Miten huono-osaisuutta määritellään tutkimuksissa?

Huono-osaisuus on mielenkiintoinen käsite. Sitä käytetään paljon, mutta jopa tutkimusteksteissä saattaa jäädä epäselväksi mitä sillä tarkoitetaan. Yleisolettamuksena tuntuu olevan, että huono-osaisuus on asia jota pitää pyrkiä ehkäisemään, ja sitä kokevia ihmisiä on tuettava pääsemään pois huono-osaisuudesta.

Huono-osaisuudesta on puhuttu useamman vuosikymmenen ajan. 1980–1990-lukujen taitteessa etenkin Urho Rauhala ja Matti Heikkilä vaikuttivat käsitteen aktiiviseen käyttöön, mutta 1990-luvulla käsite kuitenkin jäi syrjäytyminen-käsitteen jalkoihin. (Saari 2015, s. 29.) Huono-osaisuudesta puhuminen on taas yleistynyt 2010-luvun aikana useiden tutkimushankkeiden sekä kasvaneen poliittisen kiinnostuksen myötä (Saari 2015, s. 5; Saari ym. 2020, s. 13).

On tiedettävä, mitä jokin käsite pitää sisällään ja millaisia merkityksiä siihen liittyy, jotta lukijat tietäisivät mistä tarkalleen ottaen puhutaan.

Mutta mitä käsitteellä oikein tarkoitetaan? Etenkin tutkimuksessa ja tieteellisessä kielessä käsitteiden määrittely on olennaisessa roolissa, eikä pelkkä yleistieto käsitteen sisällöstä riitä. On tiedettävä, mitä jokin käsite pitää sisällään ja millaisia merkityksiä siihen liittyy, jotta lukijat tietäisivät mistä tarkalleen ottaen puhutaan. Siksi on hyvä tarkastella, miten suomalainen tiedeyhteisö on määritellyt viime aikoina huono-osaisuutta.

Katsauksen toteuttamisesta

Tässä artikkelissa keskitytään viime vuosikymmenen käsitemäärittelyyn. Lähteiden hakemisessa käytettiin Melinda -tietokantaa hakusanalla ”huono-osaisuus”. Haku rajattiin vuosille 2011–2020. Hakutuloksista otettiin mukaan väitöskirjat, vertaisarvioidut kirjat sekä vertaisarvioidut artikkelit tieteellisissä lehdissä. Katsauksen ulkopuolelle rajattiin esimerkiksi hallinnolliset tekstit, katsaukset, opinnäytetyöt ja kehittämishankkeiden raportit.

Mukaan valikoituneisiin teksteihin tutustuttiin tarkemmin, ja niistä etsittiin kohdat, joissa selkeästi tuotiin esille, mitä huono-osaisuudella tarkoitetaan. Lisäksi tarkasteltiin, mitä lähteitä käsitteen määrittelyssä oli käytetty, ja löytyisikö tätä kautta uusia lähteitä. Kaiken kaikkiaan löytyi kolme väitöskirjaa, kolme tieteellistä artikkelia sekä viisi kirjaa, joista kolme oli toimitettuja artikkelikokoelmia. Lähteet edustivat pääasiallisesti sosiologiaa ja sosiaalipolitiikkaa. Joissakin lähteissä määrittely rajautui muutamaan virkkeeseen, ja joissakin käsitettä avattiin hyvinkin laajalti.

Huono-osaisuuden moniulotteisuus ja kasautuvuus

Tutkimuksissa näyttää vallitsevan yksimielisyys siitä, että huono-osaisuuden käsite on moniulotteinen ja vaikeasti määriteltävä. Berg ym. (2011, s. 168) ovat todenneet, että huono-osaisuus ja syrjäytyminen ovat laajoja käsitteitä, joihin on yhdistetty paljon eri tarkastelunäkökulmia, ja että aiheeseen liittyvillä termeillä on tarkoitettu monia eri asioita. Juho Saari (2015, s. 34) on todennut huono-osaisuuden olevan käsitteellisesti ja empiirisesti moniulotteinen ilmiö. Kallio ja Hakovirta (2020, s. 9) toteavat huono-osaisuuden ja köyhyyden olevan käsitteitä, joiden määrittelystä ei löydy yksimielisyyttä.

Tutkimuksissa näyttää vallitsevan yksimielisyys siitä, että huono-osaisuuden käsite on moniulotteinen ja vaikeasti määriteltävä.

Yksi usein toistuva huono-osaisuuden määritelmä näyttää liittyvän moniulotteiseen resurssivajaukseen. Useammassa lähteessä tuodaan esille, että huono-osaisuus on resurssien vähäisyyttä tai hyvinvointivajeita taloudellisella, sosiaalisella ja terveydellisellä ulottuvuudella (esim. Berg ym., 2011; Ohisalo, Laihiala & Saari,  2015; Vauhkonen, Kallio & Erola, 2017; Laihiala, 2018, s. 30; Merikukka, 2020, s. 36). Näissä määritelmissä viitataan hyvin usein Urho Rauhalaan (1988) ja Matti Heikkilään (1990), joiden luomat huono-osaisuuden määritelmät näyttävät iästään huolimatta olevan yhä voimissaan.

Rauhala (1988) toi jo yli 30 vuotta sitten esille, ettei huono-osaisuudessa ole kyse vain aineellisten resurssien puutteesta, vaan sen ytimessä kasautuvat yhtä aikaa monenlaiset hyvinvoinnin puutostekijät, jotka liittyvät esimerkiksi vallankäyttöön, asunto- ja työmarkkinoihin sekä koulutukseen. Paria vuotta myöhemmin Matti Heikkilä (1990) tarkasteli huono-osaisuuden eri ulottuvuuksia empiirisesti väitöskirjassaan. Myös hän määritteli huono-osaisuuden elinolojen ja hyvinvoinnin puutetiloina, ja niiden kasautumisena samoille henkilöille.

Berg ym. (2011) tuovat esille huono-osaisuuden kasautuvaa luonnetta, ja muistuttavat että useimmilla ihmisillä elämänvaikeudet jollakin huono-osaisuuden ulottuvuudella eivät horjuta elämänhallintaa, jos asiat ovat hyvin muilla ulottuvuuksilla. He toteavat, että ihmisen on helpompi selviytyä yhdestä huono-osaisuustekijästä kerrallaan, kuin useista samanaikaisesti. (emt.) Esimerkiksi työttömyys voi toimia huono-osaisuuden kasautumisen laukaisijana, kun työttömyyden pitkittyminen saattaa tuottaa muita sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia.

Elintaso, elämänlaatu ja elämäntapa

Kallio ja Hakovirta (2020, s. 10) tekevät huono-osaisuuden määritelmiin hyvän lisäyksen, että huono-osaisuuteen ei liity pelkästään resurssivajeet, vaan myös yksilön vaikeudet muuttaa käytössään olevat resurssit hyvinvoinniksi. Saari ym. (2020, s. 15) puhuvat myönteisistä siirtymistä, eli elämässä tapahtuvista muutoksista, jotka pysyvästi parantavat elintasoa, nostavat elämänlaatua sekä kohentavat elämäntapoja. Huono-osaisuuden voi siis todeta olevan sekä erilaisia resurssi- ja hyvinvointivajeita että myös vaikeuksia kokea elämässään myönteisiä siirtymiä kohti parempaa.

Etenkin Juho Saaren tuotannossa (esim. 2015, 2017 & Saari ym., 2020) esiintyy ihmisryhmien väliseen sosiaaliseen etäisyyteen kytkeytyvä huono-osaisuuden määrittelytapa. Siinä huono-osaisilla tarkoitetaan ryhmää, joka eroaa laadullisesti muusta väestöstä elintason, elämänlaadun ja elämäntavan suhteen. Enemmistöllä suomalaisista nämä osa-alueet ovat parantuneet monien sukupolvien ajan, jolloin huono-osaisuus on ennen kaikkea tästä kehityksestä sivuun jäämistä (Saari ym. 2020, s. 16).

Huono-osaisuutta kokevilla elintaso pohjautuu perusturvaan kuuluviin etuuksiin, elämänlaatua heikentää alhaisesta elintasosta johtuva huono-osaisen identiteetti, ja elämäntapaa varjostaa elämänhallinnan vaikeudet, jotka alentavat heidän toimintakykyään. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna vain vähemmistö heikossa asemassa olevista suomalaisesta olisi tarkalleen ottaen huono-osaisia, sillä resurssipohjainen elintaso, subjektiivisesti koettu elämänlaatu ja elämäntapa on sadoilla tuhansilla heikossa asemassa olevista melko lähellä valtaväestöä. (Saari, 2015, s. 14–15; Saari, 2017, s. 25–26).

Käsitteen käytössä kehitystä ja puutteita

Berg ym. (2011, s. 169) ovat todenneet 2010-luvun alussa, että huono-osaisuustutkimuksissa tulisi huomioida paremmin huono-osaisuuden moniulotteisuus, eli että huono-osaisuus kattaa köyhyyden lisäksi muun muassa kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman puutteita. 2010-luvun tutkimuskirjallisuuteen perehtymisen myötä voi todeta, että näin on tapahtunut, ja huono-osaisuuden moniulotteisuuden huomioiminen on kasvanut selvästi vuosikymmenen aikana.

Huono-osaisuustutkimuksissa tulisi huomioida paremmin huono-osaisuuden moniulotteisuus, eli että huono-osaisuus kattaa köyhyyden lisäksi muun muassa kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman puutteita.

Yksi ”historiallisista” huono-osaisuuden ulottuvuuksista on kuitenkin jäänyt 2010-luvun huono-osaisuusmääritelmissä vähemmälle huomiolle. Rauhala (1988) toi esille vallankäytöstä ja osallistumisesta syrjäytyneet huono-osaiset, eli ihmiset, jotka pystyvät toimimaan vain rajoitetusti tai ei ollenkaan etujensa ajamiseksi demokraattisessa yhteiskunnassa. Asia ei koske vain äänestämistä, vaan myös muuta yhteiskunnallista osallistumista sekä epävirallisia sosiaalisia verkostoja. (emt.)

Tätä näkökulmaa sivuttiin vain Ohisalon väitöskirjassa (2017, s. 46) sekä Ohisalon, Laihialan ja Saaren (2015) artikkelissa. Tämä voi juontua siitä, että vallankäyttöä ja poliittista osallistumista käsitellään enemmänkin politiikan tutkimuksen parissa, jossa huono-osaisuuden käsitettä ei niinkään käytetä. Sosiologiassa ja sosiaalipolitiikassa käytetään pääasiallisesti laajempaa osallisuuden käsitettä, kun halutaan käsitellä yksilöiden mahdollisuuksia vaikuttaa elämänsä kulkuun.

Huono-osaisuuden käsitteen ja sisällön määrittely on tärkeää, jotta voitaisiin paremmin hahmottaa ilmiön kokoluokka. Aiheesta kuitenkin puhutaan erilaisilla käsitteillä. Lisäksi voidaan kysyä, onko joku huono-osainen, jos hän ei koe itseään huono-osaiseksi? Näitä aiheita käsitellään tämän artikkelisarjan seuraavassa osassa.

Lähteet

Berg, N., Huurre, T., Kiviruusu, O. & Aro, H. (2011). Nuoruusiän huono-osaisuus ja sen kasautumisen yhteys kuolleisuuteen. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 48(3), 168–181. https://journal.fi/sla/article/view/4499

Heikkilä, M. (1990). Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa: tutkimus köyhyydestä ja hyvinvoinnin puutteiden kasautumisesta Suomessa. Sosiaalihallituksen julkaisuja 8. Sosiaalihallitus.

Kallio, J. & Hakovirta, M. (2020). Johdanto: Huono-osaisuus ja köyhyys lapsiperheissä. Teoksessa J. Kallio & M. Hakovirta (toim.) Lapsiperheiden köyhyys & huono-osaisuus (s. 7–33). Vastapaino.

Laihiala, T. (2018). Kokemuksia ja käsityksiä leipäjonoista – Huono-osaisuus, häpeä ja ansaitsevuus. Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 163. Itä-Suomen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-2699-9

Merikukka, M. (2020). Lapsuuden elinolojen yhteydet aikuisuuden hyvinvointiin: Kansallinen syntymäkohortti 1987-rekisteritutkimus. Acta Universitatis Ouluensis D 1558. Oulun yliopisto. http://urn.fi/urn:isbn:9789526225302

Ohisalo, M., Laihiala, T. & Saari, J. (2015). Huono-osaisuuden ulottuvuudet ja kasautuminen leipäjonoissa. Yhteiskuntapolitiikka 80(5), 435–446. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2015102215027

Ohisalo, M. (2017). Murusia hyvinvointivaltion pohjalla. Leipäjonot, koettu hyvinvointi ja huono-osaisuus. Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 148. Itä-Suomen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-2517-6

Rauhala, U. (1988). Huono-osaisen muotokuva. Sosiaali- ja terveysministeriö.

Saari, J. (2015). Huono-osaiset – Elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla. Gaudeamus.

Saari, J. (2017.) Oleskeluyhteiskunta. Teoksessa J. Saari (toim.) Sosiaaliturvariippuvuus – Sosiaalipummit oleskeluyhteiskunnassa? Tampere University Press, s. 13–35.  http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0366-2

Saari, J., Eskelinen, N., Björklund, L. (2020). Raskas perintö – Ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa. Gaudeamus.

Vauhkonen, T., Kallio, J. & Erola, J. (2017). Sosiaalisen huono-osaisuuden ylisukupolvisuus Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka 82(5), 501–512. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2017102650308

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021053132334