Herätyskristillisyys

Herätyskristillisyyden käsite on vaikea siksi, että kaikkia herätysliikkeiksi kutsuttuja ei voi sulkea sen sisään. Toisaalta taas herätyskristillisyys on hyvin monimuotoista ja runsasta. Toiset virrat ovat kuivuneet, toiset muuntuneet vakiintuneeksi seurakunta- tai yhdistystoiminnaksi.

Kaikkien herätysliikkeiden lähtökohta on ollut herätyskristillinen. Aina välillä tulee vastaan myös tietoja jonkin vanhan herätysliikkeen sisällä tapahtuneesta herätyskristillisestä käyttäytymisestä, evankelioimisesta ja uskoontuloista.

Nuorisotyö ja herätys

Niin kauan kuin erityistä kristillistä nuorisotyötä on Suomessa tehty, siinä on ollut herätyskristillisiä piirteitä. Kiinnostavasti myös luterilaisen kirkon virsikirjan nuorten virret ovat vahvistaneet tätä piirrettä. On kuin äitikirkko sanoisi, että nuorten olisi herättävä ja havahduttava, aivan niin kuin kirkon vastuunkantajat ovat itse nuoruudessaan kokeneet herätyksen.

Kristillisessä nuorisotyössä on tavoiteltu herätystä ja ”uskoontuloa” hyvinkin tietoisesti. Toisaalta jo vuosikymmeniä sitten nousi tällaisen ajatustavan vastustus, joka korosti kasvatuskristillisyyttä.

Kun sääty-yhteiskunta alkoi murtua, sen tilalle muotoutui kansalaisyhteiskunta, joka muodostuu yhdistyksistä, liikkeistä, tiedotusvälineistä ja kansalaisten vapaasta keskustelusta. Vaikka 1800-luvun jälkipuolen Suomessa yhdistysten muotoutumista kontrolloitiin, niitä sallittiin.

Aikuisuuden ja lapsuuden välistä löytyi nuoruus. Varsinkaan kaupungeissa koulunsa päättäneille 12-vuotiaille ei löytynyt töitä 1880-luvun jälkeen, koska laki kielsi sen. Varhainen nuorisotyö alkoi, kun nuorten pelättiin joutuvan huonoille teille.

Kirkollisen nuorisotyön välitön alkusyy oli vapaakirkollisuuden luterilaiselle kirkollisuudelle esittämä haaste. Vapaakirkollisen herätyksen piirissä syntyi 1880-luvulla elinvoimaista nuorisotoimintaa. Yliopisto-opiskelijat muodostivat myös kristillisiä toveripiirejä.

Kirkollisen nuorisotyön välitön alkusyy oli vapaakirkollisuuden luterilaiselle kirkollisuudelle esittämä haaste.

Ratkaisevaksi muotoutui anglosaksisperäisen, mutta allianssikristillisessä hengessä kristittyjen yhteyttä korostavan Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen (NMKY) perustaminen vuonna 1889. Evankelisen herätysliikkeen vaikuttajat eivät halunneet mukaan, vaan he perustivat oman nuorisoliikkeen, joka perustui evankelisluterilaiselle tunnustukselle.

Naisille perustettiin vuonna 1896 Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys (NNKY), joka alkoi kasvaa nopeammin kuin NMKY. Ylioppilaiden Kristillinen Yhdistys (YKY) perustettiin 1897. Kaikkia näitä on mahdollista kutsua herätyskristillisellä pohjalla toimineiksi yhdistyksiksi.

Turkulainen nuorisoherätys

Kolmas kristillinen nuorisoliike alkoi muotoutua 1900-luvun alun Hannulan herätykseksi kutsutun liikkeen synnyttämänä. Ambomaalla lähetystyössä olleen Frans Hannulan puhetilaisuuksista 1890-luvulla alkaneen herätyksen keskuspaikka oli ensin Tampere, mutta se vaihtui Turuksi. Turun lähetysyhdistyksen Betel-kirkosta tuli Hannulan herätyksen samoin kuin nuorisoherätyksen keskuspaikka. Turun Betelin nuorten kesäjuhlissa oli paikalla vuoden 1910 tienoilla jopa yli 3000 nuorta, ja liikkeen lehden, Elämän kevään, levikki oli suurimmillaan yli 20 000.

Liikkeellä oli yhteys Suomen Lähetysseuraan ja se kannusti lähetystyöhön ja sen tukemiseen, mutta muuten se korosti yleiskirkollisuuttaan ja siksi eroavaisuuttaan NMKY:n liiton tai Evankelisen Nuorisoliiton suuntaan, joita se piti järjestöinä. Liikkeiden teologinen ero oli kuitenkin ristiriitainen. Turun Betelissä nuoria johdettiin suoraan uskonratkaisuun. Oppia enemmän huomiota kiinnitettiin uskoon ja elämäntapaan. Puhetilaisuuksia seurasivat uskovien jälkikokoukset, joissa painotettiin metodismin tapaan uudestisyntymistä uskonratkaisun yhteydessä.

Turun liike korosti yleiskirkollisuuttaan, mutta sen teologia ja toimintatavat olivat vapaakirkolliset tai laajemmin angloamerikkalaisen evankelioivan herätysliikkeen mukaiset. Se kuitenkin vakuutteli luterilaisuuttaan. NMKY-liike oli puolestaan Suomessa luterilaiseen kansankirkkoon sitoutunut, tukevasti kansankirkollisten luterilaisten käsissä, ja kehitti luterilaista seurakuntaelämää.

Turkulaisten teologia oli konservatiivista, evankelioivaa ja uskonratkaisua korostavaa. NMKY-liikkeen teologiassakin painottui herätys, mutta se oli kirkollista, ajan uudistusmielisten teologiaa.

Lopulta Yhdysvalloissa syntynyt yhteiskristillinen nuorten kristittyjen liike Christian Endeavor (CE) alkoi etsiä yhteyksiä suomalaiseen kristilliseen nuorisotyöhön. Turkulainen liike kutsui sen Suomeen ja omaksui siltä nuorilta edellytetyt henkilökohtaiset lupaukset ja CE-liikkeen raamatunlukuoppaan, joka julkaistiin suomeksi. CE:n hengessä toimivia nuorisopiirejä perustettiin etenkin Varsinais-Suomeen. Innostus laantui lopulta pian, ja se mikä CE-liikkeen muovaamasta turkulaisesta nuorisoherätyksestä oli jäljellä, siirtyi 1920-luvun alussa Vapaakirkkoon.

Evankelioiva herätyskristillisyys

Edellinen kuvaus kertoo tapahtumista yli sata vuotta sitten, mutta se on evankelioivalle herätysliikkeelle tyypillinen. Siinä kytkeytyvät aikuisten johtama nuorisoherätys, huomion kiinnittäminen yksilön kääntymiskokemukseen, uskoon ja hänen elämäntapaansa sekä korkeintaan sukupolven verran kestävä innostus.

Vastaavanlaisia anglosaksisia, protestanttiselta yhteiskristilliseltä pohjalta toimivia, evankelioivaan herätyskristillisyyteen luokiteltavia sekä nimenomaan nuorten evankelioimiseen tähdänneitä liikkeitä ja ryhmiä ovat olleet esimerkiksi Jeesus-hipit, Bible speaks – Raamattu puhuu, Navigaattorit, Lähetysnuoret (myöhemmin Missionuoret, Youth With A Mission) ja Perjantai Kristukselle – One Way Mission. Osa niistä on lopettanut toimintansa, osa toimii vapaina seurakuntina edelleen.

Helluntaikirkolla, Vapaakirkolla, baptisteilla, metodisteilla ja pelastusarmeijalla on seurakuntansa, toisilla laajasti ympäri Suomen. Edellä lueteltujen liikkeiden kaltaisia, mihinkään historialliseen kirkkokuntaan kuulumattomia vapaita seurakuntayhteisöjä ovat esimerkiksi SUHE – Suur-Helsingin seurakuntayhteisö, Helsinki Vineyard-seurakunta, ESY Church – Elävä sana -seurakunta ja Northwind Church.

Viidesläisyys eli uuspietismi

Myös luterilaisen kirkon sisällä toimiva pietistinen herätyskristillisyys on ollut suurelta osin nuorten evankelioimiseen tähtäävää ja noussut nimenomaan nuorisoherätyksistä.

Kansanlähetyksen juuria olivat lukuisat nuorisoherätykset ympäri eteläistä Suomea. Nuoret herätyksestä innostuneet papit alkoivat koota sitä yhteen. Vaiheeseen liittyivät myös muutokset kristillisessä opiskelijaliikkeessä 1960-luvun alussa. Konservatiivisemmat ja pietistiseltä herätyskristilliseltä pohjalta uskonelämää tarkastelevat opiskelijat alkoivat moittia Suomen kristillistä ylioppilasliittoa yhteiskunnallisten kysymysten parissa askartelusta ja pelastuksen jäämisestä syrjään.

Kansanlähetyksen juuria olivat lukuisat nuorisoherätykset ympäri eteläistä Suomea.

Uuspietistinen liikehdintä alkoi järjestäytyä. Ensin vuonna 1964 syntyi Suomen Evankelisluterilainen Ylioppilaslähetys, joka tukeutui toisaalta kansainväliseen, erityisesti norjalaiseen herätyskristilliseen opiskelijaliikkeeseen ja toisaalta jo pitempään toimineeseen Suomen Raamattuopistoon. Kolme vuotta myöhemmin (1967) perustettiin Suomen Evankelisluterilaista Kansanlähetys, joka arvosteli ekumeniaa ja kirkon maallistumista. Kannattajakuntaa tuli erityisen paljon nuorisoherätyksistä.

Uutta liikettä alettiin kutsua viidenneksi tai viidesläisyydeksi sillä perusteella, että neljän vanhan herätysliikkeen rinnalle katsottiin nousseen kokonaan uusi herätyskristillinen liike. Sen pietististen piirteiden mukaan liikettä on kutsuttu myös uuspietismiksi. Nimitystä on arvosteltu ja sanottu, että liikkeen pietismi on vanhaa tuttua pietismiä. Uutta siinä olivat voimakkaat vaikutteet anglosaksisesta reformoidusta kristillisyydestä.

Liike on pyrkinyt korostamaan luterilaisuuttaan. Se korostaa tietoista uskonratkaisua, uudestisyntymistä ja Raamatun arvovaltaa ja esittää voimakasta kirkkokritiikkiä. Liike opettaa lähetystyön sekä evankelioimis- ja julistustyön tärkeyttä kristityn elämässä.

Evankelikaalisuus

Mikään edellisistä ei tee liikettä erityisen luterilaiseksi, vaan sillä tuntuu olevan enemmän liittymäkohtia edellä kuvattuun kansainväliseen, tunnustuskuntien rajat ylittävään protestanttiseen evankelioivaan herätyskristillisyyteen. Sitä kutsutaan usein myös evankelikaaliseksi liikkeeksi.

Evankelikaalisuuden voimakas nousu 1960-luvulla oli vastareaktiota modernisoituvaa ja liberalisoituvaa maailmaa kohtaan. Sen takia se alkoi järjestäytyä myös yhteiskunnallisesti. Uuspietististen luterilaisten liikkeiden sekä luterilaisen kirkon ulkopuolella toimivien evankelioivaa herätyskristillisyyttä edustavien liikkeiden yhteiseksi yhteiskunnalliseksi vaikuttamiselimeksi syntyi poliittinen puolue Kristillinen liitto, jonka nykyinen nimi on Suomen Kristillisdemokraatit. Se on politiikassaan kiinnittänyt huomiota näille ryhmille tärkeisiin asioihin.

Liikkeen moraaliopetus ja poliittinen toiminta painottavat yksilöeettisiä kysymyksiä. Varsinkin alkoholiin, muihin päihteisiin sekä seksuaalietiikkaan ja sukupuoleen liittyvissä kysymyksissä vanhoista herätysliikkeistä on tullut painavaa sivustatukea.

Evankelikaalisuuden käsite yhdistää toisiinsa ei-luterilaisia ja luterilaisia evankelioivan herätyskristillisyyden suuntia myös siten, että ne ovat matalakirkollisia. Piispuuden, sakramenttien, kirkon tradition ja jumalanpalvelusjärjestyksen sijaan korostetaan epämuodollista ja epähierarkkista uskonnonharjoitusta, jossa karismaattisuus korostuu joskus voimakkaasti.

Ongelmat evankelikaalisuuden käsitteessä ovat kielellisiä. Evankelisuus (sana evankelinen) on varattu jo kahdella tavalla. Ensinnä sana periytyy jo reformaatiokaudelta, jolloin sitä alettiin käyttää katolista kirkon uskoa raamatulliseen suuntaan uudistavista tahoista. Tässä merkityksessä se on nimessä Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Evankelisuudeksi on kutsuttu myös vanhaa herätysliikettä, joka irtautui herännäisyydestä 1840-luvulla. Näistä syistä evankelioimista ja yksilön uskonkokemusta korostavasta toisen maailmansodan jälkeisestä liikehdinnästä on erotukseksi käytetty nimeä evankelikaalisuus.

Evankelikaalisessa teologiassa korostuvat Kristuksen sovitustyön sekä ihmisen ja Jumalan välisen vaihtokaupan ajatukset. Sen mukaan Kristus otti kantaakseen ihmisten synnin, ja vastineeksi Kristuksen seuraajat saivat lahjana hengellisen elämän Jeesuksessa. Toisen uskonkappaleen rinnalla korostuu Raamatun auktoriteettiin vetoaminen ja Raamatun jopa fundamentalistinen lukutapa.

Tunnustuskuntarajojen ylittävää toimintatapaa on kutsuttu yhteiskristillisyydeksi tai joskus allianssikristillisyydeksi. Sen käyttö viittaa siihen, että vanhoja kirkkoja, ainakaan ortodoksisia ja katolista, ei kelpuuteta mukaan. Nykyisin tällainen ekumenian vastaisuus on lientynyt.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023030329526