Mirca Mäensivu-Puukko kertoo, että etäyhteydet ovat rakentaneet uudenlaista sukupolvien välistä kohtaamista. Äänekosken seurakunnassa jumalanpalveluksia on ollut toteuttamassa eri ikäisiä. Messun jälkeen on myös ollut mahdollisuus jäädä keskustelemaan. Nuoret ovat opastaneet iäkkäämpiä välineiden ja digiyhteyksien käytössä. Alavudella puolestaan nuorteniltojen osallistujamäärät moninkertaistuivat, kun iltoja on pidetty Instagram-kanavalla livetapaamisten sijaan.
Kasvokkain kohtaamisesta ja etäryhmistä ei tulisi rakentaa vastakkainasettelua vain niitä voisi tarjota seurakunnissa rinnakkain.
Kirkon strategiassa (2020) painotetaan työntekijän roolin muuttumista valmentajaksi. Voisiko kirkon työntekijä olla ryhmätoiminnassa jatkossakin pikemminkin mahdollistaja ja yhteen tuoja, enemmän kuin tilaisuuden järjestäjä? Valmentavasta työotteesta on kirkossa puhuttu jo pidempään, mutta jostain syystä seurakuntatoiminnassa näyttäytyy monin paikoin vielä paljon työntekijäkeskeistä lähestymistapaa toiminnan organisointiin.
Koronavuoden kokemukset ovat opettaneet, että ryhmätoiminnalle on kysyntää. Etäryhmätoiminta puolestaan on näyttänyt, että parhaimmillaan se houkuttelee mukaan myös uusia osallistujia. Etäryhmään osallistuminen kotoa käsin voi jollekin olla helpotus elämäntilanteessa, jos esimerkiksi liikkuminen on vaikeaa.
Kasvokkain kohtaamisesta ja etäryhmistä ei tulisi rakentaa vastakkainasettelua vain niitä voisi tarjota seurakunnissa rinnakkain. Etäryhmäkin vaatii työntekijältä valmistelua, mutta sillä voi säästää myös työaikaa. Joidenkin ryhmien kohdalla sopivaa voi olla lähi- ja etätapaamisten vuorottelu. Ihmettelen, jos etäryhmät eivät jollain tavalla tule tulevaisuudessa olemaan osin pitkienkin välimatkojen Suomessa osa myös diakoniatyön arkea. Tämä meidän pitää huomioida myös tulevien kirkon diakonian ammattilaisten koulutuksessa, digiosaamisen ja ryhmätoiminnan menetelmien ja ohjaamisen avulla.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021053132323