Siirry sisältöön
Sinisellä värillä sormet näppäimistöllä, piirroskuva.
Juttutyyppi  Blogi

Podcast Diakin vaikuttamisviestinnän välineenä

Podcastit ovat viime vuosina vakiinnuttaneet asemansa yhtenä suosituimmista medioista. Diakin viestintätiimi julkaisi keväällä 2021 Dialogi-nimisen podcast-sarjan, jonka halusimme tavoittavan paitsi omia sidosryhmiämme, myös Diakin aloista kiinnostunutta suurta yleisöä, ja tällä tavoin lisätä keskustelua podcastin aihepiireistä sekä tuoda Diakia tunnetuksi.

Kun aloitimme suunnittelemaan uutta podcast-sarjaa, ymmärsimme heti, että pienen korkeakoulutoimijan asiapitoinen podcast ei lähtökohtaisesti sisällä tyypillisen menestyspodcastin tunnusmerkkejä. Podcastit kun ovat usein sisällöiltään viihteellisiä, ja liittyvät vahvasti kuuntelijoiden vapaa-aikaan. Informatiivisia ja asiapitoisia podcasteja kuunnellaan ja niitä löytyy suosituimpien podcastien listalta, joten tehtävä ei ollut mahdoton.

Podcastin kiinnostavuuteen vaikuttaa usea tekijä. Tunnettu juontaja tai vieras tuo jo omilla kasvoillaan ja kanavillaan paljon potentiaalista yleisöä podcastin pariin, oli aihe melkein mikä hyvänsä. Podcastin tavoitteena on olla niin kiinnostava, että sen kuunteluun halutaan uppoutua informaatiotulvan keskellä, ja että sen uusia jaksoja jopa odotetaan.

Yhteiskunnallinen podcast

Dialogi-podcast on Dialogi-nimisen verkkomedian äänimuotoinen parivaljakko. Dialogin tarkoituksena on tehdä näkyväksi Diakin asiantuntemusta, vahvuusalueita ja tuloksia kiinnostavasti ja vaikuttavasti. Podcastia suunnitellessa päädyimme siihen, että kutsumme jokaiseen jaksoon sekä yhden Diakin asiantuntijan että ulkopuolisen vieraan. Näin saimme aikaiseksi kiinnostavia keskusteluita aihealueiden ympärillä ja vieraiden kautta saimme podcastille näkyvyyttä omien kanaviemme lisäksi. Jaksot juonsi ja kokosi yhteen toimittaja Katja Alaja.

Podcastin teemat valikoituivat Diakin aihepiireistä, ja jaksojen aiheet keskittyivät yhteiskunnallisesti merkittäviin kysymyksiin. Rakensimme podcastista kuuden jakson mittaisen sarjan, jonka jokainen jakso oli maksimissaan 30 minuutin mittainen, ja julkaisimme jaksoja kerran viikossa. Teemoja olisi riittänyt useampaankin jaksoon, mutta rajaaminen oli tarpeen, jotta sarja pysyi tiiviinä ja tiimin resurssit riittivät sen tuotantoon. Tavoitteena oli hakea ratkaisuja yhteiskunnan ajankohtaisimpiin kysymyksiin: Miltä tuntuu, kun työelämä syrjii? Miten parannetaan nuorille suunnattuja palveluita? Miten meitä hoidetaan tulevaisuudessa?

Dialogi-podcast on Dialogi-nimisen verkkomedian äänimuotoinen parivaljakko.

Podcasteja on mahdollista toimittaa alusta loppuun itse, esimerkiksi äänittämällä ja editoimalla jaksoja omalla älypuhelimella. Tavoittaaksemme laadukkaan toteutuksen, päätimme käyttää ammattilaisten apua teknisessä tuotannossa ja toimittaja-juontajan osalta. Tämä osoittautui hyväksi valinnaksi ja näin viestintätiimin työpanosta saatiin hyödynnettyä sisällön suunnittelun lisäksi myös podcastin markkinoimiseen.

Mistä löytää kuulijoita?

Kaikista haastavimmaksi osa-alueeksi muodostui podcastin markkinointi ja uuden yleisön löytäminen. Suunnittelimme podcastille visuaalisen ilmeen sekä jaksokohtaiset markkinointikuvat, ja uskoimme niiden hyvän sisällön ohella riittävän kuulijoita houkuttelemiseksi. Maksettua markkinointia käytimme, jotta mainontamme näkyisi mahdollisimman monelle silmäparille. Mainostimme podcastia omien sisäisten kanavien, verkkosivujen, uutiskirjeiden ja sosiaalisten medioiden lisäksi Spotifyssa.

Kaikesta tästä huolimatta kuulijaluvut jäivät kunnianhimoisia odotuksiamme pienemmiksi. Olimme uusina podcastin tekijöinä asettaneet tavoitteet liiankin korkealle. Toisaalta podcast-jaksojen saavuttama kuulijoiden määrä oli samaa luokkaa kuin keskiverto-asiantuntijablogien tai jopa hieman parempi. Voi myös olla, että tavoitimme podcastin kautta uusia yleisöjä, sellaisia jotka eivät muuten ehkä eksyisi verkkomediamme sivuille

Projektista opittua

Jos Dialogi-podcastista tehtäisi kakkoskausi, kannattaisi teemat valita vielä enemmän suurta yleisöä ajatellen ja suurten kokonaisuuksien sijaan keskittyä ratkaisemaan pienempiä kysymyksiä. Esimerkiksi “Mikä on elämän tarkoitus” on aihealueena liian iso, kun taas “Miten parantaa elämänlaatua” on jo konkreettisempi ja voisi olla houkuttelevampi aihe kuulijan kannalta.

Markkinoinnin merkitystä podcastin tuotantoprosessissa ei voi myöskään korostaa liikaa. Kiinnostavan markkinointikulman voi löytää esimerkiksi poimimalla podcastin sisällöistä ns. raflaavia nostoja, jotka herättävät joko kummastusta tai muuten kiinnostuksen siirtyä kuuntelemaan.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022090257066