Tietäjästä kuuntelijaksi

Sairaanhoitajan eettisiin ohjeisiin ja osaamisvaatimuksiin kuuluu asiakkaan tai potilaan ja hänen läheistensä arvostaminen sekä inhimillinen kohtaaminen. Sairaanhoitajan pitää edistää asiakkaiden ja potilaiden osallisuutta ja voimavaroja. Ihmiset tulee nähdä oman elämänsä asiantuntijoina.

Miten sairaanhoitaja pääsee jyvälle toisen ihmisen maailmasta, historiasta, toiveista, tarpeista ja arvoista? Löytyykö oppi kollegoilta, Apotista tai Hoitotyön käsikirjasta?

Osaanko luopua tietäjän viitasta?

Etenkin palliatiivisen ja hengellisen hoitotyön opintojaksolla opiskelijat tuovat usein esille, että kohtaamistilanteissa mietityttää eniten se, osaako tarpeeksi, onko liian kokematon, osaako neuvoa ja mitä pitää ja ei pidä sanoa.

Tällöin kerron oman havaintoni: olen harvoin kuullut potilailta ja omaisilta toivetta, että ammattilainen olisi puhunut enemmän. Useammin olen kuullut toiveen siitä, että olisipa joku pysähtynyt, ollut hetken läsnä ja kysynyt, miten voisi olla avuksi.

Olen myös kuunnellut harjoittelukeskusteluissa asiakkaiden ja omaisten kiitollisia palautteita siitä, miten arvokasta on ollut, kun opiskelija on jäänyt vierelle ja kuunnellut sekä koskettanut joko fyysisellä, emotionaalisella tai hengellisellä tasolla.

Kuunteleminen vaatii keskittymistä

Raili Gothoni on kirjoittanut kuuntelemisesta kirjan Kuuntelijan käsikirja (2020). Kuuntelemista voi tapahtua pienissäkin hetkissä, kun katsoo ympärilleen ja pysähtyy. Ei tarvitse kuumeisesti miettiä, mitä voi sanoa ja mitä täytyisi tietää. Keskeistä on tahtotila yhteiselle hetkelle ja toisen kohtaamiselle.

Olli-Taavetti Kankkunen (2018) esittää väitöskirjassaan, että kuunteluopetus tulisi ottaa tiiviimmin osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Hänen mukaansa hyvät kuuntelijat ovat tulevaisuuden menestyjiä.

Palliatiivisen ja hengellisen hoitotyön opintojaksolla on yhtenä osiona verkkokeskustelu kuuntelemisesta. Opiskelijoilla on aiheesta oivaltavia ajatuksia, joista jaan seuraavaksi muutamia suoria lainauksia.

Kuunteleminen ei ole vain kuulemista, vaan erilaisten äänen sävyjen ja sanattomien viestien tulkitsemista.

Kuulijalta tarvitaan tietynlaista taitoa huomata myös ns. rivien välistä tulevia viestejä. Siellä voi joskus olla avunhuuto, sanoittamaton tunne tai järkytyksen alleen peittämä todellinen tunne. Kuulijan roolissa on tärkeää osata esittää oikeita kysymyksiä.

Hoitotyössä olen itse kokenut potilaalle olevan helpompi puhua ja ehkä kertoa mieltä painavista asioista, kun käynnille tullessani en pyyhällä paikalle kovaäänisesti huokuen kiirettä. Tapanani on ollut aloittaa käynti tervehtimällä ja kuulumisia kysymällä.

Palliatiivisessa hoidossa tuntuisi hirveälle ajatella olevansa kovissa kivuissa, joissa ei uskalla pyytää hoitajaa kuuntelemaan hieman tilannettaan ja saada mahdollisesti helpotusta viimeisiin hetkiinsä.

Kuuntelu voi pelastaa henkiä ja helpottaa kuoleman hetkellä. Toivon tulevan ammattini olevan enemmän keskustelua ja kuuntelemista ihmisten kanssa kuin pelkkää toimenpiteiden tekemistä.

Minun on myös tärkeää jatkossa huomioida oma kärsivällisyyteni tilanteissa, joissa potilas tarvitsee enemmän aikaa.

Maltanko kuunnella itseäni?

Gothonin (2020) mukaan itsetuntemus on edellytys toisten ihmisten hyvälle hoidolle ja kuuntelemiselle. Hoitajan tulee harjoitella sisäistä dialogia, jotta oppii omista arvoistaan ja tavoistaan reagoida. Tämä edellyttää aikaa ja rauhaa rohkealle tutkailulle.

Olen itse jäänyt kiinni siitä, että vuosia hoin olevani hyvä kuuntelija. Kun kunnolla tutkailin itseäni työnohjaajakoulutuksessa, huomasin, etten aina olekaan niin hyvä kuuntelija. Haluan usein tuoda omia kokemuksiani ja esimerkkejäni saman tien keskusteluun sekä auttaa ja ohjata yli-innokkaasti. Koen suurta intoa saadessani tehokkaasti aikaiseksi.

Innostuin työnohjaajaopintojen aikana ei-tietämisen tilasta.

Tässä vauhdissa kanssakulkija voi tippua kyydistä minun huomaamattani. Opettajan työ on vielä vahvistanut roolia asioiden kertojana ja tietäjänä. Tästä haluaisin oppia pois, ja olenkin jo oppinut hiukan.

Nykyisin ajattelen, että saan valtavasti kuuntelemisesta. Miten rikastuttavaa on kuunnella erilaisia ajatuksia ja kokemuksia! Omat ajatukseni ovat itselleni tuttuja, ja joskus ne toistavat samaa kehää. Uusille radoille pääsee kuuntelemalla.

Innostuin työnohjaajaopintojen aikana ei-tietämisen tilasta. Se sallii hiljaiset hetket, estää väärien olettamusten tekemistä ja ylläpitämistä sekä mahdollistaa läsnä olevan kuuntelemisen ja kysymysten esittämisen. Ei-tietämisen tila sietää sen, ettei aina tietoa ole, ja joskus se muuttuu.

Hiljaisuuden horisontissa havaittua

Joskus voi tehdä pistokokeita itselleen ja miettiä illalla päivän kohtaamisia. Miten kuuntelu sujui? Olinko läsnä, keskityinkö? Olinko mietteissäni vai aidosti kiinnostunut?

Kun huomaa, ettei kuunteleminen täysin sujunut, kannattaa kysyä itseltään, mitä minulle kuuluu, mitä toivoisin ja kaipaisin? Voi myös pohtia, kuinka tuli kuulluksi tänään ja miltä tilanne tuntui. Millaista kuuntelijaa itse kaipaisi?

Alla oleva runoni syntyi kollegani Pirjo Poutun maalauksen inspiroimana:

Ehkä ei tarvitsekaan kurkottaa, siristellä, valmistautua ja odottaa aina jotakin.
Olisi vain. Antaisi katseen levätä, pysähtyä horisonttiin.
Valo väreilisi vapaana, kantaen hiljaisuuden hopeista helmaa.

Lähteet

Gothoni, R. (2020). Kuuntelijan käsikirja. PS-kustannus.

Kankkunen, O-T. (2018). Kuuntelukasvatus suomalaisessa perusopetuksessa – kohti yhteisöllistä äänellistä toimijuutta. (Sibelius-Akatemia. Studia Musica 75). Taideyliopisto.

Laukkanen, A. (2020). Yleissairaanhoitajan (180 op) osaamisvaatimukset ja sisällöt. Saatavilla 23.1.2023 https://blogi.savonia.fi/ylesharviointi/2020/01/15/yleissairaanhoitajan-180-op-osaamisvaatimuslauseet-ja-sisallot-julkaistu/

Suomen Sairaanhoitajat (2021). Sairaanhoitajien eettiset ohjeet. Saatavilla 23.1.2023 https://sairaanhoitajat.fi/ammatti-ja-osaaminen/kollegiaalisuus-ja-ammattietiikka/

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202301021076