Loukkaamattoman vuorovaikutuksen jäljillä
Tavoitteena myös työpaikoilla ja oppilaitoksissa on kielellinen vuorovaikutus tavalla, joka ei loukkaa ketään. Tämä tarkoittaa, että monenlaisia vuorovaikutuksen piirteitä on otettava huomioon.
Työpaikoilla onnistuneeseen ja loukkaamattomaan vuorovaikutukseen on muutamia käytäntöjä.
Esimerkiksi sukupuolineutraalit termit ovat tulleet kieleen jäädäkseen. Terminä esihenkilö on niin arkipäiväinen, ettei siihen kukaan enää kiinnitä huomiota. Tytöistä, pojista, miehistä ja naisista puhumisen sijaan sukupuolineutraalimpia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi yleisö, osallistujat tai kuulijat.
Suomen hän on mainio sukupuolineutraali pronomini. Englannissa sukupuolineutraali pronomini on they ja ruotsissa hen. Opiskelijat ja nuoret ylipäätään ovat näistä aiempaa tietoisempia ja usein hyvin tarkkoja. Kielenkäytön sensitiivisyyden vaatimukset eivät suinkaan tule tällä kuitatuiksi.
Sinunkaupoista teitittelyyn
Sukupuolineutraaliuden ohella kehopositiivisuus ja erilaisiin vähemmistöihin viittaavat termit ovat monille tärkeitä: asioihin ja ihmisiin pitää viitata ei-loukkaavalla tavalla. Sukupuolineutraalien termien lisäksi sinuttelu ja teitittely voidaan tulkita loukkaavina, keskustelijoista riippuen. Hypoteettinen keskustelu voisi mennä seuraavasti:
”Matti hei. Miksi sä viittasit ”miehiin ja naisiin” ja käytit pronomineja he ja she? Parempi puhua vaikka vain ihmisistä ja käyttää pronominia they. Mistä sä voit tietää haluaako nuo ihmiset, että heihin viitataan sukupuolitetusti? Loukkaannuin.”
”Olen pahoillani. Olen sen verran vanha jo, että uusien kielikäytäntöjen omaksuminen ei tapahdu hetkessä. Mutta miksi Te sinuttelette minua? Emme ole tietääkseni tehneet sinunkauppoja, enkä halua niitä tehdäkään. Loukkaannuin.”
Loukkaamaton kielenkäyttö tulee olla tavoitteena, ja se koskee kaikkia tapoja, joilla ihmisiin viitataan.
Samaan asiaan viittaa Helsingin Sanomissa julkaistu mielipidekirjoitus (Peltola, 2016):
”Olin aina hieman vaivautunut, kun lääkärin vastaanotolleni saapui potilas, joka ovelta kysyi: ”Hei, viittisiks kattoo mun kurkkuani?” Totta kai viitsin, vaikka en tuntenut tarvetta olla kaikkien kaveri harjoittaessa ammattiani.”
Yksipuolisia sinunkauppoja voidaan toki yrittää perustella tasa-arvolla, mutta se ei käy yksiin kielellisen sensitiivisyyden perusidean kanssa, jonka lähtökohtana on käyttää termiä, jolla toinen henkilö haluaa itseensä viitattavan.
Loukkaamaton kielenkäyttö tulee olla tavoitteena, ja se koskee kaikkia tapoja, joilla ihmisiin viitataan.
Edesmenneellä sivistysemeritus Matti Klingellä oli viehättävä tapa vaatia teitittelyä ja kieltäytyä kättelemästä asiattomasti pukeutuneita, esimerkiksi t-paitaan sonnustautuneita, henkilöitä (Karemo, 2023). 2020-luvun Suomessa riittänee kuitenkin vain teitittelyn edellyttäminen.
Englannin ja ruotsin ja monen muun kielen osalta on kohteliasta kysyä, ”mitkä henkilön pronominit ovat”. Suomen osalta yhtä kohteliasta ja sensitiivistä on kysyä, erityisesti jos puhekumppani on vanhempi henkilö, haluaako hän itseään sinuteltavan vai teititeltävän. Yksipuolisista sinunkaupoista pidättäytyminen on työelämässä edelleen tärkeä taito (Hovi-Horkan, 2023).
Todettakoon tässä nyt toinenkin itsestäänselvyys: se ei ole asianmukainen pronomini, kun viitataan henkilöön. Olkoon miten yleinen puhekielen ilmiö tahansa. Toki henkilön omaa pronominimieltymystä voinee tässäkin asiassa tiedustella.
Tittelit täsmällisiksi
Englannissa muodollisessa kielenkäytössä henkilöihin viitataan etu- ja sukunimen ohella arvonimellä Mr., Ms. ja Mx. Viimeksi mainittua voi käyttää, jos ei halua nimensä eteen määrettä Mr. tai Ms. Oppi- ja sotilasarvot esiintyvät usein nimen edessä: Dr. Smith, Prof. Smith, Rev. Smith, Cpt. Smith, President Smith. Arvonimen Mr. tai Ms. (tai Hra ja Rva) käyttö henkilön yhteydessä, joka ei halua tulla mielletyksi mieheksi eikä naiseksi, olisi tietenkin hyvin loukkaavaa. Yhtä loukkaavaa olisi miespuolisen henkilön tulla viitatuksi arvonimellä Mr., jos oma oppiarvo on tohtorin tai professorin (väärän sotilasarvon käytöstä puhumattakaan).
Iäkkään luennoijan, vaikkapa laajasti julkaisseen henkilön, saama sähköpostiviesti voi alkaa ilmauksella Hei Matti tai Moi Masa – myös silloin kun henkilöt eivät entuudestaan ole tuttuja. Käytäntö ei viestin vastaanottajaa välttämättä ilahduta.
Sensitiivisyysperiaate on yksinkertainen: ota selville, miten henkilö haluaa itseensä viitattavan tai mikä hänen ”arvonsa” on. Tieteellisten kongressien yhteydessä turvallisinta on viitata kaikkiin esitelmän pitäjiin arvonimellä Dr.; sama pätee sairaaloihin, kun kyse on lääkäreistä. Esimerkki korrektista kielenkäytöstä on tapa, jolla Jenni Haukioon viitataan: ennen hän oli rouva Jenni Haukio, nyt tohtori Jenni Haukio. Normaaleilla käytöstavoilla siunattu kansalainen myös teitittelisi presidenttiparia automaattisesti – ja seisoisi keskustelun ajan (ellei terveydentila sitä estäisi).
Johtopäätös
Edellä esitettyyn hypoteettiseen keskusteluun jälkimmäinen loukkaantunut osapuoli saattaisi vielä lisätä:
”Teille olen tohtori Meikäläinen, en Matti. Kokisin muuten luontevammaksi jatkaa keskusteluamme, jos Tekään ette istuisi ettekä selaisi puhelintanne.”
Pitäisiköhän meidän suomalaisten aloittaa kielisensitiivisyyskouluttautuminen ihan suomen kielestä ja siitä, miten puhuttelemme ja suhtaudumme ihmisiin ympärillämme?
Lähteet
Hovi-Horkan, J. (2023). Hillitön herrasmies. Helsingin Sanomat. 1.3.2023.
Karemo, t. (15.3.2023). Matti Klingellä oli ylivoimainen sivistyksen työkalu, joka löytyy meiltä kaikilta – mutta emme osaa enää käyttää sitä. https://yle.fi/aihe/a/20-10004466
Peltola, H. (3.1.2016). Teitittely on kohteliaisuutta, ei töykeyttä tai itsensä korostamista. Helsingin Sanomat. . https://www.hs.fi/mielipide/art-2000002877769.html
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023030329545