Puhutun kielen kaksoisjäsennyksestä, symboleista, ikoneista ja pukeutumisesta
Harvoin pysähtyy pohtimaan puhetta ja kieltä. Puheen ja kielen avulla asiat tapahtuvat, ihmissuhteet hoituvat ja työt tulevat enemmän tai vähemmän hyvin tehdyiksi. Luonnollinen kieli on ainutlaatuisen tehokas ja taloudellinen viestintämuoto ns. kaksoisjäsennyksensä takia.
Ensimmäisessä jäsennyksessä symboli jakautuu merkitykseen (”sielumme silmin” näkemämme metallista, lasista, muovista ja elektroniikasta rakennettu liikkumiseen kykenevä laite) ja muotoon (bil, car, auto, Auto), ja toisessa jäsennyksessä muoto jakautuu pienempiin yksikköihin, foneemeihin tai grafeemeihin (/a/, /u/, /t/, /o/).
Foneemeja tai grafeemeja on kielessä varsin rajattu määrä, mutta niiden yhdistelmillä voidaan luoda rajaton määrä muotoja ja merkityksiä. Maailmasta eivät idea lopu sanamuotojen puutteeseen. Lukija voi ajatella, minkälaista olisi viestiä vaikka värien avulla: päävärien lisäksi ei kovin monta havaitsemisen kannalta käyttökelpoista väriyhdistelmää löydy.
Sanat kielen symboleina
Sanat toimivat kielessä symboleina: auto ei äänne- eikä kirjoitusasultaan muistuta mielikuvassamme olevaa laitetta. Kielen sanojen ja merkitysten suhde on ns. onomatopoieettisia eli ääntä jäljitteleviä ilmauksia (piipittää, ammua, öristä, kop–kop) lukuun ottamatta mielivaltainen.
Koiran haukkumista osoittava ilmaus on maailman kielissä usein jossain määrin ääntä jäljittelevä – suomessa hau–hau, kreikassa gav–gav, japanissa wan–wan, englannissa woof–woof, afrikaansissa blaf–blaf – mutta foneettisesti samankaltaisuus eläimen ääntelyyn on pieni, ellei olematon. Jotkut ilmaukset (ah, öh, huoh) ovat lähempänä ”alkuperäistä” ääntä, huokailua, ja voidaan sanoa, että näiden ilmausten suhde viittauskohteeseensa on samanlainen tai muistuttaa kuvaamaansa kohdetta.
Symbolin ja merkityksen suhde
Kieliä opetellessa on tehtävä raskas työ: symbolin ja merkityksen suhde on joka kerta opeteltava erikseen. Toki aiemmin opituista sanoista ja kielistä on suuri hyöty. Puhutuissa kielissä on sanojen ohella ei-verbaalinen taso, jossa esimerkiksi äänen korkeus, puhenopeus ja äänen voimakkuus viestivät asioita. Näitä piirteitä kuvataan usein signaaleina, koska niiden ominaisuudet vaihtelevat jatkuvasti ja nopeasti.
Kieliä opetellessa on tehtävä raskas työ: symbolin ja merkityksen suhde on joka kerta opeteltava erikseen.
Signaalitason piirteet muistuttavat viittauskohdettaan siinä mielessä, että ne saavat suurempia arvoja esimerkiksi silloin, kun puhujan tunnetila käy intensiivisemmäksi. Signaalitason muuttujat ovat siten ikonisia kielen piirteitä. Symbolejakin ne voivat kieliopillisesti olla, jos sävelkorkeuden vaihtelu muuttaa väitelauseen kysymykseksi. Todettakoon, että englannissa sävelkorkeuden symbolinen funktio toteutuu yleensä lauseen lopussa, suomessa se voi toteutua lauseen alussa.
Pukeutuminen sanoina ja symboleina
Kielen sanat toimivat siis symbolisesti: ostaja haluaa eri asioita mainitessaan vaatekaupassa sanat hattu, takki ja solmio. Entäpä millaisia symboleita havaitsemme, kun näemme vaatekappaleita ihmisten päällä? Tarkkailemme pukeutumista, emme puhetta. Voitaneen väittää, että muodollinen pukeutuminen on symbolista. Puku ja solmio liittyvät abstraktiin vallan käsitteeseen vain oppimamme mielleyhtymän kautta (näin pukeutuvat ”herrat”). Puvunhousut pikkutakin ja silkki- tai neulesolmion kanssa ei liity valtaan sen luonnollisemmalla tai ikonisemmalla yhteydellä kuin esimerkiksi tyllihame paljettipikkutakin ja nauhasolmion kanssa.
Organisaatioiden henkilökunnan pukeutumista tarkkailemalla voi saada helposti käsityksen kunkin ammattiasemasta, ainakin konservatiivisemmilla työpaikoilla. Miespuolinen johtaja käyttää usein pukua, kauluspaitaa ja pukukenkiä, mutta solmio ei nykyisin ole pakollinen. Pikkutakin ja farkkujen yhdistelmä on asiantuntijan tai esihenkilön tapauksessa usein yleisesti hyväksytty. Tämäkin symboli pitää tietää. Kymmeniä vuosia sitten, vaatteiden ollessa epätarkoituksenmukaisempia kuin nykyään, farkut ja pikkutakki saattoi olla tilallisen asu ulkoaskareissa.
Organisaatioiden henkilökunnan pukeutumista tarkkailemalla voi saada helposti käsityksen kunkin ammattiasemasta, ainakin konservatiivisemmilla työpaikoilla.
James Bond-filmin tulkintaa helpottavat pukeutumissymbolit. Agenteilla on omat asut ja asusteet, vastustajilla omansa. Bondia symboloi puku, mutta millainen? Pukeutumisen merkitysopissa Bondin puvustuksen voidaan väittää heijastavan symbolifunktion ohella signaalitasoa: puku ei ole vain puku vaan sen kaikki parametrit (kangas, leikkaus, istuvuus, yksityiskohdat nappeineen sekä sisällä olevan rakenteen ominaisuudet, esimerkiksi full canvas -toteutus) tekevät signaalista voimakkaan. Puku (symboli) ”tekee miehen/herran”, ja kyseinen pukuyksilö (ikoni/signaali) tekee miehestä parhaan vertaistensa joukossa.
Poliitikkoja ja julkisuudessa olevia johtajia tarkkailemalla on mielenkiintoista tehdä havaintoja pukeutumisen symboli- ja signaalifunktiosta. Pukeutumisen symbolifunktio yhdistää henkilön johtajan kategoriaan, mutta vasta signaalitason parametrit paljastavat, minkä tason johtaja on kyseessä. Suomessa Bond-tason pukeutumisparametrit löytynevät ainakin pankkiireilta ja juristeilta.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022022120040