Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Diakoni ja diakonissa seurakuntatyössä – erilaisen osaamisen lisäarvo

Evankelisluterilaisen kirkon diakoniatyön tehtävissä voi työskennellä sekä sosionomi-diakonin että sairaanhoitaja-diakonissan koulutuksella. Erilaiset koulutustaustat vaikuttavat ammatillisen identiteetin ja työorientaation kehittymiseen, mutta myös henkilökohtainen elämänhistoria ja työuran aikana hankittu kokemus määrittävät erilaisiin työtehtäviin suuntautumista.

Diakonia-ammattikorkeakoulu kouluttaa sosionomi-diakoneja ja -diakonissoja kirkon alalle sekä yhteiskunnallisiin että terveydenhuollon moninaisiin tehtäviin. Diakonissat ovat diakonisen hoitotyön ja diakonit diakonisen sosiaalityön asiantuntijoita. Koulutuksissa lähtökohtainen ero on siinä, että sosionomi-diakonit suorittavat sosiaalialan tutkinnon ja sairaanhoitaja-diakonissat terveysalan tutkinnon. Sen sijaan diakonian virkatutkintoon vaadittavat kirkon alan opinnot ovat suurelta osin yhteneväiset.

Molemmat opiskelevat teologiaan ja seurakuntatyön lähtökohtiin liittyvien opintojen lisäksi diakoniatyön asiantuntijuus -opintojaksot ja tekevät harjoittelun seurakunnan diakoniatyössä. Sairaanhoitaja-diakonissoilla on lisäksi diakonissan asiantuntijuus hoitotyössä -opinnot ja sosionomi-diakoneilla sielunhoidon menetelmäopinnot. Diakonissoilla sielunhoito kuuluu osana diakonissan asiantuntijuusopintoja.

Erilaisten koulutustaustojen merkitys tulee esille rekrytointitilanteissa ja työntekijöiden työnkuvien määrittämisen yhteydessä.

Molemmilla koulutustaustoilla voi hakeutua seurakunnan diakonian virkaan ja toimia yhteneväisissä tehtävissä seurakunnan diakoniatyössä. Erilaisten koulutustaustojen merkitys tulee esille rekrytointitilanteissa ja työntekijöiden työnkuvien määrittämisen yhteydessä. Jos seurakunnassa on useampia diakonian virkoja, on mahdollisuus rekrytoida seurakunnan tarpeisiin ja erilaisiin tehtäviin sopivan koulutuksen omaavia työntekijöitä.

Hoivaavat diakonissat ja ratkaisukeskeiset diakonit

Kysyimme muutamilta diakoniatyöntekijöiltä kokemuksia koulutustaustan vaikutuksista heidän työssään. Vastaajia oli seitsemän, joten mitään yleistettäviä johtopäätöksiä vastausten perusteella ei ole mahdollista nostaa esille. Kuitenkin tietyt asiat näyttivät vastauksissa toistuvan.

Diakonissat huomioivat asiakastyössä terveyteen liittyviä kysymyksiä ja ihmisen hoidollisia tarpeita osana kokonaisvaltaista kohtaamista. Lisäksi he kohtaavat luontevasti mielenterveyteen, vammaisuuteen, ikääntymiseen tai kuolemaan liittyviä tilanteita. Työmenetelminä mainitaan erityisesti rinnalla kulkeminen, sielunhoidollinen kohtaaminen, kotikäyntityö, surussa tukeminen ja yhteistyö esimerkiksi hoivakotien, kotisairaanhoidon tai päiväkeskuksien kanssa.

Vastaajien mukaan diakonit kiinnittävät enemmän huomiota ihmisen sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen sekä asiakkaan verkostoihin. He ohjaavat ja tukevat sosiaalietuuksien ja -palveluiden hakemisessa ja pyrkivät aktiivisesti vaikuttamaan yhteistyöverkostoissa. He työskentelevät usein päihde- ja kriminaalityössä tai vaikeuksissa olevien perheiden parissa. Työssään heitä kuvataan ongelma- ja ratkaisukeskeisinä sekä ryhmä- ja yhteisötyön osaajina.

Elämänhistorian ja työkokemuksen merkitys

Useat diakoniatyöntekijät korostivat, että koulutustaustan lisäksi ammatillista identiteettiä ja työorientaatiota rakentavat oma elämänhistoria ja työuran varrella kertyneet kokemukset. Työnkuvan ja tehtävien määrittämisessä koulutustaustan rinnalla vaikuttavat työntekijän oma kiinnostus tiettyihin tehtäviin ja työuran aikana hankittu kokemus ja lisäkoulutus. Koulutus ei siten ainakaan pidempään työuralla edenneiden kohdalla välttämättä määritä sitä, millaisiin diakoniatyön tehtäviin henkilö sijoittuu.

Käytännön työssä henkilökohtainen ammatillinen identiteetti on työn tekemisen taustana, vaikka koulutus antaakin valmiuksia joko hoito- tai sosiaalialan työhön.

Vaikka yhden diakoniatyöntekijän seurakunnissa työnkuva on laaja ja seurakunnittain voi olla eroja tehtävänkuvien painotuksissa, voi työntekijä oman orientaationsa mukaan muovata työnkuvaa melko joustavasti. Käytännön työssä henkilökohtainen ammatillinen identiteetti on työn tekemisen taustana, vaikka koulutus antaakin valmiuksia joko hoito- tai sosiaalialan työhön.

Yhteistyön mahdollisuudet

Seurakunnassa ideaalitilanne on diakoni–diakonissa työparityöskentely. Paras tulos saavutetaan vähintään konsultoinnilla työntekijöiden välillä. Yhteistyötä voidaan hyödyntää esimerkiksi perheen taloudellisen ja sosiaalisen tilanteen kartoittamisessa, yhteisillä kotikäynneillä tai mielenterveys- ja päihdeongelmaisten hoitoonohjauksilla. Diakoni ja diakonissa ovat vahvasti yhteistyön tekijöitä niin seurakunnan sisällä kuin ulkopuolellakin.

Osaamisen merkitys

Useat vastaajat kokivat, että käytännön seurakuntatyössä koulutustaustaa ei erityisesti korosteta. Työntekijät valitaan diakonian virkaan ja yleisesti heistä käytetään nimitystä diakoniatyöntekijä. On kuitenkin aiheellista pohtia, toisiko koulutusnimikkeiden käyttö diakoniatyöntekijöiden osaamisen laaja-alaisuuden paremmin näkyväksi.

Diakonisen sosiaalityön osaaminen on noussut esille viimeisten vuosikymmenten talouslaman ja sosiaalisen syrjäytymisen tai monikulttuurisuuteen liittyvien kysymysten myötä. Voidaan ajatella, että diakonikoulutus tuottaa valmiuksia kohdata näitä diakoniatyössä vastaan tulevia ilmiöitä.

Kuitenkin on nähtävissä, että myös diakonisen hoitotyön osaamiselle on tarvetta vastatessa ajankohtaisiin haasteisiin. Diakonissat voivat koulutustaustansa puolesta olla nostamassa esille esimerkiksi omaishoidon ja ikääntyneiden hoivan eettisiä kysymyksiä, tukea koronapandemian tuomissa haasteissa tai kehittää nuorten mielenterveyden edistämisen mahdollisuuksia kirkon työssä.

Teemaa on pohdittu laajemmin mm. Mikko Malkavaaran artikkelissa Diakoninen hoitotyö ja diakonian virka teoksessa Thitz, Malkavaara, Rättyä & Valtonen (toim.) 2020, Diakonisen hoitotyön perusteet ja käytäntö.