Kieli ja kommunikaatio: sinua manipuloidaan – mitä voit tehdä?

Useimmilla meistä lienee kokemusta Zoom-keskusteluista ja -kokouksista. Mahdollisten teknisten ongelmien lisäksi kanssapuhujan kokonaisvaltainen huomiointi on Zoom-kokouksissa vaikeaa, sillä vuorovaikutus ei ole samanlaista kuin kasvokkain tapahtuvassa kommunikointitilanteessa. Vaikka näemme toistemme eleet ja ilmeet ja kuulemme äänet selvästi, katseen luonteva kohdistaminen kanssapuhujan silmiin jää puuttumaan. Katse on yksi tärkeimmistä kommunikaatiota jäsentävistä tekijöistä.

Kanssapuhujaan kohdistettu katse jo ennen puhetilanteen alkua on onnistuneen keskustelutilanteen edellytys. Länsimaisessa kontekstissa henkilö katsoo puheensa aikana puhekumppaniaan noin puolet ajasta, ja kuunnellessaan hän katsoo puhekumppaniaan vielä enemmän, jopa 60–70 prosenttia ajasta (Schulz, 2012). Schulzin (2012) mukaan katsekontaktin kesto on tyypillisesti 4–5 sekuntia.

Katsekontaktin kestäessä lähemmäs kymmenen sekuntia tilanne muuttuu ei-intiimeissä tilanteissa nopeasti kiusalliseksi.

On huomattava, että katsekontaktin ylläpito ei ole yhteisymmärryksen tärkein edellytys: tutkimusten mukaan keskustelijat tuntevat yhteisymmärrystä (rapport) eniten katseen kohtaamisen hetkellä, ja katsekontaktin pitkittyessä tunne vähenee (Denworth, 2021).

Katsekontaktin kestäessä lähemmäs kymmenen sekuntia tilanne muuttuu ei-intiimeissä tilanteissa nopeasti kiusalliseksi. Katseen kohtaaminen kuvaa keskustelussa usein vuoronvaihtumista, ja hyvin ujon henkilön kanssa keskustelu voi olla hankalaa juuri sen takia, että luonnollisen vuoronvaihtumisen osoittaminen puuttuu. Kommunikaatio voi olla muullakin tavalla hankalaa katsekontaktiin liittyvien seikkojen vuoksi.

Kiinteä katsekontakti kuormittaa puhetilannetta

Olemme ehkä olleet tiukassa neuvottelussa asiakkaan kanssa, vastapuolen juristin kommunikaation kohteena tai hankalassa kehityskeskustelussa työpaikalla. On mahdollista, että kanssakeskustelija on pitänyt meihin kiinteän katsekontaktin koko ajan. Tuijotuksen kohde tuntee olonsa yleensä epämiellyttäväksi ja aistimme tuijotuksen epäsuorissa kommunikaatiotilanteissakin helposti. Tämä lienee evoluution kannalta perusteltua: viidakossa meitä tuijottava otus saattaa haluta syödä meidät.

On havaittu, että kiinteän katsekontaktin ylläpitäminen toiseen henkilöön on hankalaa, jopa mahdotonta, kun puhuja joutuu prosessoimaan jotain kognitiivisesti vaativaa asiaa (Turner, 2016). Kognitiivinen kuorma ja sosiaalinen kuorma, katsekontaktin ylläpito, ovat samanaikaisesti liian suuri haaste. Huomaamme usein katsovamme syrjään, vaikkapa ulos ikkunasta, kun selitämme toiselle asiaa, jota joudumme samalla pohtimaan. Toisen herkeämätön tuijotus tällaisessa tilanteessa tekee kognitiivisen ponnistelun, ja esimerkiksi tiukkaan kritiikkiin vastaamisen, erityisen vaikeaksi. Vastapuolemme tietää tämän.

Vastamanipulaatio katseen avulla

Tiukassa tilanteessa katseen kääntäminen pois keskustelukumppanista, sivulle tai alas, tulkitaan epävarmuudeksi ja alisteisen aseman myöntämiseksi. Tuijotuskilpailu ei kaikilta onnistu ja silloin kognitiivisen kuorman prosessointi hankaloituu merkittävästi.

Yksinkertainen ohje toimii tässä: älä käännä katsettasi pois äläkä tuijota toista henkilöä silmiin vaan kohdista kiinteä katse hänen otsaansa. Otsaan kohdistettu kiinteä katse hämää vastapuolen: hän tuntee, että katsetta ei käännetä alistuvasti pois mutta ei ole varma mitä kohtaa hänessä katsotaan. Katseen kohde alkaa tuntea vähitellen, että hänessä on ”jotain vialla”, esimerkiksi fyysisesti. Kokemus on toistuvasti osoittanut, että vastapuolen tuijotustaktiikka alkaa horjua tällä strategialla.

Sanallinen vastamanipulaatio

Toinen vastamanipulointistrategia on skeeman (viitekehyksen) vaivihkainen muuttaminen keskustelun kuluessa. Kuvitellaan kehittämispalaveria, jossa kollegasi arvostelee kovasanaisesti projektisi toteuttamista. Jos projektisi ei oikeasti ole fiasko, voit yrittää alkuun ystävällisesti kiistää väitteet, mutta aina se ei onnistu. Ystävällisenä kannattaa pysyä, mutta kriitikolle voi luetella organisaation virallisia termejä (visiot, arvot, strategiat), joiden kanssa projektisi näyttää olevan täydellisessä harmoniassa.

Ei siis tule ryhtyä puolustamaan omaa työtään voimallisesti ja väitellen, vaan kytkeä ne osaksi organisaatiotermejä. Tällöin ei vastata kritiikkiin tai antauduta väittelyyn, vaan puhutaan myönteiseen sävyyn organisaation visioista ja strategioista ja sen jälkeen omasta työstä niiden heijastajana. Mitä enemmän ja vakuuttavampia termejä, sen parempi, eikä kaiken esitetyn informaation tarvitse olla kiistatonta.

Tiedottajat ja poliitikot tuntevat ilmiön esimerkiksi termeillä gish gallop ja proof of verbosity. Jotkut käyttävät suorasukaista termiä bullying with information. Ensin mainittu termi pohjautuu tri Duane Gishin aikoinaan käyttämälle argumentointistrategialle. Suurvalloilla on ollut (ja on edelleen) presidenttejä, jotka ovat gish gallop -virtuooseja.

Gish gallop -ilmiön voi määritellä strategiaksi, jossa vastapuoli pyritään hiljentämään tarjoamalla vasta-argumentteja määrällisesti niin paljon, että vastapuoli hämmentyy, vaikka vasta-argumenttien laatu olisi heikkoa (speakingofresearch.com).

Strategian kohteeksi joutuneen haaste on se, että kaiken esitetyn informaation läpikäyminen, siihen vastaaminen ja sen kritisointi (tai kumoaminen) on rajoitetussa ajassa mahdotonta.

Refleksiivinen kontrolli

Kolmas vastamanipulaatiostrategia on toimintalinja silloin, kun kohde joutuu ns. refleksiivisen kontrollin kohteeksi. Refleksiivinen kontrolli on manipulaatiostrategia, jossa systemaattisesti kontrolloidaan kohteen saamaa tietoa, ja pyritään saamaan kohde tekemään näennäisesti itsenäisiä päätöksiä, jotka ovat manipulaattorin intressien mukaisia (Berger, 2010). Kohde voi olla yksilö (esimerkiksi oikeusriidassa), organisaatio tai jopa valtio.

Refleksiivinen kontrolli on manipulaatiostrategia, jossa systemaattisesti kontrolloidaan kohteen saamaa tietoa.

Tuorein esimerkki on Venäjän ”informatiivisten” kirjeiden ja jatkuvasti uutta tietoa sisältävien ukaasien lähettely eri maille ennen Ukrainan-sodan aloittamista helmikuussa 2022. Tavoitteena oli yrittää saada kohdevaltiota reagoimaan jatkuvasti muuttuvaan informaatioon Venäjän toimimalla tavalla.

1980-luvulla Ronald Reaganin hallinto vuosi tahallisesti vähittäin täsmentyvää ”tietoa” Tähtien sota -hankkeesta, suureellisesta suunnitelmasta, jolla olisi luotu avaruussotajoukot. Mitä ilmeisimmin silloinen Neuvostoliitto suhtautui tietoihin vakavasti ja aloitti omat varusteluponnistelut, joiden vaatimat taloudelliset uhraukset osaltaan johtivat Neuvostoliiton romahdukseen.

Oikeudellisessa konfliktissa riidan osapuoli voi antaa tietoa esimerkiksi siitä, että vastapuolen omaksi edukseen esittämä sopimuspaperi on jonkin lakiteknisen seikan vuoksi ongelmallinen, tavoitteena saada kohde käyttämään turhia resursseja sopimuksen pätevyyden tutkimiseen. Huonossa organisaatiossa johto voi hallita työntekijäporrasta refleksiivisen kontrollin avulla: tietoa annostellaan sopivina palasina, jolloin työntekijät voidaan pitää varuillaan ja alisteisessa asemassa esimerkiksi organisaatiomuutoksen alla.

Refleksiivistä kontrollia vastaan on vaikea suojautua; tärkeintä on kylmän skeptinen asenne. Kohteen täytyy tiedostaa, että vastapuolen informaatio voi olla sinällään totta (esimerkiksi joissakin tilanteissa laki vaatii niin), mutta sitä annostellaan siten, että tarkoitus on juoksuttaa vastapuolta hätiköidystä päätöksestä toiseen. On pysyttävä rauhallisena, analyyttisena ja oltava reagoimatta turhaan, kenties ollenkaan. Vastamanipulaatiostrategia on reagoimattomuus tai mahdollisesti aiemmin esitetty Gish gallop -taktiikka.

Negatiivinen herättely

Neljäs esiteltävä vastamanipulaatiostrategia on priming, joka voitaisiin tässä yhteydessä kääntää ehdollistumiseksi, herätteeksi tai yhteyden havaitsemiseksi. Kohdatessaan toistuvasti manipuloivan henkilön puhuja voi ryhtyä systemaattisesti käyttämään keskustelussa negatiiviseksi koettuja sanoja ja ilmauksia, esimerkiksi loukkaus, tutkintapyyntö, tulehtunut työilmapiiri, ahdistelu, ja puutteellinen ammattitaito.

Näitä ilmauksia ei tule kohdistaa suoraan puhekumppaniin, eikä niitä saa olla keskustelussa liikaa; pääasia on, että syntyy heräte, jonka manipuloinnin aloittanut henkilö huomaa. Näitä sanoja viljellään aina, kun vastapuoli on läsnä. Epämiellyttävän herätteen havaitsee vain vastapuoli, hänkin ehkä vain alitajuntaisesti, ja puhujalla on aina mahdollisuus perustellusti kieltää sanojen kohdistuvan vastapuoleen (plausible deniability) – koska ne eivät vastapuoleen kohdistukaan.

Kaasuvalotus

Viides vastamanipulaatiostrategia edellyttää kohteelta analyyttisyyttä, luonteenlujuutta ja tapahtumien kulun systemaattista kirjaamista/tallentamista. Kaasuvalotus (gaslighting) on julma manipulaatiostrategia, jolla pyritään horjuttaman vastapuolen mielenterveyttä; termi tulee Patrick Hamiltonin näytelmästä Gaslight (1938).

Manipuloija tekee tai sanoo vastapuolta vahingoittavia asioita mutta kiistää kaiken: manipuloija väittää, että mitään ei ole tapahtunut ja että kohde kuvittelee kaiken. Tehokkain kaasuvalotusmanipulaatio alkaa siten, että manipuloija kiistää kohteen havainnot ja muistikuvat viattomista asioista ja tapahtumista, esimerkiksi esineiden sijainnista tai arkipäivän askareista (Stern, 2009). Manipuloija kyseenalaistaa kohteen muistia ja reagointia, lopulta järkeä. Tavoite on saada kohde epäilemään muistiaan ja ennen pitkää mielenterveyttään. Pahimmillaan kohde ei ole varma, onko hän joutunut esimerkiksi pahoinpitelyn kohteeksi.

Ainoa vastamanipulaatiostrategia, tai oikeammin selviytymiskeino, on kirjata kaikki muistiin (sähköisesti) ja esittää aineisto ulkopuolisille ja tarvittaessa myös viranomaisille. Omaa intuitiotaan on syytä yleensä uskoa, vaikka vastapuoli kuulostaisi kuinka vakuuttavalta tahansa. Kommunikointi kaasuvalotusmanipulaattorin kanssa on turhaa. Kaasuvalotusmanipulaatio ei valitettavasti ole tavatonta työelämässäkään; erityisen tuhoisaa se on, jos se tulee johdon taholta. Työsuojelu ja luottamusmiehet voivat tähän puuttua – tulokset vastatoimien osalta vaihtelevat.

Todettakoon lopuksi, että manipulaatiostrategioita ei tule ottaa arkielämässä käyttöön. Arkielämässä pitää elää sovussa ja yhteisymmärryksessä muiden kanssa, jos suinkin mahdollista. Edellä esitetty heijastaa kirjoittajan tutkimuksen kohteita, ei käyttäytymisen piirteitä tai tavoitteita.

Lähteet

Berger, H. (2010). Venäjän informaatio-psykologinen sodankäyntitapa terrorismin torjunnassa ja viiden päivän sodassa. Maanpuolustuskorkeakoulu. Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos.

Denworth, L. (2021). Making Eye Contact Signals a New Turn in a Conversation. Scientific American 3(6).

Schulz, J. (2012). Eye contact: Don’t make these mistakes. Michigan State University Extension. https://extension.msu.ed

Stern, R. (2009). Are you being gaslighted? Psychology Today 19(5).

Turner, V. (2016). Eye contact can be overwhelming. Scientific American 5(4).

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022022120033