Diakonia

”Teologinen termi ”diakonia” tulee kreikasta ja tarkoittaa itsensä asettamista muiden palvelukseen Kristuksen, köyhän ja nöyrän, esimerkin mukaisesti. Uudessa testamentissa tämä käsite merkitsee sekä Kristuksen itsensä että itseään ”palvelijoiksi” kutsuvien opetuslasten tehtävää sekä tapaa elää ihmisten yhteisössä ja sen ulkopuolella.

Kristittyjä kutsutaan seuraamaan palvelija-Kristusta huolehtimalla köyhimmistä ja osoittamalla solidaarisuutta heille.”

Tämä teksti tulee vastaan jokaista, joka lukee Nizzan keskustan laitamilla sijaitsevan katolisen Saint-Pierre d’Arènesin kirkon takaosan tiedonantoja. Katolinen kirkko ei kuitenkaan käytä diakonian käsitettä kovin paljon. Katolisen kirkon katekismuksessa sanaa ei ole, ja kun katekismus opettaa rakkaudesta köyhiä kohtaan lähimmäisenrakkauden erityisenä muotona, se ei tarvitse sanaa ”diakonia”.

Saint-Pierre d’Arènesin seurakunta on erikoistunut työhön köyhien kanssa. Sillä on oma köyhien ravintola ja oma kirpputori. Köyhien auttamista katolisissa seurakunnissa tehdään paljon, mutta erityistä tälle seurakunnalle on raamatullisen diakonia-sanan omaksuminen. Käsitteen renessanssi alkoi 1830-luvulla ensin pohjoisen Euroopan protestanttien parissa ja on sitten levinnyt esimerkiksi ekumeenisen liikkeen kuljettamana.

Raamatullinen käsite

Sana ”diakonia” esiintyy Uudessa testamentissa usein. Erityisen paljon sitä käyttää Paavali kirjeissään. Sanan yleismerkitys tuon ajan kreikassa oli palvelu, ja samoin se on Uudessa testamentissa, jossa kuitenkin käytetään diakoniaa varsin monenlaisissa merkityksissä.

Raamatun kielessä käytetään paljon verbiä diakonein eli palvella sekä substantiivia diakonos eli palvelija. Ilmiötä koskevaa sanaa diakonia ei käytetä sen sijaan kovin paljon.

Näistä diakonian käsitteen merkityksistä on keskusteltu viime vuosina runsaasti. Tutkimuksen mukaan Uudessa testamentissa diakonian ja sen lähikäsitteiden merkityssisällöt viittaavat valtuutettuna ja viestinviejänä toimimiseen, mutta hoidon ja huolenpidon merkityksiä sanalla ei juuri ole. Diakonia saattoi vanhan kirkon aikana olla jopa rakennus, josta avustuksia jaettiin, mutta abstraktia ilmiötä, joka tarkoittaisi lähimmäisenrakkauden konkreettista ilmenemistä, ei ollut.

Sairaanhoitodiakonia

Diakonian käsite lähti kehittymään 1800-luvun alkupuolella. Ennen muuta oli kysymys diakoneista ja diakonissoista, joista edellisiä koulutettiin sosiaalisiin tehtäviin ja toimimaan nuorison parissa, ja jälkimmäisistä sairaanhoitajia. Molempien koulutuksessa korostui kristillinen lähimmäisenrakkaus. Erityisesti diakonissojen kristillisestä sairaanhoitokoulutuksesta tuli menestys. Ensimmäinen diakonissalaitos perustettiin Frankfurtin Kaiserswerthiin vuonna 1836 ja pian diakonissalaitoksia oli useita kymmeniä pitkin Eurooppaa, joitakin jo myös Amerikassa.

Tärkein syy nopeaan kehitykseen oli naisten koulutuksessa. Vaikka diakonissalaitokset tarjosivat tiukan kurin ja nöyrän tottelevaisuuden mallin kaikkeen palvelutyöhön, ne antoivat naisille mielekästä ja arvostettua työtä sairaanhoitajina ja muissa tehtävissä. Omalla tavallaan ne osallistuivat vanhan yhteiskunnan murtumiseen ja arvostivat naisen työtä.

Diakonissalaitokset olivat aina opetussairaaloita. Niiden yhteyteen kasvoi erilaisia sosiaalisia palvelulaitoksia, kuten lasten- ja vanhainkoteja, mutta sairaanhoitajaksi kouluttaminen oli luovuttamatonta. Tämä oli keskeinen syy siihen, että diakonia alettiin ymmärtää hoivaksi, hoidoksi ja huolenpidoksi, ja jotkut samastivat sen suoraan sairaanhoidoksi.

Laajempi diakonia-ajatus

Kirkon ja teologisen tutkimuksen piirissä tiedettiin, että sairauksien parantamiseen ja hädän lievittämiseen rajoittuva diakoniatyö ei vastannut uusitestamentillisen diakonia-ajatuksen koko rikkautta. Kristillinen palvelu, jota diakonia oli alkanut 1800-luvulta asti tarkoittaa, voitiin monien mielestä tulkita paljon laaja-alaisemmin. Sairaanhoidon ja välittömän auttamistyön ohella siihen voitiin ajatella kuuluviksi hädän ennaltaehkäisy sekä puuttuminen sosiaalisten järjestelmien ja yleensä ihmiselämän aiheuttamiin vääristymiin, mutta vieläkin laajempi tulkinta oli mahdollinen.

Diakonissalaitokset pitivät Saksassa ja monessa muussakin maassa kiinni itsenäisyydestään suhteessa kirkkoon. Ne eivät suostuneet piispojen ohjailtaviksi. Laitosdiakonia kehitti valtavat instituutiot, mutta ne olivat irrallisia kirkoista. Suomessa kehittyi seurakuntadiakonia, mutta protestanttiset seurakunnat myös muualla alkoivat käyttää diakonian käsitettä. Voitiin puhua palvelevasta seurakunnasta, joka organisoi lähimmäisenrakkauden palveluita, ja jossa haluttiin ymmärtää kristillinen palvelu syvästi jokaisen kristityn elämäntavaksi.

Hoitoa ja huolenpitoa korostavan ajatuksen vastapainoksi jotkut teologit alkoivat korostaa, että Uudessa testamentissa oikeastaan kaikki kristillinen ja kirkollinen toiminta oli diakoniaa. He etsivät avaraa diakonia-ajattelua sekä kirkon ja diakonian erottamatonta yhteyttä ja sitä, että diakonia on keskeinen osa kirkon uskoa ja elämää. Diakonian sanottiin olevan kristillisen seurakunnan todeksi elettyä uskoa tai Kristuksen rakkauden julistamista sanana ja tekona. Diakonian voitiin sanoa olevan jopa osa kirkon olemusta.

Karitatiivisen ja sosiaalisen diakonian kiista

Hyvin laajat ja avarat diakonian hahmotukset huolestuttivat perinteisen ”karitatiivisen” diakonian puolustajia. Karitatiivinen diakonia on yleensä tarkoittanut yhden ihmisen ja hänen ongelmiensa hoitamista kerrallaan. Syntyi väite, että diakoniasta oli tulossa koko kirkon ja sen uskon kattava muotisana.

Karitatiivisen diakoniakäsityksen edustajat pitivät yhteiskunnallista diakonian käsittämistapaa niin laajana, että se saattoi merkitä melkein mitä tahansa kirkon elämänilmausta. Yhteiskunnallisen diakonian puolustajat pitivät puolestaan karitatiivista diakonianäkemystä liian ahtaana, jotta sen avulla voitaisiin ilmaista, mitä kirkon diakoninen vastuu merkitsi muuttuvassa yhteiskunnassa.

Yhteiskunnallinen diakonianäkemys etsi myös poliittisia ilmenemismuotoja.

Yhteiskunnallinen diakonia tarkasteli kirkon ja maailman suhdetta diakonian avulla ja ymmärsi Kristuksen toiminnan kokonaan diakoniseksi. Se oli kiinnostunut myös diakonisesta virasta ja konkreettisista palvelun muodoista. Erityinen kiinnostus kohdistui kuitenkin kirkon sosiaalieettisen vastuun yhteisöllisiä muotoja kohtaan. Näin ajateltu diakonia oli ennen muuta maailman palvelemista. Yksi ajatuksen muotoilu oli käsite vastuullinen yhteiskunta.

Yhteiskunnallinen diakonianäkemys etsi myös poliittisia ilmenemismuotoja. Toisen maailmansodan jälkeen korostettiin luomisen näkökulmaa. Sen mukaan kirkon asemaa yhteiskunnassa ei voitu perustella vain kristologisesti. Saksalaisen Eugen Gerstenmeierin mukaan palveleva kirkko erosi yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalveluista siinä, että diakonia oli ”sovitetun maailman universaalin rakkaudenyhteisön malli”. Hänelle diakonia oli yksittäisten ihmisten karitatiivista auttamista, mutta hänen mukaansa ei ollut argumenttia, jolla voitaisiin torjua hädänalaisen auttamista täydentävä, yhteiskunnan rakenteisiin puuttuva diakoninen toiminta.

Diakoninen palvelu osa kirkon olemusta

Kirkkojen maailmanneuvoston vuonna 1961 New Delhissä pitämällä yleiskokouksella oli suuri merkitys. Kävi ilmi, että kirkot ajattelivat diakonisesta palvelusta hyvin eri tavoin. Toiset pitivät palvelua vain julistuksen välikappaleena. Toiset halusivat rajoittaa sen hädänalaisiin yksilöihin, mutta eivät ottaneet huomioon hädän syitä ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puutteita. Kolmansille diakonia oli kristittyjen toisille kristityille kristillisissä laitoksissa antamia palveluita.

Diakonian historiallinen kehitys oli ollut eri maissa hyvin erilainen. Euroopan mannermaalla diakonia oli keskittynyt laitoksiin ja muihin pitkälle organisoituihin muotoihin institutionaaliseksi diakoniaksi, kun taas anglosaksisessa maailmassa koko sanaa ei juuri käytetty, ja kirkon diakoninen velvoitus ilmeni vapaamuotoisessa kristityn sosiaalisessa palvelussa. Suomalainen kehitys, jossa oli luotu koko kirkkoon voimakas seurakuntadiakonia, oli ainutlaatuinen koko maailmassa.

New Delhin kokous määritti kirkon jakamalla sen kolmeen ulottuvuuteen: julistus – palvelu – yhteys. Diakonia alettiin yhä enemmän ajatella luovuttamattomaksi osaksi kirkon olemusta.

Rajat ylittävä diakonia

Diakoniaa määriteltiin noina vuosina kristilliseksi lähimmäisen palvelemiseksi, jota kirkko teki oman vastuunsa ja tehtävänsä ilmauksena. Diakonialla kirkko palveli kaikkia kärsiviä, niin kristittyjä kuin ei-kristittyjä. Diakonia kääntyi yksityisen ihmisen puoleen sekä taisteli sorrettuun tai väheksyttyyn asemaan joutuneiden ryhmien, rotujen ja kansojen puolesta. Diakonia oli jokaista kärsivää varten, ja siksi se pyrki yhteistyöhön kaiken humaanisen tai sosiaalisen toiminnan kanssa, koska sellainen ottaa kärsivän todesta. Kirkon kunnian ja vaikutusvallan lujituskeino se ei ole.

Hyvinvointivaltioissa diakoniatyö joutui tahtomattaan kilpailuasemaan ja toimimaan ”yksityisen” palvelutoiminnan osana. Toisissa maissa diakonian edustajat ovat korostaneet valtion sosiaali- ja terveyshuollon ilmentävän Jumalan rakkautta ja pitäneet yhteiskunnan järjestämää apua Jumalan tekona. Kaikkialla korostukset eivät ole olleet samoja, mutta yksimielisyyttä on ollut siitä, että kirkko tarvitsee diakoniatyötä ja diakonisia laitoksia esimerkillistä auttamista, kasvatusta ja elämäntapaa varten.

Kansainvälisiä suuria yhteisiä kehityssuuntia on määritelty useita. Niihin kuuluvat Suomessa jo 1940-luvulta asti toteutettu seurakuntadiakonia, samoin oikeudenmukaisempaa maailmaa korostava sosiaalinen diakonia. Tärkeä muutos tapahtui toisen maailmansodan jälkeen, kun sodasta kärsineitä kirkkoja ja niiden välitöntä auttamista varten kehittynyt kirkkojenvälinen apu tai diakonia kehittyi kansainväliseksi diakoniaksi. Diakonian luonteeseen kuului rajojen ylittäminen. Vastuu kaukaisista lähimmäisistä oli ekumeenista tai kansainvälistä diakoniaa.

Diakoniaa arvostetaan yleisesti, ainakin Suomessa. Siinä tunnistetaan kristillisen uskon ydin, todeksi eletty evankeliumi. Kun edistetään ihmisten hyvää, ollaan oikealla asialla.

Diakonia tulevaisuudessa

Ei ole mitään merkkejä siitä, että diakoniatyö katoaisi seurakunnista työmuotona, jossa autetaan hätään ja vaikeuksiin joutuneita. Kristillinen lähimmäisten rinnalla toimiminen jatkuu, vaikka diakoniatyön nimi tai sen perustelut muuttuisivat.

Diakoniaa voidaan arvioida nykyhetken toimintana, ja heikoista muutossignaaleista voidaan ehkä nähdä mahdollisia kehityssuuntia, sekä kehitystarpeita että otaksumia siitä, miten diakonia kehittyy tulevaisuudessa. Ammatillisuus voisi olla yksi mahdollinen suunta, mutta tuskin todennäköinen. Vaikka diakonian ymmärtäisi lähimmäisenrakkauden avulla, kaikki lähimmäisenrakkaus ei ole diakoniaa, vaan lähimmäisenrakkaus voi ilmetä muutenkin.

Diakonia voi kehittyä uusitestamentillisen sisältönsä suuntaan. Silloin se on toisen puolesta tai toisten valtuutettuna toimimista erilaisissa tehtävissä, mutta lähimmäisen nöyrä auttaminen olisi tällöin vain yksi monista mahdollisista diakonian tehtäväalueista. Pikemmin diakonia olisi tällöin missä hyvänsä palvelutehtävässä toimimista, ja diakonit avustavia johtajia yhteisön arvostamissa tehtävissä.

Hyvin todennäköinen kehityssuunta on, että jo lähitulevaisuudessa diakonia alkaa määrittyä enemmän ja enemmän kirkon viran suunnasta ja että virkaa uudistetaan niin, että diakonia muuttuu. Suomen naapurissa Ruotsin luterilaisessa kirkossa diakonivirka (tai diakoninvirka) on jo yksi säie kolmisäikeiseksi ymmärretyssä kirkon virassa, itsenäinen oman vastuualueensa asiantuntija piispan ja papin rinnalla. Viran kolmisäikeisyydellä tarkoitetaan sitä, että kirkolla on yksi palveluvirka, mutta siitä on erotettavissa piispan, papin ja diakonin virat, ja niillä kaikilla on omat tehtävät.

Askeleita tähän suuntaan on otettu usean vuosikymmenen ajan, mutta isoja päätöksiä ei ole kyetty tekemään. Yksi ongelma on ollut diakonian jatkuvasti muuttuva ominaislaatu. Kapea diakoniakäsitys, se mikä kulloinkin on kapeaa, haluaisi vangita diakonian jonkin piirteen mukaan vaikkapa ammatillisuudeksi tai osaamiseksi. Kapea ajattelu on uudistuksen pahin vastustaja. Diakonian keskeinen olemus on moninainen palvelu yhteiskunnan jatkuvassa muutoksessa.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202402126652