Vinkkejä tieteellisen tekstin käsikirjoitukseen

Ensimmäinen ohje kirjoittajalle on ottaa tekstiinsä etäisyyttä ennen kuin jättää sen tarkistettavaksi. Jokainen kirjoittaja tulee jossakin vaiheessa sokeaksi tekstilleen eikä huomaa siinä olevia ongelmia. Ilmiselvät ajatusvirheet ja maneerit paljastuvat paremmin, kun lukee tekstinsä esimerkiksi viikon päästä uudelleen.

On siis virhe, monessakin mielessä, kirjoittaa tekstiään viime hetkeen saakka ja jättää sen työstäminen minuuttia vaille deadlinen. Suuri apu on myös sillä, jos toinen henkilö, ”fiksu maallikko”, lukee tekstin ja antaa siitä palautteen. Vieras silmäpari ja aivot huomaavat poikkeuksetta asioita, joita kirjoittaja ei itse ole tajunnut. Jokaisen hyvän kirjoittajan takana on hovilukija, ammattilaisilla se on kustannustoimittaja.

Kriitikko on kirjoittajan paras ystävä

Väitetään, että joillakin ihmisillä on huijarisyndrooma: he ajattelevat, että eivät oikeasti ole päteviä työssään ja ovat oikeastaan huijanneet itsensä asemaansa. Joskus näin voi ollakin.

Käänteinen huijarisyndrooma sen sijaan näyttää vaivaavan monia tekstintuottajia: ajatellaan, että kaikki on nyt hienosti, kun oma teksti on vihdoin, kaiken vaivannäön jälkeen, saatu kirjoitettua ja lähetettyä. Kun aikaa ja vaivaa on uhrattu, tekstin on oltava vähintään aika hyvä. Vaikka omaan tekstiin olisi tyytyväinen, kritiikkiä pitää pystyä ottamaan vastaan. Osalle tämä on vaikeaa.

Vaikka omaan tekstiin olisi tyytyväinen, kritiikkiä pitää pystyä ottamaan vastaan.

Opettajan kritiikki ei ole henkilökohtainen loukkaus vaan tilannetta voi verrata katsastukseen, jossa saa auton vikalistan. Olkoon toinen ohje siis se, että kriittisen palautteen antaja on kirjoittajan paras ystävä ja hän suojaa kirjoittajalta ilkeiltä kommenteilta, jotka tulevat varmasti myöhemmin muilta, jos tekstiä ei saateta asialliseen muotoon.

Löydä tekstin punainen lanka

Kolmas ohje onkin sitten tärkein ja se on kysymyksen muotoinen: mikä on tekstin punainen lanka? Opinnäytetyön abstraktissa punainen lanka on tietysti tuottaa tiivistelmä työn sisällöstä, mutta silloinkin on ymmärrettävä mikä työssä on tärkeintä. Kohtuuttoman usein abstrakteissa esitellään yksityiskohtaisesti tutkimusasetelmaa tai työelämän yhteistyökumppaneita. Aloitteleva kirjoittaja ei näe metsää puilta: itse tuotettua tietoa ei tuoda esille riittävästi eikä sen merkitystä asemoida aikaisempaan tietoon. Vähemmän laadukkaille foorumeille tarjotuissa tieteellisten tekstien käsikirjoituksissa usein teemaa vain sivutaan eikä uutta tietoa varsinaisesti esitetä. Toki viittauksia ja sitaatteja aikaisempaan tutkimukseen on paljon, liikaakin.

Kirjoittajalle, varsikin opinnäytetyön kirjoittajalle, tekisi mieli sanoa: unohda otsikoiden asettelun ja lähdeviitteiden merkintäkonventioiden yksityiskohdat (tulevatko sulut virkkeen sisälle vai ulkopuolelle) ja keskity siihen, mitä uutta sanottavaa sinulla on aiheesta. Tulevaisuuden kirjoitusfoorumit arvostavat yleensä vain tekstiä, jolla on oikeasti uutuusarvoa – soveltavaa tai teoreettista.

Lukeminen tiedon tukena

Aloittavan kirjoittajan ongelma on usein, että omaa työtä on vaikea arvioida ja arvottaa. Tieteellisen tiedon luonnetta eivät monetkaan hahmota. Teuvo Saavalainen määrittelee tieteellisen tiedon kirjassaan Päätesatama (1998): ”jotain on melkein todistettu, kun se lähes kumotaan”. Tieteellinen tieto ei muutu lopulliseksi totuudeksi oikeastaan koskaan muttei sitä aina pystytä kokonaan kumoamaankaan. Tieto syntyy tutkijoiden jatkuvasta vuoropuhelusta ja omia saavutuksiaan ei yleensä kannata lähteä hehkuttamaan.  Jokaisen tutkijan, ansioituneemman ja vähemmän ansioituneen, kannattaa lukea Jorma Palon romaani Uitettu rotta (1997); siinä tutkimustyön todellisuus ja raadollisuus sekä julkaisemisen merkitys ja merkityksettömyys tuodaan esille.

Tieto syntyy tutkijoiden jatkuvasta vuoropuhelusta.

Seuraavankin neuvon voisi antaa kirjoittajalle: älä plagioi mutta ole tietoinen myös siitä, mitä plagiointi on ja miksi sitä tehdään. Samalla vaivalla, jonka todennäköisesti paljastumaton plagiointi vaatii, voi tutustua huolellisesti tausta-aineistoon ja kirjoittaa viimeistellyn tekstin.

Viimeinen neuvo olkoon ilmeisin: aloita kirjoittaminen lukemalla. Lukeminen on välttämätöntä, jotta osaisi nivoa omat ajatuksensa aiempaan tutkimukseen, mutta on myös yksi kokemuksen osoittama käytännön syy. Kun lukee vaikkapa vain puoli tuntia oman tekstin teemaan liittyvää julkaistua tekstiä, aivot virittyvät kirjoitusprosessiin ja alitajunnasta putkahtelee sopivia sanoja ja ilmaisuja omaan tekstiin laitettavaksi. Lukeminen kannattaa – ehkei aina, mutta useimmiten.

Lähteet

Palo, J. (1997). Uitettu rotta. WSOY

Saavalainen, T. (1998). Päätesatama. Gummerus.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022050933823