Hengen aika
Harvey Cox (s. 1929) on amerikkalainen teologi, jonka tutkimustyö on suuntautunut kristinuskon teologiseen kehitykseen maailmanlaajasta näkökulmasta. Lukuisia kertoja hän on ollut oman aikansa tulkki ja uudistunut kirja kirjalta.
Harvardissa opiskellessaan Cox korosti olevansa baptistipoika maaseudulta ja siitä ylpeä. Sittemmin hänen maailmankuvansa avartui paljon. Hän toimi ylioppilaspappina ja yliopisto-opettajana, kunnes vietti vuoden 1962–1963 ekumeenisessa vaihdossa Berliinissä. Hän tutustui siellä idän ja lännen välisen konfliktin ytimeen. Palattuaan takaisin Yhdysvaltoihin hän sekaantui kansalaisoikeustaisteluun niin, että joutui vankilaan. Harvardin professori hänestä tuli vuonna 1969.
Sekulaari kaupunki
Kirjassaan The Secular City (1965) Cox kehitti teesin kirkosta uskon ja toiminnan kansana. Hänen mukaansa ”Jumala on yhtä läsnä elämän sekulaareissa kuin uskonnollisissa tilanteissa”. Cox houkutteli kirkkoa yhteiskunnan muutoksen eturintamaan sekä juhlimaan uusia tapoja, joilla uskonnollisuutta ilmaistaan maailmassa. Hän varoitteli kirkkoja suojautumisesta.
Teoksen alaotsikko oli suomeksi ”Sekularisaatio ja kaupungistuminen teologisesta perspektiivistä”. Kirjasta tuli kansainvälinen bestseller, joka käännettiin pian 11 kielelle ja jota painettiin miljoonia kappaleita. Yli koko uskonnollisen maailman paha sana ”sekulaari” kuultiin nyt ensi kertaa positiivisena eikä vähättelevänä, ja ”kaupunki oli myönteinen sana. Kirja edusti melko tyylipuhdasta 1960-luvun edistysoptimismia.
Cox piti sekularisaatiota raamatullisen uskon tuloksena. Käsky ”älä pidä muita jumalia” johti historiassa luonnon ”lumouksen haihtumiseen” sekä politiikan ja arvojen suhteellistumiseen. Bonhoefferia seuraten hän opetti, että kirkon tuli puhua Jumalasta sekulaarilla tavalla vapauttavana voimana, joka toimii luonnossa ja historiassa. Tämä anoi merkityksen kirkon missiolle.
Myöhemmin Cox sanoi olleensa myös väärässä. Taitavasti hän kuitenkin ilmensi aikaansa ja muunsi kristillisenä teologina vääjäämättömältä näyttäneen sekularisaation positiiviseksi voimaksi.
Teologia halveksittujen ja köyhien kanssa
Vuonna 1984 ilmestyneessä kirjassaan Religion in the Secular City Cox katsoi, että modernia teologiaa oli kirjoitettu lähinnä uskonnon älyllisille kriitikoille, akateemiselle yleisölle ja oletetulle ”modernille mielelle”. Hän katsoi, että moderni teologia oli sopeutunut liikaa älymystön ajatteluun sekä taloudelliseen ja poliittiseen vakauteen, mutta myös vapautuksen teologian kritiikkiin. Hän ehdotti, että tulevaisuuden teologiaa ei tulisi tehdä yhteistyössä uskonnon kulttuuristen halveksijoiden ehdoilla, vaan sitä pitäisi tehdä dialogissa halveksittujen, etenkin köyhien, kanssa.
Cox löysi tässäkin aikansa äänen ensimmäisten joukossa. Hän piti inspiroivina Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologian kannalta keskeisiä ”perusyhteisöjä”, jotka säilyttivät teologian yhteyden ruohonjuuritasoon. Niissä ymmärrettiin myös kansanomainen hurskaus, jollaista moderni teologia ymmärsi väärin ja halveksi.
Myyttien, rituaalien ja kansanomaisen hartauselämän ohella oli tärkeää saada kiinni globaalista uskonnollisesta pluralismista. Cox oli valmis viemään teologian tehtävän jo etäämmälle sekulaarista kaupungista ja edellisen suuren kirjan ohjelmasta.
Uskon tulevaisuus
Yli neljä vuosikymmentä The Secular Cityn ilmestymisen jälkeen Cox esitteli kirjassaan The Future of Faith (2009) kristinuskon kolme kehityslinjaa: 1) Luottavan uskon aika (Age of Faith), joka seurasi Jeesuksen opetuksia ja kesti noin 300 vuotta; 2) Vakaumuksen aika (Age of Belief), jota määrittivät kirkon johtajien kontrolli ja opin noudattaminen, ja joka kesti vuoden 325 Nikaean kirkolliskokouksesta 1900-luvulle; 3) Hengen aika (Age of the Spirit), jossa oikeaoppisuuden piirteet ovat kadonneet, jossa kristityt löytävät jälleen uskon Jumalan hämmästyttävään mysteeriin, ja jossa hengellisyys ja läheiset suhteet eri uskontojen välillä lisääntyvät. Se alkoi 1900-luvulla.
Kirja on visio uuden maailmanlaajan kristillisyyden ylösnousemuksesta. Se on myös tutkimus siitä, miksi kristillinen dogmaattisuus väistyy ja tekee tilaa maanläheiselle kristinuskolle, jonka juuret ovat sosiaalisessa oikeudenmukaisuudessa ja hengellisyydessä.
Luottamus ja uskomukset erillään
Uskon tulevaisuus, The Future of Faith, ilmestyi, kun Harvey Cox jäi 80-vuotiaana eläkkeelle Harvardin professorin virastaan. Siinä voi nähdä ironiaa, mutta puhuttelevampaa on ajatus aikojen vaihtumisesta. Vanha professori analysoi mennyttä ja jakoi historian kausiin, mutta näki meidän tämän ajan ihmisten elävän aikojen murroksessa, jossa uusi aika on vapaampi ja parempi kuin entinen. Optimismi on Coxin teoksille yhtä tyypillistä kuin ajan merkkien lukeminen, herkkyys varhaisille signaaleille ja nousevien megatrendien tunnistaminen.
Cox erottaa toisistaan englannin kielen uskoa ja uskomista tarkoittavat sanat ”faith” ja ”belief”.
Cox erottaa toisistaan englannin kielen uskoa ja uskomista tarkoittavat sanat ”faith” ja ”belief”. Hänelle ”faith” edustaa eksistentiaalista ja luottavaa uskoa, kun taas ”belief” on enemmän mielipiteen kaltainen. Siinä on mukana tiedollinen ja älyllinen ulottuvuus. Faith on olemista, luottamista ja turvautumista, belief uskomuksia. Luottava usko, faith, ei ole kiinnostunut totena pitämisestä tai uskontunnustuksen yksityiskohtien uskottavuudesta, kun taas belief pohtii, onko neitseestäsyntyminen uskottavissa. Suomen kielessä ei tällaista jakoa ole, mikä on harmi, koska sillä voitaisiin selventää monia väärinymmärryksiä.
Luottavan uskon aika
Jeesuksen usko kohdistui uuteen Jumalan valtakuntaan. Ensimmäiset kristityt korostivat Jeesuksessa henkilöityvää uuden maailman rauhaa ja toivoa sekä yhteisöä, eivät niinkään uskontunnustuksia ja papistoa. Kristinuskon kolme ensimmäistä vuosisataa olivat luottavan uskon, teologisen moninaisuuden, hengellisen yhteyden ja mahtailemattomuuden aikaa.
Luottavan uskon aikaa olivat etenkin ne muutamat vuosikymmenet, jolloin Jeesuksen tunteneet oppilaat lähtivät liikkeelle elävän uskon varassa. Se oli hengellisesti notkeaa aikaa, vaikka ei ilman ristiriitoja ja erilaisia opillisia näkemyksiä sekään. Pian sen kuitenkin jähmetti Vakaumuksen aika (Age of Belief), jonka kuluessa alkeelliset opetusvihkoset muuttuivat paksuiksi katekismuksiksi, joissa korvattiin usko Jeesukseen häntä koskevilla dogmeilla.
Vakaumuksen aika
Radikaali uskonliike jähmettyi hierarkioiden, oppien ja väkisin puserrettujen uskontunnustusten kudokseksi, Cox sanoo. Syy tähän oli hänen mukaansa kulttuurinen hajaannus, jossa kristinuskon piti tehdä itsestään ymmärrettävä. Jo monet kirkkoisinä kunnioitetut vanhan kirkon opettajat olivat Coxin mukaan konservatiiveja, jotka ratkaisivat opillisia kiistoja oman mielensä mukaan, oli kyse sitten piispanvirasta tai evankeliumien lukumäärästä.
Vaikka Coxin kuvaama jähmettymisen ja hämärtymisen prosessit alkoivat jo luottavan uskon ajalla, varsinaisen muutoksen sai aikaan keisari Konstantinus (272–337), joka otti kirkon komentoonsa. Keisarikunnasta tuli kristillinen ja kristikunnasta tuli keisarillinen. Roomalaiset joukot marssivat nyt halki Euroopan ristein merkityin haarniskoin ja kilvin. Aikoinaan ne pidättivät Jeesuksen.
Konstantinuksen mukaan keisarikunta tarvitsi opillisesti yhtenäistä kirkkoa. Sen takia hän kutsui piispat kirkolliskokoukseen palatsiinsa Nikeaan vuonna 325 luomaan yhteistä opin perustaa ja uskontunnustusta. Coxin mukaan Poitiers’n piispa Hilarion (n. 300–368) oli kertonut, miten umpimähkäisesti piispat kirjoittivat uskontunnustuksia: ”Joka kuukausi kirjoitamme uuden uskontunnustuksen ja kuvailemme näkymättömiä mysteerejä.”
Muutos tapahtui nopeasti valtiokirkkojärjestelmään siirryttäessä. Uskosta tuli identtinen uskontunnustusten, oikeaoppisuuden ja opinkappaleiden kanssa. Piispojen maallinen ja hengellinen asema nousi ja kirkollinen korruptio levisi. Vakaumuksen aikana tehtiin monia korjausliikkeitä ja uudistuksia, mutta perustaltaan ajattelu pysyi samana. Vasta nyt olemme tulleet tai tulossa post-konstantiaaniseen aikaan, Cox opettaa.
Uusi Hengen aika
Uuden Hengen ajan Cox tunnistaa siitä, että vanhat uskonnolliset hierarkiat rapisevat yhdessä teologioiden ja uskontunnustusten kanssa. Yhä useammat tunnistavat itsensä ”hengellisiksi, mutta ei uskonnollisiksi”, dogmien ja instituutioiden vastaisiksi, mutta mysteerille avoimiksi.
Kristillisen elämän keskittyminen enemmän totena pitämiseen ja uskon tiedolliseen sisältöön (belief) kuin luottavaan uskoon (faith) oli Coxin mielestä yksiselitteinen virhe. Uuden ajan merkki oli San Salvadorin murhattu arkkipiispa Oscar Romero (1917–1980), monien vapautuksen teologien innoituksen lähde. Vapautuksen teologia ei ole vain uusi teologinen idea vaan uusi tapa tehdä teologiaa ja uudistaa sitä köyhien ja syrjäytettyjen tarkastelukulmasta. Se on Jeesuksen seuraamista, toimimista niin kuin Jeesus teki.
Hengen aika ravistelee hierarkkisen, patriarkaalisen ja institutionaalisen uskonnon perustuksia. Vanhan paradigman yhtenä viimeisistä henkäyksistä Cox kuvailee tekemäänsä haastattelua kardinaali Joseph Ratzingerista (s. 1927) aikana, jolloin hän palveli vielä Vatikaanin Uskonopin kongregaation, siis vanhan inkvisitioviraston, johtajana ennen kuin hänestä tuli paavi Benedictus. Vapautuksen teologiaan epäluuloisesti suhtautunut tuleva paavi oli vaientanut edistyksellisiä teologeja kuten Leonardo Boffin (s. 1938) ja Hans Küngin (s. 1928) ja arvosteli voimakkaasti modernia filosofiaa.
Vakaumuksen aika ei ole kokonaan päättynyt. Esimerkki tästä on fundamentalismi. Cox tuntee konservatiivisuutta kohtaan hieman myös sympatiaa, mutta valittaa fundamentalistien ahdasmielisyyttä ja takertumista uskomuksiinsa tavoilla, joista ei voi neuvotella.
Cox pohtii kristinuskon megatrendejä, uskontojen välistä liikettä ja dialogia, kristinuskon vähittäistä muuttumista ei-länsimaiseksi uskonnoksi, vapautuksen teologiaa sekä karismaattisuuden valtaisaa leviämistä.
Maailman uskonnoissa on Coxin mukaan meneillään reformiaalto.
Kirkko on levinnyt kokonaan uusiin kulttuureihin. Opillisuuden pitkä talvi on takana. Suojasään ja kevään merkit ovat edessä ja antavat uutta energiaa uskontoon, jonka luultiin kuolevan viimeistään 2000-luvulle tultaessa. Vaarana on korkeintaan konservatiivinen fundamentalismi.
Maailman uskonnoissa on Coxin mukaan meneillään reformiaalto. Uskonnollisuus ja uskovaiset ovat vähemmän dogmaattisia ja käytännöllisempiä, kiinnostuneempia etiikasta ja hengellisistä harjoituksista kuin opista. Nämä ovat positiivisia merkkejä siitä, että tulevaisuuden usko on avoin, laajeneva ja täynnä toivoa.
Markkinat Jumalana
Vuonna 2016, jo 87-vuotiaana, Harvey Cox julkaisi teoksen The Market as God, jossa hän kuvaa sitä, miten markkinat ovat jumalallistaneet itsensä. Maailma on joutunut kysynnän ja tarjonnan bisnesteologian vallan alle. Markkinat on kaikkitietävä, kaikkivoipa ja kaikkialla läsnä oleva. Mikään ei välty siltä, että markkinat voivat palauttaa kaiken kaupankäynniksi.
Cox uudistui viimeiseen kirjaansa jälleen, mutta Hengen ajan optimismi on poissa.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022090257065