Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Sananen Wittgensteinista

Filosofi Ludvig Wittgenstein tunnetuin teos tarjoaa monia hyödyllisiä perusteita kielen, ajattelun ja todellisuuden suhteesta.

Ludvig Wittgensteinin (1889–1951) teos Tractatus Logico-Philosophicus (1921) alkaa niinkin juhlavilla määritelmillä kuin että ”maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on” ja että ”maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus”. Vaikka väitteistä ei olisikaan samaa mieltä, vastaankaan on paha väittää. Teos on vaikuttanut syvällisesti moderniin ajatteluun kielen, ajattelun ja todellisuuden suhteesta.

Wittgensteinia voi lähestyä monesta näkökulmasta, filosofisesta tarkastelusta eksentrikon elämän pohtimiseen. Kielitieteilijä on kiinnostunut Wittgensteinin kielifilosofiasta. Löytyykö siitä avain olennaisiin kysymyksiin vai toimiiko se vain (monen muun teorian) ohella hämäränä ajatusrakennelmana?

Selkeän ilmaisun jäljillä – epäselkeästi

Tractatuksen (1971) esipuheessa todetaan, että ”minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi”. Tämä on petollisen selvältä tuntuva lause, ja jos se otettaisiin todesta, maailmassa tuotetuista teksteistä häviäisi suurin osa. Lause jatkuu toteamuksella, että ”mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”. Tämä on tietysti vielä ongelmallisempi tavoite: usein pitäisi puhua nimenomaan siitä, mistä jonkun olisi vaiettava. Etiikkaa koskevat lauseet ovat Tractatuksen mukaan mielettömiä, ja niistä olisi vaiettava. Varsin ongelmallinen ajatus tämäkin.

Tractatuksen perusajatus on, että ongelmalliset ja epämääräiset tavat käyttää sanoja johtavat kielen ja filosofian ongelmiin.

Tractatuksen perusajatus on, että ongelmalliset ja epämääräiset tavat käyttää sanoja johtavat kielen ja filosofian ongelmiin. Tulee jopa mieleen, oliko Tractatus tämän väitteen esittäjänä Wittgensteinin jäynä: Tractatus on kirjana hyvin vaikeaselkoinen ja kaikkea muuta kuin mitä tekstin tulisi kirjan maksiimien mukaan olla. Esittikö Wittgenstein teoksensa varoittavana esimerkkinä sanojen ongelmallisuudesta?

Kielen kuvateoria

Tractatus esittelee kielen kuvateorian: kieli koostuu väitteistä, jotka kuvaavat asiantiloja maailmassa, eli väitteet kuvantavat maailmaa: propositions picture the world (1922). Kieli, ajatus ja asiantila muodostavat kolmiyhteyden: asiantila (tosiasia) on esimerkiksi, että punaviiniä on lasissa. Mielessämme on ajatus asiasta ja toteamme ääneen, että punaviiniä on lasissa. Kolminaisuudella on sama looginen rakenne, luuranko.

Tractatuksen kuvateoriasta voinemme olla ainakin osittain yhtä mieltä. Jotain jää silti puuttumaan: mitä muuta kieli on kuin todellisuuden kuvantamista? Tractatus antaa vastauksen, mutta vastausta on vaikea ymmärtää: kielen kykyä sanoa tai esittää jotain ei voi esittää kielessä. Tractatuksen mukaan silloin on vaiettava, koskakielen rajat ovat tulleet vastaan.

Kielen merkitys löytyy sen käytöstä

Tractatus ei useammallakaan lukukerralla kovin ymmärrettäväksi muutu, ja useimmille ensimmäinenkin kerta on liikaa. Jälkiviisaasti voi todeta, että kielen ymmärtäminen väitelauseiksi, jotka vain kuvantavat maailmaa ja asiantiloja, on absurdi ajatus. Kieli on paljon muutakin.

Wittgenstein ymmärsi tämän myöhemmässä ajattelussaan, ja olennaiseksi tuli kielenkäyttö yhteisössä, arkipäivässä. Tämä on lähellä modernia kielitieteellistä ajattelua, jossa luonnollisen kielen merkitykset syntyvät tilanteessa, jossa kieltä puhutaan. Wittgensteinin aikana ajatus oli jopa mullistava. Kielipeli on Wittgensteinin mukaan kielen toimintaa: kielen merkitys on sen käytössä. Kielellä on merkitys vasta sitten, kun sitä käytetään yhteisössä. Ihmisen elämä on olennaiselta osaltaan kielipeleihin osallistumista, ja merkitystä ei ole pelin sääntöjen ulkopuolella. Tämä tuntuu jo hyvin nykyaikaiselta näkemykseltä.

Wittgenstein lukeminen on eräänlainen filosofin ja kielitieteilijän aikuistumisriitti. Tractatus ei ole suhteellisuusteoriaa, mutta joku siinä sitä jo lähestyy: aikauniversumin ulkopuolella ei voi olla mitään, ja kielen ulkopuolella ei ole mitään. Jos on, sitä on vaikea määritellä.

Lähteet

Wittgenstein, L. (1921). Tractatus Logico-Philosophicus. W. Ostwald’s Annalen der Naturphilosophie.

Wittgenstein. L. (1922). Tractatus Logico-Philosophicus. With an Introduction by Bertrand Russell. Routledge & Kegan Paul Ltd.

Wittgenstein, L. (1971). (Suom. Heikki Nyman). Tractatus logico-philosophicus eli loogis-filosofinen tutkielma. WSOY.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022050933843