Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Mitä kirjoittaminen on opettanut minulle?

Kirjoittamisessa kehittyy kirjoittamalla. Kokemuksen myötä karttuvat myös taidot tunnistaa hyvät – ja huonot – tekstit sekä myös tekstillä vaikuttamisen pyrkimykset.

Kirjoittaminen on opettanut, että kirjoittaminen ei ole rakettitiedettä – rakettitiede on. Kirjoittaminen on tehtävä muiden joukossa, ja inspiraatiota on yleensä turha odottaa. Jörn Donner tiettävästi varasi aikaa päivittäin vähintään neljä tuntia kirjoitus-/tietokoneensa ääressä istumiseen. Mukavimmin tuo aika kului, kun sen käytti kirjoittamiseen.

Opinnäytetöiden kirjoittaminen on olennainen osa oman alan osaajaksi kasvamista, ja kirjoittaminen voi jatkua enemmän tai vähemmän tieteellisenä uran ajan. Usein mennään toki soveltavaan suuntaan, ja suunnataan omia ajatuksia enimmäkseen työelämäjulkaisuille.

Opinnäytetöiden kirjoittaminen on olennainen osa oman alan osaajaksi kasvamista.

Joskus pysähtyy miettimään, mitä kirjoittaminen on oikeasti opettanut kirjoittajalle, sen lisäksi että rutiini kirjoittamiseen ja perehtyneisyys omaan alaan on jossain määrin lisääntynyt. Havaintoni asiasta ovat subjektiivisia, mutta uskon, että joku muukin kirjoittaja voi ajatella suunnilleen samalla tavalla.

Näkökulma laajenee

Kun on kirjoittanut paljon, omien aikaisempien tekstin lukeminen on usein vaikeaa. Kirjoittaja voi muistaa, miten innoissaan oli aikoinaan uuden tiedon tuottamisesta ja miten sen aikaansaaminen tuntui tärkeältä koko maailman kannalta. Nuo illuusiot ovat ajan kuluessa kadonneet. Myös oman alan asiantuntijoiden tekstit voivat myöhemmin tarkasteltuina näyttäytyä paljon vähemmän maata mullistavilta kuin aikanaan. Myös tieteenala on mennyt kymmenien vuosien saatossa niin paljon eteenpäin, että vanhat tenttikirjat voivat tuntua vanhanaikaisilta. Oman alan nykyisen auktoriteetin kanssa keskustelu voisi mennä kiistelyksi, kun pohdittaisin ponnekkaasti, toimiiko joku käytännössä toimiva asia varmasti myös teoriassa. Samasta syystä oman alan uudelleen opiskelu olisi mahdotonta.

Vanhan kirjoittajan on yhä helpompi hymähdellä muiden kirjoituksille – omia tekstejään ei pääsääntöisesti nimittäin halua lukea uudestaan. Muiden kirjoittamien tekstien kieliasu, argumentoinnin köykäisyys tai aiheen tylsyys voi turhauttaa.

Konkari tunnistaa manipulaation

Vanha kirjoittaja huomaa propagandan ja manipulaatioyritykset teksteissä heti. Kaikki, disinformaatiosta dysfemismeihin, väärästä tiedosta kiertoilmauksiin, on nähty ja kuultu aiemminkin. Myös johtamisoppeja on kuultu monen nimisiä. Voi käydä jopa niin, että vanha kirjoittaja kertoo uuden ajan konsultille, mitkä olivat nykyisten muotisanojen ja -termien sekä johtamisoppien vastineet esimerkiksi 1980-luvulla. Pahimmassa tapauksessa kirjoittajalla on vanha johtamisen oppikirja mukana, josta hän on alleviivannut sanat, joiden merkitys on täsmälleen sama kuin uusien, muodikkaiden Zoom-palaverissa hehkutettujen termien.

Vanha kirjoittaja huomaa propagandan ja manipulaatioyritykset teksteissä heti.

On selvää, että kokenut kirjoittaja osaa suhtautua informaatiotarjontaan kriittisesti, mutta tosiasia on, ettei vaikuttamaan pyrkivän informaatiotulvan (esimerkiksi mainosten ja poliittisen propagandan) ensisijainen kohde ole kriittinen yleisö. Jos itse on harrastanut kriittistä otetta informaation ja kirjoittamiseen koko ikänsä, voi olla turhauttavaa havaita, miten helposti sopivasti annosteltu manipulatiivinen informaatio uppoaa suureen osaan ihmisistä. Etenkin, kun käytetyt vaikuttamiskeinot ovat toistuvasti yleensä ne samat.

Hyvän tekstin tunnistamisesta

Vanha kirjoittaja saattaa arvostaa sanataidetta (runoutta, novelleja) paljonkin, mutta havainto voi olla myös se, että eipä nuoruudessa vaikutuksen tehnyt sanataide enää niin vaikuttavaa olekaan. Kirjoittamisesta voi tietää liikaa pystyäkseen lukemaan fiktiota vilpittömällä mielellä, siihen eläytyen. Kirjailijan temput ovat kriittisen lukijan tiedossa, ja ne voivat kiinnostaa enemmän kuin kirjan varsinainen sisältö.

Opettajana toimivaa kirjoittajaa innostaa teksteissä kuitenkin aina yksi asia, ehkä jopa ylitse muiden: opiskelijan teksti, josta huomaa heti, että se on poikkeuksellisen ansiokas. Kieliasu voi olla elegantti mutta mielenkiinnon herättävässä tekstissä on muutakin: poikkeuksellinen lahjakkuus näkyy myös substanssin hallintana ja aivan uusien näkökulmien löytämisenä.

Jos on toiminut opettajana pitkään, muistaa uraltaan ainakin pari tapausta, jossa on kehottanut opiskelijaa hakeutumaan lisä- tai jatko-opintojen pariin tai bisnesenkelien mentoroitavaksi mahdollisimman pian – loput on voinut lukea lehdistä muutaman vuoden päästä.

Luennoitsija sanoi aikoinaan, että mitä enemmän hän tekee tiedettä, sitä enemmän hän arvostaa runoutta. Tiedettä ja tieteenaloja on toki monenlaisia, tieteellisiä ja vielä enemmän tieteellisiä, samoin runoutta on monen tasoista. Kokeneella kirjoittajalla on kokonaisnäkemys oman alansa merkityksestä. Hän saattaa myös miettiä, mikä ainakaan ei olisi saanut maailmassa jäädä kirjoittamatta. Mieleen tulevat tekstit ainakin heiltä: Galenos (n. 130–201 jaa.), Gottfried Leibniz (1646–1716), Alexander Fleming (1881–1955), Albert Einstein (1879–1955) ja Alan Turing (1912–1954). William Shakespeare (1564–1616) saattaa myös kuulua tähän joukkoon.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022041228400