Reiluus
Reiluudella tarkoitetaan rehtiyttä, reilua peliä, avoimuutta, tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Se on toista kunnioittavaa ja toisen huomioon ottavaa ystävällistä käytöstä. Reiluudessa korostuu käsitys siitä, mikä on moraalisesti oikein. Reilu on hyvän ja oikean puolella ja tekee sen reilusti.
Erään näkemyksen mukaan hyvä reiluuden mittari on se, kuinka reilu on niille, jotka eivät ole reiluja. Se on melkoista Vuorisaarnan etiikkaa, jossa käsketään rakastamaan vihollisia ja kääntämään lyöjää kohti vielä toinenkin poski. Ehkä reiluus epäreiluja kohtaan on paras keino.
Reiluuteen sisällytetään epäilemättä myös tasa-arvoisuus. Kaikilla on samat oikeudet ja velvollisuudet. Reiluutta on myös yhteisten pelisääntöjen noudattaminen ja toisten tukeminen niiden noudattamisessa. Reilu pitää toisten puolta ja kuuntelee toisia. Reilu huolehtii, että kaikilla on oikeus sanoa mielipiteensä ja vaikuttaa asioihin, jotka vaikuttavat heihin.
Reiluus on myös sitä, että ketään ei jätetä ulkopuolelle eikä kohdella eri tavalla esimerkiksi syntyperän, sukupuolisen suuntautumisen tai uskonnon takia. Reilu on myötätuntoinen, joustava ja pitää kiinni sopimuksista. Reilu puolustaa kiusattua ja korottaa äänensä, jos johtaminen on epäoikeudenmukaista.
Epäreiluus aiheuttaa ristiriitoja ja epäsopua, mutta reiluus laittaa miettimään asioita myös toisen näkökulmasta ja punnitsemaan eri vaihtoehtoja. Reiluutta tarvitaan yhdessä elämisessä, ja reiluus myös liittää ihmisiä yhteen.
Reilu kohtelee kaikkia ihmisiä tasapuolisesti ja pitää jokaista samanarvoisena. Reilu toimii aktiivisesti oikeudenmukaisuuden puolesta eikä anna omien etujen tai henkilökohtaisten suhteiden vaikuttaa päätöksenteossa. Reilun arvot ovat oikeudenmukaisuuden arvoja.
Reiluutta arvostetaan. Reiluus liitetään usein sellaisiin vahvuuksiin kuin johtajuus, yhteistyö, anteeksiantavuus, ystävällisyys ja rehellisyys. Reiluuden sanotaan edellyttävän tunneälyä, sosiaalista älykkyyttä ja arviointikykyä.
Reiluuden yli- ja aliannostukset
Aristoteliseen tapaan voi miettiä reiluutta hyveenä, joka on kohtuullinen ja järkevä keskiväli ääripäiden välissä.
Ehkä voidaan sanoa, että liika annos reiluutta saa omantunnon kolkuttamaan lähes kaikesta, myös täysin turhasta. Yliannos reiluutta voi johtaa myös kaikkien miellyttämiseen, jolloin on vaikeaa tehdä päätöksiä tai puhua ongelmista avoimesti, mikä johtaa helposti epäreiluuteen. Ihmisillä on erilaisia toiveita ja tarpeita, myös erilaisia käsityksiä reiluudesta. Reiluuden yliannostusta vastaan parhaat keinot ovat rehellisyys, suoruus ja rohkeus.
Aristoteliseen tapaan voi miettiä reiluutta hyveenä, joka on kohtuullinen ja järkevä keskiväli ääripäiden välissä.
Liian vähäinen annos reiluutta merkitsee itsekkyyden valtaa, halua voittaa ja olla muiden yläpuolella. Vähäinen reiluus on epäreiluutta. Se voi olla joidenkin suosimista muiden kustannuksella oman edun tai omien tarkoitusperien takia. Vähäistä reiluutta osoittavat myös ”samalla mitalla vastaaminen” tai suoranainen kostaminen. Lääkkeet reiluuden aliannostukseen ovat nöyryys, ystävällisyys ja anteeksianto.
Kaikkia luonteen vahvuuksia voidaan käyttää liikaa tai liian vähän. Oikea reiluuden keskiväli löytyy sieltä, missä kohtelet muita hyvin ja oikeudenmukaisesti jopa silloin, kun saat itse osaksesi huonoa ja epäreilua kohtelua.
Reiluus kehittyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja sitä voi harjoitella. Sellainen kannattaa, sillä reiluus lisää hyvinvointia.
Toisista huolehtiminen moraalin korkein ihanne
Länsimaisen ajattelun perustana pidetyssä antiikin filosofiassa pyyteettömyys oli melko vierasta. Laupiaan samarialaisen etiikka ei ole sukua antiikille, se edusti jotakin kokonaan uutta.
Kristinuskon leviämisen myötä toisista huolehtimisen eetoksesta tuli länsimaisen etiikan kulmakivi, ja pyyteettömästä antamisesta, lähimmäisenrakkaudesta, tuli moraalin korkein ihanne. Vaikka tiedetään, että ihminen voi tehdä hyvää ja hän oppii olemaan reilu, hyvin tuttu on sananparsi, jonka mukaan ihminen on ihmiselle susi. Ihminen kykenee epäreiluuteen ja oman edun tavoitteluun jopa toisten kustannuksella.
Renessanssin ja uuden ajan myötä ihmistä alettiin tarkastella yhä enemmän hänen itsekkyytensä näkökulmasta. Egoismiteoriat korostavat, että ihmisellä on oikeus tavoitella omaa etuaan. Psykologisen egoismin mukaan ihminen on luonnostaan sellainen, että hän tavoittelee suurinta mahdollista hyvää itselleen. On esitetty jopa teoria geenin itsekkyydestä.
Itsekkyys yhteiskunnan suunnittelussa
Yhteiskuntaamme rakennetaan sen olettamuksen varassa, että ihminen on itsekäs. Niin toimivat talous, hallinto ja politiikka ja sen vahvistavat arjen kokemukset. Ihminen valitsee itselleen tarkoituksenmukaisinta, sopivinta ja laadukkainta – omaan budjettiin suhteutettuna. Ihminen myös äänestää demokratiassa oman ajatuksen, aatteen tai elämäntilanteen kannalta parhaaksi ymmärtämäänsä.
Oletuksen mukaan yksilö, kotitalous tai yritys pyrkii saamaan itselleen mahdollisimman paljon hyötyjä ja resursseja. Jokainen toivoo tai pyytää hiukan lisää ja samalla pyrkii saamaan tavaran tai palvelun hieman halvemmalla. Tällaista pidetään sekä itsestään selvänä että luonnostaan oikeutettuna. Koko markkinatalous ja yhteiskunta nojaavat kilpailuun ja itsekkääseen ihmiskäsitykseen.
Ihmisen itsekkyys on hyväksytty luonnonlain kaltaiseksi elämää ohjaavaksi voimaksi, ja sen mukaisesti ajattelee myös klassinen taloustiede. Oikeastaan voidaan sanoa, että maailmaa suunnitellaan epäreiluuden varaan, mutta sitä ei saa kutsua epäreiluudeksi.
Altruismi – itsekkyyden vastavoima
Itsekkyys ei ole kuitenkaan ainoa käyttäytymistä motivoiva tekijä. Historiasta tunnetaan kaikilta ajoilta myös käyttäytymisestä, jossa pyritään lisäämään toisten hyvinvointia jopa oman hyvinvoinnin kustannuksella. Toisen huomioon ottava käyttäytyminen on sekin jokapäiväistä. Tällaista reiluutta kutsutaan altruismiksi.
Sosiaalipsykologian, sosiologian ja taloustieteiden piirissä on jo pitkään alettu korostaa, ettei ihmisen käyttäytymistä tule selittää egoismilla ja oman hyödyn tavoittelulla ikään kuin se olisi ainoa selitysmalli, koska altruismi on totta. Elämä on pikemmin jonkinlainen sekoitus egoismista ja altruismista. Ihmisissäkin on eroja: toisen käyttäytymistä leimaa enemmän altruismi kuin toisen.
Itsekäs kilpailuajattelu muodostaa talouselämän ja yhteiskuntasuunnittelun tukirangan, mutta sitä pehmentää ihmisten keskinäinen altruismi, toinen toisesta välittäminen. Altruismi toimii myös yhteisöjen koheesion, siis sen kiinteyden ja jäsenten yhteenkuuluvuuden tunteen perustana. Tämä kaikki on oikeastaan kristinuskon ja sen aikanaan historiaan tuoman uuden ajatuksen, lähimmäisenrakkauden, ansiota.
Tutkimus muuttaa perusolettamuksiaan yleensä melko hitaasti. Sosiobiologia ja sen kilpailuajatus hallitsee edelleen yleisiä ajatustapoja, mutta epäitsekkään ihmisen syvempi ymmärtäminen muuttaa sitä koko ajan.
Altruismi tulisi myös ymmärtää laajemmin. Ihmisten arvot, asenteet ja elämän ihanteet ovat altruistisempia kuin mitä kova kilpailumaailma kertoo. Tarinat ihmisistä, jotka eivät halua osallistua kilpailumaailman oravanpyörään, lisääntyvät. Ihanteet ovat siten jossakin muualla.
Laajempaa altruismin ymmärtämistä olisi sen näkeminen vuorovaikutteiseksi, antamisen lisäksi hyvän vastaanottamiseksi. Altruismi ei myöskään liity vain yksilöihin vaan myös sosiaalisiin ryhmiin ja instituutioihin. Voidaan sanoa, että yhteisen hyvän tuottamista varten luodut rakenteet ovat yhteisöllistä altruismia ja että altruismin laajalla ymmärtämisellä on yhteisöllistä ja yhteiskunnallista merkitystä.
Ristiriita on vain siinä, että arvojen alueella sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja korkea moraali ovat hyvin arvostettuja, mutta käytännössä ihmiset ovat usein pettyneitä ja turhautuneita yhteiskunnan tasolla tehtyihin ratkaisuihin ja äänestävät yksilökeskeisemmän ja kilpailua korostavan politiikan puolesta.
Reiluus ja oikeudenmukaisuus
Viime aikoina on ollut paljon esillä tutkimus, jonka mukaan Suomi on maailman onnellisin kansakunta. Monet ovat pohtineet tämän tutkimuksen onnellisuuden määritelmää ja tekijöitä, sillä Suomessa on tunnetusti myös paljon alakuloa ja jurnutusta. Yksi mitattu onnellisuuden osatekijä on reiluus. Rehtiys ja rehellisyys jakautuvat Suomessa tasaisesti.
Amerikkalainen filosofi John Rawls (1921–2002) on kirjoittanut 1900-luvun yhteiskuntaetiikan vaikutusvaltaisimman teoksen, jonka keskuksessa on oikeudenmukaisuus. Rawlsin eettisellä teorialla on paljon kannatusta, mutta se on saanut osakseen myös paljon kritiikkiä. Vaikka jotkut näkevät sen liikaa yksilöön keskittyväksi, oikeistolaisten uusliberalistien mielestä se on liian vähän yksilökeskeinen.
Yhteisöllisestä eli kommunitaristisesta lähtökohdasta Rawlsin teoriaa tarkastelevat pitävät sitä liian individualistisena ja liian vähän yhteisöllisyyttä ymmärtävänä. He korostavat sitä, miten paljon kaikki ovat toisista riippuvaisia. Rawls on sosiaaliliberaali, jonka käsitys oikeudenmukaisuudesta edellyttää demokratiaa ja tasa-arvoa. Siihen on huomautettu, että on toisistaan poikkeavia oikeudenmukaisuuskäsityksiä ja teorian tulisi koskea kaikkia.
Reiluus sisältää oikeudenmukaisuuden, mutta reiluus painottaa erityisesti heikomman puolella olemista ja sitä, että kaikkien tulee saada mahdollisuus. Eikö yhteiskunnallista reiluusteoriaa olisi mahdollista rakentaa siitä, että ymmärretään ihmisten olevan olemassa toisiaan varten, että eletään rauhassa ja kunnioitetaan toisia ja pidetään sen takia kiinni yhdessä luoduista säännöistä?
Ehdoton moraali ja reiluus
Filosofi Immanuel Kant (1724–1804) opetti velvollisuusetiikkaa, jonka mukaan toiminnalla on moraalista arvoa vain silloin, kun ihminen auttaa toista puhtaasta velvollisuudentunnosta eli kunnioituksesta moraalilakia kohtaan. Korkein hyve on altruismia, jossa toimintaan eivät vaikuta minkäänlaiset henkilökohtaiset tai emotionaaliset siteet eikä mikään etu tai hyöty, ei edes auttajan hyvä mieli. Tulee auttaa, vaikka autettava ei herättäisi auttamisen halua tai sääliä.
Pyyteetöntä altruismia on arvosteltu paljon.
Altruismin korkein ihanne on ollut tällainen pyyteetön, pelkästä velvollisuudesta nouseva auttamisihanne. Vaikka Kant ei niin todennut, hänen velvollisuusetiikastaan tulee mieleen Vuorisaarnan ehdoton etiikka.
Pyyteetöntä altruismia on arvosteltu paljon. Nykyisessä altruismikeskustelussa ehdottoman altruismin tarkastelu on jätetty vähemmälle, vaikka sellainen ihanne eläisikin. Se ei vain näytä olevan totta. Ihminen on itsekäs, mutta ihmisellä on myös luontainen tarve olla sosiaalinen, avulias ja myötätuntoinen. Altruismi ja egoismi esiintyvät rinnakkain. Tavoitteeksi olisi asetettava, että kilpailumoraali ja egoismi eivät nujertaisi altruismia, vaan reiluus voittaisi.
Reiluus ei edusta absoluuttista vaan realistista altruismia. Reilu on myötätuntoinen, avulias ja oikeudenmukainen. Reilu kykenee solidaarisuuteen. Reiluus on tavoiteltavissa oleva arvo.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20230908121869