Uhkaukset vuorovaikutuksessa
Suoran uhkauksen havaitseminen kommunikaatiossa, vaikkapa keskustelussa tai sähköpostissa, tapahtuu nopeasti ja alitajuisesti. Uhkauksilla on kielitieteellisestä näkökulmasta erityisiä perusehtoja, jotta ne voitaisiin uhkauksiksi tulkita.
Evoluutio on opettanut ihmisen reagoimaan herkästi signaaleihin, jotka indikoivat vaaraa. Luonnollisen kielen välittämät viestit ovat usein monitulkintaisia, ja vaarasignaalien rekisteröinti arkipäiväisessäkin vuorovaikutuksessa voi vaatia analyysia.
Suorat uhkaukset
Tunnistamme suoran uhkauksen yleensä heti. Ikävimmillään suora uhkaus kuullaan kadulla, jolloin väkivallan vaara on välitön ja todellinen. Suora uhkaus voidaan vastaanottaa myös muodollisesti esimerkiksi kirjeessä, jossa organisaatio kertoo ryhtyvänsä oikeudellisiin toimiin, ellei vastaanottaja välittömästi toimi vaaditulla tavalla. Suora uhkaus on luonnollisesti tarkoitettu välittömästi tunnistettavaksi uhkaukseksi.
Uhkaukselle voidaan määritellä perusehtoja, jotka ovat välttämättömiä uhkauksen ”onnistumiselle”. Fraser (1975) esittää uhkaukselle seuraavat perusehdot:
A I The speaker believes that the effect of the action specified is disadvantageous to the hearer.
A2 The speaker believes that he is capable of bringing about the action specified.
A3 The speaker intends to bring about the action threatened.
Gingiss (1986) huomauttaa, että kuulijan, ei välttämättä puhujan, on uskottava puhujan kykyyn toteuttaa kuulijalle epäedullinen toiminta. Uhkaus voi toteutua ”menestyksekkäästi” myös vetoamalla uskottavasti lainkohtaan, joka ei todellisuudessa ole tilanteessa millään tavalla relevantti.
Epäsuorat uhkaukset
Epäsuorat uhkaukset ovat ”normaaleissa” vuorovaikutustilanteisia melko yleisiä: usein ne ovat niin vaivihkaisia, ettei niitä edes huomata. On toki mahdollista, ettei epäsuoran uhkauksen esittäjäkään huomaa asiaa.
Epäsuorien uhkauksien havaitseminen ja tulkinta vaatii usein kontekstin analyysia.
Epäsuorien uhkauksien havaitseminen ja tulkinta vaatii usein kontekstin analyysia. Kuulija joutuu yhdistelemään viestin kielellisten elementtien yhteyksiä maailmantietouteen. Mihin puhuja oikein viittaa ja mitä hän sillä tarkoittaa? Gingiss (1986) esittää seuraavan tilanteen:
… the actual courtroom example. When the threatener mentioned that his partner used to work with Jimmy Hoffa and also that he knew a lot of people who did business with the defendant, he was making an assertion about his ability to carry out an action which would be disadvantageous to the other party. It is common belief that the teamsters often condoned violence during the lifetime of Jimmy Hoffa…
Tässä tilanteessa uhkauksen havaitseminen uhkaukseksi “onnistui” 1970- tai 1980-luvulla – nykyisin, Jimmy Hoffan tunteneiden ollessa 70–90 -vuotiaita, uhkaus tuskin olisi enää tehokas.
Edellä olevan uhkauksen ydinelementti on Jimmy Hoffan kanssa työskennellyt henkilö. Olisi helppo kuvitella vastaaviksi puhujan hyvin tuntemiksi elementeiksi nykyään esimerkiksi seuraavat: huippuasianajaja X, ennakkotapaus Y tai harrastekerho Z:n edustajat.
Epäsuora uhkaus toiminee ”parhaiten” silloin, kun se voidaan juuri ja juuri tunnistaa uhkaukseksi ja kun kuulija joutuu huomioimaan realistisen mahdollisuuden vihjatun negatiivisen toiminnan toteutumiseen.
Lopuksi on toki syytä todeta, että uhkaukset, suorat tai epäsuorat, ovat normaalissa vuorovaikutuksessa yleensä vältettäviä asioita.
Lähteet
Fraser, B. 1975. ”Warning and Threatening.” Centrum 3:169-80.
Gingiss, P. 1986. Indirect threats. Word, 37:3, 153-158.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024040915604