Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Tiedustelupalvelun kielipeleistä ja tutkimuksesta

Tiedustelupalveluiden kielenkäyttö edustaa omanlaistaan organisaatiokieltä, joka pyrkii ihmismielen analysointiin.

Tiedusteluorganisaatiot pyrkivät vaikuttamaan ihmismieleen. Siksi myös niiden käyttämää kieltä on kiinnostavaa tarkastella. Oma mielenkiinnon kohteeni on CIA (Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu – Central Intelligence Agency) ja sen toiminta kielentutkimuksen näkökulmasta.

Tiedusteluorganisaatio CIA:n kieli tarkastelussa

Kielellisestä näkökulmasta tiedusteluorganisaatioiden käyttämät ilmaisut ovat kiehtovia. Enhanced interrogation technique lienee kuuluisimpia termejä ja on synonyymi kidutukselle (Blakeley, 2011). Tieteellisen neutraalit termit tarkoittavat toimintaa, jota harva kestäisi edes seurata: the futility technique, the learned helplessness technique, constantly rotating barrage (Ackerman, 2014).

Kielellisestä näkökulmasta tiedusteluorganisaatioiden käyttämät ilmaisut ovat kiehtovia

Sanojen voima tulee esille: sanat eivät muuta todellisuutta, mutta ei-kriittisen kuulijan mielessä ne voivat tehdä todellisuudesta mielelle hyväksyttävämpää. Todettakoon tässä painokkaasti, että samaa sanoilla hämärtämistä tapahtuu muidenkin maiden tiedustelupalveluissa. Yhdysvaltojen vapaa tiedonvälitys vähentää CIA:n toiminnan läpinäkymättömyyttä. Käsitteillä hämääminen on hallitusten rutiinistrategia.

Olkoon Keski-Maa hypoteettinen valtio ja Iso-Maa sen suuri naapuri, joka aikoo hyökätä. Jos muiden maiden hallitukset viittaavat tilanteeseen termillä ”Keski-Maan-kriisi”, huomio käännetään pois aggressiivisesta osapuolesta ja pienemmästä valtiosta tehdään ongelmien keskipiste tai aiheuttaja.

Ihmismielen analysointia

Tiedustelupalvelu CIA:n toiminta perustuu ihmismielen analysointiin. On todennäköistä, että CIA:n kouluttama henkilö osaa lukea ihmisiä ja tilanteita, esimerkiksi työelämässä, tehokkaammin kuin moni muu. Kirjassaan ”Work like a Spy” (2013) entinen CIA-agentti J.C. Carleson kertoo, että CIA-koulutuksen opit ovat tehokasta peruspsykologiaa ja auttavat pärjäämään ja etenemään työelämässä – myös CIA:n ulkopuolella.

Tärkeintä ylenemistä hamuavan työntekijän suunnitelmassa on selvittää, mitkä seikat saavat työpaikan päättäjät reagoimaan positiivisesti. Toisin sanoen: mitä toimintatapoja työpaikalla todistetusti palkitaan? Carlesonin mukaan henkilön koulutus ei ole ratkaiseva, eikä osaaminenkaan ole tärkein asia. Työntekijän on valittava päämäärä ja kohde, määriteltävä avainhenkilön suosima henkilökohtainen tapa toimia ja suoda kannustimia työyhteisössä (decision maker’s bias) ja toteuttaa strategiaa johdonmukaisesti.

Tiedustelupalvelu CIA:n toiminta perustuu ihmismielen analysointiin.

Mielistely toimii vain heikkoihin johtajiin, jos heihinkään. Olennaista on luoda johtajaan luonnollinen yhteys , esimerkiksi siten, että on yhteisiä harrastuksia tai rientoja, joiden yhteydessä ”sattumalta” toistuvasti tavataan. Näissä yhteyksissä ei työasioista kannata puhua aluksi ollenkaan. Johtaja saa luonnollisen yhteyden kautta käsityksen henkilön luonteesta, jonka on siis syytä sopia johtajan suosimaan luonteenlaatuun.

Carlesonin kirja on vaikuttavaa (kenties kyynistä) luettavaa, ja teoksessa esitetään konkreettisesti, miten työntekijä ja CIA-agentti voivat hyödyntää samantyyppistä henkilöanalyysia. Omien  ideoiden esittely johtajalle on Carlesonin mukaan yleensä turhaa – se toimii vain elokuvissa. Kirjoittajalla on tyly neuvo kaikille tätä yrittäville: ”ditch the elevator pitch!”.

Strategista viestintää

CIA on käyttänyt sisäisessä viestinnässään strategiaa nimeltä eyewashing (vrt. brainwashing). Organisaation alemman tason työntekijöille on syötetty relevantin tiedon ohessa harhaanjohtavaa tai puutteellista tietoa, jotta he eivät pystyisi olemaan varmoja tulevien operaatioiden kriittisistä yksityiskohdista (Miller & Goldman, 2016). Tavoitteena on tietysti mahdollisen ”myyrän” toiminnan vahinkojen minimointi.

Organisaatioiden toimintaa seuratessaan ei voi olla ajattelematta, että samanlaisia eyewashing-offensiiveja on käytössä ei-kriittisimmissäkin yhteyksissä. Tärkeän päätöksen lähestyessä organisaation tiedotukseen tulee usein mukaan asioita, jotka pikemminkin sotkevat kuin selventävät asiaa. Asiaankuulumattomien ei haluta pystyä päättelemään tulevia ratkaisuja liian aikaisin.

CIA on myös tutkimusorganisaatio. Tiedustelupalvelun lähes rajaton budjetti on mahdollistanut epätodennäköisimpienkin aiheiden tutkimuksen (esimerkiksi selvänäkö ja telekineettiset kyvyt). Osa tutkimuksesta on ollut kammottavan epäeettistä (Kinzer, 2019). Ei voi olla miettimättä, mitä kaikkea maailmalla (sota)tieteen nimissä edelleen tutkitaan – pelkästään sen vuoksi, että vastapuoli voi tutkia samaa. Epätodennäköisimpiäkään sodan kulkuun vaikuttavia asioita ei ole varaa jättää tutkimatta.

Todettakoon myös, että CIA:n toiminnasta lukenut henkilö voi viihdyttää ympäristöään tietävillä anekdooteillaan. Monet Yhdysvaltojen turvallisuus- ja ulkopolitiikkaan käsittelevät elokuvat – kuten esimerkiksi George Clooneyn ”Vuohia tuijottavat miehet” (2009) – tarjoavat CIA-tietäjälle tilaisuuden myhäillä tietäväisesti.

Lähteet

Ackerman, S. 2014. Torture victims will bear psychological scars long after CIA report scandal fades. The Guardian, 13/4, 2014.

Blakeley, R. 2011. Dirty hands, clear conscience? The CIA inspector general’s investigation of ”enhanced interrogation techniques” in the war of terror and the torture debate. Journal of Human Rights 10 (4): 544-561.

Carleson, J.C. 2013. Work like a Spy. Penguin Putnam.

Kinzer, S. 2019. Poisoner in Chief: Sidney Gottlieb and the CIA Search for Mind Control. Macmillan.

Miller, G. & Goldman, A. 2016. ’Eyewash’: How the CIA deceives its own workforce about operations. The Washington Post, 31/1, 2016.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022041228384