Etiikka vuorovaikutuksessa

Vuorovaikutuksen merkitystä, voimaa ja seurauksia aliarvioidaan helposti. Keskustelussa ajatellaan usein, että vuorovaikutus on ”vain sanoja”, jotka katoavat keskustelun jälkeen. Vuorovaikutus luo kuitenkin sellaisia merkityksiä ja yhteyksiä, joilla voi olla pitkäkantoisia seurauksia yksilöön, ihmissuhteisiin ja ihmisten hyvinvointiin.

Vuorovaikutuksella on myös eettistä merkitystä siksi, että jokainen meistä osallistuu sen sosiaalisen maailman rakentamiseen, jossa elämme. Me olemme kaikki vastuussa siitä, että sosiaalinen maailmamme on eettisesti kestävällä pohjalla. Eettinen vuorovaikutus ei ole pelkkää puhumista ja kuuntelemista, vaan se tarkoittaa sitä, että huomataan ja ymmärretään tilanteen eettisen toiminnan tarvetta, tehdään päätöksiä siitä, miten tulee toimia tietyssä tilanteessa ja kommunikoidaan sen jälkeen verbaalisesti tai nonverbaalisesti oman eettisen viitekehyksen sisällön mukaisesti.

Vuorovaikutusetiikka tuo esiin arvoja

Vuorovaikutusetiikassa käsitellään kysymyksiä, jotka liittyvät asioiden verbaalisen ja nonverbaaliseen ilmaisemiseen eettisesti kestävällä tavalla. Yksi nykypäivän vuorovaikutusta määrittelevistä piirteistä on, että on vähän yhteisymmärrystä tai julkista yksimielisyyttä siitä, mikä on oikea tai väärä tapa ilmaista asioita.  Tällaisena aikana ei ole aina helppoa määritellä, mitä hyvä ja oikea kommunikointitapa ja -sisältö tietyssä tilanteessa tiettyjen ihmisten kanssa on, eikä sen toteuttaminen ole jatkuvien muutosten, moninaisuuden sekä yksilöllisten eettisten viitekehysten takia aina kovin yksinkertaista.

Jokaisessa vuorovaikutustilanteessa tulee näkyväksi ihmisen hyveiden, uskomusten, arvojen ja periaatteiden viitekehys, joka toimii sisäisenä oppaana ja oikean toiminnan kompassina. Kaikilla on olemassa tällainen eettinen viitekehys, joka on eettisen vuorovaikutuksen lähde (Arnett ym., 2018). Esimerkkinä voi käyttää koulun opinto-ohjaajana toimivaa henkilöä. Hänen arvoihinsa voi esimerkiksi kuulua se, että hän pyrkii aina auttamaan muita. Tämä arvo tulee hänen elämässään näkyväksi siten, että hän auttaa omassa työssään opiskelijoita parhaansa mukaan ja perehtyy opinto-ohjauksen kenttään mahdollisimman syvällisesti. Lisäksi hän käy kerran päivässä sairaan äitinsä luona ja pari kertaa viikossa eläinhoitolassa, jossa hän huolehtii löytöeläimistä. Hän käyttää arvonsa toteuttamisen keinona tiettyjä vuorovaikutusstrategioita. Hänen arvonsa (toisten auttaminen) tulee opinto-ohjauksessa vuorovaikutuksessa näkyväksi siten, että hän osaa kuunnella, puhua empaattisella tyylillä ja ilmaista itsensä ystävällisesti ja kannustavasti. Toteuttaakseen arvonsa käytännössä, hän hyödyntää vuorovaikutuksessa luonteenvahvuuksiaan, kuten sosiaalista älykkyyttä, nöyryyttä tai vaikkapa rohkeutta.

Vuorovaikutusetiikan yhtenä kiinnostuksen kohteena on siis se, miten ihmisen eettinen viitekehys näyttäytyy hänen vuorovaikutuksessaan ja miten hän tekee sen näkyväksi verbaalisin ja nonverbaalisin keinoin. Se siis tutkii, mitä ihminen kertoo omasta eettisestä viitekehyksestään vuorovaikutuksensa kautta. Esimerkkejä aiheeseen liittyvistä alakysymyksistä ovat: Mitä paljastan itsestäni oman vuorovaikutukseni myötä? Mitä seurauksia siitä on minulle ja muille? Osaanko olla vuorovaikutuksessa niin, että eettinen viitekehykseni elementit tulevat esiin oikein ja yksiselitteisesti? Miten sisäinen kasvuni vaikuttaa vuorovaikutukseeni ja millä tavalla se näyttäytyy vuorovaikutustilanteissa konkreettisesti?

Vuorovaikutusetiikka eettisen ilmaisun jäljillä

Toisena tärkeänä vuorovaikutusetiikan tutkimuksen kohteena on, millä tavalla ihminen ilmaisee asioita eettisesti kestävällä tavalla niin, että sisältö ja tyyli edistävät molempien osapuolten hyvinvointia ja yhteistä hyvää mahdollisimman paljon. Tällöin aiheena on vuorovaikutuksen eettisen laadun ja sisällön vaikutus itseen ja muihin. Mitä seurauksia on siitä, mitä ja miten viestin toiselle ihmiselle? Keihin viestimäni vaikuttaa ja miten? Miten minun tulisi olla vuorovaikutuksessa, jotta edistäisin mahdollisimman paljon yhteistä hyvää? Miten minun tulisi reagoida, kun toisen osapuolen vuorovaikutuksen eettinen laatu on heikko tai olematon? Mitä sanon tai jätän sanomatta, kun olen eettisen dilemman edessä?

Vuorovaikutuksen eettisen laadun tärkeyden ymmärtäminen ei kuitenkaan riitä. Eettisen vuorovaikutuksen toteutuminen käytännössä vaatii kolmen komponentin huomioimista. Ne ovat vuorovaikutustietoisuus, eettinen mielikuvitus ja eettinen perustelu.

Kuvio 1. Kolme vuorovaikutuksessa huomioon otettavaa eettistä komponenttia mukaillen Paula Tompkinsin teoriaa (2023, s. 14–17).

Paula Tompkins (2023, s. 14–17) mainitsee kolme jokaisessa vuorovaikutustilanteessa huomioon otettavaa eettistä komponenttia. Ensinnäkin on oltava tietoinen omista vuorovaikutuksellisista toiminnoista ja siitä, mitä vuorovaikutuksellisia päätöksiä kussakin tilanteessa tehdään. Vuorovaikutustietoinen ihminen on tietoinen siitä, mitä hän sanoo ja tekee, ja hän on lisäksi tietoinen ympäristöstään ja niistä ihmisistä, joita vuorovaikutus koskee ja millä tavalla vuorovaikutus heihin vaikuttaa. Vuorovaikutustietoisuus tarkoittaa tietoisuutta siitä, mitä sanallisesti tai sanattomasti ilmaistaan ja koetaan. Vuorovaikutustietoinen henkilö on myös tietoinen erilaisista näkökulmista ja näkemyksistä, avoin uudelle tiedolle sekä keskittyneesti ja tiiviisti mukana vuorovaikutuksessa. (Langer & Moldoveanu, 2000.)

Tiedostamaton vuorovaikuttaminen aiheuttaa helposti sen, että tärkeää sisältöä ja vivahteita jää huomaamatta, mikä osaltaan voi johtaa virheisiin ja väärinkäsityksiin tai siihen, ettei päästä vuorovaikutuksessa eteenpäin.

Heikolla vuorovaikutustietoisuudella varustettu henkilö ei huomaa, miten hän tai muut kommunikoivat ja millä tavalla vuorovaikutus vaikuttaa muihin ihmisiin. Tyypillisesti puhutaan automaattisella tai reaktiivisella tavalla ja tukeudutaan vuorovaikutuksellisiin tapoihin. Yleensä on olemassa valmiiksi kirjoitettu “käsikirjoitus” sisältäen valmista reagointia ja valmiita repliikkejä eli on olemassa vuorovaikutuskaava, jonka valikoiva havaintokyky tyypilliseksi koetussa tilanteessa tai tiettyjen triggerien takia käynnistää. Tämä valmis tapa kommunikoida ja käyttäytyä tapahtuu automaattisesti ja pohtimatta sisältöä, tilannetta ja vuorovaikutukseen kuuluvia ihmisiä sen kummemmin. (Burgoon ym., 2000.)

Tiedostamaton vuorovaikuttaminen aiheuttaa helposti sen, että tärkeää sisältöä ja vivahteita jää huomaamatta, mikä osaltaan voi johtaa virheisiin ja väärinkäsityksiin tai siihen, ettei päästä vuorovaikutuksessa eteenpäin. Automaattista kaavaa käyttämällä on yksilötasolla myös melko hankalaa ottaa vastaan uusia näkemyksiä, ajatuksia ja ideoita ja kehittymään niiden kautta.

Toinen vuorovaikutuksessa huomioon otettava komponentti on eettinen mielikuvitus. Kapeakatseinen ihminen ei pysty tunnistamaan eettisiä kysymyksiä eikä reflektoimaan niitä. Yleinen virhe on tarkastella jotain ilmiötä tai ongelmaa vain yhdestä tai henkilökohtaisesta, mielipiteisiin perustuvasta näkökulmasta. Lisäksi oletetaan helposti muiden ajattelutavan olevan sama kuin oma. Eettinen mielikuvitus on kykyä pohtia kysymyksiä monesta eri näkökulmasta ja erityisesti sellaisista, jotka eroavat omista (Jaska & Pritchard, 1994). Tällöin otetaan huomioon, ilmaistaan ja verbalisoidaan niiden ihmisten näkemyksiä, jotka ovat mukana vuorovaikutuksessa. (Tompkins, 2023, s. 15–16.) Eettinen mielikuvitus on lisäksi kykyä kuvitella, mitä seurauksia omista vuorovaikutustoimenpiteistä voi olla.

Kolmas komponentti, joka tulisi jokaisessa vuorovaikutustilanteessa ottaa huomioon, on kyky perustella omia vuorovaikutuseettisiä päätöksiä. Tämän kyvyn vastakohta on rationalisointi, joka on omiin etuihin tai heikosti tarkasteltuihin sosiaalisiin konventioihin perustuvaa argumentointia. (Tompkins, 2023, s. 16.) Kummallakaan ei ole eettistä pohjaa. Rationalisointia käyttävällä henkilöllä on tapana löytää muita ihmisiä, jotka ajattelevat samalla tavalla ja ovat samaa mieltä. Näin esimerkiksi selän takana pahaa työkaveristaan puhuva henkilö löytää itselleen ”juoruryhmän”, eikä hän osaisi selittää käytöstään millään eettisellä perustelulla. Eettinen vuorovaikuttaja sen sijaan pystyy tarjoamaan syitä ja perusteluja omille vuorovaikutuspäätöksilleen. Jos työntekijä esimerkiksi päättää mennä esihenkilön luokse puhuakseen huonosti käyttäytyvästä kollegastaan, hän on eettinen vuorovaikuttaja silloin, kun hän osaa perustella toimintaansa esimerkiksi seuraavasti: ”Minun täytyy puhua tästä esihenkilöni kanssa, koska kollegan jatkuva kiroilu ja huonotuulisuus vaikuttavat hyvin negatiivisesti koko työyhteisöön.” Jos hän jättäisi asian olla, hän voisi siitä huolimatta olla eettinen vuorovaikuttaja, jos hän osaisi perustella päätöstään esimerkiksi näin: ”Minusta ei ole oikein puhua hänestä esihenkilön kanssa, koska se tuntuu raukkamaiselta. Sen sijaan yritän ensin ystävällisesti puhua hänelle suoraan. Ehkä hän lopettaa sitten kiroilun ja ikävät puheet.”

Jokainen vuorovaikutustilanne vaatii tietoisuutta omista vuorovaikutuksellisista toiminnoista ja siitä, mitä vuorovaikutuksellisia päätöksiä kussakin tilanteessa tehdään. Lisäksi tarvitaan eettistä mielikuvitusta, joka on kyky pohtia kysymyksiä monesta eri näkökulmasta ja erityisesti sellaisista näkökulmista, jotka eroavat omista. Eettisen mielikuvituksen avulla pystytään myös kuvittelemaan, mitä seurauksia omista vuorovaikutustoimenpiteistä voi olla. Eettinen vuorovaikuttaja pystyy myös tarjoamaan perusteluja omalle vuorovaikutukselleen.

Lähteet

Arnett, R. D., Harden Fritz, J. M. ja Bell McManus, L. M. (2018). Communication Ethics Literacy. Dialogue and Difference. Dubuque: Kendall Hunt Publishing Company.

Burgoon, J. K., Berger, C. R. ja Waldron, V. R. (2000). Mindfulness and Interpersonal Communication. Teoksessa: Journal of Social Issues 56.1. 105-127.

Jaska, J. A. ja Pritchard, M. S. (1994). Communication Ethics: Methods of Analysis. 2^. painos. Belmont: Wadsworth.

Langer, E. J. ja Moldoveanu, M. (2000). The construct of Mindfulness. Teoksessa: Journal of Social Issues 56.1. 1-9.

Tompkins, P. (2023). Practicing Communication Ethics. Development, Discernment, and Decision Making. New York and London: Routledge.

Kirjoitus on ensimmäinen osa viisiosaisesta artikkelisarjasta, joka käsittelee vuorovaikutusetiikkaa.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024040915611