Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Elämäni käsitteet: Spiritualiteetti

Henkisen ja hengellisen rinnalla käytetään usein sanaa spiritualiteetti. Se tarkoittaa hengellisen elämän käytännöllisiä toteutumisen muotoja sekä ihmisen omaa sisäistä uskonnollista elämää ja kokemuksia. Spiritualiteetin merkityssisällöt ovat viime aikoina laajentuneet.

Spiritualiteetin käsite on yleistynyt suomalaisessa kielenkäytössä muutamien viime vuosikymmenten aikana. Se periytyy roomalaiskatolisilta, mutta suomalaiseen käyttöön se on tullut englanninkielisestä keskustelusta.

Kristillinen spiritualiteetti

Spiritualiteetti on liittynyt aluksi nimenomaan kristillisyyteen. Siinä on kysymys havaittavissa olevasta uskonnollisesta käyttäytymisestä. Kristillisissä kirkoissa spiritualiteetti on tarkoittanut hengellistä elämää ja etsintää, uskoa ja henkilökohtaista uskonnon harjoittamista. Kirkon sanana se on tarkoittanut hengellistä kasvua ja havahtumista korostavaa uskon käytännöllistä, yksityistä tai yhteisöllistä harjoittamista. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi rukouselämää, osallistumista messuun, Raamatun lukemista, mietiskelyä tai virrenveisuuta. Spiritualiteetti on sitä, miten ilmaisemme ja koemme uskoamme.

Spiritualiteetin teologiaksi kutsutaan teologian osa-aluetta, jonka näkökulmana on uskonelämän kokemuksellisuus ja käytännöllisyys.

Spiritualiteetin teologiaksi kutsutaan teologian osa-aluetta, jonka näkökulmana on uskonelämän kokemuksellisuus ja käytännöllisyys. Spiritualiteetin käsite levisi kieleen, koska sen katsottiin sisältävän oman hengellisyyden ja kaikki hengellisen elämän muodot sekä siihen liittyvän teologisen ajattelun kattavammin kuin hengellisen elämän käsite.

Kristillisenä käsitteenäkin spiritualiteetilla on haluttu painottaa kokemuksellisuutta ja sisäistä uskonnollista elämää, kuten rukousta, mietiskelyä ja hengellistä ohjausta. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, että spiritualiteetin harjoittaminen ja kokemus siitä olisivat yhteisöllisiä ja toteutuisivat kirkon yhteydessä.

Kaikki spiritualiteetti ei ole uskontoa

Vähitellen spiritualiteetin käsitteen sisältö on laajentunut uskonnon harjoittamisesta yleensä maailmankatsomukselliseen pohdintaan ja kaikkeen olemassaoloon liittyviin kysymyksiin. Spiritualiteetin käsitettä käytettäessä painotetaan yksilön sisäistä näkökulmaa ja hänen henkilökohtaista ajatustaan uskosta ja elämänkatsomuksesta.

Toisaalta kristillinen spiritualiteettikin koskettaa universaalia ja kaikille ihmisille yhteistä kokemusta elämästä, kun se vie kristillisen uskon ydinalueille.

Spiritualiteetti on ”spirituality”, siis ”hengellisyys” ja näin se palaa toisaalta keskusteluun henkisestä ja hengellisestä, toisaalta uskonnosta ja uskosta. Jälkimmäisten osalta on mahdollista hahmottaa asiaa niin, että on kehä, joka nimenä on uskonto ja sen sisällä on ympyrä, joka on persoonallinen usko. Spiritualiteetin paikka on niiden kaikkien ulkopuolella laajimpana kehänä. Spiritualiteetti voidaan ymmärtää niin laajaksi, että kaikki spiritualiteetti ei ole uskontoa. Jos se käännetään hengellisyydeksi, kaikki hengellisyyskään ei ole uskontoa, ja tällöin tulee ymmärrettäväksi, miksi henkisen ja hengellisen käsitteet ovat alkaneet lähetä toisiaan ja sekoittua.

Silloin kun spiritualiteetti ymmärretään laajimmaksi kehäksi ulottumaan uskonnon ulkopuolelle, se on oikeastaan jotakin ihmisyyteen yleisesti kuuluvaa, ja biologista. Tällöin se tulee lähelle henkisen käsitettä. Näin se kuvaa universaalia ilmiötä, joka ei ole riippuvainen mistään uskonnollisesta traditiosta tai sellaisen tulkinnasta.

Yksi kokonaan toisenlainen tapa hahmottaa spiritualiteetin käsite tai ehkä pikemmin spiritualiteetin ajatus voisi olla pyhän etsiminen. Tällöin spiritualiteetti on jotakin erityistä ja se muodostaakin ytimen uskonnon kehän sisällä. Ajatus on jokseenkin vastakkainen edelliseen verrattuna.

Spiritualiteetin merkitysten viidakko

Spiritualiteetin merkitykset muodostavat joltisenkin viidakon. Laajimmissa merkityksissään spiritualiteetti on yleisinhimillisten arvojen ja elämän tarkoituksen etsimistä tarkoittava antropologinen käsite. Kun nykyään puhutaan katsomuskasvatuksesta ja katsomuksista, spiritualiteetti laajassa merkityksessä sisältyy niihin. Toisaalta taas spiritualiteetti voi tarkoittaa kapeammin kristillistä hengellistä elämää. Sanan käyttötarkoitukset ovat niin monet, että termiä käytettäessä pitäisi oikeastaan määrittää sen merkityssisältö.

Spiritualiteetti korvaa usein uskonnon käsitteen. Uskontoon liittyy tiedettyä, järjestäytyneisyyttä, yhteisiä uskonnonharjoituksen muotoja, rituaaleja ja oppeja, joiden perusteella uskonto voidaan tunnistaa ja joiden perusteella uskonnosta on tullut ikään kuin staattinen tila.

Spiritualiteetti korvaa usein uskonnon käsitteen.

Spiritualiteetti painottaa edellisten sijaan yksilöllisyyttä, omaa kokemusta, omia tunteita ja omaa pohdintaa, joten yksilöllisyyttä painottavana aikanamme ei ole ihme, että joissakin tapauksissa uskonnon käsite korvautuu spiritualiteetilla.

Uskonto ja spiritualiteetti merkitsevät siis joissakin yhteyksissä samaa, mutta niitä voidaan käyttää myös toistensa vastakäsitteinä. Niillä on yhteinen alueensa, mutta ne ovat erillisiä siksi, että taipumus spiritualiteettiin tekee uskonnollisen uskon mahdolliseksi, mutta spiritualiteettinsa on myös ateistilla tai agnostikolla.

Spiritualiteetin vahvistuminen on kansainvälistä

Spiritualiteetin käsitteen yleistyminen ja sen käytön moninaistuminen liittyvät uskonopilliseen relativistisuuteen tai suoranaiseen välinpitämättömyyteen sekä uskonnon harjoittamisen yksityistymiseen entisestään. Hengellinen etsintä on ollut yksilöllistä kai aina, mutta se korostuu, kun se yhä useammin tapahtuu uskonnollisista instituutioista erillään.

Spiritualiteetin käsitettä käytetään myös tietoisesti painottamaan traditionaalisista uskonopeista vapautunutta uskonnollista keskustelua, joka on samalla kriittistä modernia rationalismia kohtaan. Spiritualiteettia myös kaupallistetaan. Kaupallisena käsitteenä se voi merkitä lähes mitä tahansa.

Uskonnon ja spiritualiteetin suhde on konstikas. Yleiseurooppalainen ilmiö, institutionaalisista uskonnoista ja kirkoista irrallisen, yksilön kokemuksia korostavan spiritualiteetin vahvistuminen johtaa joidenkin mielestä uskontojen kuolemaan. Ajatuksen mukaan tällainen spiritualiteetti on jo irtautunut uskonnoista. Toiset näkevät sen kirkkojen ja uskontojen kriittiseksi vastavoimaksi, mutta silti niistä riippuvaksi ja niiden rinnalla kulkevaksi ilmiöksi.

Yksityistyminen ja instituutioiden vastustaminen ovat kehittäneet spiritualiteetin käsitettä niin moniin suuntiin, että sen fokus on vaarassa kadota tai kenties se on jo kadonnut.

Eletty uskonto ja spiritualiteetti

Eletyn uskonnon tutkimussuuntaus ei ole kovin kiinnostunut modernisaation tuottaman sekularisaation tavasta kuvata nykyihmisten uskonnollisuutta mutta ei myöskään kirkoista ja niiden opeista ja rituaaleista. Eletyn uskonnon tutkimuksessa katse kääntyy yksilöön ja siihen, millaisia ilmenemismuotoja uskonto hänen elämässään saa. Keskiössä on yksilön tulkinta, kokemus ja toimijuus.

Eletyn uskonnon perinteessä uskontoa ja spiritualiteettia ei yleensä eroteta toisistaan, vaan yksilö voi käyttää minkä hyvänsä perinteen mukaisia ilmauksia. Uskonnon ja spiritualiteetin välistä suhdetta ei kuitenkaan ohiteta, mutta sitä vältetään tarkastelemasta etukäteen tiedetyin ja ikään kuin ylhäältä annetuin käsittein. Olennaista on tarkastella, millaista yksittäisen ihmisen hengellisyys tai henkisyys on ja miten hän mieltää sen suhteen uskontoon.

Eletty uskonto voi olla mitä vain. Tutkimus tunnistaa perinteisen uskonnon jäykistymisen ja eräänlaisen tiukkapipoisuuden joidenkin kokemuksena ja taas toisaalla uskonnon notkistumisen ja sopeutumisen kulttuurin muutokseen. Eletyn uskonnon tutkimuksen kannalta kiinnostavia ovat etsijät, jotka voivat vaihtaa yhteisöään ja orientaatiotaan usein, koska he kokevat itselleen vaikeaksi rakentaa identiteettiään uskoa ja kuulumista edellyttävän uskonnon varaan. Silti he etsivät. Heidän kohdallaan on kyse juuri siitä, että institutionaalinen uskonto korvautuu spiritualiteetilla.

Työ ja spiritualiteetti

Spiritualiteetin käsitteen monimerkityksisyyttä osoittaa sen käyttö työelämään liittyvissä yhteyksissä. Tällöin spiritualiteetilla tarkoitetaan työyhteisössä jaettua käsitystä työn yhteisestä ja syvästä tarkoituksellisuudesta.

Spiritualiteetin käsitteen monimerkityksisyyttä osoittaa sen käyttö työelämään liittyvissä yhteyksissä.

Olennaista tässäkin on oma kokemus, vaikka kysymys onkin yhteisöstä ja sen päämäärästä. Johtajan ja yleensä esimiesten rooli on tärkeä, jotta spiritualiteettiin liittyvistä asioista voidaan puhua työpaikoilla. Koska uskontoon, henkiseen ja hengelliseen liittyvä on tabu niin monissa paikoissa, spiritualiteetista puhuminen työhön liittyen voi herättää myös pelkoja.

Työelämän yhteyksissä spiritualiteetti tarkoittaa ennen muuta kokonaisvaltaista ihmiskäsityksen sekä työyhteisön arvojen ja työkäytäntöjen kokonaisuutta. Siinä etsitään merkitystä ja tarkoitusta, koska ihminen haluaa liittyä johonkin itseään suurempaan.

Olennaista on merkityksellisyys. Spiritualiteetin sellainen tulkinta, jossa se liittyy uskonnollisiin uskomuksiin, voi olla myös haitaksi. Joustava yksilöllinen tulkinta, jossa työyhteisön jäsenten katsomukset, uskomukset, filosofiat ja arvot otetaan tasaveroisesti ja toisiaan kunnioittaen huomioon, on paras lähtökohta.

Jos työyhteisö pystyy vahvistamaan myönteisesti kokemusta tasa-arvosta, osallisuudesta, yksilön arvosta, vapaudesta ja ympäristön kunnioittamisesta, sillä on suuri merkitys. Viime vuosikymmeninä tapahtuneiden muutosten joukkoon kuuluu ihmisten toivomus löytää sopiva tasapaino työn ja muun elämän välillä. Sekin on spiritualiteettiin kuuluvaa merkityksellisyyttä.

Tulokset ja tehokkuus ovat työelämän arvoja, joista keskustellaan paljon. Tärkeitä ja usein tuloksellisuuteen johtavia ovat myös sisäinen motivaatio ja innostuneisuus. Myös työn sisällön merkitys sekä mielekkyys ovat esillä työyhteisöjen rakentamista ja johtamista käsittelevässä kirjallisuudessa, niin kuin myös työn imu ja myötätunto. Nämä kaikki ovat tärkeitä sen ”syvän tarkoituksellisuuden” kannalta, jota työelämässä koettu spiritualiteetti merkitsee.

Miksi spiritualiteetin käsitettä käytetään?

Spiritualiteetti voi olla älyllistä, ja se voi kohdistua tiedetyn ja ennen sanoitetun pohdiskeluun. Se voi korostaa yksinkertaisuutta, itsensä tyhjentämistä tiedosta ja ennalta tietämisestä ja se voi olla kaipausta.

Elämänilmiöistä spiritualiteetti vertautuu esimerkiksi musiikkiin monimuotoisuutensa ja kuitenkin omalakisuutensa takia. Kun musiikkia on, jokainen kuuleva havaitsee sen, mutta musiikkia on hyvin monenlaista. Spiritualiteetti ja musiikki voivat olla myös hyvin läheisessä vuorovaikutuksessa.

Sanaa spiritualiteetti käytetään niin paljon, koska siihen mahtuvat mukaan hengellinen, henkinen ja uushenkisyys, meidän aikamme kansanuskonnollisuus. Spiritualiteettia käytetään siksikin, että uskontopuhe on vapailla markkinoilla. Monopolia siihen ei ole kirkolla eikä kenelläkään. Spiritualiteetin merkitykset ovat sekä uskonnollisia että ei-uskonnollisia.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022090257061