Teologia

Varsinkin suuret historialliset kirkot, kuten esimerkiksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko, kunnioittavat akateemista teologista tutkimusta ja ovat siihen monin tavoin sidoksissa. Teologia voi niiden äidinkielenä olla lähellä akateemista, tutkimukseen perustuvaa teologiaa. Toisaalta niillä on myös teologiset ajatusmuotonsa, joita on usein määritelty tarkasti eri dokumentteihin.

On kuitenkin runsaasti pienempiä kirkkoja ja erilaisia uskonnollisia yhteisöjä ja liikkeitä, joilla on hyvinkin vakiintunut oma teologinen ajatustapansa. Sellainen voi olla suuressakin ristiriidassa akateemisen teologisen tutkimuksen kanssa.

Uskonto vaikuttaa yksilöiden elämänvalintoihin, arvoihin, eettisiin ratkaisuihin, asenteisiin ja toimintaan. Teologia tarkastelee uskonnollisia ilmiöitä eri näkökulmista. Yhtä tutkimusmenetelmää teologialla ei tieteenä ole.

Jotkut teologiset tieteenalat käyttävät välineinään kielentutkimuksen ja tekstianalyysin menetelmiä ja arkeologiaa, toiset historiantutkimuksen monia menetelmiä, kolmannet filosofista ja aatehistoriallista tekstianalyysia ja neljännet erilaisia yhteiskuntatieteellisiä tutkimusmenetelmiä. Eri näkökulmat, tutkimusmenetelmät, lähdeaineistot ja erityiskysymykset saavat aikaan, että teologeilla voi olla keskenään suuriakin ajatuseroja ja keskinäisiä ymmärtämisen vaikeuksia.

Kristillisen teologian muotoutuminen

Kreikankielinen sana theologia tarkoittaa järkiperäistä ja johdonmukaista puhetta Jumalasta tai jumalista. Sanalla logos voidaan viitata myös mytologiseen tai runolliseen puheeseen. Siten jo käsitteen alkukielinen määrittely sisältää teologian molemmat puolet: kristinopin tai muiden uskontojen oppijärjestelmien järkiperäisesti hahmotettavan kokonaisuuden tarkastelemisen sekä mysteerin ja tiedon rajojen tunnustamisen.

Teologia syntyi, kun juutalaiselta pohjalta kasvanut kristinusko kohtasi kreikkalaisen kulttuurin. Ensimmäisinä teologeina voi pitää jo apostoli Paavalia (n. 3–64), samoin evankeliumien kirjoittajia ja varhaisia kirkkoisiä, mutta sitäkin selvemmin toisen vuosisadan apologeettoja. Teologian tavoitteena oli selittää kristinuskon sisältöä käsitteellisesti ja filosofisin termein.

Teologisia tieteenaloja ei luonnollisesti ollut, ei myöskään selvää rajaa julistuksen ja tieteen välillä. Uskonnollisen todistuksen ja julistuksen sekä teologisen tieteellisen tutkimuksen välinen raja on nykyaikanakin monille epäselvä.

Keskiajan skolastiikka loi yliopistoteologian, joka tietoisesti rakensi filosofian pohjalle ja oli muuta kuin julistusta. Se oli älyllisesti optimistista ja uskoi voivansa selvittää käsitteellisesti kaikki uskon salaisuudet. Siten se oli tiedettä Jumalasta ja jumalallisista asioista. Teologia oli yliopistossa keskeinen tieteenala, mutta ei pappiskoulutuksessa. Yliopistoteologia oli siten tarkoitettu eliitille.

Reformaatio sitoi teologian pappien koulutukseen

Reformaation tärkeä lähtökohta oli yliopistoissa. Se jakoi läntisen kristikunnan, mutta myös uudisti yliopistot humanistisen sivistysihanteen pohjalta palvelemaan pappiskasvatusta. Teologia ajateltiin tradition ja uskonsisällön siirtämiseksi ja opettamiseksi, mutta samalla sen uudelleentulkitsemiseksi. Messupapeista tuli saarnapappeja, joiden tärkeimmiksi tehtäviksi ajateltiin julistus ja opetus.

Katolinen oppi oli jo skolastiikan kaudella ja erityisesti Tuomas Akvinolaisen (1225–1274) vaikutuksesta muodostunut valtavaksi loogiseksi oppijärjestelmäksi, joka kaiken aikaa kehittyi. Puhdasoppisuuden eli ortodoksian ajaksi kutsutaan kautta 1500-luvun lopusta 1700-luvun alkuun, jolloin myös protestanttinen teologia eri muodoissaan luotiin mahtavaksi järjestelmäksi.

Papistosta tuli vähitellen oppinut sääty, joka sai koulutuksensa yliopistossa. Yliopistoista tuli virkamiesten ja aivan erityisesti pappien kasvattajia, ja yliopistot saivat keskeisen aseman luterilaisissa kirkoissa niiden oikean opin valvojina.

Ajatuksena oli, että teologian perusta on Raamatun ilmoitus. Tämän varaan rakennettiin systeemi, jossa Raamatusta loogisesti johdettuja dogmatiikan lauselmia ruvettiin pitämään normatiivisina. Tämä johti opin ja teologisen ajattelun jäykistymiseen, mistä taas seurasi pietismin kritiikki, joka halusi vapauttaa teologian alkuperäiseen raamatulliseen puhtauteen.

Kiistat teologiasta tieteenä alkavat

Pietismiin vaikutti myös samanaikainen laaja kulttuuri-ilmiö eli valistus, joka korotti järjen ylimmäksi auktoriteetiksi myös teologisissa kysymyksissä. Teologian edustajat joutuivat puolustamaan perusväittämiensä totuusarvoa muiden tieteiden edustajien kanssa.

Tärkeän käänteen teologisen ajattelun ja tieteellisen teologian muuttumisessa kokemusperäiseen suuntaan synnytti saksalainen teologi ja filosofi Friedrich Schleiermacher (1768–1834). Hän oli romantiikan kauden edustaja, joka pani pääpainon uskonnolliseen elämään, tunteeseen ja siihen, mitä yksilö koki ja tiedosti. Schleiermacherin ajattelusta kehittyi ns. kulttuuriprotestantismi, jonka piirissä teologiset käsitykset nähtiin lähinnä ihmisen kokemuksien ja tunteiden ilmauksina.

Teologia alkoi sitoutua lähemmäs kirkkoa. Teologian tehtävä määriteltiin käytännöllisesti. Teologia ajateltiin yhdistelmäksi tieteistä, joiden tunteminen oli välttämätöntä kirkon johtamisessa. Teologia ilman kirkkoa ei ollut mielekästä, mutta kirkkokaan ei tullut toimeen ilman teologiaa. Teologian tehtävä oli kehittää kirkon johtamiseen tarvittava teoria, jonka käytäntöön soveltamisen katsottiin kuuluvan kirkolle.

Positivismi vakiinnuttaa tieteellisen teologian

Seuraava teologiaan ja yleensä kaikkiin tieteenaloihin vaikuttanut suuntaus oli 1800-luvulla muotoutunut positivismi, jonka mukaan pätevää tieteellistä tietoa oli mahdollista saada vain välittömien havaintojen ja kokemusten sekä toistettavissa olevien kokeiden perusteella. Käsitteelliset oletukset samoin kuin metafysiikka torjuttiin.

Teologia ei ollut Raamatun ilmoituksen pohjalle rakentunut looginen järjestelmä, vaan kristinuskoa ja kirkkoa empiirisesti tutkiva tiede. Tällaisena tutkimusalana teologia on tiedettä samoin perustein kuin mikä hyvänsä humanistinen tutkimus. Samojen metodisten lähtökohtien takia sillä oli hyvät keskustelumahdollisuudet humanististen ja vähitellen kehittyneiden yhteiskuntatieteiden kesken.

Positivistinen tiedekäsitys oli niin pitkään vallitseva, että teologia kehittyi monin paikoin rauhassa tämän ajattelutavan turvassa. Yliopistomaailmassa teologiaa on kuitenkin usein kyseenalaistettu sillä perusteella, että jumalapuheen tiedollista alkuperää ei voida osoittaa tieteen keinoin todeksi. Kritiikki on yleensä vain kehittänyt teologisia tieteitä ja niiden tutkimusmenetelmiä.

Teologia yliopiston tieteenalana eri maissa

Uskontotiede syntyi ikään kuin rinnakkaiseksi tavaksi pyrkiä muodostamaan kriittistä tietoa uskonnosta. Esimerkiksi Ruotsissa ”systemaattinen teologia” eli dogmatiikka ja sitä lähellä olevat kristillistä oppia eri näkökulmista johdonmukaisin menetelmin tutkivat tieteenalat pyrittiin korvaamaan historiallisella tai ilmiöpohjaisella uskonnontutkimuksella.

Englantilaisella kielialueella uskontoa tutkivan yksikön nimi voi olla theology and religion (Oxford), mutta tavallisia ovat myös religious studies tai mannereurooppalaiselta teologiselta tiedekunnalta kuulostava Divinity School (esim. Yalen ja Harvardin yliopistot). Suuntana on yleensä ollut kehitys kulttuurintutkimusta kohti.

Uskontotiede syntyi ikään kuin rinnakkaiseksi tavaksi pyrkiä muodostamaan kriittistä tietoa uskonnosta.

Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa teologian on nähty olevan niin sidoksissa kirkkoon, että ”teologia” ei mahdu julkisesti rahoitettavan yliopiston piiriin. Näissä maissa on toki runsaasti teologisia oppilaitoksia, mutta ne ovat yksityisiä tai kirkollisia.

Saksassa ajatellaan päinvastoin. Saksalaisissa julkisesti rahoitetuissa yliopistoissa teologiaa tutkitaan ja opetetaan paljon. Valtiovalta ei halua siellä määritellä tieteenalan sisäistä luonnetta. Saksalaisella kielialueella sekä protestanttisen että katolisen teologian asema on vahva. Teologian käsitettä on siellä laajennettu myös muiden uskontojen suuntaan ja puhutaan esimerkiksi islamilaisesta teologiasta ja juutalaisesta teologiasta.

Teologian tutkimusalat

Suomalaisissa yliopistoissa teologisia tiedekuntia tai osastoja on Helsingin yliopistossa, Åbo Akademissa Turussa ja Itä-Suomen yliopistossa. Lisäksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa nostetaan teologisia kysymyksenasetteluja esiin kirkollisiin tutkintoihin tähtäävän opetuksen ja kirkollisen tutkimuksen yhteydessä, mutta kokonaisvaltainen teologinen perusopetus on suppea.

Teologiset kysymykset ja ongelmat saattavat nekin vaihdella suuresti eri teologisissa oppiaineissa, mutta kaikissa niissä kysymyksiä tarkastellaan kriittisesti ja ongelmalähtöisesti.

Perinteisiä teologisia oppialoja ovat: Raamattu historian kuluessa ja nykyaikana, kristinuskon historia, kristinuskon ajatusmaailma ja käytännöt sekä muut uskonnot ja elämänkatsomukset.

Suomen teologisissa tiedekunnissa on pidetty kiinni perinteisistä teologisista oppiaineista, Vanhan ja Uuden testamentin eksegetiikasta, kirkkohistoriasta, systemaattisesta teologiasta, käytännöllisestä teologiasta ja uskontotieteestä. Systemaattisen teologian rungoksi ajatellaan yleensä dogmatiikka, mutta sen rinnalla tutkitaan ja opetetaan esimerkiksi patristiikkaa, ekumeniikkaa, missiologiaa, etiikkaa ja uskonnonfilosofiaa. Käytännöllinen teologia jakautuu vielä useampiin osiin. Omiksi oppiaineikseen sen sisälle ovat kehittyneet uskonnonpedagogiikka, kirkkososiologia ja usein lähinnä sielunhoidon kysymyksiä tutkiva pastoraaliteologia, mutta käytännöllisen teologian aloja ovat myös liturgiikka, kirkko-oikeus, diakonia, kirkkotaide sekä kirkon hallinto ja viestintä.

Koko ajan tulee kuitenkin uutta. Uskonnollinen tilanne muuttuu, samoin uskontojen asema yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Helsingin yliopistossa on nykyisin uusia professuureja esimerkiksi kaupunkiteologian sekä globaaliteologian ja uskontojen dialogin alueella.

Uskontotiede on Helsingin yliopistossa nähty sekä teologian että humanistisen tutkimuksen osa-alueeksi, ja yliopiston koulutusohjelmissa käytetäänkin ilmausta ”teologia ja uskonnontutkimus” tavalla, jossa kaikki uskonnon ymmärtämiseen pyrkivät humanistiset lähestymistavat nähdään tärkeiksi.

Teologisen tiedekunnan tutkimuksen painoalojen otsikot kertovat paljon nykyaikaisesta teologisesta tutkimuksesta:

• Teologian ja uskonnontutkimuksen monitieteisyys sekä metodinen kehittäminen
• Uskonnollinen vuorovaikutus kulttuurikonteksteissa
• Teologisten, uskonnollisten ja katsomuksellisten ideoiden sekä käsitejärjestelmien synty, historiallinen kehitys sekä vaikutus yhteiskuntaan ja kulttuuriin
• Uskonnollinen monimuotoisuus globaalissa ja paikallisessa kontekstissa
• Uskontojen, elämänkatsomusten ja arvojen vaikutus hyvinvointiin sekä kestävään kehitykseen
• Ekoteologia
• Uskonto ja eriarvoisuus
• Muuttoliikkeiden vaikutus uskontoon ja kulttuuriin.

Näiden otsikoiden avulla teologinen tutkimus tavoittaa inhimillistä kulttuuria hyvin monipuolisesti. Teologialla on perinteensä ja ankkurinsa, jotka pysyttävät osan teologisesta tutkimuksesta totutulta kuulostavilla urilla. Osa taas kulkee ihmisten kysymysten ja elinolojen mukana modernin maailman vaihtuvissa kysymyksissä.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231010139486