Ikäihmisten yksinäisyys haastaa kohtaamiseen

Juhlapyhät voivat olla monille ikäihmisille vaikeaa aikaa, eikä elämä aina anna varoitusta uuden elämänvaiheen alkamisesta. Eläköityminen on monien nuorempien mielessä juhlistamisen arvoista, mutta monelle iäkkäälle se voi merkitä omaan arkeen ja identiteettiin valtavia ja peruuttamattomia muutoksia. Näihin muutoksiin ikäihminen ei aina löydä tai osaa itse etsiä tukea. Tämä vaikuttaa olennaisesti yhteiskuntamme rakenteissa, voi luoda toivottomuuden kierrettä ja jopa negatiivista suhtautumista ikääntymiseen ja vanhuuteen elämänvaiheena. Ilmiö tulee esille muun muassa ikäihmisten arkipäiväisten kohtaamisten puutteena.

Ikäihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi

Kun puhutaan ikäihmisten hyvinvoinnista, teemat jäävät helposti fyysisen ja toiminnallisen hyvinvoinnin tukemiseen ja keskusteluun sosiaali- ja terveysalan työvoimapulan aiheuttamasta puutteellisesta hoidosta. Vaikka toiminnallinen hyvinvointi ja saavutettavat palvelut ovat merkityksellistä, yksinäisyyden vaikutukset ulottuvat fyysistä hyvinvointia pidemmälle. Nykyisten tutkimusten mukaan yksilön tunne elämänhallinnasta, merkityksellisyyden kokemukset, toimivat ihmissuhteet ja voimavaroja lisäävät toiminnot parantavat huomattavasti elämänlaatua (Savikko ym., 2019, s. 1189–1196). Sosiaali- ja terveysalan työvoimapula ja alan kuormittuneisuus näkyy myös vanhustyön arjessa erityisesti niissä tilanteissa, joissa ikäihmisillä ei ole olemassa läsnä olevia omaisia eikä muita huolta pitäviä läheisiä.

Yksinäisyyteen liittyy vahvasti myös yhteiskunnan rakenteet. Kotiin tuotavia palveluja tuotetaan entistä enemmän, ja raportointi- sekä kirjaamiskäytännöt tekevät hoitotilanteiden arjesta mekaanista ja toimenpidekeskeistä. Kiireettömälle kohtaamiselle ei ole riittävästi aikaa. On tärkeää turvata kotiin tulevat tukipalvelut, mutta samalla muistaa, että kotoa poistuminen toimii myös aktivoivana tekijänä.  Pandemia-aikana kotiin jääminen vaikutti ikäihmisten hyvinvoinnin taso laskuun hälyttävästi (Hanna Paunonen, sosiaaliohjaaja, henkilökohtainen tiedonanto 22.2.2024).

Yksinäisyys on kohtaamattomuutta

Yksinäisyyden vähentämisen keskiössä ei ole pelkästään lähiomaisten, perheen, suvun tai kumppanin kanssa vietetty aika. Merkittävä kohtaaminen ei synny läheisyyden määrää tai pituutta mittaamalla, vaan yksilön kokemuksena siitä, että hänet kohdataan ja hän on osa jotakin. Usein palvelutalon sosiaalisiin ryhmiin osallistuvat vanhukset saattavat kokea fyysisesti haastavana käyttää omaa ääntään, jos puhuminen on jäänyt vähälle omassa arjessa (Hanna Paunonen, sosiaaliohjaaja, henkilökohtainen tiedonanto 22.2.2024). Arjen pienet kohtaamiset lenkkipolulla, säästä puhuminen bussipysäkillä tai kuulumisten vaihto kaupan kassalla voivat olla monelle ikäihmiselle elämän kantava voima.

Merkittävä kohtaaminen ei synny läheisyyden määrää tai pituutta mittaamalla, vaan yksilön kokemuksena siitä, että hänet kohdataan ja hän on osa jotakin.

Yhteiskunnallinen osallisuus ei katso ikää. Valtaosa ikäihmisistä on vielä aktiivisia ja myös työssäkäyviä yksilöitä. Palveluiden kannalta ikäjaottelu on tärkeää, mutta ennakko-oletukset ikäihmisten hauraudesta ja kykenemättömyydestä vahvistavat osaltaan yksinäisyyden kokemuksia ja minäkuvaa. Tällainen voi näkyä myös pelkona omien oikeuksien menettämisestä (Hanna Paunonen, sosiaaliohjaaja, henkilökohtainen tiedonanto 22.2.2024). Kynnys kotoa poistumiseen voi kasvaa ajan myötä. Kotoa lähteminen alkaa pelottaa, fyysinen kunto romahtaa, arjen mikrokohtaamiset jäävät pois ja oma maailmankuva kapenee. Ihminen tarvitsee toista ihmistä tullakseen kokonaiseksi. Onkin tärkeää löytää keinoja ja mahdollisuuksia yksinäisyyden tunnistamiseksi ja sen vähentämiseksi.

Kokemus yksinäisyydestä on yksilöllinen

Kokemus yksinäisyydestä voi olla sairauksille altistava ja yksilön hyvinvointia uhkaava tekijä. Se ei välttämättä kerro mitään yksilön ihmissuhteiden tai yksinolon määrästä, vaan kulminoituu yksilön omaan kokemukseen omasta sosiaalisesta elämästä (Savikko ym., 2019, s. 1189–1196.) Yhteiskunnan tulisi havahtua siihen, että ikään katsomatta, yksilön hyvinvointiin vaikuttavat monet tekijät. Yhdenvertainen, arvokas kohtaaminen, on meidän jokaisen vastuulla, eikä aktiiviseksi itseään tuntevia ihmisiä tulisi passivoida vain iän vuoksi.

Mikäli halutaan eritellä ihmisiä iän perusteella, tulisi iän sijaan korostaa elämänkokemusta ja nähdä se arvokkaana itsessään. Yhteiskunnan tehtävä on mahdollistaa yksilön oikeus olla itse aktiivinen toimija omassa elämässään niin pitkään kuin mahdollista, ikään katsomatta.

Lähde

Savikko, N., Jansson, A., & Pitkälä, K. (2019). Yksinäisyys on kognitioheikkenemisen merkittävä riskitekijä ikääntyneellä. Lääkärilehti, 74(19), 1189–1196.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024040915622