Digipedagogiikan kehittäminen luo opiskeluhyvinvointia

Opiskelijan itsenäiseen opiskeluun suunnitellut toteutukset verkossa haastavat motivaation ja opintopisteiden suoritusten rinnalla hyvinvoinnin. Mitä opettaja voi suunnitteluvaiheessa tehdä lisätäkseen mahdollisuuksia opiskelijan hyvinvointiin itsenäisesti suoritettavalla opintojaksolla? Paljonkin – hyvinvointi on perusteltujen, tutkimukseen nojaavien pedagogisten ratkaisujen kaveri.

Dialogiseen muutospedagogiikkaan sisältyvä ajatus oppimisen trialogisuudesta käsittää oppimisen metaforina niin osallisuuden, uuden tiedon luomisen kuin tiedonhankinnankin (Paavola & Hakkarainen, 2005). Itsenäisessä, erityisesti ajan ja paikan suhteen joustavassa, opiskelussa verkkototeutuksella korostuu oppimisen tiedonhankintanäkökulma. Tyypillisesti tällöin opiskelijan roolina on lukeminen, katseleminen (esim. videot) ja kuunteleminen. Tällöin käsitys oppimisesta on melko perinteinen eikä anna kovin laajaa käsitystä oppimisesta. Siihen kuitenkin haluamme pureutua tässä kirjoituksessa.

Neljä näkökulmaa onnistumiseen itsenäisesti suoritettavilla opintojaksoilla

Monen asian yhtäaikaista tekemistä ja tarkkaavuuden sinkoilua sinne tänne kuvataan jo totutusti käsitteellä ”multitaskaus”. Moni tunnistaa sen houkuttelevuuden, vaikka se on myrkkyä oppimiselle, joka vaatii toteutuakseen riittävästi keskittymistä opiskeltavaan sisältöön. Yksittäisen sisällön äärellä keskittyminen on hyvin rajallista: huomiomme pyrkii herpaantumaan jo viimeistään 20 minuutin jälkeen. (Davis ym., 2014.) Verkkototeutuksella oppijan fyysistä ympäristöä ei voi säädellä ja digitaalistakin vain rajallisesti, eikä tehtäviin paneutumista tai huolellisuutta voi juuri seurata. Opintojakson suunnittelija voi kuitenkin ratkaisuillaan helpottaa oppijan huomion säilymistä ja keskittymisen mahdollisuuksia. Voisiko opintojakson yksittäisen sisällön yhteyteen arvioida sen opiskeluun kuluvan ajan? Myös sisältöjä suunnitellessa 20 minuutin keskittymisen aikaikkuna on hyvä muistaa:  pilko ja teemoittele suunnittelemasi pidempi video tai asiantuntijaluento pienempiin osiin.

Opintojakson suunnittelija voi ratkaisuillaan helpottaa oppijan huomion säilymistä ja keskittymisen mahdollisuuksia.

Oppimiseen tiedonhankintanäkökulmasta liittyy hyvin vähän ulkoaoppiminen. Olennaista on mahdollisuus luoda yhteyksiä aikaisemmin koetun ja opitun ja uuden asian välille. Yhteisen tiedon tuottaminen esimerkiksi pienryhmissä ei vielä onnistu itsenäisesti suoritettavilla opintojaksototeutuksilla, kuin lähinnä symbolisesti, ja yhteisen tiedon tuottamiselle olennainen sosiaalinen ulottuvuus jää yleensä puuttumaan. Tarinankerronnan mahdollisuuksia kannattaa hyödyntää yhteyksien syntymistä helpottamaan. Voisiko sosiaalialan lainsäädäntöä opiskella case-tapauksena kuvitteellisen lapsiperheen näkökulmasta?

Konkretian keinoja ja yhteisesti tunnettuja metaforia kannattaa hyödyntää digitaalisessa ympäristössä, joka sellaisenaan on usein abstrakti tila. Yhteyksien luomisen ja niihin palaamisen mahdollisuus kannattaa huomioida myös yksittäisen tentin tasolla. Tentin voi esimerkiksi automatisoida antamaan palautetta jo suorituksen aikana, ja opiskelijalle voi antaa mahdollisuuden myös uuteen suoritukseen.

Itsenäisesti suoritettavalla opintojaksolla negatiivisten tunteiden herättäminen on suorastaan vaivatonta: tähän riittävät esimerkiksi ongelmat kirjautumisessa ja sekava oppimisympäristö tai vuorovaikutus vain alustan ja materiaalien kanssa. Kuvattujen tilanteiden kaltaiset negatiiviset tunteet vievät myös tehokkaasti huomiota kauemmas asiasisällöstä.

Oppimisen kannalta olennaiset positiiviset tunnelataukset, kuten merkityksellisyyden kokemukset muiden opiskelijoiden kohtaamisesta puuttuvat itsenäisesti suoritettavilta verkkototeutuksilta. Positiivisten tunteiden herättämiseksi vuorovaikutteisuuden tunnun suunnitteluun kannattaa panostaa. Opettajan kannattaa näkyä ja viestiä mahdollisuuksien mukaan monessa yhteydessä suoraan opiskelijalle. Vaikka vuorovaikutus ei ole reaaliaikaista ja “totta”, opiskelijassa heränneet positiiviset tunteet ovat. Mukaan opintojaksolle voi ottaa myös jo suorittaneen opiskelijan viestimään vertaisena: sinäkin pystyt tähän.

Opittavaan sisältöön palaaminen myöhemmin on olennaista uuden tiedon omaksumisen prosessissa (Davis ym,. 2014). Miten varata aikaa hauduttelulle ja luoda tätä tukevaa kulttuuria verkkototeutuksessa, jonka voi suorittaa itsenäisesti melko nopeallakin aikataululla? Oppijan riittäviin taukoihin ja opittavaan sisältöön uudelleen palaamista (tai palaamatta jättämistä) ei voi seurata tai kontrolloida kuten lähiopetuksessa. Taukoihin kannustavaan viestintään ja ohjaamiseen kannattaa panostaa. Konkreettisimmillaan tämä voi tarkoittaa yksittäisenä esimerkkinä sitä, että opettaja kannustaa mieleen palauttamiseen tai muistuttaa tauon tärkeydestä opiskeltavan sisällön aikana.

Opiskelun imua tarvitaan

Laadukas opetus, opintojen edistyminen ja opiskelijahyvinvointi yhdistyvät pedagogisen hyvinvoinnin käsitteessä. Siinä keskiössä on pedagoginen toiminta, joka edesauttaa sekä opettajan että opiskelijoiden hyvinvointia (Erkkilä & Perunka, 2021). Tässä teemme pedagogisen toiminnan kohdalla rajauksen. Opiskelijan hyvinvoinnista huolehditaan myös esimerkiksi mielenterveystyön avulla, mutta sitä emme laske nyt pedagogisen toiminnan piiriin. Pedagogiikan ytimessä näemme opettajan tai ohjaustyötä tekevän näkökulman opintojaksoon tai lukukauden opintokokonaisuuksiin sekä oppijan kokemukseen edellisten puitteissa.

Laadukas opetus, opintojen edistyminen ja opiskelijahyvinvointi yhdistyvät pedagogisen hyvinvoinnin käsitteessä.

Opiskelun imu on tulosta monesta eri tekijästä, kuten opiskelutaidoista, oppimisen motivaatiosta, oppimisen tuesta ja palautteesta sekä opiskelun erilaisista ympäristöistä. Opetus- ja ohjaustyötä tekevän kannalta opiskelun imu kytkeytyy opintojen keskeyttämisen ehkäisyyn ja opiskelukyvyn lisäämiseen. Opiskelun imulla on myös selkeä yhteys pedagogiseen hyvinvointiin.

Digivisio 2030 -hankkeessa julkaistu selvitystyö (Auvinen & Vainio, 2022) koostaa olennaisia tekijöitä, jotka lisäävät opiskelun imua. Opiskelun imun synnyttämiseksi tulee huomioida muun muassa oppimisympäristöön liittyvät kriittiset tekijät, opiskelijan opintojen ja työnteon yhdistäminen sekä opetuksen ja opiskelun arjen taso.

Opiskelua, opintojen etenemistä ja opintojen keskeyttämisen uhkaa on syytä tarkastella monimuotoisena ja vuorovaikutteisena ilmiönä. Kun opiskelija kokee opiskelun imua, hän edistää omaa oppimistaan aktiivisesti, oppimiseen liittyy monipuolista vuorovaikutusta ja osallisuutta oman opiskeluyhteisönsä kanssa, ja hän määrätietoisesti kehittää itseään oman alansa ammattilaiseksi ja asiantuntijaksi (Auvinen & Vainio, 2022).

Oma huomiomme kohdistuu opiskelijan korkeakouluyhteisöön kiinnittymiseen sekä motivaation synnyttämiseen ja ylläpitämiseen. Tässä kirjoituksessa olemme kiinnittäneet erityistä huomiota oppimiseen, jota voi tehdä vapaammin ajan ja paikan rajoituksiin nähden. On muistettava, että oppiminen vaatii aina aikaa ja oppimisprosessiin sopiva fyysinen paikka ja otollinen mielentila ovat olennaisia.

Ensinnäkin oppimisympäristö voi olla fyysinen, digitaalinen tai yhdistellä näitä kahta, jolloin sitä voi luonnehtia sulautuvaksi oppimiseksi. Erilaisissa oppimisympäristöissä on tärkeää erotella myös formaalin, non-formaalin ja informaalin oppimisen ulottuvuudet. Formaali oppiminen on suunniteltua, virallista ja tavoitteisiin kytkeytyvää. Informaali oppiminen taas on satunnaista eikä välttämättä liity viralliseen oppimiseen. Non-formaalia oppimista tapahtuu vapaa-ajalla ja työssä. Tällöin oppimista ohjataan mutta väljemmin kuin esimerkiksi korkeakouluopintoja.

Toiseksi opiskelijoiden vertaistuki pitää nähdä merkityksellisenä, vaikka lukujärjestykseen sidottuja asioita olisikin vain vähän. Vertaistuessa niin fyysiset kuin digitaalisetkin ympäristöt pitää olla mietittynä. Tämän lisäksi vertaistuki voi olla opiskelijoiden välistä omaehtoista vertaistukea, mutta myös korkeakoulun tukemaa vertaistukea tarvitaan. Erityisen olennaista vertaistuessa on oppimisprosessin tuki, jonka lisäksi myös sosiaalinen tuki auttaa opiskelun imuun, kun se kiinnittää opiskelua sosioemotionaaliseen puoleen. (Auvinen & Vainio, 2022.)

Kuvio 1. Opiskelijahyvinvointiin kytkeytyviä asioita opintojakson toteutuskaaressa.

Opettajan ja ohjaustyötä tekevän on hyvä pystyä tarjoamaan tukea oppimiselle toteutuksen eri vaiheissa (kuvio 1). Osa kuviossa olevista asioista voi olla opintojaksototeutuksella missä kohtaa vain, mutta joidenkin tekijöiden osalta on tarkempaa, milloin opettajan panos on kriittisintä. Esimerkiksi kannustus ja motivaatio ovat tärkeitä toteutuksen alusta asti. Hyvä tunne uuden oppimisesta syntyy usein heti oppimisprosessin alussa.

Pedagogiset ratkaisut lisäävät hyvinvointia

Oppimiseen voi ottaa rajatun näkökulman tarkastelemalla sitä tiedonhankintana. Itsenäisesti ja ajan ja paikan suhteen joustavasti suoritettavissa opintojaksototeutuksissa vuorovaikutuksellisuus kuitenkin jää helposti symboliselle tasolle. Opiskelija voi pärjätä ja menestyä vähäiselläkin ohjauksella, mutta yksittäistä opintojaksoa laajemmissa kokonaisuuksissa ja tutkintotasolla tämä ei riitä.

Tarvitaan dialogista muutospedagogiikkaa koko kirjossaan. Oppimisessa korostuu muun muassa vuorovaikutuksellisuus, omasta oppimisesta saatava palaute ja opiskelijaryhmään kiinnittyminen. Oppiminen on myös luovaa toimintaa ja synnyttää mahdollisesti uusia ratkaisuja oman alan ongelmakysymyksiin.

Tässä kirjoituksessa olemme kuitenkin keskittyneet siihen, mikä tekee tiedonhankintanäkökulmaa tarkasteltaessa oppimisesta laadukasta ja edesauttaa samalla opiskelijan hyvinvointia. Tarvitaan oppimisprosessin rytmitystä, ja ympäristön tulee antaa mahdollisuus syventyä ja keskittyä. Positiivisten tunteiden heräämistä kannattaa tukea. Tavoitteena on synnyttää opiskelun imua, jonka voi nähdä kokoavan opiskelijalle myönteisiä asioita, joita opinnoissa edistyminen ja ylpeys omasta uuden oppimisesta synnyttää.

Lähteet

Auvinen, A., & Vainio, L. (2022). Opiskelukyky, opiskelutaidot ja keskeyttämisen ehkäiseminen – esiselvitys. Digivisio 2030 -hanke. https://wiki.eduuni.fi/x/nxE5E (kirjautuminen HAKA-tunnuksin)

Davis, J., Balda, M., Rock, D., McGinniss, P. & Davachi, L. (2014). The Science of Making Learning Stick: An Update to the AGES Model. NeuroLeadership Journal vol. 5, August 2014. https://www.creativedgetraining.co.uk/wp-content/uploads/2015/07/The-Science-of-Making-Learning-Stick-AGES-Model.pdf

Erkkilä R., & Perunka, S. (2021). Pedagoginen hyvinvointi voimaannuttaa ja osallistaa opettajan ja opiskelijan. OAMK Journal. Oulun ammattikorkeakoulu. https://oamk.fi/oamkjournal/2021/pedagoginen-hyvinvointi-voimaannuttaa-ja-osallistaa-opettajan-ja-opiskelijan/

Paavola, S., & Hakkarainen, K. (2005). The Knowledge Creation Metaphor – An Emergent Epistemological Approach to Learning. Science & Education 14(6), 535–557. https://doi.org/10.1007/s11191-004-5157-0

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022041228377