Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Vertaisesta voimaa

Vertaismentoritoiminnassa opinnoissaan pidemmällä oleva opiskelija voi tukea aloittelevaa opiskelijaa ja saada vertaismentoritoiminnasta myös vaihtoehtoisen opintosuoritustavan. Vertaisena toimimisen on todettu lisäävän opiskeluhyvinvointia. Diakin OHJY – Ohjauksella hyvinvointia -hankkeessa mukana olleiden korkeakoulujen opiskelijat vahvistavat tämän asian: vertaistoiminnalla vahvistetaan hyvinvointia.

Korkeakoulut tarjoavat erilaisia tukipalveluja opiskelijoille. Osa hyötyy näistä palveluista. Hyvinvoinnin vahvistamisen tulisi kuitenkin olla ennen kaikkea yhteisöllinen asia, jotta opiskelijat saisivat tukea koko korkeakouluyhteisöltä, myös opiskelukavereiltaan.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman OHJY-hankkeen alkukartoituskyselyn perusteella suosituin tuen muoto on opiskelijakavereilta saatu tuki. OHJY-hankkeessa on tarjottu opiskelijoille erilaisia vertaistuen mahdollisuuksia. Yksinäisyyden haasteeseen on pyritty vastamaan muun muassa järjestämällä mahdollisuus ilmoittaa opiskelukaverin tarpeesta ”Kaveri vierellä verkossa” -toiminnan kautta. Muutamat ovatkin löytäneet tämän palvelun kautta itselleen opiskelukaverin.

Tukea ryhmätöihin

Diakin tutkintoon tähtäävissä koulutuksissa yksi opiskelun suosituimmista muodoista on toteuttaa oppimistehtäviä ryhmätöinä. Ryhmätöiden tekeminen vahvistaa vuorovaikutustaitojen kehittymistä ja antaa näin myös eväitä työelämää varten, jossa työskennellään usein erilaisissa tiimeissä. Ryhmätöiden tekeminen ei kuitenkaan aina ole yksinkertaista, kun samassa ryhmässä on eri työskentelytapoja omaavia, aikatauluiltaan kiireisiä opiskelijoita. Jos pulmia ilmenee, sillä voi olla vaikutuksia opiskelumotivaatioon ja sitä kautta myös yksittäisen opiskelijan jaksamiseen.

On entistä tärkeämpää, että ryhmätyöskentelyn yhteisistä pelisäännöistä sovitaan etukäteen.

Koronapandemian aikana opiskelu on pitkälti toteutunut etäyhteyksillä. Myös ryhmätöissä etätapaamiset ovat olleet yleisenä käytäntönä. Vaikka lähiopetus on lisääntynyt, on etäopiskelu tullut jäädäkseen. On entistä tärkeämpää, että ryhmätyöskentelyn yhteisistä pelisäännöistä sovitaan etukäteen. Ryhmäytymistä tukee esimerkiksi kameroiden päällä pitäminen etätapaamisissa. OHJY-hanke on omalta osaltaan halunnut vahvistaa toimivia ryhmätyökäytäntöjä. Tämä on toteutunut ryhmätöihin liittyvää orientoitumista ja ohjausta yhdessä kehittämällä.

Vertaisopiskelijan sana painaa

Ryhmätyön kehittämisessä on hyödynnetty hankkeessa harjoitteluaan suorittavien opiskelijoiden kokemuksia, joita he ovat jakaneet ensimmäisen vuoden opiskelijaryhmien tapaamisissa yhdessä opettajien kanssa. Yhteiset tapaamiset on linkitetty osaksi opintojaksojen oppitunteja. Alkulukukaudesta ohjataan ryhmätöiden aloitusta ja lukukauden päätteeksi arvioidaan niiden toteutumista.

On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka suuri painoarvo on pidemmällä opinnoissaan olevien vertaisopiskelijoiden läsnäololla opiskelijoiden tapaamisissa. Kun opinnoissaan pidemmällä oleva opiskelija kertoo omista kokemuksistaan ryhmätöissä, on sanomisien painoarvo huomattavasti vahvempi kuin opettajan tai kuraattorin ilmaisemana. Toinen opiskelija voi myös esittää kysymyksiä vertaiselleen ja opetustilanne saa uutta sisältöä opiskelijoiden keskinäisen vuoropuhelun kautta. Vertaisuuden lisäksi näissä tilanteissa syntyy vahva yhdessä tekemisen ja kehittämisen kokemus ja se on opettavaista kaikille mukana olijoille.

Vertaismentorointi opintosuorituksena

Diakissa on myös syksystä 2019 toteutettu vertaismentorien toimintaa, jossa opiskelijat voivat suorittaa osan opinnoistaan toimimalla vertaismentorina opiskelukaverilleen. Malli kehitettiin ESR:n rahoittamassa Voimaa opiskeluun -hankkeessa  (2014–2020) Diakin ja Nyyti ry:n yhteistyönä. Toiminnassa on ollut pitkään mukana Helsingin-kampuksen opiskelijoita. Viime aikoina vertaismentorointi on laajentunut koskemaan myös muiden kampuksien opiskelijoita. Vertaismentoreiksi ja mentoroitaviksi halukkaita on ilmaantunut mm. Pieksämäen-kampukselta.

Vertaismentori saa parikseen aktorin (toisen opiskelijan), joka tarvitsee tukea opinnoistaan suoriutumisessa.

Vertaismentori saa parikseen aktorin (toisen opiskelijan), joka tarvitsee tukea opinnoistaan suoriutumisessa. Vertaismentorit suorittavat mentorointikoulutuksen ja osallistuvat heille järjestettäviin työnohjauksiin prosessin aikana. Vertaismentoroinnissa on ollut parhaimmillaan 23 opiskelijaparia.

Palaute prosessista on ollut hyvää. Esimerkiksi opintojensa alkuvaiheessa jännityksestä kärsivä opiskelija on saanut motivaatiota jatkaa opintojaan, yksinäisyyden tunne on vähentynyt, kesken jääneitä tehtäviä on tullut valmiiksi, opiskelija on saanut rohkeutta etsiä harjoittelupaikkaa tai vertaismentorointi on palvellut kumpaakin osapuolta opinnäytetöiden edistymisessä. Keväällä 2022 vertaismentorointia on käynnistetty OHJY-hankkeessa myös englannin kielellä opiskeleville sosiaalialan tutkinto-opiskelijoille.

Molemminpuolista hyötyä

Vertaisuuden kokemus on merkittävä sekä tukea vastaanottavalle opiskelijalle että vertaismentorille. Vertaiseksi lupautunut opiskelija kokee itsensä merkittäväksi monella tapaa. Tuen antaminen ja saaminen vahvistaa opiskelijan itsetuntoa myös ammatillisesta näkökulmasta. Opiskelija voi kokea itsensä merkitykselliseksi, kun hän saa olla yhdessä suunnittelemassa, kehittämässä ja toteuttamassa vertaistukitoimintaa Diakin henkilökunnan kanssa.

Itselleni pieni ilon hetki oli kuulla toisen opiskeluvuoden alkuvaiheessa olevan opiskelijan kertovan, että ryhmätyöskentelyyn lähteminen on nyt sujunut ensimmäistä vuotta helpommin. Jo ensimmäisessä uuden ryhmän tapaamisessa työnjaollisista asioista ja ryhmän pelisäännöistä sovittiin selkeästi ja mikä parasta: kaikki avasivat tapaamisissa rohkeasti kameransa. Kameran avaamista ei ollut aiemmin ryhmätöitä tehdessä tapahtunut. Ryhmätyöskentelyä vahvistavat vertaisten tapaamiset olivat tuottaneet ainakin tämän opiskelijan ryhmässä tulosta.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022041228376