Tulevaisuuden työntekijöistä kilpaillaan – miten käy diakoniatyön?
Julkisuudessa puhutaan paljon työvoimapulasta erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon alalla. Diakoniatyö kilpailee samoista työntekijöistä näiden edellä mainittujen toimijoiden kanssa. Miten kirkon työ voisi houkutella työntekijöitä? Onko kirkolla tarjota jotain sellaista, mitä muut työnantajat eivät voi tarjota? Entä mikä vaikuttaa siihen, että kirkko ei välttämättä tunnu kutsuvalta työpaikalta?
Diakoniatyön edellytyksenä on joko sosionomi-diakonin tai sairaanhoitaja-diakonissan koulutus. Sairaanhoitaja-diakonissan pääpaino on oltava diakonisessa hoitotyössä. Diakoniatyöntekijällä on näin ollen aina kaksoistutkinto, mikä antaa työntekijälle nykyisessä työmarkkinatilanteessa enemmän valinnanvapautta työpaikan suhteen.
Kutsumus ja monipuolisuus houkuttelijoina
Suurimpana syynä kirkon työhön hakemiselle mainitaan usein kutsumus, joka on usein riittävä. Tällöin pohja työnteolle ja motivaatiolle on varsin hyvä. Kirkko onkin etulyöntiasemassa muihin työnantajiin nähden juuri kutsumuksessa. Moni voi tuntea kutsumusta muihinkin kuin kirkon tehtäviin, ja kaikki se on yhtä arvokasta.
Diakoniatyön monipuolisuus on toinen syy, joka tukee kirkon työhön hakemista. Viimeistään seurakuntaharjoittelun jaksolla opiskelijat kokevat työn monipuolisuuden konkreettisesti ja yleensä positiivisena asiana. Työtä saa myös tehdä omalla persoonalla, ihmisenä ihmiselle, vapaammin kuin monessa muussa työpaikassa.
Palkkaus, etenemismahdollisuudet ja työajat mietityttävät
Useimmiten kuulemani syy, miksi diakoniatyö ei kiinnosta, on palkka. Palkkausta perustellaan usein sillä, että palkkojen noustessa virat vähenevät. Toisaalta voimme ajatella, että jos kirkko saa motivoituneita ja sitoutuneita, palkkaansa tyytyväisiä työntekijöitä, työteho nousee. Tämä muutos tukisi myös tavoitetta tarjota seurakuntalaisille mahdollisuuksia osallistua toimintaan. Seurakuntalaisten vapaaehtoistyöhön lähtemiseen vaikuttaa kuitenkin usein niin yksilön tahtotila kuin myös ajanpuute. Eläkeiän noustessa suuri vapaaehtoisten ryhmä eli eläkeläiset voi pienentyä, ja herättää huolta siitä, kuinka moni jaksaa sitoutua vapaaehtoistyöhön pitkän työuran jälkeen.
Diakoniatyön vetovoimaisuutta vähentää myös niukat etenemismahdollisuudet. Seurakunnan diakoniatyössä on mahdollista edetä johtotehtäviin, esimerkiksi tiimivastaavaksi tai lähiesimieheksi. Tällaiset työn sisäiset etenemismahdollisuudet ovat kuitenkin mahdollisia vain harvoille, sillä näitä paikkoja on rakenteellisista syistä todella vähän.
Lisäksi työaikojen puuttuminen pelottaa. Vaikka työajattomuus on myös rikkaus, joka tuo työhön joustavuutta ja mahdollistaa poikkeuksellisen asiakaslähtöisyyden, opiskelijat näyttävät suhtautuvan siihen negatiivisesti. Työajan puute saa huolehtimaan, pitääkö aina olla tavoitettavissa. Se herättää myös kysymyksiä ilta- ja viikonlopputyön korvauksista ja työmäärän rajaamisesta. Työtä diakoniassa riittääkin rajattomasti. Työajattomuudessa on silti paljon etuja, joita olisi syytä korostaa vahvemmin julkisessa keskustelussa erityisesti työntekijän näkökulmasta.
Ristiriitainen suhtautuminen kirkkoon työnantajana
Yksi yleisimpiä kysymyksiä opiskelijoiden parissa on, menevätkö sairaanhoitajan taidot hukkaan diakoniatyössä. Omien kokemusteni pohjalta voin sanoa, että ei mene. Ihmisen voi kohdata kokonaisvaltaisesti, vaikka diakonia ei tietenkään ole kliinistä sairaanhoitotyötä. Tulevaisuudessa kaikki voi olla mahdollista – ehkä jopa sekin, että kirkko myy sairaanhoidollisia palveluita.
Myös kirkon suhde sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin mietityttää. Kuten yhteiskunnassa ja kirkon piirissä, myös opiskelijoiden keskuudessa tästä asiasta ollaan montaa mieltä. Asian ratkaisemattomuus aiheuttaa kummastusta ja luo mielikuvaa työnantajasta, joka ei osaa linjata asioita. Päätettiinpä asiasta mihin suuntaan tahansa, kokee osa kirkon vetovoimaisempana työpaikkana, kun taas osa ei tunne voivansa olla kirkon työntekijä. Tuleva diakoniatyöntekijä katsoo kirkkoa paitsi hengellisenä yhteisönä myös mahdollisena työnantajana. Tällaisenaan kirkko näyttäytyy vellovana ja päätöksiin kykenemättömänä, eikä kovin turvallisena ja selkeänä työpaikkana.
Kirkon työntekijäksi kasvaminen on prosessi. Moni opiskelija miettii omaa kelpaavuuttaan ja odotuksia, joita hän liittää diakoniatyöntekijän työhön. Tässä avainasemassa ovat seurakuntaharjoittelu sekä se, että lehtoreina toimii diakoniatyöntekijöitä. Tämä madaltaa usein itselle asetettuja ennakko-odotuksia ja vaatimuksia, kun lehtorit osoittautuvat ihan tavallisiksi ihmisiksi.
Parempaa näkyvyyttä diakoniatyölle
Kirkko on mainettaan parempi työpaikka. Vaikka ongelmiakin esiintyy, tuovat opiskelijoiden harjoitteluistaan antamat palautteet pääasiassa erittäin hyvän viestin siitä, miten kirkko työyhteisönä on ottanut heidät vastaan, ja miten he ovat kokeneet työyhteisön.
Kirkon tekemää yhteiskunnallista työtä, jota toteuttavat myös muut alat diakonian rinnalla, tulisi ylpeästi nostaa esiin.
Diakonian profiilia on nostettava. Kirkolla onkin suuri haaste saada vahvemmin markkinoitua työtään ja kirkon työntekijöiden osaamista. Jokainen työntekijä on korkeasti koulutettu moniosaaja. Kirkon tekemää yhteiskunnallista työtä, jota toteuttavat myös muut alat diakonian rinnalla, tulisi ylpeästi nostaa esiin.
Kirkko toivoo muiden työnantajien tavoin saavansa parhaita työntekijöitä. Diakoniatyöntekijöiden liiton keväällä 2022 tekemän kyselyn mukaan diakonian virkaan hakijoita on ollut keskimäärin neljä hakijaa virkaa kohden. Kasvukeskuksissa hakijoita on enemmän, mutta syrjäisillä alueilla tilanne on haastavampi. Huolestuttavinta on, että kyselyyn vastanneiden joukossa joka kymmenes virka oli vailla pätevää viranhaltijaa. Syiksi rekrytoinnin haasteisiin nimettiin yleisimmin palkka, etenemismahdollisuudet, työaika ja diakoniatyön kuormittavuus.
Moniulotteista työtä yksin ja yhdessä
Edellä mainituista pulmista huolimatta kirkko voi tarjota hyvän työpaikan diakoniatyöntekijälle. Työ on monipuolista, ihmisläheistä työtä, jota saa tehdä vahvasti omana itsenään. Lisäksi työnsä sisältöön voi vaikuttaa paljon. Oman innostuksen ja kutsumuksen ääntä voi kuunnella ja sitä voi toteuttaa työssä resurssien sallimissa rajoissa. Työ on merkityksellistä ja siinä saa kulkea ihmisen rinnalla ilman, että kukaan rajaa esimerkiksi kohtaamisten määrää. Hengellisyys on luonnollinen osa työtä, ja usein se hoitaa myös työntekijää.
Työssä yhdistyy sekä yksin että yhdessä tekeminen, ja oman kokemukseni mukaan kirkon työyhteisö voi parhaimmillaan olla aidosti yhteisö. Diakoniatyö on työtä, joka antaa paljon tekijälleen. Tulevaisuudessa kirkko joutuu kilpailemaan yhä voimakkaammin työntekijöistä. Kirkon onkin syytä olla hereillä varmistaakseen, että saa hyviä työntekijöitä.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20230908121874