”Hoitotyön ydintä on ihmisten kohtaaminen”

Uunituoreella sairaanhoitajalla Taina Laaksolla oli takanaan jo kaksi suoritettua tutkintoa hoitoalalta, kun hän hakeutui suorittamaan diakonissa-sairaanhoitajan tutkintoa Diakin avoimessa ammattikorkeakoulussa sekä Diakin Oulun-kampuksella. Toiko se lisäarvoa aiempaan osaamiseen?

– Ilman muuta toi! Se toi laajempaa ajattelua, sillä koulutuksessa on sairaanhoidon lisäksi myös esimerkiksi teologiaa, kasvatustieteitä sekä yhteiskunnallista näkemystä. Koulutus auttaa näkemään ihmisen kokonaisvaltaisesti. Sairaanhoidon lisäksi korostetaan läsnäolon ja terveyden edistämisen tärkeyttä, sitä miten ihmisen elämänlaatua voi parantaa.

Sairaanhoitaja-diakonissan koulutus tarjoaa Laakson mukaan monenlaisia suuntautumisvaihtoehtoja, koska siinä yhdistyy sosiaalihuollon ja terveydenhuollon osaaminen.

– Voit työskennellä paitsi varsinaisen hoitotyön parissa, niin vaikkapa seurakunnissa tai järjestöissä.  Sairaanhoitajan ammatin lisäksi osaat esimerkiksi ohjata talousvaikeuksissa olevan ihmisen ruoka-avun piiriin.

Kohtaaminen tärkeintä

Taina Laakso uskoo, että moni sairaanhoitaja toivoisi enemmän välineitä ahdistuneiden ja pelokkaiden potilaiden kohtaamiseen. Usein etenkin vanhusten mielessä on myös paljon hengellisiä kysymyksiä elämän lopun lähestyessä. Diakonissa-sairaanhoitajan koulutus tarjoaa Laakson mielestä vastauksia juuri näihin tilanteisiin.

– Vakavasti sairastuneelle pitää olla kuuntelija, jolle voi kertoa tuntemuksia. Silloin hoitajan on oltava ihminen ihmiselle, sehän ei millään tavalla poista ammatti-identiteettiä! Nykyään psyyken asioita ja esimerkiksi saattohoitoa käsitellään enemmän sairaanhoitajakoulutuksessakin, sen sijaan hengellisyys on vieläkin vaiettu aihe, vaikka sen tiedetään olevan monille hyvin tärkeä toivoa tuova asia.

Laakson mielestä esimerkiksi masentuneen potilaan kohtaamisessa tarvitaan monenlaisia työkaluja. Kuunteleminen on tärkeää, mutta usein potilaalla ei ole edes sanoja.

– Silloin hoitajalla olisi oltava sanoja kysyä. Uskon, että diakoniatyössä nähdään enemmän erilaisia vaihtoehtoehtoja vastata ihmisten tarpeisiin. Olen esimerkiksi huomannut, että puhumista parempi keino voi olla ryhtyminen johonkin toimintaan, ei kannata väkisin istua kasvotusten. Sellaista oppia ja koulutusta ei saa perussairaanhoitajan koulutuksessa.

Matkan varrella tarttunutta

Taina Laakso on ehtinyt moneen sosiaali- ja terveysalan työuransa aikana. Kaikesta on tarttunut oppeja mukaan. Laakso valmistui mielenterveyshoitajaksi vuonna 1990 ja vanhusten hoitamiseen erikoistuneeksi sairaanhoitajaksi kymmenen vuotta myöhemmin.

Mielenterveyspuolelta mukaan jäi vakaumus siitä, että hoitotyön ydin on ihmisten kohtaaminen.

Mielenterveyspuolelta mukaan jäi vakaumus siitä, että hoitotyön ydin on ihmisten kohtaaminen. Kliinisessä sairaanhoitajan työssä sille ei taas tuntunut olevan paikkaa, vaikka läsnäoleva kohtaaminen siinä hetkessä ei veisi lainkaan lisäaikaa.

– Psyykettä ei sairaanhoidossa ole nähty yhtä tärkeänä kuin fyysistä ja sosiaalista tukemista. Mielenterveyshoitajakoulutuksesta mieleeni on siis jäänyt se oppi, että aivan ensimmäiseksi tulee ihmisen kohtaaminen.

Laakso haluaa kuitenkin painottaa, että hänen käsityksensä mukaan myös sairaanhoitajakoulutuksessa otetaan nykyään paremmin huomioon ihminen psyko-fyysis-henkisenä kokonaisuutena.

Vanhusten hoivakotityöskentelystä jäi Laaksolle mukaan voimavaralähtöisen ajattelun tärkeys. Ongelmien olemassaoloa ei kannata kieltää, mutta ihmistä on autettava näkemään jäljellä olevat voimavarat.

Kolmikymppisenä Laakso hoiti omaishoitajana syöpää sairastavaa appeaan. Kokemus siitä, mitä tarkoittaa olla omaishoitaja jäi mieleen vahvasti. Se sai hänet osaltaan suuntaamaan järjestöpuolelle omaishoidon pariin.

– Siinä kohtaa vasta oikein oivalsin kolmannen sektorin eli tässä tapauksessa sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tarjonnan. En ollut aiemmin tajunnut hyödyntää omalla kohdallani ja potilaita ajatellen niistä saatavaa tietoa ja vertaistukea.

Omaishoitajaliitossa kuluneiden vuosien aikana Laakso suoritti moniammatilliset seniori- ja vanhustyön erikoistumisopinnot ammattikorkeakoulussa. Niiden myötä hän kiinnostui julkisen sektorin vanhuspalvelujen kehittämisestä, mihin tarjoutui tilaisuus STM:n rahoittamassa ikäkasteohjelmassa Hämeenlinnan kaupungilla.

Vuodesta 2015 Laakso on työskennellyt valtakunnallisessa Muistiliitossa Pohjois-Suomen alueella järjestötyön asiantuntijana, jossa hänen tehtävänään on viedä muistisairaiden ja heidän läheistensä asioita eteenpäin yhdessä paikallisen muistiyhdistyksen kanssa.

Taina Laakso lähti aikoinaan hoitotyöhön ennen muuta työn merkityksellisyyden takia.

– Jos haluaa kokea merkityksellisyyttä työssä, niin hoitotyö on erinomainen vaihtoehto. Siinä pääsee toimimaan ihmisten kanssa ja voi oikeasti vaikuttaa heidän elämäänsä. Työssä viihtyminen ja oman työn arvostus kantavat pitkälle. Toki palkka kuuluu siitäkin työstä ja nykyistä paljon isompikin palkka.

Vaikuttaminen voi auttaa jaksamaan

Iso ongelma tänä päivänä on, että sairaanhoitajat eivät tahdo pysyä raskaassa työssään. Taina Laakso uskoo, että monipuolisia eväitä tarjoava koulutus voi edistää myös työssä jaksamisessa.

– Kun koulutuksesta saa työvälineitä erilaisten ihmisten kohtaamiseen ja toimimiseen raskaissakin tilanteissa, niin se koulutus voi toimia myös pitovoimana – vaikka on selvää, että työntekijöitä hoitotyössä pitäisi olla enemmän.

Jaksamiseen työssä ja eettiseen stressiin voi vaikuttaa myös tunne omista vaikutusmahdollisuuksista.

– Mielestäni hoitajat voisivat omaksua vieläkin vahvemman roolin vaikuttaa hoidettavien elämänlaadun parantamiseen ja puhumiseen heidän puolestaan. Se voi vaatia rohkeutta, onhan yksittäisellä työntekijällä aina kyse myös omasta työpaikasta ja sen kautta elannosta.

Laakso suositteleekin joukkovoimaa vaikuttamiseen vaikkapa potilasjärjestöjen kautta. Hän korostaa myös koko sosiaali- ja terveysalan kentän yhteistyön merkitystä.

– Toivon, että hyvinvointialueet olisivat halukkaita tekemään kolmannen sektorin kanssa saumatonta yhteistyötä. Täällä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella kirkon diakoniatyöntekijät ja järjestötyöntekijät on kutsuttu mukaan kumppanuuspöytiin suunnittelemaan miten ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta voitaisiin yhdessä vahvistaa. Se on oikea suuntaus.