Esityksen pitäjän älä tee näin -muistilista

Hyvän esityksen ja esittämistekniikan vinkkejä löytyy paljon. Tehokkainta esitystekniikan ja puheenparren hiomista on pahimpien maneerien ennalta eliminoiminen. Riittävän hyvästä esityksestä kuulija ei nimittäin parin tunnin päästä juuri muista mitään: se indikoi ainakin sitä, että esitys ei ollut raivostuttavan huono. Erityisen huono esitys nimittäin jää mieleen varmasti.

Nukkumatit

Esitys voi olla hyvin asiapitoinen, ja niin tietysti työkontekstissa kuuluukin olla, mutta se ei vapauta esityksen pitäjää kommunikaation alkeisvaatimuksista. Jonkinlainen kontakti on oltava yleisöön, ja esittäjällä on velvollisuus rakentaa esityksensä siten, että kuulijat eivät ainakaan ensiminuuteilla nukahda.

Jos yleisö on täysin passiivinen (tai jos nettisurffailu tai naapurin kanssa rupattelu on aktiivista), esittäjän velvollisuus on tehdä nopeita korjaavia toimenpiteitä ja pelastaa se mikä pelastettavissa on. Hyvä luento sisältää aina kaksisuuntaista kommunikaatiota –ainakin siten, että esittäjä on tietoinen yleisön elekielestä ja reaktioista ja ottaa ne huomioon.

Innosta pinkeät

Jotkut esiintyjät ovat täynnä intoa, jonka he uskovat tarttuvan yleisöön. Esityksen alussa yleisöä kenties ”aktivoidaan” ja ”osallistetaan” vaikkapa kehotuksella kehua vieruskaveria kolmella hauskalla adjektiivilla. Innostus ei tartu, ärsytys saattaa tarttua. Tämä ei tarkoita, etteikö esiintyjä voisi olla täynnä energiaa, mutta sen kanavoiminen edellyttää yleisön tuntemista ja lukemista.

Mumisijat

Mumisijat usein luulevat olevansa asiantuntijoita, joiden tiedontuottamisen prosessi estradilla edellyttää ”pohdiskelevaa” muminaa. Mumisijat saattavat ajatella toteuttavansa filosofiteoreetikoiden tavalliselle ihmiselle huiman edistynyttä ajattelua, jonka vaatimat ponnistukset vaikuttavat puheen sujuvuuteen. Hyvin harvassa tapauksessa tämä on asianlaita, usein syy muminaan on esittäjän valmistautumattomuus.

Maneerikot

Maneerikko ja innosta pinkeä esiintyjä voivat myös olla sama henkilö. Tällöin puhujan into aiheestaan on valtava, ja siihen yhdistyy niinkuttamista, tota noin -toistoa ja erilaisia maiskahdus- ja yninä-äänteitä. Maneerikot toistelevat kernaasti uusimpia trendi-ilmauksia, esimerkkeinä kyvykkyydet, tahtotila, ketterä, jalkauttaminen ja tietysti strategiat. Aivan erityistä iloa maneerikot saavat englannin ja suomen sotkemisesta: paltsut klousataan, pointit implementoidaan ja briiffaukset fasilitoidaan. Oikeastaan yhden maneerisen esityksen kuuleminen kerran elämässä riittäisi: loput ovat kutakuinkin samanlaisia.

Hyvä luento sisältää aina kaksisuuntaista kommunikaatiota –ainakin siten, että esittäjä on tietoinen yleisön elekielestä ja reaktioista ja ottaa ne huomioon.

Empaatikot

Empaatikot ovat valtavan empaattisia koko maailmaa kohtaan. Tuntuu, että heidän esityksensä aikana kaikkien kaikki ongelmat ratkeavat. Usein kuultu foneettinen erityispiirre empaatikoilla on tiettyjen empaattisiksi tarkoitettujen sanojen kohdalla hälyä sisältävä (kuiskausta muistuttava) /h/-äänteen tapainen äänenlaatu (breathy  voice quality). Empaatikon esitys lähenee parhaimmillaan tai pahimmillaan jonkinlaista lempeänkuuloista terapiaistuntoa.

Humoristit

Humoristit eivät ota esitystilannetta tai itseään turhan vakavasti, mikä ei tietysti millään tavalla esityksen onnistumista edesauta. Huumori esityksessä on vielä vaarallisempaa kuin tylsä mumina, sillä lähes kaikenlaisesta huumorista voidaan pahastua.

Hymyilijät

Joillakin esittäjillä on automaationa lähes kouristuksenomainen hymyreaktio, jos yleisö esittää kriittisiä kommentteja tai vaikeita kysymyksiä kesken esityksen. Liioiteltu hymy voi kertoa ylimielisyydestä ja yleisön aliarvioimisesta tai toisaalta hämillään olosta, kun oma osaamattomuus ja valmistautumattomuus paljastuu. Molemmissa tapauksissa esittäjän kompetenssia aiheensa suhteen on syytä epäillä.

Jyrähtelijät

Jyrähtelevä ja jyräävä esitystapa lienee vähenemässä. Vanhoina huonoina aikoina virkanimike riitti absoluuttiseen auktoriteettiasemaan, ja esityksissä ja luentoja pidettäessä hierarkia tehtiin selväksi. Rivien huutamista suoriksi toki vieläkin suuren johtajan esiintymisissä tapahtuu, mutta huutostrategia on asiantuntijayhteisöissä melkoisen kyseenlainen – etenkin kun nauhoittavia medialaitteita on jokaisella ja joka paikassa.

Sählääjät

Esityksensä sähläten pitävät puhujat hermostuttavat yleisön. Aihe unohtuu, kun saa jännittää, latautuuko esitys, aukeaako oikea esitys, toimiiko audio ja kompastuuko puhuja virtajohtoon. Fraasit ”demoefekti”, ”ei menny kuin Strömsössä” ja ”no johan pätkii” eivät tietenkään tilannetta pelasta eivätkä tunnelmaa kevennä.

Mielistelijät

Jotkut esiintyjät ovat kovin persoja yleisön ihailulle ja suosionosoituksille. Esitys pidetään makeillen ja söpöstellen, ja ”ihana yleisö” ja ”ihana voimaannuttava kokemus” sekä ”parhaus” ovat usein käytettyjä ilmaisuja. Kriittinen kuulija harvemmin tuntee olonsa ihanaksi.

VIP-esiintyjät

Akronyymi koostuu tässä sanoista varsin ilman perusteita. VIP-esiintyjät saattavat olla esityksensä aikana innostuneitakin, mutta usein he korostavat asemaansa melko hiljaisella ja sangen huolitellulla puheenparrella. He korostavat tällä tavalla fiksuuttaan, joka on (ainakin heille itselleen) ilmeinen. Jos esitetty asia ei oikeasti ole painavaa, vaikutelma on varsin koominen: kyseessä on vastakohta (tai erittäin köyhän miehen versio) Don Vito Corleonen (Marlon Brando) repliikeille elokuvassa Kummisetä (1972).

Pitäisikö olla oma itsensä?

Opettajat ja ohjaajat ystävällisesti neuvovat aloittelevaa esityksen pitäjää olemaan oma itsensä. Neuvo kuulostaa järkevältä ja sympaattiselta, mutta ilmeisesti eräs muuttuja esityksen onnistumisessa sitten olisi se, millainen kukin omana itsenään on.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023073192590