Siirry sisältöön
Kaksi ihmistä puhuu, välissä kirjaimia leijuu ilmassa, kuvituskuva.
Juttutyyppi  Blogi

Kielivalinnat vammojen ja sairauksien maailmassa

Kieli muuttuu jatkuvasti ja samalla myös hyväksyttävien termien rajat. Eräs teema, jonka yleisesti hyväksytyt (tai poliittisesti korrektit termit) kehittyvät ja muuttuvat englannissa jatkuvasti vammaisuus.

Esimerkiksi handicap-termi ei kuulu hyväksyttyyn kielenkäyttöön. Sanaa voi käyttää vain urheilukielessä (kun puhutaan esimerkiksi tasoituksesta). Vielä muutama vuosi sitten vammaiseen henkilöön tai henkilöihin saattoi täysin ongelmitta viitata termein a person with a disability/persons with disabilities, ja edelleenkin näitä ilmauksia käytetään yleisesti.

Termejä on kuitenkin alettu problematisoida. Henkilön mainitseminen ennen vammaa (”person first” -ilmaus) toki erottaa vamman henkilöstä, mutta monet vammaisjärjestöt eivät pidä termistä, koska se tavallaan tuo ilmi, että vamma tai sairaus koetaan jotenkin epätoivottavaksi. Esimerkiksi ilmaukset a person with deafness/a person with hearing loss ja a person with blindness/a person with a visual impairment korvataan vammaisyhteisössä mieluusti ”identity first” -ilmauksin a deaf person ja a blind person. Ollaan ylpeästi oma itsensä; vammaa ei häpeillä eikä siitä piilotella kielellisestikään. Identity first -terminologia lähtee Disability Pride -ajattelusta: oman identiteetti tuodaan esille ja siitä ollaan ylpeitä.

Englanniksi aihepiiristä kirjoittavan on syytä tuntea person first – ja identity first -termien ero (Duncan & O’Neill, 2020). Ehkäpä suositeltavin strategia on selvittää kunkin vammaisjärjestön verkkosivuilta, mitä termiä toivotaan käytettävän. Periaatteessa vain yhteisö voi määrittää ”oikean” termin.

Mielenterveyden sanastosta

Mielenterveyteen liittyvät termit ovat myös sensitiivisiä. Yhteisöjen verkkosivuihin tutustuminen olkoon lähtökohta aihepiiristä kirjoittavalle. Mielenterveyden häiriöille on olemassa viralliset diagnoosit ja termit. Ellei niistä ole varma, a mental health condition saattaa olla turvallisin termi. Myös puhekielen osalta oman olon kuvaaminen termein crazy, insane ja deranged voi olla kyseenalaista, jos mukana on ihmisiä, joiden taustoja ei tunne (ja joita haluaa olla loukkaamatta). Kansainvälisessä seurassa kresibailaajat miettikööt käyttämiään sanoja. Sangen yleisiä ovat puhekielessä ilmaukset:

I’m so ADHD.

That’s my OCD.

Näennäisen rento vitsailu voi loukata esimerkiksi henkilä, jolla oikeasti on kyseisen diagnoosi.

Mielenterveyteen liittyvät termit ovat myös sensitiivisiä.

Päihdetermien osalta substance abuse on pitkään ollut yleisimmin käytettyjä termejä. Ilmausta voidaan problematisoida, koska se tuntuu viestittävän, että ”väärinkäyttö” on tietoista, aktiivista toimintaa eli oma valinta. Neutraalimpi termi olisi substance use disorder (suomessa joskus kuultu ”päihdevammainen” kuulostaa myös kuvaavalta termiltä).

Suosituksiin kannattaa tutustua

Kielenkäytön osalta puhutaan ilmausten preskriptiivisyydestä ja deskriptiivisyydestä: voidaan toisaalta määrittää miten ja mitä termejä (ja kielioppimuotoja) tulisi käyttää ja toisaalta, miten niitä oikeasti käytetään. Vammaisuuteen ja mielenterveyteen liittyvät termit ovat (englannissa) ”oikeimpia” silloin, kun ne noudattavat järjestöjen sivuilla annettuja suosituksia. Tosielämän tilanteissa näin ei läheskään aina menetellä, edes akateemisissa teksteissä. Maailman ehkä arvostetuimmassa lääketieteellisessä aikakauskirjassa Lancetissa on 2020-luvulla käytetty esimerkiksi seuraavia termejä tieteellisissä artikkeleissa:

people with disabilities

people with visual impairment and blindness

individuals with autism

Termit ovat siis people first -muotoa, jota vammaisjärjestöt pitävät ongelmallisena. Termien voidaan tulkita implikoivan, että esimerkiksi kuulo- ja näkövamma ovat ei-toivottavia ominaisuuksia. Ovatko termit siis ”vääriä”? Kyllä ja ei. Järjestöt saattavat niitä perustellusti paheksua, mutta yleisessä kielenkäytössä hyväksyttävinä pidettävät termit muuttuvat hitaasti, ja kirjoittaja saattaa toimia vilpittömällä mielellä ja olla täysin epätietoinen termien vivahde-eroista. Eivätkä kaikki kielenkäyttäjät korrekteista termeistä edes perusta.

Tahallista loukkaavuutta on aina vältettävä – vastoin parempaa tietoaan ei tule kirjoitettaessa toimia – mutta kielenkäyttäjien tottumuksia ja tapoja ei kattavasti voi ylhäältä käsin ohjata. Eikä pidä voidakaan.

Lähteet

Duncan, J., & O’Neill, R. (2020). Person-first, identity-first and the language of deafness. Deafness & Education International, 22(1), 1–2.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202301021048