Lystikkäästi luonnontieteistä
Lystikkyys huvittaa ihmisiä ja sitä käytetään oppijoiden motivoimiseen. Nauru edistää oppimista luonnontieteissä – miksi ei myös sote-alalla!
Huumori, teatteri ja luovat menetelmät eivät välttämättä tule ensimmäisenä mieleen kemian opetuksesta, mutta Nobelisti A.I. Virtasen elämäntarinan kautta kemian opetuksesta on tehty hauskaa ja mielenkiintoista. Näin kertovat Jansson & Aksela tutkimuksessaan. Moilasen mukaan kehollisuus ja luova liike rakentavat positiivista oppimisympäristöä, joka lisää motivaatiota ja keskittymistä. Lisäksi uusien ilmiöiden oppiminen ja muistaminen on tehokkaampaa, kun kehoa hyödynnetään oppimisprosessissa.
Sosiaalinen media käyttöön
Euroopan unionissa ja Suomessa on kiinnitetty huomiota siihen, että koululaisten ja opiskelijoiden innostus luonnontieteiden opiskeluun on laskenut. Samoin on käynyt luonnontieteiden oppimistuloksille suomalaisessa peruskoulussa.
Koululaisten ja opiskelijoiden innostus luonnontieteiden opiskeluun on laskenut.
Motivaation ja oppimistuloksien nostamiseksi käyttöön on otettu entistä luovempia menetelmiä sekä huumoria. Suosittujen TikTok-videoiden kautta kemiaa on tuotu lähemmäksi arkipäivän oppimista. Kiinnostavat esitykset peruskoulun opetuksessa ovat motivoineet nuoria hakeutumaan opiskelemaan luonnontieteitä yliopistoon.
Huumori sosiaalialan opetuksessa
Sosiaali- ja terveysaloilla huumorin ja muiden luovien menetelmien käyttö toisi lisämaustetta opetukseen – samoilla perusteilla kuin luonnontieteiden opetuksessakin. Huumori on vakavasti otettava työmetodi, jonka avulla luodaan uusia näkökulmia hankaliin tilanteisiin. Huumorin käyttö vapauttaa sosiaalisia tilanteita, ja sillä ylitetään ristiriitoja sekä vähennetään ahdistusta ja stressiä.
I-STEM-hankkeessa edistetään huumorin käyttöä luonnontieteiden opetuksessa ja sen oppeja voidaan soveltaa sote-alallakin. STEM-lyhenne viittaa luonnontieteisiin ja teknisiin aloihin. Lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista science, technology, engineering, mathematics.
Uusien menetelmien avulla edistetään myös aiemmin vähän edustettujen ryhmien kiinnostusta alaan. Näitä uusia menetelmiä pilotoidaan oppilasviikolla syksyllä 2022. Marraskuussa viikolla 48 Diakin Helsingin toimipisteelle tulee viikoksi vierailulle 30 nuorta Irlannista, Alankomaista ja Puolasta testaamaan Diakin henkilökunnan huumorintajua.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022061346075
Lisätietoa
- Tutustu I-STEM-hankkeeseen ja e-kirjaan.
- Blogissa on hyödynnetty Diakin Bachelor’s Degree Programme in Social Services (DSS) -opiskelijoiden tekemää taustatyötä hankkeelle. Opiskelijat esittelivät blogissa mainittuja tutkimuksia hankkeen kansainväliselle tiimille ja osallistuivat aktiivisesti tiimin työskentelyyn.