Liikkuvat palvelut tulevat tukea tarvitsevan nuoren luokse
Kaikilla nuorilla ei ole ystävää, sukulaista tai muutakaan läheistä, joka voisi toimia rinnalla kulkijana. Voisiko ratkaisuna olla liikkuvat palvelut, joista ammattilaiset voisivat jalkautua nuoren tueksi arjen haasteisiin?
Kehitämme Yhdistämö-hankkeessa digitaalista hyvinvointialustaa, palvelukokonaisuutta, toimintakyvyn tukea tarvitseville nuorille aikuisille. Siksi olemme järjestäneet yhteiskehittämisen työpajoja nuorille ja eri sektoreiden työntekijöille.
Vision mukaan hyvinvointialustan ytimessä tulisi olla asiakaslupaus. Se tarkoittaa yhteisen työskentelyn mallia, jossa asiakas tulee kohdatuksi, saa tarvitsemansa avun ja pääsee eteenpäin.
Kun tarkastelimme sähköisiä, fyysisiä ja liikkuvia palveluita, erityisesti viimeisin kirvoitti pajoissa paljon ajatuksia ja kehitystarpeita. Pohdimme tässä blogissa liikkuvien palveluiden roolia osana nuoren palvelupolkua.
Joskus kotikäynti on ainoa keino auttaa
Jos nuoren aikuisen toimintakyky on kovin heikko, voi kotikäynti olla paras ja asiakkaan näkökulmasta jopa ainoa tosiasiallinen tapa yhteistyön aloittamiseen.
Kotikäynnillä ammattilaiset saavat lisää ymmärrystä asiakkaan elinolosuhteista ja hänen tarpeistaan.
Kotikäynnillä ammattilaiset saavat lisää ymmärrystä asiakkaan elinolosuhteista ja hänen tarpeistaan. Kun tarvitaan monialaista tukea, työparin tai moniammatillisen verkoston kotikäynnit asiakkaan luona voivat olla hyvä vaihtoehto.
Yhteistyön aloittaminen ja ensimmäinen kohtaaminen asiakkaan kotona voi tapahtua kenen tahansa työntekijän aloitteesta. Työntekijältä tämänkaltainen toimintamalli voi vaatia uudenlaisen toimintatavan omaksumista, mikä voi tuntua aluksi työläältä ja aikaa vievältä.
Kotikäynti voi mahdollistaa työntekijälle nuoren kokonaistilanteen nopeamman ja syvemmän hahmottamisen, minkä jälkeen yhteistyö voi muodostua asiakkaan tarpeita paremmin vastaavaksi sekä vaikuttavammaksi. Orastavan vuorovaikutussuhteen ja luottamuksen rakentumisen myötä nuoren toimijuus voi alkaa vahvistumaan.
Nuori voi kaivata rinnalla kulkijaa myös kodin ulkopuolella
Jos työntekijä ei ole nuorelle kovin tuttu, joillekin nuorille voi olla helpompaa tavata muualla kuin kotona. Nuori voi itse ehdottaa paikkoja, joissa hän haluaisi tavata.
Nuori asiakas voi tarvita rinnalla kulkijaa esimerkiksi kaupassa käyntiin, kulkemiseen joukkoliikuntavälineillä tai asiointiin. Parhaimmassa tapauksessa apua liikkumiseen tarvitaan vain ensimmäisillä kerroilla ja sen jälkeen liikkuminen sujuu jo itsekseen tai kaverin kanssa.
Erityisesti tukea voi tarvita silloin, kun on vasta muuttanut paikkakunnalle ja verkostoja ei vielä ole. Tällöin nuori tarvitsee tietoa, kuka konkreettisesti auttaa ja lähtee mukaan hakemaan uusia palveluja.
Miten liikkuvien palveluiden logistiikka voisi toimia?
Tällä hetkellä nuoret eivät välttämättä löydä palveluita, eivätkä työntekijät nuoria. Yhteiskehittämisen pajassa esille nousi, että yksi ratkaisuehdotus voisi olla palveluiden liikkuminen pikkubussilla, kirjastoautolla tai kauppa-autolla eri asuinalueille.
Tilassa nuorille olisi tarjolla palveluohjausta, palveluiden esittelyä ja käytännön tukea. Kulkuvälineestä ammattilainen voisi myös jalkautua nuoren kanssa sovittuun tapaamispaikkaan.
Työntekijöillä tulisi olla tietoa kaikista palveluista.
Kerta toisensa jälkeen pajoissa painotettiin, että palveluista tarvitaan selkeää viestintää. Osallistujat näkivät haasteena liikkuvien hyvinvointipalvelujen kokonaisuuden johtamisen ja koordinoinnin.
Työntekijöillä tulisi olla tietoa kaikista palveluista. Eritasoisia palveluita on kuitenkin paljon, joten on tärkeää, että työntekijä pystyisi aina ohjaamaan asiakkaan eteenpäin oman tietämyksensä loppuessa.
Olisiko järjestöistä ja oppilaitoksista julkisen sektorin tueksi?
Tällä hetkellä julkisen sektorin resurssit liikkuvien palveluiden luomiseksi näyttävät rajallisilta. Kuitenkin pitkä koronaepidemian aika on todennäköisesti vain lisännyt kysyntää palvelutyypille.
Esille nousikin kysymys: voisivatko järjestöt toimia yhteistyössä julkisen sektorin työntekijöiden kanssa ja tarjota ”liikkuvia työntekijöitä”?
Sotealan opiskelijat voisivat harjoittelujen kautta olla mukana toiminnassa. Liikkuvia työntekijöitä voisi tilata tai pyytää erilaisiin tilanteisiin, joissa nuoret tuntevat tarvitsevansa tukea.
Uuden palvelun käynnistäminen vaatii uudenlaista ajattelua ja ponnistelujakin, mutta työpajoissa syntyneet ajatukset ovat varmasti kokeilemisen arvoisia keinoja kohti asiakaslupauksen toteutumista.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022090257078
Yhdistämö
- Yhdistämö (1.8.2020–30.4.2023) on ESR-rahoitteinen sosiaalisen kuntoutuksen kehittämishanke.
- Hanketta toteuttavat Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Oulun Diakonissalaitos.
- Hanke vahvistaa työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten osallisuutta sekä toiminta- ja työkykyä Oulun alueella.